IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Joulukuun neljäs torstaiTorstai 23.12.2021 23:59

23.12.2021. Tänään on jouluaatonaatto. Huomenna on jouluaatto. Heräsin tänä aamuna puoli kymmenen aikaan. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille tiedepuiston kautta areenan ohi keskustaan. Kävin ensin noutamassa yhden lähetyksen tiedepuiston pakettiautomaatista. Aamulenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse auttamaan äitiä leipomisessa ja ruoanlaitossa. Söin lounaan ja join kahvit vanhempien luona. Leivoin suussasulavan suklaakakun huomiseksi jälkiruoaksi huomiselle jouluaterialle,joka syödään huomenna vanhemman siskoni luona. Kävimme äitini kanssa ostamassa loput aineet joulun välipäivien aterioille. Söin iltapalaa ja olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Toimme tänään kuusen sisään ja koristelemme sen huomenna.Huomenna nautin joulusta. Ajattelin vaihtaa keittiön maton vielä ennen nukkumaanmenoa. Huomenna pakkaan aamulla vaatteet, jotka otan vanhemmille mukaan. Pakkaan myös ruoka-aineet. En ota paljon ruokaa tuonne vanhemmille. Otan vanhempien luokse mukaan 3 pehmolelua, koska olen tottunut siihen, että nukun yöni hyvin pehmolelujen kanssa. Pehmolelut ovat hyviä kuuntelijoita. Tykkään pehmoleluista. Petaan sängyn aamulla. Siivoan pikaisesti huomenna wc-pöntöstä kalkit sitruunahapolla ja samalla suihkun yhden nurkan otan sitruunahapolla. Menen vanhemmille kello 12:00 aikaan puurolle. Käyn jossain vaiheessa lenkillä,jos ehdin. Mennään käymään huomenna myös haudalla viemässä kynttilä. Otan mukaan kynttilän ja sytyttimen. Tiskaan astiat, käyn viemässä sekajätteen ja pahvit ulos. Vien varmuuden vuoksi myös biojätteen, jos biojäte haisee pahalle. Menemme huomenna kello 17:00 maissa minun vanhemman siskoni luokse illanviettoon ja jouluaterialle. Huomenna puuron jälkeen kuorrutan ja korisrelen kakun. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Olen urheilullinen nuori mies. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa jokaikinen päivä.

Joulukuun neljäs keskiviikkoKeskiviikko 22.12.2021 23:59

22.12.2021. Tänään on joulukuun neljäs keskiviikko. Heräsin tänä aamuna katsomaan Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhempien luokse auttamaan äitiä leipomisessa. Söin lounaan ja join kahvit vanhempien luona. Lounaan jälkeen leivoimme äitini kanssa tähtipullia. Leipomisen jälkeen joimme kahvit. Kahvin jälkeen menin äitini kanssa käymään kaupassa ostamassa eväitä ja sellaisia asioita, joita tarvitsemme joulupöytään. Kauppareissun jälkeen söin iltapalaa. Iltapalan jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Käyn samalla hakemassa tiedepuiston pakettiautomaatista yhden lähetyksen. Lenkin jälkeen pesen vessanpöntön kalkeista sitruunahapolla. Ajattelin siivota eteisen vielä ennen nukkumaanmenoa. Huomenna pakkaan kamat kun lähden vanhempien luokse jouluksi. Perjantai-aamuna pakkaan kylmät ruoka-aineet, etteivät pilaannu lämpimässä. Otan vanhemmille 2-3 pehmolelua mukaan, koska olen tottunut nukkumaan pehmolelujen kanssa yön ja saan nukuttua pehmolelujen kera paremmin kuin ilman. Tykkään pehmoleluista ja pehmolelut ovat hyviä kuuntelijoita. Evääksi otan vanhemmille teetä, mysliä, vähän hedelmiä ja taateleita. En ota paljon ruokaa, koska vanhemmilla on jonkun verran evästä. Tulen maanantaina takaisin omaan kotiin. Olen vanhemmilla jouluaatosta maanantaihin. Se on perinne, että olen joulun vanhempien luona. En ole tottunut olemaan joulua itsekseni. Tiskaan huomenna astiat, jotta on siistiä jouluna ja silloin, kun tulen maanantaina vanhempien luota. Huomenna menen puolenpäivän jälkeen auttamaan äitiä ruoanlaitossa ja leivonnassa. Huomenna illalla viemme kuusen sisään ja koristelemme sen huomenna tai viimeistään jouluaattona. Käyn aamulla varastossa hakemassa joulukuusen tunnelmaa tuomaan ja samalla ajattelin vaihtaa keittiön maton. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin,siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa.

