IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään alkoi ilosaarirock ja menen takaisin kohta festivaalialueelle ja kuuntelin Jenni Vartiaista ja happoradiota ja kohta kuuntelen jvgta ja pariisin kevättä ja huomenna menen myös siskoni kanssa rockiin ja tänään olin aamulla kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja ja leipomista ja salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin rannekkeenvaihtoon ja menin päiväunille ja sitten lähdin vanhemmille ja sieltä menin rockalueelle kuuntelemaan Jenni Vartiaista ja happoradiota ja JVG esiintyy kello 21:15 ja JVG:n jälkeen menen kuuntelemaan Pariisin kevättä ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden festivaalialueelle takaisin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Tänään oli hyvä ja mukava päivä töissä ja kotona ja ihanaa kun alkaa huomenna viikonloppu ja huomenna menen myös ilosaarirockiin kolmeksi päiväksi eli perjantaina-sunnuntaina ja olin aamun kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja ja leipomista ja salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja päiväunille ja sitten katsoin telkkaria ja sitten lähdin äitini kanssa kauppaan ostamaan ruokaa jasen jälkeen lähdin lenkille ja samalla uimaan honkaniemelle ja lenkille koivuniemeen ha sitten lähdin kotiin suihkuun ja kävin pikaisesti vanhemmilla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja minulla on huomenna ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja tämän päivän sää on kauhea ja hirveä, koska sataa vettä ja en tykkää sateisista ilmoista ja aamun olin kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja ja leipomista ja salaattien täyttöä ja huomisia leivonnaisia ja töiden jälkeen menin toreroon palautekeskustelu ja sitten menin ostamaan kolmen päivän lopun ilosaarirockiin perjantai-sunnuntaipäiviksi ja menen perjantaina ja sunnuntaina yksin rockiin ja nuorempi siskoni tulee kanssani lauantaina ja sitten menin kauppaan ostamaan ruokaa ja evästä ja sitten menin kotiin tiskaamaan ja syömään välipalaa ja sitten menin toimistolle kotikäynnille ja menin sitten päiväunille ja sitten katsoin telkkaria ja lähdin vanhemmille ja sieltä menin vanhemman siskoni luokse käymään ja leikin siskoni lasten kanssa ja söin siellä iltapalaa ja lähdin sieltä kaverini kyydillä pois kotiin ja kävin vähän kävelyllä ja kävin vielä pikaisesti vanhemmilla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä käyn instagramissa lisäilemässä kuvia ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni lauantaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen se paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Nyt tulee lyhyempi blogi kuin normaalisti ja minulla on ollut tänään tapahtumarikas päivä ja huomenna minulla on aikainen herätys ja aamun olim kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja ja leipomista ja salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja päiväunille ja sitten katsoin telkkaria ja söin vähän huikopalaa eli hedelmiä ja juomista ja sitten lähdin pyörälenkille jokiasemalle ja ylisoutajansillan toiselle puolelle kukkosensaareen uimaan ja tulin sitten takaisin kotiin ja kävin suihkussa ja kävin vanhemmilla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttääja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kivaa jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni lauantaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ja ikuisesti.
