IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Elokuu 2021 osa 15Tiistai 31.08.2021 23:30

31.8.2021. Tänään on elokuun viimeinen päivä ja huomenna alkaa syyskuu. Tämän yön nukun vielä vanhemmilla ja huomenna menen oman kotiin nukkumaan. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Huomenna käyn viemässä oman rannekelloni patterinvaihtoon. Kun tänään huomasin, että kellon viisarit pysähtyi ja ajattelin, että vien sen lähipäivinä myymälään patterinvaihtoon. Joskus se eli patterinvaihto rannekelloon on maksanut viitisen euroa. Olen tottunut käyttämään rannekelloa, että kuinka paljon kello on ja katson joskus omasta aktiivisuusmittarista tai kännykästä kellonajan. Olin tänään myös maalaamassa loput seinät minun vanhimman siskoni luona. Kävin tänään myös lenkillä ja happihyppelyllä ulkona jokiasemalla. Olen tottunut käymään ulkoilemassa ja liikkumaan joka päivä. Sää viilenee huomenna ja ilmassa on syksyn merkkejä. Tänä aamuna join kahvia ja illalla teetä. Aamulla söin puuroa omenahillon kanssa ja hedelmiä. Hedelmät ovat hyviä ja syön hedelmiä ja vihanneksia mieluummin kuin karkkia. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä kuin kahvia,siksi koska se on maullisesti ja vatsalle parempi vaihtoehto. Kohta menen nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Olen lukenut ennen nukkumaanmenoa muutaman minuutin ja sit käyn yöpuulle. Minulle saa ja voi lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan suuresti, että luette blogiani/blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin/blogeihini. Olen nyt kirjoittanut täällä joka päivä blogia ennen nukkumaanmenoa.

Elokuu 2021 osa 14Maanantai 30.08.2021 23:14

Maanantai 30.8.2021. Tänään on elokuun viimeinen maanantai. Menen nukkumaan, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Olin maalaamassa minun vanhimman siskoni talon seiniä, koska ne piti maalata toisen kerran. Jatkamme huomenna seinien maalausta. Tänään söin siellä linssikeittoa ja kahvin kanssa omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä. Illalla join teetä ja aamulla kahvia. Huomenna ajattelin aamulla juoda kahvia ja illalla ajattelin juoda teetä. Juon molempia juomia ja tykkään enemmän juoda teetä. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Tänään kävin isäni kanssa jokiasemalla ja laululavalla. Kävin vielä sen jälkeen lisälenkin mehtimäellä ja luonnossa kävely sekä rauhoittaa että piristää mieltäni. Huomenna on etupihan ja terassipihan seinien maalauksen vuoro. Söin aamulla rahkajogurttia omenahillon kanssa ja söin myös hedelmiä. Huomenna on viimeinen päivä elokuuta ja ylihuomenna alkaa syyskuu. Sää on aika lämmin huomenna ja ylihuomenna ilma viilenee. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Kohta menen yöpuulle. Kävin tänään omassa kodissa pitkästä aikaa ja siellä näytti todella siistiltä. Olen tottunut käymään ulkona ja liikkumaan joku päivä. Tänään oli ihana ilma ulkoilla, koska tänään oli ihanan aurinkoista. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan sitä että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini.

