IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Keskiviikkona 29.8 olin töissä 9-13 ja tein töissä kaikenlaista hommaa. Minun mielestä maanantai oli ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä
Tiistaina 28.8 olin töissä 9-13 ja tein töissä kaikenlaista hommaa. Minun mielestä maanantai oli ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä
Maanantaina 27.8 alkoi työt vapaiden jälkeen ja tein töissä kaikenlaista hommaa. Minun mielestä maanantai oli ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä

Nyt alkaa viikonloppu :) :) :) :)Torstai 30.08.2018 22:46

Sunnuntaina 26.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.

Nyt alkaa viikonloppu :) :) :) :)Keskiviikko 29.08.2018 23:19

Lauantaina 25.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Perjantaina 24.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa mökillä ja kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Torstaina 23.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tiistaina 21.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tiistaina 21.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Maanantaina 20.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.