IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Nyt olen lomalla ja ajattelin nyt nauttia lomastani. Huomenna ajattelin ulkoilla, käydä vähän aikaa shoppailemassa ja katsomassa kaupungilla, levätä ja tehdä kaikkea kivaa . Tänään heräsin varttia yli seitsemän, koska minun piti ehtiä kahdeksaksi kumina-hankkeen juttuun, jossa on tarkoituksena tarjota työhön ja koulutukseen suuntansa kuntouttavaa työtoimintaa yhdistyksissä. Sen jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja lukemaan päivän lehtiä. Ennen kuminaan menoa söin aamupalaa. Menin ennen kauniit ja rohkeat-ohjelmaa vähäksi aikaa päiväunille ja päiväunien jälkeen ratkoin ristikkoa ja katsoin eri ohjelmia töllöstä. Sitten menin vesikkoon kahdeksi ja sitä kautta menin siskoni lapsen kanssa kävelylenkille mehtimäen isoa kolmiota, vähän matkaa Noljakkaan ja sitten kiersin pitkän lenkin ja linnunlahden tietä kohti vesikkoon. Sitten menin kotiin katsomaan telkkarista ampumahiihtoa ja sitten tein omia hommia. Kävin salkkareiden jälkeen kaupassa ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja ystävä ikuisesti ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Nyt tänään minulla alkoi loma ja eilen olin töissä viimeistä päivää ennen lomalle siirtymistä. Ajattelin tehdä lomalla kaikkea kivaa esimerkiksi levätä, ulkoilla, katsoa telkkaria ja nukkua pitkään. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vähäksi aikaa ulos kävelylle ja sitten menin Salpakadulle käymään. Sen reissun jälkeen menin kotiin viemään pyöräni varastoon ja laukkuni. Sitten menin vanhemmille käymään ja lähdin samalla isäni kanssa kävelylle hakemaan yhtä kirjaa Koskikadun r-kioskilta ja samalla kävimme fida-lähetystorilla. Torireissun jälkeen menin vanhemmille katsomaan telkkarista ampumahiihtoa ja sitten luin päivän lehdet ja tein samalla omia hommia. Vanhemmilla söin lounaan, välipalaa, päivällisen ja iltapalaa. Kuuntelin tänään myös SANNIN ja muiden artistien musiikkia YouTubesta ja tyttöystäväni on minulle tosi tärkeä ja ihana. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään minulla oli viimeinen päivä ennen huomista alkavaa lomaa. Huomenna ajattelin ulkoilla, lukea päivän lehdet, kuunnella musiikkia ja tehdä kaikkea kivaa. Tänään minulla oli myös Saksan tunti ja oli todella mukava päivä. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja sitten menin töihin kello9-13. Tl
Töissä tein tänään tiskiä, tämän päivän ruokaa eli kasvispihvejä, ruokien pakkaamista, rikkakasvien purkamista, siivoushommia ja sitten loman viettoon. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Kuuntelin tänään myös musiikkia Youtubesta.
Tänään on kevätpäiväntasaus ja huomenna minulla on viimeinen työpäivä ennen lomalle siirtymistä. Huomenna minulla on lisäksi Saksan tunti. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Tänään tein töissä tämän päivän ruokaa eli broilerikeittoa, tiskiä, ruokien pakkaamista, ruokalaatikoiden tyhjentämistä, lanttujen ja porkkanoiden kuorimista ja pilkkomista huomiseen kasvispihveihin, juuston siivutusta ja esivalmistelua seuraavalle päivälle. Töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille vähäksi aikaa. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja söin ruokaa ja ruoan yhteydessä join teetä. Sitten menin ostoksille kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten ja sitten menin kotiin katsomaan telkkaria. Menin lenkille tänään ja söin vanhemmilla iltapalaa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Nyt tulevalla viikolla olen töissä kolme päivää eli ma-ke. Torstaina 22.3.2018 jään lomalle ja loma loppuu 2.4 eli 2.pääsiäispäivänä. Tänään maanantaina liputettiin tasa-arvon päivän ja Minna Canthin päivän kunniaksi. Heräsin tänään kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13 Töissä rein tänään tämän päivän ruokaa eli makaronilaatikkoa, purjon pilkkomista, tiskiä, ruokien pakkaamista, perunoiden kuorimista ja pilkkomista huomiseen broilerikeittoon ja esivalmistelua seuraavalle päivälle. Töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria. Äidin kanssa tein tänään kaalilaatikkoa ja tein siitä kasvisruokaversion ja ruoan pitää olla uunissa kaksi tuntia ja otin ruoan pois uunista kello 17:30. Tänään katsoin telkkarista uutta päivää, Simpsonit, uutiset, sään, salkkarit ja kaappaus keittiössä-ohjelman. Kävin myös ulkoilemassa ja join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Tämä viikko oli minun nimipäiväviikko ja minun nimipäivät ovat aina 16.3. Eilen oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa ulkoilmassa. Aamupäivällä söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten kävelylle ulos. Kävelyn jälkeen