IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään alkoi marraskuu ja lisäksi minulla oli tänään mukava päivä kotona ja ulkoillen aurinkoisessa talvipäivässä. Tänään heräsin varttia vaille kymmenen ja söin aamupalaa ja ennen aamupalaa leivoin halloweenkuppikakkujen pohjia. Aamupalan jälkeen menin Marttojen viiri-projektiin, joka on mielestäni mielenkiintoinen idea ja projektissa teimme ruokaa ja söimme siellä tonnikalapiirakkaa, voimasalaattia ja jälkiruoaksi kahvia ja avokadosmoothieta ja ruoka oli tosi hyvää. Projektin jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja samalla kuorrutin kuppikakut ja ennen sitä tiskasin astiat. Keitin kahvit ennen elokuviin lähtöä ja ennen kahvia katsoin telkkaria ja tein omia hommia ja kävin pikku kävelyllä ja sitten menin vanhemmille. Lähdin vanhemmilta elokuviin katsomaan yösyöttöä, joka oli mielestäni tosi hyvä ja leffan jälkeen menin pikaisesti uudelle tokmannille metropoliin. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään on lokakuun viimeinen päivä ja huomenna alkaa marraskuu. Olin tänä aamuna kahdeksalta hereillä ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon kello 9-13 ja töissä tein tänään esivalmisteluja huomiselle. Töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille ja ennen sitä katsoin telkkaria. Päiväunien jälkeen söin vähän huikopalaa ja lähdin päivälenkille jokiasemalle ja sitten vehkalahteen ja lenkin jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin kauppaan ostoksille ostamaan eväitä ja sitten katsoin salkkarit, uuden päivän, Simpsonit ja Suomen huutokauppakeisarin ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten lähdin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta.
Tänään oli mukava päivä kotona ja töissä ja huomenna minulla on työpäivä 9-13. Minua ärsytti yksi juttu, joka liittyy eväsjuttuun ja vein töihin omat eväät ja lisäksi söin talon ruokaa ja se on vanhempien mielestä väärin. Ymmärrän sen täysin ja nyt päätin et en ota omia eväitä vaan syön töissä ja töiden jälkeen menin kotiin päiväunille ja join vettä ja menin lenkille jokiasemalle ja sitten suihkuun. Söin lounaan töissä ja niin teen jatkossakin ja suihkun jälkeen menin omat avaimet-ryhmään, jossa teimme tänään ruokaa. Söin siellä kanakeittoa, currykalaa, riisiä, salaattia, peltileipää ja jälkiruoaksi porkkanakakkua ja lisäksi porkkanakakkua kanssa join teetä. Ryhmän jälkeen menin pyörälenkille ylisoutajansillan toiselle puolelle ja sitä kautta jokiasemalle ja sitten menin kotiin katsomaan telkkaria. Katsoin telkkarista uutiset, sään, salkkarit, uuden päivän ja Simpsonit ja Simpsonien aikaan tein ilta kahvit ja söin kahvin kanssa jogurtin. Kahvin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katselin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään oli äitini syntymäpäivät ja olimme tänään pizzalla. Nyt on viikonloppu ohi ja huomenna on taas työpäiväni kello 9:00-13:00. Tänään olin aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja aamulla siirsin kellot talviaikaan eli normaaliaikaan. Aamupalan lähdin vanhemmille käymään ja vanhemmilta pyörällä pizzalle ja söin pizzeriassa periskka, kinkku ja aurajuustopizzan. Sen jälkeen menin vanhemmille syömään vähän huikopalaa ja vahdin siskoni lapsia ja join kahvit. Kahvin juonnin yhteydessä katsoin uutta päivää ja aamulla katsoin koko Suomi leipoo-ohjelman ja kävin ohjelman jälkeen lenkillä jokiasemalla ja ylisoutajansillan toisella puolella. Lenkin jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja samalla katsoin telkkaria. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko,2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja,sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Kirjoitan lyhyen blogin ja huomenna menen pizzalle. Tänään oli siskoni uuden vauvan nimijuhlat ja huomenna on äitini syntymäpäivät. Lähden nyt nukkumaan ja käyn ennen sitä instagramissa lisäilemässä kuvia ja olin aamupäivän kotona ja lähdin sitten vanhemmille käymään. Lähdin vanhemmilta juhliin ja juhlien jälkeen menin vanhemmille tekemään omia hommia. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 3080-luvulla, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Siivosin tänään siskoni luona niinivaaralla. Se oli tosi mukavaa ja pyöräilin sinne. Lisäksi siinä tuli minulle virkistävää liikuntaa. Huomenna menen siskoni vauvan nimijuhliin ja leivoin tänään kakun sinne. Lähden kohta nukkumaan ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Söin siellä lounasta ja lähdin suoraan niinivaaralta kohti kotia ja söin kotona ruokaa ja join kahvit ruoan yhteydessä. Sitten menin vanhemmille tekemään kakkua juhlia varten ja kävin kaupassa ostamassa kakkua varten tarvikkeet. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 20o
80-luvulla, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.