Elokuu 2021 osa 13Sunnuntai 29.08.2021 23:52

Sunnuntai 29.08.2021. Nyt on elokuun viimeinen viikonloppu ohi. Aika on mennyt todella nopeasti kuten myös viikot ja päivät. Huomenna on elokuun viimeinen viikko ja keskiviikkona alkaa syyskuu. Kohta menen nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Tänään kävin lenkillä isäni kanssa jokiasemalla ja laululavalla. Kävin tänään myös pikkuisen lisälenkin mehtimäellä ja yliopiston alueella. Mehtimäellä nostin tukkeja 10 kertaa (ensin kevyttä ja sitten painavaa tukkia), jotta haluan, että kuntoni kohoaa. Haluan käydä lenkillä ja liikkumassa juuri kunnon kohotuksen takia ja myös siksi, koska olen tottunut liikkumaan joka päivä. Huomenna minun vanhin siskoni pyysi minua ja vanhempia maalaamaan talon seiniä ja toivottavasti siinä hommassa ei mene koko päivää. Kävin tänään kaupassa hakemassa äidille ruoanlaittoaineita tämänpäiväiseen iltaruokaan. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Käyn lenkillä aina sään mukaan. Kesällä käyn uimassa, syksyllä sienestän, talvella hiihdän ja keväällä katson maisemia ja liikun luonnossa. Käyn ulkoilemassa jokaisena vuodenaikana. Lempivuodenaikani on kesä, koska silloin on aurinkoista ja uiminen on kesällä todella hauskaa. Aamulla join teetä ja päivällä kahvia. Juon molempia juomia ja enemmän tykkään juoda teetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan sitä että luette blogiani täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Elokuu 2021 osa 12Lauantai 28.08.2021 23:58

Tänään on elokuun 28 päivä ja kohta on elokuun loppu. Kävin tänään lenkillä isäni kanssa jokiasemalla ja laululavalla. Kävin tänään omalla lenkillä hakemassa irtokarkit tokmannilta ja ne piti pussittaa. Pussissa piti olla 150 g irtokarkkeja ja ne menee huomenna minun siskoni miehen kioskiin, jossa sitten minun siskoni lapset myyvät niitä. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Kohta menen nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Olen tottunut käymään lenkillä ja liikkumaan joka päivä. Kohta käyn onnittelemassa syntymäpäiväsankareita Facebookissa. Ensi viikon keskiviikkona alkaa syyskuu. Tänään oli aurinkoinen päivä ja kesäinen ilma. Olen tänään juonut teetä ja kahvia. Minä juon sekä kahvia että teetä. Molempia juomia juon ja minun mielestä tee on parempaa kuin kahvi. Minulla välillä menee kahvista maha sekaisin. Aamulla söin loput mansikat ja söin rahkajogurtin kanssa mustikoita. Söin myös hedelmiä ja leipää. Tykkään syödä marjoja, koska niistä saa vitamiineja ja kuituja. Kesällä tykkään uida, syksyllä tykkään sienestää, talvella tykkään hiihtää ja keväällä käyn lenkillä ja ulkoilen. Käyn ulkoilemassa kaikkina vuodenaikoina. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan sitä, että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Elokuu 2021 osa 11Perjantai 27.08.2021 23:54

Tänään kävimme äitini kanssa hakemassa karkkia tokmannilta minun siskoni miehen esitystä varten. Minun tehtävä on pussittaa karkit ja punnita 150g karkkia 30 pussiin. Kävin tänään myös isäni kanssa lenkillä ja kävin sen jälkeen vielä lisälenkin. Sen takia käyn lisälenkin, koska olen vielä nuori mies ja tarvitsen liikuntaa ja kunnonkohotusta. Itse juoksen ja kävelen välillä lenkeillä. Käyn huomenna lenkillä hyvissä ajoin. Käyn huomenna katsomassa onko lähikaupassa mansikoita. Jos on, niin ostan yhden rasian mansikoita. Käyn myös katsomassa, että onko mustikoita ja vadelmia lähikaupassa myynnissä. Jos on, niin ostan niitäkin yhden rasian syöntiin. Syön marjoja jogurtin ja rahkan kanssa. Itse syön vähän karkkia, koska karkeissa on sokeria ja se on haitallista hampaille. Karkkien sijasta syön hedelmiä ja marjoja. Käyn kohta nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Se on hyvä aika minun mielestäni käydä nukkumaan. Välillä en jaksa valvoa pitkään koska tiedän itse, milloin on minun on aika käydä yöpuulle. Juon aamulla teetä ja päivällä kahvia. Itse juon enemmän teetä kuin kahvia. Minä juon molempia juomia. Lenkkeily virkistää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Huomaan jo keleistä, että kohta on syksy tulossa. Ei ole montaa päivää elokuuta jäljellä, sillä ensi viikon keskiviikkona vaihtuu kuukausi syyskuuksi. Syksyllä käyn luonnossa kävelemässä ja sienestämässä. Lempivuodenaikani on kesä, koska kesällä tykkään uida, ulkoilla, käydä keräämässä marjoja ja lenkkeillä. Keväällä käyn ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Talvella käyn hiihtämässä, ulkoilemassa, lenkkeilemässä ja laskemassa mäkeä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan sitä, että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Elokuu 2021 osa 10Torstai 26.08.2021 23:58