Joulukuun kolmas tiistaiTiistai 21.12.2021 23:58

21.12.2021. Tänään on joulukuun kolmas tiistai ja talvipäivänseisaus. Heräsin tänä aamuna katsomaan Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin samalla kirjakaupassa ostamassa isälleni, äidilleni ja itselleni pöytäkalenterin ensi vuodelle ja ostin itselleni seinäkalenterin ensi vuodelle. Kävin myös ruokakaupassa ostamassa tämän päivän lounastarpeet ja en ostanut hirveästi ruokaa, koska olen menossa jouluksi vanhempien luokse. Lenkin jälkeen söin lounaan ja sitten menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse kahville. Olen jouluaaton vanhemmilla ja menen maanantaina kotiin. Jouluaattona menemme haudalle viemään kynttilän. Haimme tänään äitini kanssa joulukuusen entisen K-Market Suvantokadun pihalta. Oli todella hyvä kuusi. Kävimme asioilla äitini kanssa. Olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen puolenpäivän aikaan auttamaan äitiä leipomisessa. Käyn huomenna jossain vaiheessa päivää lenkillä. En käy kaupassa ennen joulua, mutta käyn sen verran kaupassa, että ostan itselleni biojätepusseja. Ostin kaupasta itselleni haudalle kynttilöitä sadesuojalla. Huomenna on keskiviikko ja perjantaina on jouluaatto. Siivoan aamulla eteisen ja vien vanhat lehdet pois. Käyn aamulla tai torstai-aamuna varastosta hakemassa joulukuusen. Vaihdan keittiön maton jouluksi. Torstaina vielä siivoan wc-pöntöstä kalkit pois sitruunahapolla ja se on viimeinen homma ennen joulua. Vien osan ruoista vanhemmille jouluksi ja syön osan ruoat täällä kotona ennen joulua. Ihanaa, kun joulu tulee ja olen niin jouluihminen. Tykkään joulusta todella paljon. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku,koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä pussiteetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa jokaikinen päivä. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn ulkoilemassa joka vuodenaikoina päivittäin.

Joulukuun kolmas maanantaiMaanantai 20.12.2021 23:59

20.12.2021. Nyt alkoi jouluviikko. Jouluaatto on perjantaina. Heräsin tänä aamuna katsomaan Simpsoneita foxilta. Sen jälkeen söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin aamulenkille kanervalaan. Aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen siivosin vaatehuoneen ja laitoin vaatteet järjestykseen. Sen jälkeen lepäsin hetken aikaa kotona. Sitten join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen menin asioille apteekkiin hakemaan verenpainelääkettä lisää. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita joita itse tarvitsen. Ostin itselleni kaupasta hyasintin ja joulutähden. Ostin myös hedelmiä ja juomista. Kauppareissun jälkeen siivosin vessan peilikaapin hyllyt. Minulla ei ole enää paljon siivottavaa kotona. Siivoan vielä eteisen, otan kalkit pois wc-pöntöstä sitruunahapolla, pyyhin ruokapöydän ja otan laatikon reunoista kahvitahrat pois. Vien vielä joku päivä vanhat lehdet pois. Otan tällä viikolla kuusen varastosta joulua tuomaan. Siivouksen jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Käyn aamulenkin aikana kirjakaupassa ostamassa isälleni, äidilleni ja itselleni pöytäkalenterin ensi vuodelle ja ostan itselleni seinäkalenterin ensi vuodelle. Käyn vielä huomenna kaupassa ostamassa itselleni huomisen päivän lounastarpeet. Ajattelin huomenna syödä porkkanalaatikkoa ja sen kanssa salaattia ja raejuustoa kurkun ja tomaatin kera. Käyn huomenna äidin kanssa kantamassa kuusta ja ostamme kuusen huomenna. Autan huomenna äitiäni leipomisessa. Siivoan huomenna vessanpöntön kalkeista sitruunahapolla ja eteisen jossain vaiheessa päivää, jos ehdin. Huomenna on talvipäivänseisaus. Ostan varmaan samanlaisen seinäkalenterin tai ostan erilaisen seinäkalenterin. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Olen tykännyt harrastaa liikuntaa kouluikäisestä pojasta saakka ja olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa.

