IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Tutustukaa, saa laittaa herttaa kuviin ja kommentoida kuvia ja lisätkää kaveriksi🤗🤗🐼🐼

Selaa blogimerkintöjä

Katsoin tänään telkkarista putouksen joka alkoi tänään ja olin tänään ulkona kävelyllä ja juoksemassa siskoni kanssa mehtimäen ison kolmion ja juoksu tuntui hyvältä ja olen hyvässä kunnossa. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot ja trampoliini ja en tykkää siitä kiroilubiisistä jonka nimi on että mitähän vittua ja nyt katson vain elämää ja nyt on Anssi Kelan päivä ja huomenna on SANNIN päivä ja SANNI on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja hän osaa laulaa hyvin ja hänen biisit koskettavat minua syvästi. Menen kohta nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla ei ole mitään menoja ja ihanaa kun saan nukkua pitkään ja nyt ei ole aikaista herätystä ja seuraava aikainen herätys on maanantaina, jolloin minun pitää nousta ylös kello 6:30 ja lähden ajamaan kello 7:15 ja tämä oli hyvä työviikko ja oli tosi kiva fiilis aloittaa maanantaina työt. Juttelin tänään myös tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan samaa itsekin ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja juttelin sunnuntaina koulukaverini kanssa facebookissa ja hän on minun kaverini Peltolan kouluajoilta ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja minä uskon häntä ja hän haluaa jatkaa kaveruutta kanssani ja haluan jatkaa meidän kaveruutta hänen kanssaan ja hyvää on se, että hän ei vihaa minua ja olen kaikkien kaveri.
Olin tänään ulkona kävelyllä ja huomenna minulla on vanhempien luona tekemistä ja olin töissä tänään kello 8-14 ja ihanaa kun saan nukkua pitkään huomenna. Kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja juttelin tänään tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä ja minä välitän tyttöystävästäni ja hän seurustelee kanssani ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot ja trampoliini ja olen kohta laittamassa kuvia instagramiin nopeasti ja ennen puoltayötä ja tyttöystäväni haluaa jatkaa meidän suhdetta ja minä olen kaveri kaikkien kanssa ja kavereita ei ole koskaan liikaa ja olen pyytänyt kavereita facebookissa ja seurannut käyttäjiä instagramissa ja olen jutellut koulukaverini kanssa sunnuntaina ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja haluan jatkaa meidän kaveruutta koulukaverini kanssa.
Olin tänään ulkona kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja ulkoilusta tuli minulle virkistävä olo ja olin töissä tänään kello 8-14 ja huomenna on normaali työpäivä ennen viikonloppua ja ihanaa että pääsen viikonlopun viettoon. Tänään minulla kävi myös vieraita ja vieraat tulivat kello 16:15 ja lähtivät kello 17:00 ja menivät sitten mun kaverin luokse ja menin tänään suvantokadun k-markettiin kakkukahville ja huomenna menen töihin kahdeksaksi ja juttelin tänään tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja nyt menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aikainen herätys ja töiden jälkeen menen kirjastolle lähihoitajaopiskelijan kanssa ja minusta on kivaa kirjoittaa blogia täällä irc-galleriassa päivittäin ja käyn ulkona päivittäin kävelyllä ja vaihtelen kävelyreittejä viikoittain. Kuuntelin tänään SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot ja trampoliini ja ne biisit ovat minun lempparit SANNILTA ja hän on minun lempiartisti ja lempilaulaja kun kuuntelin hänen laulun jonka nimi on vahinko ja 2080-luvulla ja niistä biiseistä olen tykännyt ja tykkään edelleen.
