IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään oli sateinen ja viileä päivä. Minua ärsytti kun vanhemmat huusivat minulle ja vähän niin kuin valittivat kun teen asiat väärin. Tämä keskustelu johtui siitä kun en osaa ottaa laturia pois seinästä oikeaoppisesti ja sitten meinasin suuttua asiasta. Minulle tuli vähän paha mieli ja maanantai ei yleensä ole minun päiväni. Kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna menen töihin kello 9-13. Tällä viikolla on luvattu aika koleaa säätä ja huomenna on viikon kolein päivä. Tänään oli myös tuulista ja pohjoistuuli tuntui todella kylmältä. Kävin tänään myös kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja vien aina työpaikalle hedelmäeväitä, kun olen töissä tavoitettavissa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään on viikonloppu ohi ja huomenna alkaa normaali arki. Tänään olin jälleen äitini ja vanhemman siskoni kanssa mökillä ja tein siellä kaikkea kivaa. Viime yönä laitoin vähän väriä päähän ja värjäsin tukkani keltaiseksi. Luulen että en värjää hiuksiani tämän jälkeen ainakaan muutamaan viikkoon. Siivosin mökillä leikkimökin siskoni lapsen ja hänen miehensä äidin kanssa ja siskoni maalasi varaston ja uimarantaan menevät portaat. Keräsin myös siskoni kanssa nokkosia ja äidn kanssa poimin muutaman kielon siskolle ja itselleni. Ensi viikolle on luvattu viileämpää säätä kuin viime viikolle ja olen töissä ma-to. Perjantaisin olen vapaalla. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Nyt on kesäkuu ja kesä on minun paras vuodenaika. Olin tänään mökillä ja ajattelin huomennakin mennä mökille. Menin vanhempien kanssa sinne ja huomenna menen äitini ja vanhemman siskoni kanssa mökkeilemään. Mökkeily on kesässäni parasta ja ajattelin uida vielä tänä kesänä. Mökillä niitin tänään nurmikon ja tein siellä myös kaikkea mukavaa. Toivotan kaikille kamuilleni ja blogin lukijoille hauskaa kesää ja nauttikaa ilomielin tulevasta kesästä. Tänä kesänä ajattelin mennä ilosaarirockiin, ulkoilemaan kukkosensaareen, lomailla ja tehdä kaikenlaista kivaa. Eilen olin laulurinteellä suven avauksessa ja siellä oli paljon porukkaa. Kesäisin olen yleensä pirteämpi kuin talvella, koska talvella on pimeää ja minua väsyttää talvella aika paljon. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Nyt tänään alkoi kesäkuu ja lisäksi tänään olin laulurinteellä suven avauksessa. Siellä juhlittiin 170-vuotiasta Joensuuta ja olin siellä yleisössä. Aion mennä ensi kesänä kanssa sinne. Heinäkuussa 13.7-15.7.2018 laulurinteellä järjestetään ilosaarirock ja tykkään käydä laululavalla. Tänään satoi vähän vettä, kun kävelin uimahalliin ja uimahalli vesikko oli tänään suljettu. Syynä oli henkilökunnan koulutus ja aion uida vielä tänä kesänä. Muuten sää oli tosi poutainen ja lämmin ja pidän lämpimistä ilmoista. Minulla alkaa kuukauden päästä 4 viikon kesäloma ja kesäkuussa olen töissä ma-to. Loman jälkeen palaan töihin 30.7 ja toivotan nyt kaikille kamuille ja blogin lukijoille hauskaa kesää. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja paras kaveri ja ystävä Peltolan kouluajoilta. Tutustuin häneen ammattikoulussa ja pysymme edelleen kavereina ja ystävinä.