Joulukuun kolmas sunnuntaiSunnuntai 19.12.2021 23:58

19.12.2021. Tänään on 4.adventtisunnuntai ja tämän viikon viikonloppu on ohi. Huomenna alkaa taas arki. Heräsin tänä aamuna katsomaan jumalanpalvelusta. Tiskasin samalla osan astioista. Sitten söin aamupalaa ja tiskasin samalla loput astiat. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin samalla hakemassa postista yhden lähetyksen. Kävin myös samalla reissulla kaupassa ostamassa itselleni eväitä
ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Kauppareissun jälkeen söin lounaan ja lounaan jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse kahville, koska he pyysivät,että tulisin heidän luokse päiväkahville. Äitini teki joulutorttuja. Itse teen ennen joulua tai sitten teen joulun jälkeen. Voisin tehdä joulun jälkeen myös karjalanpiirakoita itse pakastimeen ja syötäväksi. Kahvin juonnin jälkeen autoin äitiäni ruoanlaitossa. Menimme kello 19:00 aikaan laulamaan joululauluja kirkkoon. Oli aika hiljaista kirkossa sen takia, kun ihmiset pelkäävät koronaa. Huomenna alkaa jouluviikko. Kirkon jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Söin iltapalaa, katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulla siivoan eteisen ja laitan vaatehuoneen vaatteet järjestykseen. Käyn huomenna kirjakaupassa ostamassa isälleni, äidilleni ja itselleni pöytäkalenterin ensi vuodelle ja ostan itselleni seinäkalenterin ensi vuodelle. Ajattelin käydä samalla kaupassa ostamassa itselleni hyasintin ja joulutähden. Minulla on pakko olla joulutähti jouluna, koska se on joulun kukka. Ajattelin vielä siivota kalkit wc-pöntöstä sitruunahapolla. Tiistaina autan äitiäni leipomisessa. Haemme kuusen tiistaina entisen K-Market Suvantokadun pihalta. Koristelemme sen aatonaattona tai viimeistään jouluaattona. Olen jouluihminen ja tykkään todella paljon joulusta. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen tottunut käymään lenkkeilemässä päivittäin ja lenkki virkistää.

Joulukuun kolmas lauantaiLauantai 18.12.2021 23:59

18.12.2021. Tänään on joulukuun kolmas lauantai. Ihanaa, että viikonloppu jatkuu vielä tänään ja huomenna. Huomenna on 4.adventtisunnuntai. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Heräsin tänä aamuna hyvissä ajoin. Söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin lenkillä kanervalassa. Lenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen siivosin suihkun hyllyt ja suihkun kauttaaltaan. Kävin myös viemärit läpi. Sen jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Käyn samalla hakemassa postista yhden lähetyksen. Käyn samalla reissulla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ajattelin huomenna siivota tuon wc-pöntön kalkit pois sitruunahapolla ja samalla siivoan peilikaapin hyllyt. Ne olisivat hommat huomiselle päivälle. Menen huomenna kello 19 aikaan laulamaan joululauluja kirkkoon. Äitini pyysi minua huomenna auttamaan kotitöissä ja leipomisessa ja hän pyysi minua päivällä heille(eli vanhempien luokse). Maanantaina käyn kirjakaupassa ostamassa isälleni, äidilleni ja itselleni pöytäkalenterin ensi vuodelle ja ostan itselleni seinäkalenterin ensi vuodelle. Käyn myös apteekissa ja haen verenpainelääkkeet sieltä. Siivousta riittää huomiselle ja maanantaille. Maanantaina siivoan eteisen ja laitan vaatehuoneen vaatteet järjestykseen. Muuten olen siivonnut kaiken jouluksi. Käyn huomenna ostamassa kaupasta hyasintin ja joulutähden. Minulla on pakko olla joulutähti jouluna, koska se on minun mielestäni hyvä kukka joulun aikaan. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen ottanut urheilun ja liikunnan mukaan omaan arkeen. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin ja ulkoilu virkistää todella paljon.