Olin tänään ulkona kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja ulkoilusta tuli minulle virkistävä olo ja olin töissä tänään kello 8-14 ja oli mukava ja kiva päivä töissä ja leivoin tänään kaksinkertaisen kahvikakkutaikinan ja tiskasin ja tein porkkanaraastetta ja niin edelleen. Huomenna on työpäivä 8-14 ja menen huomenna käymään kahvilla tuossa minun lähikaupassa ja huomenna suvantokadun
K-Market avaa ovensa ja nyt menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aikainen herätys koska minun pitää ehtiä töihin kahdeksaksi ja onneksi viikonloppuna saan pitkään nukkua ja ei ajatella töitä silloin ja maanantaina menen taas töihin viikonlopun jälkeen ja huomenna ja perjantaina menen töihin ihan normaalisti ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot ja trampoliini ja ne biisit ovat minun lempparit SANNILTA ja SANNI on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja hän osaa lauöas hyvin ja hänen biisit koskettavat minua syvästi ja juttelin tänään tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä ja hän asuu Lappeenrannassa ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Laitan kuvia instagramiin ihan just kun olen saanut tämän päivän blogini kirjoitettua ja jatkan blogin kirjoittamista jälleen huomenna.
Olin tänään töissä kello 7:35 ja vaatteiden vaihtoon meni aikaa 10 min eli olin työpisteellä klo 7:45 ja hyvin meni tämä työpäivä ja tänään leivoin rieskoja, tiskasin ja vain puhtaat astiat paikoilleen ja siivosin iltapäivän ja lähdin kello 14:00 pois töistä. Olin kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja ulkoilusta tuli minulle virkistävä olo ja käyn ulkona päivittäin kävelyllä ja pyöräilen joka päivä töihin ajoissa ja nyt menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aikainenherätys ja töissä oltava kahdeksalta aamulla ja minun työvuoro on joka päivä kello 8-14 ja herään huomenna kello 6:30 ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini ja kakara ku cara ja hän on minun lempiartisti ja lempilaulaja kun kuuntelin hänen kaikki laulut radiosta ja juttelin tänään tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan samaa itsekin ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika.
Olin tänään töissä ensimmäistä päivää ja huomenna minulla alkaa työt kello 8:00 ja lähden viimeistään klo 7.15 ja herään kello 6:30 ja minua väsyttää töiden jälkeen ja menen kohta suihkuun ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aikainen herätys ja kotikäynti kello 15:30 ja lepään vähän aikaa ennen kuin ohjaajani tulee. Tänään laitan myös kuvia instagramiin ennen nukkumaanmenoa ja lataan öisin kännykkää ja käytän töissä kännykkää tauollaja oman kännykän käyttöä rajaan tauoille ja en näplää kännykkää työaikana ettei siitä tule sanomista. Juttelin tänään tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä ja hän asuu Lappeenrannassa ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan ja koulukaverini kanssa juttelin myös eilen facebookissa ja hän on minun kaveri ja hän haluaa olla minun kaveri mutta hän menee eri paikkakunnalle kouluun kun hän pääsee armeijasta ja hän on edelleen kaverini ja kysyin häneltä että voitko seurata minua instagramissa pliis ja kyllä hän joku päivä seuraa minua siellä ja kyllä voin sen jo taata. Kuuntelin tänään SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot ja trampoliini ja ne biisit ovat minun lempparit SANNILTA.
Tänään olin hiihtämässä laululavalla isäni kanssa ja hiihdimme kirkonmäelle laululavalta ja hiihto tuntui hyvältä ja aion jatkaa hiihtoharrastusta ja juttelin tänään minun tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että olentyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minun koulukaverini kanssa juttelin myös tänään ja haluaa olla minun kaveri mutta hän menee eri paikkakunnalle kouluun kun hän pääsee armeijasta ja hän on minun kaveri edelleen ja haluan jatkaa meidän kaveruutta koulukaverini kanssa ja minä seuraan häntä instagramissa ja minä kysyin häneltä että voitko seurata minua instagramissa ja kyllä hän joku päivä seuraa minua siellä ja minä hyödyn että minua seurataan ja hän ei vihaa minua ja sen minä tiedän jo ennestään. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot ja trampoliini ja ne biisit ovat minun lempparit SANNILTA ja SANNI on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti ja hänen biisit ovat timanttia ja hyvää kuunneltavaa ja minun tyttöystäväni on minun tuleva kihlattuni ja nyt hän on minun tyttöystävä ja rakastan häntä ihan älyttömän paljon ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja jatkan blogini kirjoittamista jälleen huomenna.
