IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Nyt on joulukuun neljäs päivä ja tänään on itsenäisyyspäivänaatto. Tänään olin kahdeksalta hereillä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, perunoiden kuivumista ja pilkkomista, porkkanoiden pilkkomista, ruokien pakkaamista, siivoamista ja esivalmistelua huomiselle päivälle. Töiden jälkeen menin viiri-ryhmään ja siellä teimme itsenäisyyspäivän buffetin eli jouluisen salaatin, täytetyt kolmioleivät ja itsenäisyyspäivän leivoksia. Ryhmän jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja tein samalla omia hommia ja sitten menin juoksulenkille pajamäkeen ylisoutajansillan toiselle puolelle. Lenkin jälkeen katsoin emmerdalea, mitä tänään syötäisiin, the Joulukalenterin, uutiset jne. Niiden aikana leivoin mokkapalapohjan siskoni itsenäisyyspäiväjuhliin, jotka hän pitää keskiviikkona eli itsenäisyyspäivänä ja leipomisen aikana katsoin salkkarit ja siinä ohessa jatkoin omien hommien tekemistä ja paikkojen siivoamista ja tein omia hommia. Leivonnan jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla join kahvit ja neuloin villasukkaa ja katselin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistele valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna minulla on työpäivä 913 ja lisäksi minulla on myös Aspan pikkujoulut kellon 15-17. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan. Hän on minun paras ja kiva kaveri ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään oli ensimmäinen adventtisunnuntai ja lisäksi viikonloppu alkaa olla ohi. Huomenna alkaa arkipäivä ja minulla on huomenna työpäivä ja viiri-projekti. Olin tänään aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sen jälkeen siivosin komeroita ja menin vanhemmille syömään lounasta. Lounaan jälkeen pesin valkoisen kolitsipaitani ja katsoin naisten ampumahiihtoa ja sen jälkeen join kahvit. Kahvin jälkeen menin pikku kävelyllä ulos ja tein omia hommia ja katsoin miesten ampumahiihtoa ja sitten luin vähän lehtiä. Pelasin koneella pelejä ja katsoin the Joulukalenteria ja sitten menin äitini kanssa luokseni asentamaan joilutähteä. Katsoin tähdet tähdet ohjelman ja tiskasin ohjelman aikana ja menin vielä takaisin vanhemmille tekemään omia hommia ja söin iltapalaa ja kuuntelin musiikkia ja neuloin villasukkaa ja katselin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistele valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini on minun hyvä kaveri.
Nyt on viikonloppu menossa ja tänään minulla oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä. Huomenna on ensimmäinen adventtisunnuntai ja tänään olin aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille syömään lounasta. Lounaan jälkeen menin siskoni luokse äitini kanssa n tarkistin että ovatko paikat kunnossa ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä äitini kanssa. Sitten tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin pikku kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja askartelin joulukortteja. Söin vanhemmilla iltapalaa ja join kahvit muutaman tunnin ennen iltapalaa ja kahvin jälkeen leivoin appelsiinimaustekakkua ja siitä tuli tosi hyvä. Katsoin telkkarista tänään ampumahiihtoa ja haluatko miljonääriksi-ohjelmat ja vanhemmilla neuloin villasukkaa ja tein omia hommia ja katselin töllöä ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri.
Tänään kirjoitan lyhyen blogin, koska menen kahdeksaksi illalla kerubi live goes Joensuu areena-tapahtumaan. Huomenna on joulukuun toinen päivä ja tänään heräsin puoli kymmenen aikaan ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten siskoni luokse siivoamaan ja legohommiin. Pidin taukoja välillä ja ennen lähtöä kävin katsomassa postilaatikkoa ja sammutin joulutähden ja sitten menin kotiin syömään lounasta ja lounaan yhteydessä join teetä. Niiden aikana tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin lenkillä ennen konserttia ja kohta menen suihkuun ja kohta lähden myös vanhemmille pikkuiseksi aikaa ennen konserttia. Olen konsertissa 20:00-00:45. Menen kuuntelemaan neljää ruusua, elastista ja apulantaa ja konsertin jälkeen menen nukkumaan. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti. Tykkään hänen kuvasta ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään on viimeinen päivä marraskuuta ja huomenna alkaa joulukuu. Lisäksi huomenna alkaa viikonloppu ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten kaupungille miettimään joululahjaideoita itselleni. Kävin Sokoksella katsomassa ja en ostanut sieltä mitään ja sen jälkeen menin suomalaiseen kirjakauppaan ostamaan mitä missä milloin-kirjan ja ensi vuoden kalenterin. Sen jälkeen kävin kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja sitten menin kotiin syömään lounasta ja join kahvit lounaan yhteydessä ja katsoin samalla telkkaria ja sitten lähdin ulos happihyppelylle. Sen jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin suoraan Saksan tunnille. Käsittelimme tunnilla perfektiä ja teimme vähän tehtäviä ja tunnin jälkeen menin pyörälenkille ylisoutajansillan toiselle puolelle ja vehkalahteen ja lenkin jälkeen menin kotiin vähän tekemään jouluvalmisteluja. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja avaan joulukalenterin ensimmäisen luukun. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti. Hänen kuvat ovat hyviä niin kuin minunkin ja tykkään hänen kuvista. Hänestä sain parhaan kaverin ja olemme parhaat kaverit forever.