Joulukuun kolmas perjantaiPerjantai 17.12.2021 23:59

17.12.2021. Tänään on joulukuun kolmas perjantai. Ihanaa kun on perjantai ja tänään alkoi viikonloppu. Tänään heräsin aamulla katsomaan Simpsoneita. Sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille jokiasemalle. Aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen siivosin keittiön roskiskaapin. Huomenna siivoan suihkun hyllyt ja suihkun kauttaaltaan sekä poistan kalkit wc-pöntöstä sitruunahapolla. Kävin tänään katsomassa äitini kanssa yhden esityksen näyttämöllä eli entisissä Lyseon lukion tiloissa. Sen jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Käyn huomenna hyvissä ajoin hakemassa postista yhden lähetyksen. Huomenna siivoan hyvissä ajoin. Huomiselle, sunnuntaille ja maanantaille riittää siivousta. Teen joulusiivouksen kotona, koska haluan, että kotini on siisti,kun palaan kotiin joulun jälkeen maanantaina eli 27.12. Nyt on hyvä ilma ja ulkona ei ole kovin kylmä. Ensi viikolle on luvattu kylmää säätä ja ensi viikolla on joulu. Itse kävin Niinivaaran lukion. Olen joskus käynyt tutustumassa Lyseon lukioon ja olen joskus käynyt lyseon lukion sisätiloissa. Lukio on hyvä oppilaitos. Lukio on yleissivistävä oppilaitos. Nykyiset lyseon lukion tilat ovat Tiedepuistossa. Ihanaa, kun viikonloppu jatkuu huomisen ja ylihuomisen ajan. Tykkään viikonlopusta. Viikonloppu on rentoutumista varten. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen ottanut liikunnan ja urheilun mukaan omaan arkeen. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen urheilullinen nuori mies. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Jaksan paremmin kun käyn liikkumassa ulkona.

Joulukuun kolmas torstaiTorstai 16.12.2021 23:59

16.12.2021. Tänään on joulukuun kolmas torstai. Heräsin tänä aamuna katsomaan Simpsoneita foxilta. Söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin aamulenkille keskustaan. Lenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen tuuletin petivaatteet myös sohvan alta olevat vaatteet, tyynyt, viltit ja makuuhuoneen, eteisen ja keittiön matot. Sen jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen tuuletin olohuoneen maton ja petauspatjan. Sen jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulla siivoan keittiön roskiskaapin. Siivoan huomenna myös suihkun hyllyt ja suihkun kauttaaltaan. Poistan myös kalkit wc-pöntöstä sitruunahapolla. Lauantaina siivoan eteisen ja laitan vaatehuoneen vaatteet järjestykseen. Käyn huomenna tai ylihuomenna kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Huomenna käyn hakemassa postista yhden lähetyksen hyvissä ajoin päivän aikana. Ihanaa,kun huomenna alkaa viikonloppu ja huomenna on perjantai. Ensi viikolla on joulu. Olen itse jouluihminen. Tykkään joulusta todella paljon. Käyn kohta hakemassa tuuletetut vaatteet ja lelut parvekkeelta. Käyn ensi viikolla maanantaina apteekista hakemassa verenpainelääkkeet. Ensi viikolle on luvattu kylmää. Nyt lämpötila on plussan puolella. Tällä viikolla riittää siivousta huomiselle ja ylihuomiselle päivälle. Teen huomenna tai ylihuomenna joulutorttuja ja niiden seuraksi glögiä. Ostan ja juon glögiä joulun aikaan muulloin en. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen ottanut liikunnan ja urheilun mukaan omaan arkeen. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Olen urheilullinen nuori mies. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta saa suoliston liikkeitä. Liikunta on hyväksi myös minun hyvinvoinnille, siksi tykkään liikkua.

Joulukuun kolmas keskiviikkoKeskiviikko 15.12.2021 23:58

15.12.2021. Tänään on joulukuun puoliväli ja tämän kuun kolmas keskiviikko. Heräsin tänä aamuna katsomaan Simpsoneita foxilta ja sitten katsoin uutta päivää. Sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille pajamäkeen. Aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen siivosin vähän aikaa kotona. Pyyhin vessan kaapit, vessan peilikaapin ja lavuaarin alla olevan kaapin. Siivouksen jälkeen lepäsin hetken aikaa kotona. Join kahvit ja sitten kävin kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ostin huomiselle lounastarvikkeita. Teen huomiseksi lounaaksi lohipastaa. Kauppareissun jälkeen laitoin lehdet laatikkoon ja järjestelin vähän makuuhuoneen pöytää. Sen jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Ennen aamupalaa tuuletan petivaatteet, tyynyt,viltit ja sohvan alta olevat vaatteet. Tuuletan huomenna myös sängyn petauspatjan,jotta pölypunkit kuolee. Siivoan huomenna myös keittiön roskiskaapin. Laitan muovipussit nätisti sisäkkäin. Otan imurilla keittiön yhdestä laatikosta kahvinpurut pois. Siivousta riittää jokaikiselle päivälle tällä viikolla. Käyn ylihuomenna tai lauantaina kirjakaupassa ostamassa vanhemmille ja itselleni pöytäkalenterin ensi vuodelle ja ostan itselleni seinäkalenterin ensi vuodelle. Perjantaina siivoan suihkun hyllyt ja suihkun kauttaaltaan ja poistan kalkit wc-pöntöstä sitruunahapolla. Lauantaina siivoan eteisen. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen urheilullinen nuori mies. Tykkään liikunnasta.

Joulukuun toinen tiistaiTiistai 14.12.2021 23:58

14.12.2021. Tänään on joulukuun toinen tiistai. Huomenna on joulukuun puoliväli. Heräsin tänä aamuna katsomaan Simpsoneita foxilta. Sen jälkeen katsoin uutta päivää. Sitten söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin aamulenkille mehtimäelle. Aamulenkin jälkeen menin lounaan. Lounaan jälkeen menin vanhempien luokse kirjoittamaan joulukortit,koska tänään oli viimeinen päivä postittaa joulukortit, jotta kortit ehtivät jouluksi. Join kahvit vanhempien luona. Kahvinjuonnin jälkeen menin jatkamaan siivousta kotiin. Imuroin ja siivosin vessanpöntön, vessan roskiksen ja lavuaarin ympäristön. Vein vessan ja eteisen matot tuulettumaan ennen imurointia. Lepäsin hetken aikaa kotona ja sitten vein matot omille paikoilleen. Menin vanhemmille illanviettoon. Tein kaikkea kivaa ja katsoin telkkaria. Laitoin tontut esille olohuoneeseen,eteiseen ja makuuhuoneen yöpöydälle. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä. Jatkan siivousta huomenna. Siivoan suihkun hyllyt ja suihkun kauttaaltaan. Jos jaksan,niin voin siivota keittiön roskiskaapin. Ylihuomenna tuuletan petivaatteet, tyynyt, pöytäliinat ja vien silloin petauspatjan tuulettumaan ulos. Siivoan ylihuomenna eteisen. Perjantaina siivoan vaatehuoneen ja siivoan vessanpöntön kalkeista sitruunahapolla. Siivousta riittää jokaikiselle päivälle. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan.. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Olen urheilullinen nuori mies. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen.