IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Lokakuun viimeinen sunnuntaiSunnuntai 31.10.2021 23:59

31.10.2021. Tänään on lokakuun viimeinen sunnuntai. Huomenna alkaa marraskuu. Olin viime yön vanhempien luona yötä, koska äitini pyysi minua heille lapsenvahdiksi ja isälläni oli rytmihäiriöitä. Toivottavasti hän paranee ja rytminsä kohdalleen. Kävin tänään lenkillä haudalla ja samalla kaupassa ja ostin kaupasta itselleni eväitä. Tiskaan huomenna astiat ja ajattelin imuroida joku päivä kotona,koska haluan eroon pölystä. Pitää sanoa äidille,että parvekkeelle pitää istuttaa kanervia ja sanon niistä huomenna. Käyn huomenna aamulenkillä ja menen huomenna Saksan tunnille, joka alkaa kello 18:30 ja loppuu kello 20:00. Tämä on tämän kuun viimeinen blogi ja huomenna on marraskuun ensimmäinen blogi. Vaihdoin tänään uuteen puhelimeen, koska entinen hajosi ja siksi jouduin vaihtamaan puhelinta. Minulla on nyt OnePlus 3t käytössä ja olen oppinut käyttämään älypuhelinta. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta.Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Liikunta ja urheilu virkistää ja piristää mieltäni todella paljon. Olen laihdutuskuurilla ja liikun riittävästi ja monipuolisesti sekä syön pienempiä annoksia, jotta painoni putoaa. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopivan virkistävää . Se on paras ja sopiva lääke kaikkeen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. Meillä oli kouluaikana pesäpalloa,uintia,luistelua ja hiihtoa. Luistelin viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Lenkkeily on parasta ja suosittelen sitä kaikille.

Lokakuun viimeinen lauantaiLauantai 30.10.2021 23:58

30.10.2021. Tänään on lokakuun viimeinen lauantai. Onneksi viikonloppu jatkuu vielä huomisen päivän. Kävin tänään lenkillä kanervalassa. Äitini kutsui minut tänään heidän luokse päiväkahville. Kävin viemässä lounaan jälkeen biojätteen, muovit, pahvit ja sekajätteen. Juttelin tänään tyttöystäväni kanssa Facebookin messengerissä. Laitan puhelimeni yöksi lentokonetilaan, jotta minulla ei särje päähän. Huomenna menen aamulenkille ja menen myös toiselle lenkille, jos ehdin. Teen huomenna tai maanantaina aamupäivällä saksan tehtävät, etten unohda tehdä niitä. Käyn huomenna kaupassa ostamassa itselleni eväitä. Käyn silloin tällöin kaupassa, en joka päivä. Ajattelin tiskata huomenna astiat ja ajattelin imuroida joku päivä ensi viikolla. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä et irtoteetä ja myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja ne maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Liikunta ja ulkoilu piristää ja virkistää mieltäni todella paljon, siksi olen tottunut ulkoilemaan päivittäin. Olen laihdutuskuurilla ja pyrin liikkumaan riittävästi ja syön pieniä annoksia ruokaa, jotta painoni putoaa. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, luistelua, hiihtoa ja uintia uimahallissa. Luistelin viimeksi koulussa liikuntatunnilla. Minulla on nyt käytössä isäni joululahjapuhelin. Jos tämä puhelin joskus hajoaa ja sanoo sopimuksensa irti, niin sitten otan oneplus 3t:n käyttöön. Käytän sitä puhelinta joku päivä ehkä ensi vuonna tai kahden vuoden päästä eli vuonna 2023. Minulla on ollut älypuhelinta: 2 samsung ja 2 Huawei-merkkistä älypuhelinta. Joskus tarvitsen uutta puhelinta, jos edellinen puhelin menee rikki tai hajoaa. Ensimmäisessä älypuhelimessani oli latausongelmia ja nyt osaan käyttää niitä.
29.10.2021. Tänään on minun äitini syntymäpäivät ja hän täytti tänään 67 vuotta. Kohta vaihtuu kuukausi marraskuuksi ja lokakuuta ei ole montaa päivää jäljellä. Kävin tänään lenkillä ja leivoin hänen syntymäpäiväkahville kääretortun. Kävin kaupasta ostamassa kääretorttutarpeet ja ostin äidille ruusukimpun ja isältä oli Marimekon siirtolapuutarha-muki. Lisäksi veimme hautausmaalle veljeni haudalle kynttilän, koska tänään oli myös veljeni kuolinpäivä ja hän kuoli 29.10.1988. Hän oli kuolessaan 2-vuotias. Hain lenkin aikana tiedepuiston aulasta hakemassa tilaamani paketin, jonka sisällä oli minun seuraava puhelin, jos tämä nykyinen puhelin hajoaa. Ajattelin käyttää tätä isäni puhelinta niin kauan kunnes tämä sanoo sopimuksensa irti. Huomenna käyn aamulenkillä ja käyn kaupasta hakemassa loput tarvikkeet, mitä itse tarvitsen eli eväitä itselleni. Käyn toisella lenkillä, jos ehdin. Käyn tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Juon sekä pussoteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia joka ilta. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja virkistävää. Olen tottunut liikkumaan joka päivä ja lenkkeily virkistää ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunta on minulle paras lääke kaikkeen ja en aio lopettaa liikuntaa ikinä,vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, luistelua, hiihtoa ja uintia uimahallissa. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se jäi. Talvella hiihdän, keväällä liikun luonnossa, kesällä uin ja syksyllä ulkoilen. Lenkkeilen ja ulkoilen kaikkina vuodenaikoina.

