IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään loppui tammikuu ja huomenna on helmikuun ensimmäinen päivä. Huomenna menen Saksan tunnille ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, kaalilaatikko eli tämän päivän ruokaa, ruoan sekoittelua, ruoan pakkaamista, porkkanoiden pilkkomista huomiselle, lihan pilkkomista ja lattian siivoamista ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen menin kävelylle jokiasemalle ja sitä kautta joen rantaa pitkin sirkkalan sillalle ja sitten ylisoutajansillan toiselle puolelle pajamäkeen ja sitä kautta kotiin katsomaan telkkarista lemmen viemää, uutiset, Simpsonit ja Simpsoneiden aikana join teetä ja hedelmiä. Teen juonnin jälkeen menin lenkille kiertämään korttelin ympäri ja sitten katsoin telkkarista salkkarit, uuden päivän ja Simpsonit ja uuden päivän aikana söin ruokaa ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja sitten menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Sanoin että voidaan olla kavereita ja hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään oli talvinen pakkaspäivä ja sää jatkuu kylmänä edelleen. Huomenna minulla on työpäivä ja lisäksi huomenna on tammikuun viimeinen päivä. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään perunamuusia, ruokien pakkaamista, tiskiä, silakkapihvien laittoa pakkeihin, siivoamista, imurointia, jääkaapin pesua ja esivalmistelua huomiselle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkarista salkkarit ja Simpsonit ja Simpsoneiden aikana join teetä, mandariinin ja jäätelöä ja sitten menin lenkille ystävyydenpuistoon, jossa otin kuvia kahdeksastakymmenestä lumiukosta ja lenkin jälkeen menin kotiin katsomaan salkkarit, uutta päivää ja radalla-ohjelmaa ja uuden päivän aikana söin ruokaa ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja ennen kahvia menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Tänään kirjauduin irc -galleriaan (151/180) päivää ja huomenna kirjaudun (152/180) ja mielestäni natsojen kerääminen on kivaa puuhaa. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja sanoin hänelle että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit forever.
Tänään alkoi arki ja huomenna minulla on työpäivä. Nyt on tammikuun viimeinen viikko menossa ja torstaina vaihtuu helmikuu. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein kukkakaalien pilkkomista, pastakastikkeen tekoa, ruokien pakkaamista, tiskiä, astioiden laittoa paikoilleen ja esivalmistelua huomiselle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja samalla söin vähän huikopalaa ja Simpsoneiden jälkeen menin kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja kauppareissun jälkeen menin ulos kävelylle. Ulkoilun jälkeen katsoin telkkarista salkkarit, uuden päivän ja kaappaus keittiössä-ohjelman ja salkkareiden jälkeen tein ruokaa ja ruoan yhteydessä join kahvit. Kahvin jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään oli äänestyspäivä ja nyt on tammikuun viimeinen viikonloppu ohi. Huomenna minulla on työpäivä ja nyt huomenna on tammikuun viimeinen viikko ja torstaina vaihtuu helmikuu. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vähäksi aikaa ulos kävelylle ja sitten menin vanhemmille syömään lounasta ja lounaan jälkeen menin päiväunille vähäksi aikaa. Sitten join kahvit ja kahvin jälkeen menin äitini kanssa äänestämään presidentinvaaleissa k äänestyksen jälkeen menin kotiin vaihtamaan lenkkivaatteet, koska tein siskoni luona lumitöitä. Lumitöiden jälkeen menin vanhemmille saunaan ja saunan jälkeen katsoin putousta ja sillä aikaa laitoin pyykit narulle ja sen jälkeen söin iltapalaa ja jälkiruoaksi riisipuuroa. Ruoan jälkeen katsoin telkkarista vaalituloksia ja äänestyksen aikana join kahvit ja kahvin kanssa söin piirakan ja pullaa ja kävin myös koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään.Sanoin että olemme edelleen kavereita ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri.
Tänään minulla oli mukava ja tapahtumarikas päivä. Lisäksi olen viikonloppufiiliksellä viettämässä tammikuun viimeistä viikonloppua ja huomenna aion mennä äänestämään presidentinvaaleissa. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten lähdin vanhemmille käymään ja sitä kautta lähdin äitini kanssa kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten. Kauppareissun jälkeen menin kotiin syömään lounasta ja lounaan jälkeen menin vanhemmille juomaan kahvit ja kahvin kanssa söin pullaa ja Suomi-leivoksia ja sitten menin äitini kyydissä koulukaverini luokse käymään kylässä. Olin kylässä 4h 30min ja juttelimme kaikenlaista ja kävimme kävelyllä ulkona ja söimme vähän evästä ja kyläilyn jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkarista putousta ja join kahvit ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja katselin telkkarista Simpsoneita ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän ei ikinä vihaa minua ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit.