Tänään olin äitini kanssa mökillä päiväreissulla. Kävimme marjassa ja sienessä. Oli hyvä marja-ja sienisaalis. Keräsimme mustikoita ja puolukoita. Sienistä otimme matkaan kanttarelleja, herkkutatteja, karvalaukkuja ja haaparouskuja. Ne on meidän perheen ruokasienet. Rouskut pitää ryöpätä, koska sellaisenaan ne ovat myrkyllisiä ja ne on ryöpättävä ennen syömistä. Kanttarelli, tatti ja suppilovahvero ovat sellaisia sieniä, jotka eivät tarvitse esikäsittelyä ennen syömistä ja ne voi paistaa nopeasti pannulla. Olen käynyt sienessä monta kertaa ja siksi tykkään sienestää syksyisin. Tulimme kello 21:15 aikaan Joensuuhun mökiltä. Äitini putsasi tänään sieniä sekä mökillä että kotona. Kohta menen nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Tänään minulle riitti semmoinen lenkki, että kävelimme äitini kanssa sieni-ja marjametsässä. Aamulla join teetä ja päivällä kahvia, molempia juon ja kyllä minä juon teetä enemmän kuin kahvia. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan sitä että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Elokuu 2021 osa 9Keskiviikko 25.08.2021 23:58

Olen nyt vanhempien luona yötä, koska minun vanhimman siskoni aupair majailee luonani 3 päivää tai pidemmän aikaa. Kävin tänään siivoamassa asuntoni loppuun ja kävimme kaupassa ostamassa eväitä ja ruoanlaittoon tarvittavia aineita. Huomenna ajattelin hyvissä ajoin lähteä lenkille. Kohta menen nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Äitini lähtee huomenna käymään mökillä sienessä, marjassa ja ihmettelee syksyä. Mietin että lähdenkö mukaan ja mietin asiaa yön aikana. Kyllä voin itse asiassa lähteä mukaan hänen kaveriksi. Kävin tänään kaupassa ostamassa hedelmiä ja marjoja. Aamulla join teetä ja aamuni ei lähde ilman teetä. Päivällä juon kahvia. Kahvi on hyvää ja myös tee on hyvää. Tee on kyllä parempaa ja kahvista minulla menee joskus vatsa sekaisin. Opiskelin tänään myös kieliä Duolingon avulla ja kielten opiskelu on minusta mukavaa. Kun tulee syksyn pimeys, niin minua ahdistaa tämä pimeä aika. Joulukuussa tulee kello 15:00 aikaan pimeää, onneksi lumi valaisee, niin sit ei ole niin ahdistavaa kävellä pimeässä. Minulle voi lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan sitä että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Elokuu 2021 osa 8Tiistai 24.08.2021 23:56

Tänään olin minun vanhimman siskoni luona viettämässä miehensä syntymäpäiviä. Tänään kävin myös lenkillä ja siivosin kämppäni, koska minun vanhimman siskoni aupair tulee siihen asumaan 3 päiväksi tai vähän pidemmäksi aikaa. Tykkään siivoamisesta, vaikka se on välillä meikäläisen inhokkipuuhaa. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Tänään menen hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Pakkasin vanhempien luokse kaikki tavarat, mitä minä tarvitsen siellä siksi aikaa, kun aupair majailee minun luonani. Huomenna jatkamme kylpyhuoneen siivoamisella loppuun ja tänään imuroin, tiskasin ja ravistin matot ja tein kaikkea siivoukseen liittyviä töitä. En ostanut omaan kämppääni mitään ruokaa, mutta onneksi siskoni ostaa aupairille ruokaa. Jotkut ruoat jätimme aupairille, jos hän keksii niistä jotain. Otin päivävaatteet eli t-paidat, alushousut ja sukat, collegehousut, colleget, yövaatteet ja unipehmolelut. Olen tottunut nukkumaan yöni pehmolelun kanssa. Siksi nukun niiden kanssa, jotta saisin yöllä paremmin nukuttua. Onneksi on hyvät säät tulossa, niin kerkeän lenkkeillä hyvän sään aikana. Tykkään lenkkeillä joka päivä ja lenkkeily virkistää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Kesällä tykkään uida ja uiminen on lempiharrastukseni kesällä, syksyllä tykkään käydä luonnossa kävelyllä ja sienestää, talvella tykkään hiihtää ja käydä ulkoilemassa, jos ei ole hirveän kova pakkanen ja keväällä tykkään ulkoilla ja pyöräillä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan sitä että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Elokuu 2021 osa 7Maanantai 23.08.2021 23:54

Olen tänään käynyt lenkillä ulkona vaikka on sateinen ilma. Huomenna ajattelin käydä hyvissä ajoin lenkillä ja siivota kotini, koska minun vanhimman siskoni aupair tulee luokseni keskiviikosta eteenpäin muutamaksi päiväksi. Menen siksi aikaa vanhemmille yöksi ja olen siellä sen aikaa kun aupair on minun luona. Huomenna menen myös siskoni miehen syntymäpäiväkahville kello 17:30 aikaan. Siellä on tarjolla kasvissosekeittoa, jos haluaa siellä syödä ruokaa ja sen jälkeen on kakkukahvit ja tarjolla siellä on britakakkua. Jos hän eli aupair menee perjantaina kämpille niin minä voin mennä perjantaina kotiin takaisin. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Huomenna siivoan joka nurkan ja ajattelin tiskata myös huomenna. En ajatellut tehdä mitään suursiivousta, koska siihen ei ole aikaa. Kohta on elokuun loppu. Enää 2 päivää tämän viikon jälkeen ja sit on syyskuu. Nyt jo aavistan että syksy on tulossa. Tänään oli todella sateinen päivä ja huomenna on sateista välipäivä. Loppuviikosta sää näyttäisi lämpenevän, jos sää ennuste pitää paikkansa. Minulle todellakin saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat minulle todellakin tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan suuresti että luette blogiani huolella ajatuksen kanssa.

Elokuu 2021 osa 6Sunnuntai 22.08.2021 23:48

Tänään kävin lidlistä hakemassa 4 pakettia Coca-Cola zeroa 10 eurolla. Sain ne hyvin kuljetettua kotiin kävellen. Kävellen menin sinne Lidliin. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Tänään autoin äitiä ruoanlaitossa ja haettiin yhdessä vanhimman siskoni vanhimman lapsen huppari, joka jäi skuuttipuistoon. Nukun yöni pehmolelujen kanssa, jotta saan paremmin nukuttua yöllä. Opiskelin tänään kieliä Duolingon avulla ja olen ajatellut joka yö hyviä hetkiä, kun olin yhdessä tyttöystäväni kanssa. Olen nähnyt unta, että suutelimme ja kutittelimme toistemme poskia. Tänään tein ruoaksi uunilohta, perunamuusia, kananmunakastiketta ja lisäksi keitettyjä porkkanoita. Kohta laitan ne jääkaappiin ja huomenna syön lounaaksi samaa ruokaa. Huomenna ajattelin mennä lenkille juosten ja kävellen sään mukaan. Ajattelin käydä kaupassa huomenna ostamassa muun muassa marjoja (mansikoita, mustikoita ja vadelmia). Joku päivä ajattelin käydä ostamassa uuden mittakannun, koska entinen meni rikki. En käy kaupassa joka päivä, mut yleensä käyn kaupassa silloin tällöin tai joka toinen päivä. Lenkkeily virkistää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Kesällä tykkään uida ja kerätä marjoja ja syksyllä käyn luonnossa kävelyllä ja sienestän. Kohta on syksy ja on myös elokuun loppu. Syksyn jälkeen on talvi ja minusta on hienoa että on joulu. Talven jälkeen on kevät ja sitten on kesä. Lempivuodenaikani on kesä. Minulle saa todellakin lähettää kaveripyyntöjä täällä Irc-galleriassa ja saa lisätä kaveriksi jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure). Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan suuresti että luette blogejani ja laitatte herttaa blogeihini.