Tänään tulee lyhyempi blogi kuin normaalisti ja minulla on huomenna aikainen herätys ja poistin äsken muutamat kuvat kännykästäni jotta saisin tilaa ja olin tänään töissä aamuvuorossa sulolla eli tein siellä muun muassa salaatteja ja leipomista ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja päiväunille ja sitten lähdin kauppaan ostamaan meille evästä koska minulle tuli vieras käymään kello 16 aikaan ja kävin vieraani kanssa ulokona kävelyllä kauniissa ulkoilmassa ja söin vähän huikopalaa vieraani kanssa ja vieraan lähdön jälkeen katsoin telkkaria ja lähdin vielä vähän ulkoilemaan ja uimaan kukkosensaareen ja lähdin vanhemmille syömään iltapalaa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä käyn instagramissa lisäilemässä kuvia ja pikasuihkussa ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Nyt menen kohta nukkumaan koska minua väsyttää ja minulla on huomenna aikainen herätys ja minulla alkaa työt huomenna kello 7:00 aikaan ja tänään olin aamulla mökillä ja söin aamupalaa ja menin ulos hommiin ja söin lounasta ja sitten jatkoin samoja hommia kuin muinakin viikonloppuina eli otin naulat pois laudoista ja kasasin naulattomat puut kasaan ja tein myös omia hommia ja kävin myös lenkillä ja uimassa tänään mökillä ja join kahvit mökillä ennen lähtöä Joensuuhun ja Joensuussa on paljon tekemistä jaherään huomenna kuudelta aamulla ja lähden ennen puolta seitsemää ja olen ollut touhukas päivä koko päivän ja huomenna minulle tulee vieras käymään luonani kello 16:00 ja käyn kaupassa ostamassa vähän jotain tarjottavaa ja olin tänään vielä vanhemmilla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Olin tänään vapaalla koska on viikonloppu ja viikonloppuna aion olla mökillä ja huomenna lähden pois mökiltä koska minulla on maanantaina työpäivä ja tänään olin aamulla kotona ja söin aamupalaa ja lähdin vanhemmille ja vanhempien kulta lähdin mökille yöksi huomiseen asti ja tänään tein paljon hommia ulkona ja söin välissä lounasta ja join kahvit ja jatkoin samoja hommia kuin muinakin viikonloppuina eli otin naulat pois laudoista ja kasasin naulattomat puut kasaan ja tein myös omia hommia ja nypin voikukkia pois ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä käyn lisäilemässä kuvia instagramiin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olenparas ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Tänään oli kiva päivä ja nyt tulee keskipitkä blogi ja minulla on ollut tänään tapahtumarikas päivä eli olin aamun kotona ja söin aamupalan ja lähdin aamupalan jälkeen ryhmään, jonka nimi on omat avaimet ja siinä ryhmässä oli tänään info-tilaisuus ja ryhmä alkaa syyskuussa ja olin välillä kotona ja sitten menin pyörällä salpakadulle ja siitä menin työpaikkakäynnille ravintola suloon raatekankaalle, jossa minulla alkaa tulevana maanantaina työt kello 7:00 aikaan aamulla ja sen jälkeen olin kotona syömässä välipalaa ja söin myöhemmin lounasta ja keitin kahvit ja sitten menin ulos kävelylle ja kauppaan hakemaan mummolle eurojackpottia ja lottoa ja sen jälkeen menin jälleen kotiin päiväunille ja katsoin telkkaria ja sitten menin kukkosensaareen uimaan ja tulin sen jälkeen kotiin ja kävin myös vanhemmilla päivällä ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Tänään minulla oli vapaapäivä koska eilen lopetin Torerossa työt ja oli haikeata lopettaa ja lähteä vapaille ja nyt nautin näistä vapaapäivistä ja olin tänään aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin päivälenkille vehkalahteen ja lenkin jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen söin lounasta ja join kahvit ja siivoilin vähän paikkoja ja söin sen jälkeen välipalaa ja menin päiväunille ja sitten menin vähän ulos kävelylle ja katsoin telkkaria ja menin vanhemmille käymään ja söin iltapalaa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tulevakihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä käyn lisäilemässä kuvia instagramiin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Tänään tulee keskipitkä blogi koska minä olen ollut touhukas tänään ja tänään minulla oli paljon hommia kuten läksiäisjutun valmistusta ja olin tänään aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja samalla kuuntelin radiota ja telkkaria ja sitten menin kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita ja sitten menin kotiin tekemään läksiäisjuttua eli vesimelonirattaita ja söin lounasta välissä ja kävin ulkona lenkillä lounaan jälkeen ja täytin vesimelonirattaat loppuun ennen töihin menoa ja menin sitten töihin iltavuoroon kello 16:00 eli tein siellä esivalmistelua seuraavalle päivälle ja tiskasin ja siivoilua ja puhtaiden astioiden viemistä paikoilleen ja tein myös jälkiruoka ja pääruoka-annoksia asiakkaille ja töiden jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja sitten menin ulos vehkalahteen lenkille ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua instagramissa ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja kaveruutemme säilyy pitkään ja on ihanaa ja ihmeellistä.