Olin tänään ulkona kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja ulkoilusta tuli minulle virkistävä olo ja olin äskettäin vielä kävelyllä ulkona koska minua ei vielä väsytä. Kuuntelin tänään SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko,2080-luvulla, trampoliini ja SANNI ja ne biisit ovat minun lempparit ja eilen leivoin mokkapaloja ja ne oli hyviä ja tykkään leipoa silloin tällöin ja eilen minulla oli aikaa leipoa jotain ja leivoin myös siksi että minun pitää käyttää ammattitaitoa. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja huomenna minulla on pyörällä ajo sinne Salpakadulle ja maanantaina menen töihin kello 10:00 ja työpäivän jälkeen menen aspa-ohjaajan pitämään ryhmään, joka on maanantaisin. Laitan kohta kuvia instagramiin ja instagramissa käyn silloin tällöin ja lisään myös kuvia sinne joka toinen päivä ja kirjoitan blogia täällä joka päivä iltaisin ja aamulla en jaksa kirjoittaa koska minua väsyttää aamuisin ja aamulla on semmoinen olo että en jaksa nousta aikaisin ja aamu on ihanaa aikaa.
Olin tänään ulkona kävelyllä ja ulkona satoi lunta ja silti minulle tuli ulkoiltua ja tänään virnisti kun kävelin ulkona ja kävelin ryhmään joka alkoi kello 14:00 ja seuraavan kerran ryhmä on maanantaina kello 15:00 ja siihen ryhmään ehdin töiden jälkeen ja minulla alkaa työt ensi viikon maanantaina eli 16.01 ja silloin on minun ensimmäinen työpäivä ja minun työpäivä alkaa kello 10:00. Muina päivinä menen töihin kahdeksaksi aamulla ja työpäivä loppuu kello 14:00 ja työpäiväni on 6 tunnin pituisia ja tiistaina minulla on kotikäynti kello 15:30 ja töissä saan ilmaisen ruokailun ja se kuuluu tähän työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen. Kuuntelin tänään SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot, ku kanye kanyee, trampoliini ja SANNI ja ne biisit ovat minun lempparit SANNILTA ja hän on minun lempiartisti ja lempilaulaja ja hänen biisit ovat hyviä ja ihania ja ne koskettavat minua syvästi. Juttelin tänään myös minun tyttöystävänikanssa whatsAppissa ja facebookissa ja hän rakastaa minua ihan älyttömän paljon ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Lähetin hänelle kuvia itsestäni chatissa ja hän kommentoi minun kuviani ja hän sanoi, että olen ihana ja söpö ja komea ja suloinen kulta.
Olin tänään ulkona kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja ulkoilusta tuli minulle virkistävä olo vaikka ulkona tuuli kovaa ja minulla oli tänään lämpimät vaatteet kovan tuulen takia ja tänään suunnittelimme äijäryhmän kanssa ja tänään ryhmä alkoi kello 15:00 ja ensi viikolla ei ole ryhmää ja 26.01 menemme ryhmän kanssa keilailemaan cosmiciin joka sijaitsee kauppakeskus metropolissa. Tänään oli tosi mukava ja kiva päivä ja kyllä minä olen pitkään että minun koulukaverini hyväksyisi minun kaveripyyntöni facebookissa ja hänen kanssaan puhuin asiasta ja hän sanoi että katellaan sitä joskus ja me olemme edelleen kavereita ja haluan jatkaa meidän kaveruutta koulukaverini kanssa ja entinen kaverini esti minut facebookista ja hän haluaa olla minun kaveri ja haluan olla hänen kaveri ja olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja seurustelemme tyttöystäväni kanssa ja hän haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan samaa itsekin ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot ja trampoliini on minun lempilauluja SANNILTA ja SANNI on edelleen suosikkini ja hän on minun lempiartisti ja lempilaulaja kun kuuntelin hänen laulun jonka nimi on vahinko ja 2080-luvulla ja niistä biiseistä tykkään kaikkein eniten.