Lokakuun neljäs torstaiTorstai 28.10.2021 23:59

28.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs torstai. Kävin tänään kahdella lenkillä. Kävin tänään aamulenkille mehtimäellä ja kävin isäni kanssa toisen lenkin. Autoin äitiäni leipomisessa tänään. Leivoin hänen kanssaan tartaletteja hänen syntymäpäiväkahville,jotka pidetään huomenna. Lupasin lisäksi tehdä kääretortun samaan tilaisuuteen. Otan mansikat sulamaan ennen nukkumaanmenoa. Käyn huomenna kaupassa aamupalan jälkeen ja sen jälkeen teen kääretorttupohjan. Torttupohjanteon jälkeen menen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön luonaan ja lounaan jälkeen käyn suihkussa ja sen jälkeen täytän ja koristelen tortun. Vien tortun vanhemmille hyvissä ajoin. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä aikaisin ja nousta todella aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään juoda enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Olen juonut myös sekä musta teetä että vihreää teetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia joka ilta. Olen myös liikunnallinen ihminen ja ulkoilen joka päivä. Liikunta on minulle paras lääke kaikkeen ja se on sopivan rentouttavaa ja hauskaa. En aio ikinä lopettaa liikuntaa vaan aion jatkaa liikuntaa edelleen. Olen laihdutuskuurilla ja yritän liikkua riittävästi ja sopivasti ja syön pieniä annoksia, jotta paino putoaa.