Tänään minulla oli vapaapäivä ja lisäksi minulla oli mukava ja antoisa päivä. Huomenna minulla on Saksan tunti ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria. Sitten menin ostoksille kaupungille miettimään joululahjaideoita itselleni ja kävin Tokmannilla ostamassa joulun kunniaksi paperitähden ja ostosreissun jälkeen söin lounasta ja join kahvit lounaan yhteydessä. Sitten tein omia hommia ja katsoin emmerdalea, mitä tänään syötäisiin, uutiset ja sään ja niiden jälkeen menin juoksulenkille ylisoutajansillan toiselle puolelle pajamäkeen ja sitä kautta kotiin ja sitten katsoin telkkarista salkkarit, uuden päivän ja koko Suomi leipoo-finaalin ja ohjelman aikana kävin suihkussa. Suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään minulla oli työpäivä ja lisäksi minulla on mukava päivä. Huomenna minulla on vapaapäivä ja tänä aamuna heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, mittasin riisivettä, hämmensin riisiä, pilkoin kasviksia huomiselle valmiiksi ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille vähäksi aikaa. Sitten tiskasin tämän aamun tiskit ennen aspa-ohjaajani kotikäyntiä ja kotikäynnin aikana puhuimme kaikenlaista, tein ruokaa, puhuin facebookissa esiintyvästä uudesta profiilikuvastani ja olen pyytänyt ihmisiä tykkäämään siitä ja halutessaan kommentoimaan sitä. Kotikäynnin jälkeen katsoin telkkaria ja söin päivällistä ja join kahvit päivällisen yhteydessä ja katsoin samalla emmerdalea, mitä tänään syötäisiin ja uutiset ja uutisten aikana menin juoksulenkille jokiasemalle ja joen rantaa pitkin takaisin kotiin. Kotona katsoin salkkarit, uuden päivän, Simpsonit ja Suomen huutokauppakeisarin ja ohjelman aikana kävin suihkussa ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaannukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla ja huomenna minulla on vapaapäivä ja ajattelin nauttia siitä. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti. Hänen kuva on hyvä ja paras ja samoin minun ja olen hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään alkoi arki ja tällä viikolla vaihtuu joulukuu perjantaina. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, pilkoin makkaroita, laskin perunoita ja tein esivalmistelua huomiselle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille vähäksi aikaa ja sitten tein omia hommia ja sitten menin omat avaimet-ryhmään, jossa oli aiheena riippuvuudet. Ryhmän jälkeen menin kotiin katsomaan emmerdalea ja mitä tänään syötäisiin-ohjelman ja niiden jälkeen menin juoksulenkille jokiasemalle ja joen rantaa pitkin takaisin kotiin. Kotona katsoin salkkarit, Simpsonit ja uuden päivän ja ohjelman aikana kävin suihkussa ja suihkun jälkeen join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin uudelleen kaupassa äitini kanssa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna minulla on työpäivä 9-13. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan. Hän on minun paras kaveri ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti.
Nyt on marraskuun viimeinen viikonloppu ja huomenna minulla on työpäivä. Tänään olin mummilla ja heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja tein samalla omia hommia. Sitten söin lounasta ja lounaan jälkeen menin äitini kanssa asemalle ja kummitätini vei meidät Kotkan rautatieasemalle ja hyvä lähti kello 14:28 ja oli Kouvolassa kello 15:13 ja kävimme kaupassa Kouvolassa ja katsoimme siellä kauppoja ja keskustaa. Sitten kävelimme asemalle odottamaan Joensuuhun lähtevää junaa ja juna lähti Kouvolasta kello 16:39 ja juna oli Joensuussa kello 19:29 ja samalla reissulla kävimme siskon luona tyhjentämässä hänen postilaatikkoa ja sitten menin vanhemmille saunaan ja tein omia hommia ja söin iltapalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen töihin 9-13 ja lisäksi minulla on huomenna omat avaimet-ryhmä. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoaja koulukaverini kanssa olen edelleen mukava kaveri.
Olin tänään kummitätini luona käymässä ja huomenna lähden junalla kotiin. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin telkkaria ja sitten lähdin äidin kanssa kaupungille katsomaan Black friday tarjouksia mutta en ostanut mitään. Sitten menin kummitätini luokse käymään ja söin siellä lounasta ja lounaan yhteydessä söin jälkiruokaa ja juttelin siellä vähän kummitätini ja muiden ihmisten kanssa ja join kahvit ja limppaa siellä ja kaikenlaista herkkua ja lähdin sitten mummoni luokse illaksi ja katsoin telkkaria ja söin iltapalaa ja tein samalla omia hommia eli neuloin villasukkaa ja ratkoin ristikkoa. Sitten menin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Hänen profiilikuva on hyvä ja niin on minunkin ja olen aina ja pysyvästi hänen kaveri.