IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Naurattavaa minusta on se, että muovikassien ostaminen maksaa enemmän kuin puuvillaisen kangaskassin, mutta kangaskassia pitää käyttää vuosi ennen kuin siitä tulee ekologisempi. Oletetaan, että yksi muovikassa kaupassa maksaa 20snt. Kangaskassin saa, vaikkapa kahdella eurolla. Jos ostata joka kerta muovikassin (kaksi kolmesta ostaa), kymmenen sellaisen hinnalla saisit kangaskassin. Joka muuten todennäköisesti kestää, sanokaamme pari vuotta, näin alkuun. Miksi ihmiset on niin hölmöjä? Vai onko ne? No, minä en ole koskaan ostanut muovikassia.

Vanhemmillani on aina mukanaan kauppakassi. No ihmekös tuo, kun kauppaan meno suunnitellaa muutenkin. Oih, fiksut vanhempani. Olen ylpeä.
Itseasiassa minimaalihen halveksunta ilmestyy mieleeni aina kun kaupassa ostetaan muovikassi.
Miettikää, millainen maailma olisi jos kukaan ei ostaisi muovikasseja.

Tänä vuonna olen vastaaottanut kaksi: pergamenth-kaupasta, koska niillä on niin kauniit ja uusiokäytän sen, ja korsettia ostaessani. Lisäksi olen ottanut korkeintaan kaksi paperikassia. Muuten olen joko muistanut kangaskassin, survonut kamat käsilaukkuun tai kantanut kädessä. Ainut ongelma on hatarahko muistini, muuten olisi aina kankainen kassi mukana. En enää edes tahdo ottaa muovikassia. En tiedä saanko siitä taivaspinnoja.

Ainiin. Maapallo on selvinnyt aika monista vitsauksista elämänsä aikana. Luuletteko te tosiaan, että se tuhoutuu... muovikassien takia? Naureskelen.

Mutta, nyt kun olen menossa tuolle matkalle, tarvitsen muovkasseja; märille roskille, mahdollisesti vuotaville puteleille, likaisille vaatteille.

Vilkase tää:
http://plasticshoppingbagfree.org.nz/facts-and-figures

Kuukautisittainen kuukuppimainosTorstai 09.07.2009 16:11

Aamulla herätessäni olin, kuten illalla, verenneito.

www.kuukuppikunta.fi

Naisen sisällä ei anatomisesti ottaen ole juuri tuntoa (lakatkaa se orgasmien teeskentely). Eikö se ole merkki siitä, että sinne voi ja saa laittaa juttuja. En aio heti tilaisuuden tullen salakuljettaa huumeita, mutta ei tulisi mieleenkään vastustaa kuukuppia.

*piirtelee jalkoihinsa suomuja*Torstai 09.07.2009 04:34


Olisin merenneidoksi. Kylmä, vapaa. Eikä pelottaisi enää isot vedet. Ikuinen elämäkin kelpaa. En kyllä tiedä vaihtaisinko kirjat kimaltaviin juttuihin. Olen aina ajatellut että kuolemattomana sitten lukisin kaiken mitä ikinä on julkaistu. Mutta maailman vesin lävitse uiskentelu, viattomien kuolevaisten houkuttelu kikatuksella, ja niiden jättäminen sitten yksinäisille autiosaarille, se onnistuisi. Pitkät hiukset hulmuamassa kun uin läpi mitä-ne-vedenkasvit-olikaan:ton. Laulaisin ihan käsittämättömän kauniisti. Hieno pyrstö, sininen, ja simpukat rinnoilla. Sitoisin meritähden niihin pitkiin hiuksiin. Ja helmikorvakorut. Nauraen livahtaisin karkuun haita. Rantakiville lekottelemaan.

[Ei aihetta]Torstai 09.07.2009 00:45

Juostaan aikaa säästämään. Sitä mä mietin, että kun sitä aikaa niin säästetään ja säästetään, niin mihin se säästynyt aika käytetään?

"Suomalainen sika on paras."Keskiviikko 08.07.2009 22:32

Äitini kannustavasti säälii jo etukäteen sitä, joka Tou´osta itselleen puolison ottaa.
Ja samaa sanoo minun taloudenpidostani, että kuka raukka joutuu sitä lopun ikäänsä kestämään.

:[ Harharhar.

Ja meillä on molemmillä jo joku(...nen...) kiikarissa.

Julmia ajatuksia.

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 20:44

Ootko huumannut mut, ku tykkään susta näin paljon?

- sillä ethän sinä itsenäsi voi olla kiva. Jotain myrkkyä tähän on pakko olla involved.

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 17:48

Kuka tarvitsee "venelainaa"? Onkohan multa jäänyt jotain sisäistämättä tässä maailman menossa...?

Turpaan muksuille.Keskiviikko 08.07.2009 17:44

Koska aloin nauraa, tarkoittaako se että tämä "kosketti"?:

Ennustajantyt%E4r&beid=34231712&action=showcomments#blogcomments


Näyttäkää minulle se kolmivuotias, joka sanoo "olen pahoillani". Näyttäkää minulle se teksti, jossa isää ei tehdä pääväkivallakoksi. Näyttäkää minulle tilasto, jossa päivässä vain viisi lasta kuolee pahoinpitelyn seurauksena, ja minä olen hyvin onnellinen. Ketokaa minulle, jonka veli on kolmivuotiaana istunut läpi yön ikkunassa katselemassa lintuja, kun vanhemmat lupasivat että tulevat sitten joskus, ja tuovat jäätelöä. Veli istui, odotti, katseli lintuja, ja aamulla sai jäätelöä. Näyttäkää minulle se sosiaali-intoilija, jonka mukaan lasta ei saa fyysisesti kurittaa; minä kysyn häneltä, saako lasta halata. Onko oikein koskea lapseen lainkaan? Ottakaa pois lapset vanhemmilta, jotka kertaakaan syyttävät lapsia omista ongelmistaan, ottakaa pois lapset vanhemmilta, jotka eivät saaneet lapsia, vaan hankkivat. Ps. On kyllä surkea runoksi.

Kootut selitykset:Keskiviikko 08.07.2009 04:13

20:18

Ruotsin junien aikataulupalvelusta, rasti ruutuun -kohta:
"[ ] Voin kävellä toiselle pysäkille jos se antaa enemmän vaihtoehtoja"

Ihanan inhimillistä

21:06

Miksi mä aina päätän jonkun mahdottoman tehtävän, enkä sit edes luovuta :D Jokkmokkista ei pääse yhdessä päivässä Kemiin, ei auta vaikka miten venkslaa. Olisiko kellään lentoyhtiöiden sivuja? Pakkoko mun on tehdä kuten keksin, vaikka se näyttää mahdottomalta?

22:00

Montakohan kertaa ehdin luovuttaa ja päättää valita lentokoneen?

Ei vaan oo mahollista. Siis ei oo, en voi tehdä kuten suunnittelin. Teen silti. Jotenkin. Ruotsi on pitkä maa.

22:30

Ilmoitusluontoinen asia: tästä ei tule mitään.

22:38

Tätä menoa todella uin englannista ulos.

22.41

Jos hoidan itteni sinne Jokkmokkiin 28. päivä, ja sieltä busseilen suomeen, tää kaikki toimii ihan toisella tavalla. No sitten tietty koko mun suomessaolosuunnitelma menee, hmm, pipariksi, mutta houkutusmiitti on siirtynyt, joten ketä kiinnostaa?

00:26

Äh. Mä lähtisin liikkeelle mieluusti aina aamuyöstä, mutta ei, maailma on pysähdyksissä n. oo:oo-o5:oo. Ilmiselvä suunnitteluvirhe. Buu!