Lokakuun neljäs keskiviikkoKeskiviikko 27.10.2021 23:59

27.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs keskiviikko eli ennen vanhaan puhuttiin keskiviikosta käytettävän sanaa pikkulauantai. Tänään tein ruoaksi tonnikalalasagnea ja oli todella hyvää. Kävin tänään kahdella lenkillä. Aamulenkillä kävin ilosaaressa ja sirkkalanpuistossa ja toisella lenkillä kävin kanervalassa. Aion jatkaa tätä lenkki-intoa joka päivä. Menen huomenna aamulenkille ja jos ehdin niin menen toiselle lenkille. Aion käydä kahdella lenkillä päivittäin. Lenkkeily piristää mieltäni ja virkistää todella paljon. Äitini pyysi minua huomenna, jos leipoisin huomenna hänen kanssaan tartaletteja hänen syntymäpäivänä syntymäpäiväkahville, jotka pidetään ylihuomenna. Hän on syntynyt lokakuun 29 päivä vuonna 1954. Ajattelin leipoa hänelle lahjaksi kääretortun ja ostan hänelle ruusukimpun. Olen laihdutuskuurilla ja yritän liikkua riittävästi ja monipuolisesti ja syödä pieniä annoksia, jotta paino putoaa. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa nousta aikaisin aamulla ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään juoda enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia joka ilta. Olen myös liikunnallinen ihminen ja olen tottunut liikkumaan ulkona joka päivä. Liikunta on minulle hyvä lääke kaikkeen ja se on minulle sopivan hauskaa ja virkistävää. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin as ja en aio lopettaa liikuntaa ikinä. Kouluaikoina meillä oli pesäpalloa, sählyä, luistelua ja hiihtoa. Luistelua en ole harrastanut enää ja olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla. Hiihtoa harrastan joka talvi. Harrastan lenkkeilyä, pyöräilyä, uintia ja silloin tällöin sulkapalloa. Haluan liikkua monipuolisesti ja sopivasti.

Lokakuun neljäs tiistaiTiistai 26.10.2021 23:59

26.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs tiistai. Huomenna on keskiviikko. Kävin tänään aamulenkillä kanervalassa ja aamulenkki on todella hyvä startti aloittaa päivä. Kävin tänään kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja huomisia lounastarvikkeita. Ajattelin tehdä huomiseksi ruoaksi tonnikalalasagnea. Sen jälkeen teen soijarouheesta kaalilaatikkoa. Huomenna menen aamulenkille ja iltapäivällä tai illalla menen toiselle lenkille, jos jaksan. Ulkoilen noin tunnin verran joka päivä. Tykkään syödä kaikkia ruokia ja en ole allerginen millekään ruoka-aineelle. En osta karkkia, koska olen jättänyt karkit omasta ruokavaliosta pois. Syön karkkien tilalla marjoja ja hedelmiä, koska haluan syödä terveellisesti ja monipuolisesti. En tykkää halloweenista. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla aikaisin ja nousta hirmu aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään enemmän juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja käyn joka päivä ulkoilemassa raittiissa ilmassa. Hyvä ulkoilma virkistää ja tekee hyvää minun mielelleni. Liikunnan avulla pysyn kunnossa ja tunnen oloni pirteäksi, siksi harrastan liikuntaa päivittäin.
25.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs maanantai ja tämän kuun viimeinen saksan tunti. Ensi viikolla alkaa marraskuu. Saksan tuntia on enää 5 kertaa jäljellä. Kävin tänään lenkillä haudalla katsomassa että miten siellä menee. Ulkoilin yleensä tunnin verran. Ulkoilu piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Tiskasin tänään astiat, ettei jää astiat lojumaan pöydälle pidemmäksi aikaa. Tänään minulla oli saksan tunti ja kävimme läpi kielioppiasioita ja kävimme kirjaa läpi. Huomenna ajattelin käydä aamulenkillä ja toisella lenkillä, jos jaksan. Aamulenkki on hyvä startti päivään. Onhan se hyvä, jos jaksan käydä toisella lenkillä päivän aikana. Ajattelin huomenna käydä kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja lounastarvikkeita keskiviikon ruokaan jossain vaiheessa päivää. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla nousta aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään enemmän juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure(ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta tekee minun oloni pirteäksi. Liikunnan avulla olen pirteä ja tunnen oloni hyväksi ja mainioksi. Olen tottunut liikkumaan ulkona joka päivä. Juoksen ja kävelen välillä lenkeillä ja lenkkeily on paras asia, mitä olen tehnyt päivittäin. Olen laihdutuskuurilla, joten yritän liikkua riittävästi.
24.10.2021. Tänään liputettiin yk:n päivän takia. Nyt on tämä viikonloppu ohi ja huomenna alkaa taas arki. Huomenna minulla on jälleen saksan tunti loman jälkeen. Kävin tänään lenkillä laululavalla ja lenkkeily piristää mieltäni. Olin lenkillä noin tunnin verran niin siksi minun ei tarvitse tehdä toista lenkkiä. Huomenna menen aamulenkille jos sää sallii. En tykkää maanantaipäivistä, koska en silloin jaksa tehdä mitään viikonlopun jälkeen mut pakko on tehdä jotain. Ajattelin tiskata astiat huomenna jossain vaiheessa päivää ja imuroida joku päivä tulevalla viikolla. Saksan tuntini alkaa kello 18:30 ja loppuu kello 20:00 aikaan. Minusta on kivaa käydä tunnilla ja se on mielenkiintoista opiskelua. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa nousta aamulla aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään juoda enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Olen laihdutuskuurilla, joten yritän liikkua riittävästi joka päivä. Lenkkeilen ja ulkoilen päivittäin ja se on hyvä asia.