Tänään minulla oli aspan palaveri ja huomenna menen koulukaverini luokse käymään. Heräsin tänään puoli kymmenen aikaan ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten oli palaveri minun luona. Palaverissa puhuimme kaikenlaista ja palaverin jälkeen tein omia hommia ja kävin ulkona kävelyllä jokiasemalla ja ylisoutajansillan toisella puolella. Kävelyn jälkeen söin lounasta ja lounaan yhteydessä join kahvit ja kahvin jälkeen tein riisipyöröihin puuron valmiiksi ja samalla katsoin telkkaria ja katsoin myös areenasta syrhämä-ohjelman. Simpsoneiden aikana tein pyörötaikinan ja salkkareiden jälkeen jatkoin pyöröjen leipomista ja leipomisen jälkeen menin vanhemmille käymään ja söin iltapalaa ja katsoin samalla telkkaria ja tein omia hommia ja sitten menin isäni kanssa äitiäni vastaan asemalla ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan. Sanoin että olemme edelleen hyviä kavereita ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja minun paras kaveri.
Tänään minulla oli Saksan tunti ja viimeinen työpäivä tällä viikolla. Huomenna minulla on aspan palaveri ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, lihapullia, ruokien pakkaamista ja siivoamista ja töiden jälkeen menin siskoni luokse tyhjentämään postilaatikon ja vein postit sisälle. Sen jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin telkkaria ja menin päiväunille ja päiväunien jälkeen katsoin telkkarista uutta päivää ja uutiset ja sään ja Simpsonit. Uuden päivän jälkeen söin ruokaa ja tein samalla Saksan kotitehtäviä ja ruoan yhteydessä join teetä ja sen jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin suoraan Saksan tunnille. Tunnilla pelasimme hirsipuuta ja tunnin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri ja tykkään hänen kuvista. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit.
Tänään minulla oli ensimmäinen keskiviikko töitä ja tänään kävin hiihtämässä mehtimäellä. Huomenna minulla on Saksan tunti illalla ja menen siskoni luokse katsomaan postit ja vien ne sisälle. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13 ja töissä tein tänään aamulla marjapiirakan leipomista, tiskiä, ruokien pakkaamista, muussiperunoiden kuorimista, maitojen ja rasvojen laittamista kylmälevylle ja esivalmistelua huomiselle. Töiden jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja syömään välipalaa ja sitten menin päiväunille ja päiväunien jälkeen katsoin telkkarista uutta päivää ja uutiset ja sään ja Simpsonit. Uutisten jälkeen imuroin ja siivosin vähän paikkoja ja sitten join teetä ja teen kanssa söin pullaa ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten. Kauppareissun jälkeen katsoin telkkarista salkkarit, uuden päivän ja Simpsonit ja salkkareiden aikana söin ruokaa ja uuden päivän aikana join kahvit ruoan yhteydessä ja Simpsoneiden jälkeen menin vanhemmille hakemaan avainta siskoni luokse ja menin samalla hiihtämään mehtimäelle. Hiihtoreissun jälkeen menin vanhemmille käymään ja söin siellä iltapalaa ja kuuntelin musiikkia deezeristä. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja käyn instagramissa lisäilemässä kuvia ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri.
Tänään minulla oli mukava päivä töissä, ulkoillen talvisessa pakkassäässä, nauttien talvesta ja kotona ja huomenna minulla on työpäivä. Minulla on ensimmäinen keskiviikko töitä ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, ruoka-ainesten laittamista jääkaappiin, ruokien pakkaamista, broilerien paistamista, jääkaapin alaosien siivoamista ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkarista uuden päivän, uutiset, sään ja Simpsonit ja uutisten ja sään aikana keitin teevettä ja join teetä ja hedelmiä ja jälkiruoaksi pullan ja Simpsoneiden aikana tein ruokaa ja katsoin uutiset ja uutisten aikana otin ruoan pois uunista ja sitten menin lenkille kirkonmäkeen ja ylisoutajansillan toiselle puolelle ja sitten menin kotiin katsomaan salkkarit. Salkkareiden aikaan söin ruokaa ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja sitten menin vanhemmille saunaan. Saunan jälkeen katsoin Simpsonit ja sen jälkeen söin iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna menen aamuvuoroon töihin ja aion nukkua huomenna kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautti, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin minun omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit.
Tänään alkoi arki ja kirjauduin irc-galleriaan (143/180) päivää. Huomenna kirjaudun (144/180) päivää ja huomenna minulla on työpäivä. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, perunoiden laskemista kattilaan, punajuurien kuorimista, ruokien pakkaamista, vihannesten pilkkomista ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja tein samalla omia hommia eli luin Saksan kirjaa ja join teetä ja katsoin uutiset, alueuutiset, sään ja simpsoneita. Sen jälkeen menin kauppaan ostoksille ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja sitten menin kävelylle jokiasemalle ja sitä kautta kotiin katsomaan salkkarit ja uuden päivän ja kaappaus keittiössä-ohjelman ja söin uuden päivän aikana ruokaa ja join kahvit ruoan yhteydessä ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin omasta kuvastani hänestä sain parhaan kaverin.