IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Minulla oli mukava päivä töissä ja kotona ja ihanaa kun alkaa viikonloppu jolloin olen aina vapaalla ja viikonloppu on parasta koska silloin saa nukkua pitkään ja en mieti työasioita viikonloppuna ja maanantai ei ole yleensä lempipäiväni ja perjantai ja lauantai ovat parhaat päiväni ja olin aamun kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin sen jälkeen aspa-ohjaajani kanssa pyöräilemään noljakkaan sinkkolaan ja kaislsrannantietä poispäin ja pyöräilin kotiin sieltä yksin ja sen jälkeen menin päiväunille ja katsoin telkkaria ja lähdin kauppaan palauttamaan pullot ja ostin vähän evästä ja sen jälkeen menin honkaniemeen uimaan ja sieltä menin vanhemmille kahville ja söin siellä iltapalaa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla ei ole aikaista herätystä ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja saamaan ajatukseni muualle ja joka päivä kuuntelen musiikkia ja tänään olin aamun kotona ja söin aamupalaa ja lähdin sitten töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin sylmään välipalaa ja menin päiväunille ja sitten lähdin vanhemman siskoni luokse jatkamaan siivousta ja siivosin keittiön loppuun ja uunin pesin loppuun, pesin myös roskiskaapin ja kaappien ovet ja pesin ja imuroin lattian ja vein matot ulos ja lähdimme kahdeksan aikaan illalla pois ja menin sen jälkeen kauppaan ostamaan ruokaa iltapalaksi ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä laitan kuvia instagramiin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Minulla on ollut paljon hommia niin siksi en jaksanut kirjoittaa blogia ja minulla on aikainen herätys ja huomenna menen aamuvuoroon ja olin aamulla kotona ja söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja päiväunille ja sitten menin siivoamaan vanhemman siskoni luokse tulevien syntymäpäivien vuoksi ja siivosin siellä uunin ja jääkaapin ja jääkaapin ja pakastimen pääliliset ja ovet ja osat pesin ja siivouksen jälkeen menin kauppaan ostamaan ruokaa iltapalaksi ha söin vanhemmilla iltapalaa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttääja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun trampoliini ihan kaverina ja minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Minulla on ollut paljon hommia niin siksi en jaksanut kirjoittaa blogia ja minulla on aikainen herätys joka arkipäivä kello 06:00 aikaan aamulla paitsi viikonloput olen vapaalla ja eilen aamulla olin kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katselin telkkaria ja menin päiväunille ja sitten join teetä ja hedelmiä ja samalla katsoin telkkaria ja sitten menin juoksulenkille laululavalle, jokiasemalle ja vehkalahteen ja sitten kotiin suihkuun ja suihkun jälkeen menin pikaisesti vanhemmille ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen nukkumaanmenoa lisäsin kuvia instagramiin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen hyvä ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Minulla on ollut paljon hommia niin siksi en jaksanut kirjoittaa blogia ja minulla on aikainen herätys ja aamulla olin kotona ja heräsin kuudelta ja samalla söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttää ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja välipalan jälkeen katselin telkkaria ja siskoni kävi miehensä kanssa luonani katsomassa varastossa tavaroita ja sen jälkeen menin päiväunille ja katselin telkkaria ja kävin lenkillä vehkalahdella ja kävin vielä pikaisesti vanhemmilla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Eilen olin ilosaarirockissa niin en jaksanut kirjoittaa blogia ja olin kuuntelemassa kotimaisia bändejä ja oli hyvä rokki ja mietin vielä ensi vuotta et menenkö ilosaarirockiin ja kuuntelin eilen kotimaisia bändejä eli Tuure Kilpeläistä, J.Karjalaista, Vesala, Ellinooraa ja ultra brata ja kävin kolmena päivänä ja perjantaina kuuntelin Jenni Vartiaista, Happoradiota, JVG:tä ja Pariisin kevättä ja lauantaina menin jo kolmeksi siskoni kanssa alueelle ja kiertelimme alueella ja kuuntelemisen ohessa keräsimme pulloja ja rokki oli hyvä ja ensimmäistä kertaa kolmipäiväinen ja siksi ostin kolmen päivän lipun ilosaarirockiin ja minua ei haitannut et minulla oli herätys kuudelta ja menin töihin maanantaina töihin seitsemäksi ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja menin nukkumaan heti ultra bran jälkeen ja sen jälkeen lisäsin instagramiin kuvia ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Eilen en jaksanut kirjoittaa blogia koska olin ilosaarirockissa ja minulla oli eilen tapahtumarikas päivä ja eilen olin aamun kotona ja söin aamupalaa ja söin lounaan vanhemmilla ja lähdin kolmeksi alueelle kiertelemään ja katsoin popedaa, keräsin vähän pulloja alueelta ja kävin katsomassa muita bändejä niiden ohessa ja olin siellä loppuun asti ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden lenkille ja sitten suihkuun ja sitten takaisin ultra bralle joka tekee tänään comebackin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olenparas ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Tänään alkoi ilosaarirock ja menen takaisin kohta festivaalialueelle ja kuuntelin Jenni Vartiaista ja happoradiota ja kohta kuuntelen jvgta ja pariisin kevättä ja huomenna menen myös siskoni kanssa rockiin ja tänään olin aamulla kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja ja leipomista ja salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin rannekkeenvaihtoon ja menin päiväunille ja sitten lähdin vanhemmille ja sieltä menin rockalueelle kuuntelemaan Jenni Vartiaista ja happoradiota ja JVG esiintyy kello 21:15 ja JVG:n jälkeen menen kuuntelemaan Pariisin kevättä ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden festivaalialueelle takaisin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Tänään oli hyvä ja mukava päivä töissä ja kotona ja ihanaa kun alkaa huomenna viikonloppu ja huomenna menen myös ilosaarirockiin kolmeksi päiväksi eli perjantaina-sunnuntaina ja olin aamun kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja ja leipomista ja salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja päiväunille ja sitten katsoin telkkaria ja sitten lähdin äitini kanssa kauppaan ostamaan ruokaa jasen jälkeen lähdin lenkille ja samalla uimaan honkaniemelle ja lenkille koivuniemeen ha sitten lähdin kotiin suihkuun ja kävin pikaisesti vanhemmilla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja minulla on huomenna ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja tämän päivän sää on kauhea ja hirveä, koska sataa vettä ja en tykkää sateisista ilmoista ja aamun olin kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja ja leipomista ja salaattien täyttöä ja huomisia leivonnaisia ja töiden jälkeen menin toreroon palautekeskustelu ja sitten menin ostamaan kolmen päivän lopun ilosaarirockiin perjantai-sunnuntaipäiviksi ja menen perjantaina ja sunnuntaina yksin rockiin ja nuorempi siskoni tulee kanssani lauantaina ja sitten menin kauppaan ostamaan ruokaa ja evästä ja sitten menin kotiin tiskaamaan ja syömään välipalaa ja sitten menin toimistolle kotikäynnille ja menin sitten päiväunille ja sitten katsoin telkkaria ja lähdin vanhemmille ja sieltä menin vanhemman siskoni luokse käymään ja leikin siskoni lasten kanssa ja söin siellä iltapalaa ja lähdin sieltä kaverini kyydillä pois kotiin ja kävin vähän kävelyllä ja kävin vielä pikaisesti vanhemmilla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä käyn instagramissa lisäilemässä kuvia ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni lauantaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen se paras ja ikuinen kaveri ikuisesti ja pysyvästi.