Lokakuun neljäs lauantaiLauantai 23.10.2021 23:58

23.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs lauantai. Ihanaa kun viikonloppu jatkuu ja jatkuu vielä huomisen ajan. Maanantaina alkaa taas arki. En tykkää maanantaipäivistä, koska en jaksa tehdä mitään viikonlopun jälkeen mut pakko on. Kävin tänään lenkillä laululavalla ja kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja tykkään kukista. Ostin itselleni ruukkukukan. Olin lenkillä noin tunnin verran niin siksi minun ei tarvinnut tehdä toista lenkkiä. Katsoin tänään tanhupallon omaa ohjelmaa ja se on ihan hyvä ohjelma, katson sen myös ensi lauantaina, jos kerkeän. Ajattelin mennä huomenna aamulenkille ja toisen kerran isäni kanssa lenkille, jos isäni jaksaa lähteä kanssani ulkoilemaan. Ulkoilu poistaa stressiä, ei ahdista, piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Huomenna ajattelin tiskata astiat jossain vaiheessa päivää ja imuroin joku päivä ensi viikolla. Olen myös puhunut tyttöystäväni kanssa puhelimessa. Olen laihdutuskuurilla ja siksi käyn lenkillä päivittäin ja teen 2 lenkkiä päivän aikana. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa nousta aamulla aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään enemmän juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona päivittäin. Käyn lenkillä joka päivä ja olen tottunut tekemään niin jokaisena päivänä. Liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin asti ja aion jatkaa liikkumista edelleen enkä aio lopettaa liikuntaa ikinä. Kun talvi tulee niin aion mennä hiihtämään. Hiihto on mukavaa puuhaa talvella. Lenkkeily on mukava ja oikein sopiva liikuntalaji minulle. Kesällä uin, syksyllä liikun luonnossa, talvella hiihdän ja keväällä käyn ulkoilemassa.

Lokakuun neljäs perjantaiPerjantai 22.10.2021 23:59

22.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs perjantai. Ihanaa kun tänään alkoi viikonloppu. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Nämä viikot ja päivät menevät niin nopeasti, että en itsekään oikein meinaa perässä pysyä. Olin tänään aamulenkillä noin tunnin verran ja siksi minun ei tarvinnut käydä toisella lenkillä tänään. Kävin isäni kanssa hakemassa tänään äitini junalta. Kävin äitini kanssa kaupassa hakemassa eväitä ja huomisia ruokatarvikkeita. Huomenna ajattelin mennä aamulenkille jos sää sallii ja toisen kerran isäni kanssa, jos isäni jaksaa lähteä kanssa ulkoilemaan. Käyn huomenna kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, mitä itse tarvitsen. Lenkkeily on minulle oikein hyvä ja hauska harrastus. Katson huomenna Tanhupallon omaa ohjelmaa, koska tykkään katsoa sitä ohjelmaa. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän tykkään juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja olen innostunut liikkumaan kouluikäisestä asti joka päivä. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Lenkkeily ja liikunta piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikun ulkona joka päivä.