söin ruokaa ja lähdin sitten vanhemmille käymään ja juomaan kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin isäni kanssa käymään kirjastossa ja urheilutalolla. Sen jälkeen menin vanhemmille katsomaan telkkarista ampumahiihtoa ja sitten menin jälleen kävelylle isäni kanssa. Sitten kuuntelin myös musiikkia ja tein omia hommia ja illallakatselin telkkaria ja sitten söin iltapalaa ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa. Tänään menin kahdeltatoista siskoni lapsen juhliin lounaalle ja siellä söimme hotdogeja ja jälkiruoaksi jäätelöbuffettia. Ennen sinne menoa söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja heräsin tänään kymmeneltä. Lounaan jälkeen menin vanhemmille katsomaan telkkarista ampumahiihtoa ja sitten menin päiväunille ja sitten katsoin jälleen ampumahiihtoa. Toin pyykit kotoa ennen vanhemmille menoa. Ampumahiihdon jälkeen menin ulkoilemaan isäni kanssa ja ulkoilun jälkeen tein omia hommia ja samalla join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen katsoin telkkarista mm. X factor Suomea, haluatko miljonääriksi, uutiset ja sään ja s factor ohjelman puolivälissä menin äitini kanssa kauppaan. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Eilen minulla oli nimipäivät ja torstaina olin normaalisti töissä. Torstaina olin myös kuntoutuksen viimeisellä seurantakäynnillä ja sitten menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille ja samalla katsoin telkkaria ja kävin sitten ulkona kävelyllä. Telkkarista katsoin torstaina salkkarit ja Simpsonit ja ennen Simpsoneita söin ruokaa . Ruoan yhteydessä luin päivän lehtiä ja join samalla kahvit. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin torstaina ja eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Torstaina ja eilen minulla oli mukava päivä, koska minulla oli tänä vuonna minulla on nimipäivät aina 16.3 ja myös siksi koska tykkään ulkoilla ja olla kotona ja töissä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja ystävä ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän ei vihaa minua koskaan ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Eilen oli mukava päivä töissä ja kotona ja ihanaa oli ulkoilla talvisessa ulkoilmassa. Huomenna menen yhteen palaveriin TYP:iin ja eilen olin myös Saksan tunnilla. Eilen heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Eilen tein töissä ruokien pakkaamista, tiskiä, eilisen päivän ruokaa kaalilaatikkoa, astioiden laittoa paikoilleen, siivoamista ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen luin päivän lehdet ja söin vähän huikopalaa ja lähdin sitten Saksan tunnille, jossa kävimme läpi datiivia ja akkusatiivia vaativia prepositioita ja kertasimme myös verbejä. Tunnin jälkeen menin kotiin katsomaan telkkarista uutta päivää ja Simpsonit ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa. Kuuntelin eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Eilen oli mukava päivä töissä ja kotona ja ihanaa oli ulkoilla talvisessa ulkoilmassa. Huomenna minulla on taas työpäivä ja lisäksi minulla on huomenna Saksan tunti. Eilen heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Eilen tein töissä silakkapihvejä, silakoiden irrottelua, perunamuusia, tiskiä, ruokien pakkaamista, puolukkahilloa huomiselle valmiiksi ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille vähäksi aikaa. Päiväunien jälkeen luin päivän lehdet, kuuntelin musiikkia, katsoin telkkarista salkkarit, Simpsonit, uutiset, sään,urheilu-uutiset, salkkarit ja uuden päivän. Uuden päivän jälkeen menin ulos kävelylle kirkonmäkeen ja ystävyydenpuistoon ja kävelylenkin jälkeen menin kotiin syömään ruokaa ja sitten join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän ei vihaa minua koskaan ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Eilen alkoi normaali arki ja minulla oli eilen työpäivä. Huomenna minulla on työpäivä ja menen huomenna ulkoilemaan. Heräsin eilen kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein eilen broileripastaa, parsakaalien pilkkomista, tiskiä, ruokien pakkaamista, perunoiden kuorimista ja pilkkomista huomiseen perunamuusiin ja esivalmistelua huomiselle valmiiksi ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille vähäksi aikaa. Päiväunien jälkeen luin päivän lehdet, katsoin telkkarista salkkarit, Simpsonit, uutiset ja sään ja niiden jälkeen menin kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten. Kauppareissun jälkeen menin kotiin katsomaan salkkarit, uuden päivän, yökylässä Maria Veitola ja siskot-ohjelman ja salkkareiden ja uuden päivän aikana söin ruokaa ja samalla lukaisin mainoslehdet ja samalla join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.