Normaali torstaiTorstai 26.10.2017 23:23

Tänään heräsin varttia vaille kymmenen ylös ja söin aamupalaa ja lähdin sitten kauppaam Lisäksi minulla oli tänään mukava ja hieno päivä kotona ja ulkona lenkkeillen ja kotikäynnin jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja samalla katsoin telkkaria ja isäni tuli luokseni kahville ja syömään lohilaatikkoa. Sitten tiskasin ja menin sitten päiväunille ja sitten katsoin telkkarista salkkarit, lemmen viemää, uutiset ja sään. Tein sitten omia hommia ja suunnittelin huomista päivää ja sitten menin juoksulenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten takaisin kotiin. Lenkin jälkeen katsoin salkkarit, uuden päivän ja koko Suomi leipoo ja ohjelman loputtua kävin suihkussa ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa, samalla tein omia hommia ja katselin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään heräsin varttia vaille kymmenen ylös ja söin aamupalaa ja lähdin sitten aspan toimistolle kotikäynnille. Lisäksi minulla oli tänään mukava ja hieno päivä kotona ja ulkona lenkkeillen ja kotikäynnin jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja samalla katsoin telkkaria ja isäni tuli luokseni kahville ja syömään lohilaatikkoa. Sitten tiskasin ja menin sitten päiväunille ja sitten katsoin telkkarista salkkarit, lemmen viemää, uutiset ja sään. Tein sitten omia hommia ja suunnittelin huomista päivää ja sitten menin juoksulenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten takaisin kotiin. Lenkin jälkeen katsoin salkkarit, uuden päivän ja koko Suomi leipoo ja ohjelman loputtua kävin suihkussa ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa, samalla tein omia hommia ja katselin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona, lisäksi lenkkeillen ulkona talvisessa ulkoilmassa. Tänään olin kahdeksalta hereillä ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon kello 9:00 ja t yöpäiväni loppui kello 13:00. Olen kuntouttavassa työtoiminnassa maanantaisin ja tiistaisin ja töissä tein tänään tomaatti-sipulisalaattia, tiskiä, siivoushommia ja esivalmistelua seuraavalle päivälle. Töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille ja sitten katsoin telkkarista salkkarit, lemmen viemää, uutiset ja sään. Sitten söin vähän huikopalaa ja lähdin sitten kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa varten ja sitten katsoin telkkarista emmerdalen ja mitä tänään syötäisiin. Sitten menin lenkille vehkalahteen ja lenkin jälkeen katsoin salkkarit, uuden päivän, junior masterchefin ja Suomen huutokauppakeisarin ja uuden päivän loputtua kävin suihkussa ja tein ruoan huomiselle valmiiksi. Suihkun jälkeen join kahvit ja söin mansikoita ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdettaja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Aloitin tänään työt värsilänkadulla kotikievarin keittiössä ja pääsin hommiin heti. Lisäksi tänään oli mukava päivä kotona ja töissä ja töissä tein tänään perunankuorimista ja esivalmistelua seuraavalle päivälle. Söin tänään töissä omia eväitä ja lisäksi heidän ruokaa ja töiden jälkeen menin kotiin hakemaan pyörän valoa ja menin päiväunille. Päiväunien jälkeen menin omat avaimet-ryhmään, jossa oli tällä viikolla aiheena rentoutuminen ja stressi ja ryhmän jälkeen menin kotiin katsomaan emmerdalea ja mitä tänään syötäisiin ja söin vähän välipalaa. Sitten menin lenkille vehkalahteen ja lenkin jälkeen menin kotiin katsomaan salkkarit, uuden päivän ja Simpsonit ja uuden päivän loputtua kävin suihkussa ja suihkun jälkeen menin kauppaan ostoksille ostamaan eväitä muutamaksi päiväksi. Kauppareissun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja tein samalla omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen töihin aamuvuoroon. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.