Tänään minulla oli mukava päivä kotona ja töissä. Lisäksi tänään on toukokuun viimeistä päivä ja huomenna vaihtuu kesäkuu. Huomenna menen laulurinteelle suven avaukseen ja viikonloppua vietetään lakkiaisia helteisessä säässä. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää. Lisäksi tänään ostin 3 päivän lipun ja ostin myös siksi koska hinnat ovat nyt halvimmillaan. Tänään leivoin gluteenittomia suklaa-vadelmamuffinsseja. Haluan toivottaa lukijoille Paljon onnea. Kohta käyn nukkumaan koska minua väsyttää. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet. Kävin tänään suihkussa ennen nukkumaanmenoa. Ilmat lämpenee huomattavasti ja tykkään enemmän aurinkoisista ja aurinkoinen sää. jatkuu. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Eilen en jaksanut kirjoittaa blogia koska olin väsynyt ja laitoin silloin kuvia instagramiin. Eilen oli viileämpi sää kuin toissapäivänä ja loppuviikoksi sää lämpenee. Nyt nautin näistä kevätauringosta ja lämpimistä ilmoista ja eilen kävin pyörälenkillä vehkalahdella. Nyt kirjoitan kolme blogia kerralla, koska minulla on ollut kaikenlaista hommaa liikkeellä. Töissä tein silloin kaikenlaista hommaa ja välillä teen oma-alotteisesti hommia. Huomenna vietetään toukokuun viimeistä päivää ja ilmat olivat välillä tosi vaihtelevia. Kuuntelin eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja ystävä ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Nyt on ollut kiirettä etten ole ehtinyt kirjoittaa blogia. Tällä viikolla on normaali viikko ja torstaina on toukokuun viimeinen päivä. Tiistaina oli lämmin ja aurinkoinen ja silloin minulla oli mukava päivä. Töissä tein silloin kaikenlaista hommaa ja silloin oli ruokana uunibroileria ja riisiä. Tiistaina minulla oli tärkeä meno kello 12:30 ja menoni takia jouduin lähtemään töistä aikaisemmin. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja ystävä ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Eilen en jaksanut kirjoittaa blogia koska minua väsytti ja laitoin eilen myös kuvia instagramiin. Eilen olin töissä 9-13 ja tein siellä kaikenlaista hommaa. Olin eilen myös siskojeni kanssa ulkoilemassa kuhasalossa ja huomenna minulla on meno kello 12:30. Eilen sanoin minun keittiöohjaajalle, että minun pitää lähteä töistä vähän aikaisemmin yhden menon takia. Nyt tämän viikon perjantaina vaihtuu kesäkuu ja ajattelin silloin lähteä kello 18 suven avaukseen laulurinteelle. Torstaina on toukokuun viimeinen päivä ja huomenna on lämmin ja aurinkoinen päivä. Keskiviikkona on viileämpää säätä kuin alkuviikolla ja koulujen päättäjäisviikko on poutainen. Nyt nautin näistä aurinkoisista kevätpäivistä ja tykkään enemmän sateettomista ja poutaisista keleistä. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri ja ystävä.
Nyt vietetään toukokuun viimeistä viikonloppua ja huomenna menen töihin kello 9. Tulevana perjantaina vaihtuu kesäkuu ja nautin nyt näistä keväisistä päivistä. Alkavan viikon sää on vaihteleva ja huomenna alkaa arki heti viikonlopun jälkeen. Viikonloppuna ratkoin kymppi-lehdestä anagrammia, kävin ulkona, nautin aurinkoisista päivistä ja tein kaikkea kivaa. Tulevana perjantaina menen suven avaukseen laulurinteelle ja nyt olen sopinut nuoremman siskoni kanssa kaikki erimielisyydet. Kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on kahdeksaksi herätys. Eilen olin puumajan avajaisissa ja ulkona on aika lämmin ja aurinkoinen päivä. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. En vihaa häntä ja hän ei vihaa minua koskaan ja pysymme edelleen kavereina ja ystävinä. Hän on aina minun paras kaveri ja ystävä Peltolan kouluajoilta ja meidän kaveruus on minulle parasta mitä elämässäni on tapahtunut.
Viikonloppu jatkuu ja ylihuomenna eli maanantaina menen töihin seuraavan kerran. Nyt nautin antaumuksella viikonlopusta ja nyt on toukokuun viimeinen viikonloppu. Emsi viikon perjantaina vaihtuu kesäkuu ja nautin myös aurinkoisista ja lämpimistä kesäpäivistä. Tänään olin puumajan avajaisissa ja kävin ulkona pyöräilemässä kevään kunniaksi. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja laitan vielä tänään kuvia instagramiin ennen nukkumaanmenoa. Käyn vielä suihkussa ja välillä mietin mielessäni sitä, että miten äitini voi. Ikävä juttu, kun äitini kaatui tällä viikolla pyörällä. Tänään oli ulkona aika lämmin päivä ja tein tänään kaikkea kivaa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystäväni. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. Meidän ystävyys on parasta mitä elämässäni on tapahtunut ja hän on aina minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta. En vihaa häntä ja hän ei myöskään vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään.