IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään on syyskuun viimeinen päivä ja huomenna alkaa lokakuun ensimmäinen päivä. Olin aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin vähäksi aikaa lepäämään ja sitten tein vähän ruokaa. Ruoan jälkeen menin vanhemmille syömään lounasta ja lounaan jälkeen menin siskoni luona äitini ja isäni kanssa katsomassa heidän syntyvää vauvaa ja vauva oli ihan pikkuinen. Koin kahvit siellä ja sitten lähdin vanhemmille ja leikin siellä 6-vuotiaan täyttävän pojan kanssa. Vanhemmilla tein omia hommia ja sitten menin ulos kävelylle yksin vehkalahteen ja koivuniemeen ja sitten takaisin kotiin syömään päivällistä. Katsoin telkkarista haluatko miljonääriksi ja uutiset ja salkkarit katsoin aamulla ja tein jälleen omia hommia päivän aikana. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaam kaverina.
Tänään olin vapaalla ja minulla on seuraavan kerran minulla on menoa maanantaina. Nyt vietän viikonloppua ja tänään olin aamupäivän kotona ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin happihyppelylle jokiasemalle ja jokiaseman kautta teatterille ja sitä kautta kotiin ja sitten vanhemmille syömään lounasta. Lounaan jälkeen kävin kotona hakemassa mokkapaloja päiväkahville ja join samalla kahvit. Sitten pelasin skipboa äitini ja lasten kanssa ja samalla tein omia hommia. Illalla kävin lenkillä vehkalahdella ja sieltä takaisin kotiin katsomaan salkkarit ja vain elämää ohjelman ja ohjelman aikana kävin suihkussa ja kävin vanhemmilla syömässä iltapalaa ja samalla luin lehtiä ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja olin töissä aamuvuorossa Salpakadulla. Tänään päättyi kuntoutus ja on todella haikeata lopettaa. Ennen aamuvuoroa söin kotona aamupalaa ja sitten menin pyörällä Salpakadulle ja töissä tein tänään salaattipöytää, vihannesten pilkkomista, siivoamista ja muita keittiöapulaisen tehtäviä. Töiden jälkeen menin Toreroon kuittaamaan ruokalistan ja sen jälkeen menin kotiin ja vein pahvit ulos ennen aspa-ohjaajani tuloa ja kotikäynnillä puhuimme seuramatkoja ja ajattelin joskus lähteä seuramatkalle.Seuramatkat ovat hauskoja ja katsoin telkkarista salkkarit ja uuden päivän ja sitten lähdin pyörälenkille koivuniemeen ja koivuniemestä menin kotiin valmistamaan mokkapaloille kuorrutusta ja sen jälkeen tein vähän Saksan kirjatehtäviä kotitehtäväksi. Sitten menin Saksan tunnille kello 18:30 ja tänään käsittelimme persoonapronominien datiivia ja mögen-verbi ja tänään oli kiva ja mukava tunti ja tunnin jälkeen menin lenkille vehkalahteen ja sitten takaisin kotiin katsomaan Simpsonit ja keitin teetä Simpsoneiden mainostauolla ja kävin sitten suihkussa. Suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla luin lehtiä ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn vielä instagramissa lisäilemässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri ikuisesti. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri iankaikkisesti ja pitkään.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja olin tänään töissä aamuvuorossa. Tänään oli myös viimeinen päivä torerossa ja huomenna menen aamuvuoroon töihin salpakadulle. Huomenna minulla päättyy kuntoutus ja tänään ennen aamuvuoroa söin kotona aamupalaa ja katsoin samalla uutisia ja lähdin sitten töihin seitsemäksi kuormanpurkuun. Sitten tein salaattipöytää ja leikkasin jälkiruoaksi kääretorttua ja sitten kävin hakemassa kuorman alakerrasta ja sitten purin tavarat oikealle paikoilleen ja sitten tein vähän aikaa tiskiä.Tiskin jälkeen tein salaattipöydän täyttöä ja vein puhtaita astioita paikoilleen ja töiden jälkeen menin kotiin välipalalle ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja tein samalla omia hommia ja sitten söin vähän huikopalaa ja menin päiväunille ja sitten katsoin telkkarista emmerdalen ja mitä tänään syötäisiin. Menin sitten lenkille jokiasemalle ja laululavalle ja joenvartta pitkin kotiin ja sitten katsoin telkkarista salkkarit, uuden päivän, Simpsonit ja grillit huurussa. Leivoin tänään myös mokkapalapohjan ja huomenna kuorrutan sen ja keitin kahvit ja kävin suihkussa ohjelmien aikana. Suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla luin lehtiä ja katsoin telkkaria. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna minulla on aamuvuoro ja aikainen herätys ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Olemme edelleen hyviä kavereita ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja olin tänään töissä iltavuorossa. Ennen iltavuoroa olin kotona aamupalalla aamulla ja heräsin kymmeneltä tänään. Aamupalan jälkeen menin kauppaan ostamaan ruokaa ja evästä ja kauppareissun jälkeen menin lenkille jokiasemalle ja laululavalle. Sitten kävin pikasuihkussa ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään lounasta ja lounaan jälkeen menin aspan facebook-tiedotustapahtumaan, jossa äänestimme ryhmän nimeä. Tapahtuman jälkeen menin pyörälenkille yläsatamakadulle ja sirkkalanpuiston kautta rantakadulle ja siitä töihin iltavuoroon. Iltavuoro alkoi kello 16:00 ja kesti varttia yli kymmeneen illalla ja iltavuorossa tein tänään esivalmistelua seuraavalle päivälle, ruoka-annoksia, jälkiruoka-annoksia ja tavaroiden hakua alakerrasta ja töidenjälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla luin lehtiä ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna minulla on aamuvuoro ja aikainen herätys ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan. Käyn ennen sitä instagramissa lisäilemässä kuvia ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Olin aamuvuorossa töissä ja ennen sitä söin aamupalaa kotona. Tein tänään töissä salaattipöytää, salaattipöydän täyttöä, leivoin suklaakakkua ja hain tavaroita alakerrasta ja tiskiä ja töiden jälkeen menin pikku pyörälenkille vehkalahteen ja koivuniemeen. Lenkin jälkeen menin kotiin katsomaan salkkarit ja uuden päivän ja uutiset ja sään ja sitten rupesin välipalalle ja välipalan jälkeen menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin emmerdalen, mitä tänään syötäisiin, uutiset ja sään ja uutisten ja sään aikana kävin pyörälenkillä laulurinteellä ja jokiasemalla ja joenvartta pitkin kotiin. Menin sitten kotiin katsomaan salkkarit ja uuden päivän ja Simpsonit ja meidän tarina-ohjelman ja Simpsoneiden mainostauolla keitin kahvit ja keitin myös kananmunat leivän päälle ja sitten kävin suihkussa. Suihkun ja lahvin juonnin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla luin lehtiä ja katsoin telkkaria ja sitten lähdin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna menen iltavuoroon ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini ä, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Nyt kirjoitan toisen blogin ennen nukkumaanmenoa ja käyn nukkumaan kohta, koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aamuvuoro. Kävin tänään mökillä äitini ja isäni kanssa ja ennen mökille lähtöä söin aamupalaa. Mökillä tein kompostin kääntöä, trampoliini purkua, puolukoiden poimintaa ja omenoiden poimintaa ja saunapuiden hakua valmiiksi ensi kertaa varten. Söin mökillä lounasta ja join kahvit myös mökillä ja kävin mökillä saunassa ja lähdimme mökiltä pois saunan jälkeen. Mökiltä lähdön jälkeen menin vanhemmille syömään päivällistä ja päivällisen jälkeen menin äitini kanssa ilta-aleen s-markettiin. Sen jälkeen olin vanhemmilla juomassa teetä ja söin samalla iltapalaa ja katselin telkkarista ja sään ja sään jälkeen menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna menen aamuvuoroon töihin ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuuta ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn vielä instagramissa lisäilemässä kuvia ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri ikuisesti ja pysyvästi. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri iankaikkisesti ja pitkään.
Eilen nukuin niin pitkään kuin minua nukutti ja aamupäivä sujui hyvin kotona. Söin aamupalaa kotona ja kuuntelin samalla Cheekin version SANNIN vahinko-biisistä, joka oli tosi hyvä ja ihan supermukava voimabiisi ja tykkäsin biisistä ja nauroin itsekin mukana biisissä ja myös biisin aikana. Aamupalan jälkeen tein omia hommia ja lähdin sitten vanhemmille syömään lounasta. Lounaan jälkeen kävin kotoa hakemassa työvaatteeni pesuun ja sitten join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen menin lenkille vehkalahteen ja sitten koivuniemeen ja koivuniemestä menin kohti ylisoutajansiltaa. Ylisoutajansillalta käännyin kohti jokiasemaa ja jokiaseman kautta vanhemmille ja lenkin jälkeen menin vanhemmille syömään päivällistä ja päivällisen jälkeen tein jälleen omia hommia ja Saksan tehtäviä tein myös eilen. Tein myös simpsonit-palapeliä ja kokosin sen aika nopeasti ja katsoin telkkarista haluatko miljonääriksi ja uutiset. Ennen uutisia söin iltapalaa vanhemmilla ja samalla luin lehtiä ja katsoin telkkaria. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna menen mökille äitini ja isäni kanssa. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri ikuisesti ja pysyvästi. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri iankaikkisesti ja pitkään.
Eilen oli mukava päivä ja kotona ja olin eilen aamuvuorossa töissä kello 8:30-14:30. Töissä tein eilen salaattipöytää, esivalmistelua seuraavalle päivälle, salaattipöydän täyttöä, tavaroiden hakua alakerrasta ja tiskiä ja töiden jälkeen menin pikku lenkille vehkalahteen koivuniemeen ja sitten katsoin telkkarista salkkarit ja sitten menin välipalalle. Välipalan jälkeen tein omia hommia ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen menin uimaan vesikkoon yksin ja sitten menin kotiin katsomaan salkkarit ja vain elämää -ohjelman. Eilen oli hyvä jakso vain elämää-ohjelmassa, koska oli SANNIN päivä ja minun lempiveto eilen oli Cheekin versio SANNIN vahinko-biisistä ja se on minun uusi voimabiisi. Ohjelman mainostauolla keitin kahvit ja tein porkkanapastaa ruoaksi ja ruoka oli tosi hyvää ja nauroin itsekin mukana Cheekin vedon aikana, koska tykkäsin biisistä ihan älyttömästi ja hänen naurunsa oli vallottava. Kävin vanhemmilla syömässä iltapalaa ohjelman loputtua ja tein siellä myös omia hommia ja katsoin telkkaria ja ratkoin ristikkoa myös siellä ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Eilen kävin Saksan tunnilla ja eilen olin töissä välivuorossa. Saksan tunti oli mielenkiintoinen ja töissä tein eilen esivalmistelua seuraavalle päivälle, seuraavan päivän jälkiruokaa, valmistelin churroja ensimmäistä kertaa ja tiskiä ja töiden jälkeen menin suoraan Saksan tunnille. Kävimme kurssilla läpi ruoka-asioita ja kävimme läpi myös tuttuja asioita. Kurssin jälkeen menin pikku lenkille vehkalahteen ja sitten menin kotiin katsomaan Simpsonit ja keitin kahvit Simpsoneiden mainostauolla ja menin vanhemmille käymään ja syömään iltapalaa. Tein myös omia hommia osan päivää ja sitten menin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna menen aamuvuoroon töihin ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.