IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Eilen en kirjoittanut blogia, koska minua väsytti ja huomenna menen töihin kello 9-13. Eilen tulin mökiltä pois ja valmistauduin huomiseen töihin menoon. Kävin eilen uimassa linnunlahden uimarannalla laulurinteen lähellä ja samalla pyöräilin vehkalahteen. Kävin eilen myös kaupassa ja ennen kauppareissua pumppasin pyörääni ilmaa. Eilen oli aurinkoinen ja lämmin sää ja välillä satoi myös vettä. Tulevalla viikolla on minun viimeinen työviikko ennen kesälomaa ja ajattelin tehdä lomalla kaikkea kivaa. Kuuntelin eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että olemme edelleen kavereita ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri.
Eilen oli juhannuspäivä ja silloin tein kaikkea kivaa. Lakaisin ja haravoin eilen muutamia roskia ja oksia pihamaalta. Kävin eilen myös lenkillä poimimassa muutaman kukan ja käännyin jouhkolan hovin risteyksen jälkeen takaisin mökille. Lenkkeily on ihanaa ja pelasin myös skipboa perheen kesken. Minulla meni juhannus todella nopeasti ja hyvin ja kävin saunassa mökillä joka päivä juhannuksen kunniaksi. Huomenna lähden mökiltä pois, koska minulla on maanantaina työpäivä ennen kesälomaa. Jään itse lomalle heinäkuun toinen päivä ja loma päättyy 29.7. Kuuntelin eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Perjantaina oli juhannusaatto ja lähdin silloin mökille. En kirjoittanut silloin blogia, koska minulla oli juhannuksena muuta tekemistä. Vein äitini ja isäni kanssa kukkia Tohmajärven hautausmaalle ja kävin keräämässä juhannuskukkia. Perjantaina paistoi aurinko ja satoi välillä vettä ja sää oli vaihtelevaa juhannuksena. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. Meidän ystävyys ja kaveruus on parasta mitä elämässäni on tapahtunut ja haluan olla hänen kaveri ja ystävä ikuisesti ja pitkään.
Tänään minulla oli vapaapäivä ja huomenna on juhannusaatto. Toivotan kaikille blogin lukijoille oikein hauskaa alkavaa juhannusta ja nauttikaa tulevasta ja alkavasta juhannuksesta. Juhannuksen yleisin ruoka uudet perunat ja silli ja itse en tykkää sillistä. Ajattelin huomenna nauttia näistä vapaista ja alkavasta jussista. Juhannuksen jälkeen maanantaina jatkuu työt ja tänään tein kaikenlaista hommaa. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja kuuntelin musiikkia. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Nyt alkoi juhannusvapaat ja ajattelin nauttia tulevasta ja alkavasta juhannuksesta. Huomenna minulla on vapaapäivä ja ajattelin silloin lähteä ulos kävelylle. Teen myös sinä päivänä kaikkea kivaa. Toivotan kaikille blogin lukijoille oikein hauskaa alkavaa juhannusta ja nauttikaa tulevasta mittumaarista/jussista. Ensi viikolla olen viimeisen viikon töissä ennen kesälomaa ja olen 4 viikkoa lomalla heinäkuun 2 päivä alkaen heinäkuun 29 päivään saakka. Välilä minusta on kivaa olla töissä ja välillä lomalla ja kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Kohta on juhannus ja huomenna on tämän viikon viimeinen työpäivä juhannuksen takia. Torstaina olen vapaalla ja ajattelin lähteä juhannukseksi mökille ja tästä juhannuksesta on tulossa varsin kolea ja kostea. Juhannusaatto on sateisiin ja juhannuspäivänä on parempi ilma kuin aattopäivänä. Kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna ajattelin mennä äitini kanssa mökille. Olin tänään töissä aamuvuorossa kello 9-13 ja tein siellä kaikenlaista hommaa. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Tänään alkoi arki ja tällä viikolla on kolme työpäivää, koska juhannusta vietetään tällä viikolla. Juhannuksen sää näyttää aika huonolta ja toivottavasti ei sada vettä juhannuksena. Torstaina minulla on vapaapäivä ja perjantaina on juhannusaatto. Tänään olin töissä aamulla 9-13 ja tein siellä kaikkea kivaa. Kävin tänään myös pyörälenkillä ja kaupassa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Nyt on viikonloppu ohi ja huomenna alkaa normaali arki. Kesäretki meni nopeasti ja hyvin ja siellä oli mukavaa. Söimme aamupalaa ennen kotiin lähtöä kohti Joensuuta ja lähdimme Joensuuhun kello 12-13 välillä ja kävelin keskuskujalta kotiin päin. Eilen uin, saunoin, paistoin makkaraa ja tein kaikkea kivaa ja kävin myös katsomassa muutamia eläimiä. Kyllä oli mielenkiintoinen retki ja kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Tänään olen yötä kesäretkellä Liperin Roukalahdella ja tulen täältä huomenna pois. Minua ärsyttää itikat ja niitä on hirveästi tänä kesänä. Täällä teimme kaikenlaista hommaa ja kohta lähden nukkumaan, koska minua väsyttää. Kävin täällä saunassa ja uimassa ja tykkään uida kesällä. Kylmä vesi voi kangistaa nopeasti ja vesi oli kylmää. Musiikin kuuntelu on minulle parasta ja siksi kuuntelen musiikkia joka päivä. Tykkään käydä kesäretkellä ja ulkoilemassa joka päivä ja ulkoilu on kivaa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. Meidän kaveruus on parasta mitä elämässäni on tapahtunut ja haluan olla hänen kaveri ja ystävä ikuisesti ja pitkään.
Tänään alkaa viikonloppu ja huomenna menen kesäretkelle Liperin Roukalahteen. Olen yön siellä ja tulen sunnuntaina pois. Kohta lähden nukkumaan, jotta jaksan olla retkellä hereillä. Pakkasin eilen ja tänään tavarat retkeä varten ja odotan innolla että pääsen tutustumaan siihen paikkaan. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.