IRC-Galleria

TheBaseballs

TheBaseballs

The Baseballs profiili on Warner Music Finlandin ylläpitämä
Suomalaisten sydämet sulattanut rock´n´roll -yhtye The Baseballs on tänään ylittänyt triplaplatinarajan debyyttialbumillaan Strike!, myyden yli 60 000 kappaletta. Samalla yhtye jatkaa jo kuudetta viikkoa Suomen virallisen albumilistan ykkösenä.

The Baseballsin ensimmäinen singlelohkaisu Umbrella on Suomen virallisen single- ja radiosoittolistan kärkisijalla. Viime sunnuntaina Linnan juhlissa kappaleen tahdissa tanssivat myös Tasavallan Presidentti ja Pääministeri.

Suomeen The Baseballs saapuu 4. helmikuuta esiintymään Emma-gaalaan, jossa yhtye on myös ehdolla Vuoden ulkomainen artisti –kategoriassa. Maaliskuussa on luvassa loppuunvarattu Suomen kiertue, jonka aikana yhtye keikkailee Helsingissä, Tampereella ja Seinäjoella. Konserttiliput näille keikoille varattiin loppuun muutamassa minuutissa.

The Baseballsin Strike! on vuoden myydyin ulkomainen levy Suomessa.

THE BASEBALLSIN SUOMEN KEIKAT:
23.03. Tavastia, Helsinki – Loppuunvarattu
24.03. Pakkahuone, Tampere – Loppuunvarattu
25.03. Rytmikorjaamo, Seinäjoki – Loppuunvarattu
26.03. Tavastia, Helsinki - Loppuunvarattu

http://www.baseballs.fi ja http://www.thebaseballs.com

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.