IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Maaliskuu alkoiTiistai 01.03.2022 23:40

01.03.2022. Tänään alkoi maaliskuu. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen autoin äitiä hänen älypuhelimensa kanssa. Sitten mein aamulenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa sellaisia asioita,joita itse tarvitsen ja tämän päivän päivällistarpeita. Kauppareissun jälkeen söin lounaan ja söin silloin salaatin alkupalaksi. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa ja sitten tein päivällistä. Päivälliseksi tein kasvissosekeittoa. Päivällisen jälkeen join kahvit. Katsoin samalla telkkaria ja katsoin tänään Masterchef suomi-ohjelmaa. Kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta tänään 32 päivän ajan ja huomenna on 33 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhempien luokse illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella,katselin telkkaria ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Vaihdan vielä lakanat omaan sänkyyn ennen nukkumaanmenoa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä aurinkoisista talvipäivistä. Tilaan ensi viikolla nimipäivälahjaksi itselleni fred perryn kengät ja peruukin. Minun omat nimipäivät ovat maaliskuun kuudestoista päivä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmeneskahdeksas päiväMaanantai 28.02.2022 23:46

28.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeskymmeneskahdeksas ja viimeinen päivä ja Kalevalan päivä. Huomenna alkaa maaliskuu. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille ja aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaaksi söin alkupalaksi salaatin ja sitten söin jämäruoat jääkaapista eli parsakaaliperunamuusia,kalapuikkoja, kermaviilikastiketta ja tonnikalapastasalaattia. Salaatin aikana tein saksan tunnille liittyvän kotitehtävän. Lounaan jälkeen kävin suihkussa. Suihkun jälkeen join kahvit. Sitten lähdin kävelemään kansalaisopistolle ja otin mukaan oman mukaanotettavan teemukin, johon laitoin teetä. Tänään oli viimeinen tunti ennen talvilomaa ja tunti jatkuu kahden viikon päästä. Ensi viikolla Joensuussa on talviloma. Tunti alkoi kello 18:30 ja loppui kello 20:00 aikaan. Tunnin jälkeen olin jonkun aikaa kotona. Pyöritin tänään hulavannetta 31 päivän ajan ja huomenna on 32 päivä. Aion pyörittää hulavannetta joka päivä 15 minuuttia,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhempien luona iltapalaa, katselin telkkaria,tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille ja aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmenesseitsemäs päiväSunnuntai 27.02.2022 23:50

27.02.2022. Tänään on helmikuun kaheskymmenesseitsemäspäivä ja laskiaissunnuntai. Tänään on tämän kuun viimeinen viikomloppu ohi ja huomenna jatkuu taas arki. Tänään on toiseksi viimeinen päivä helmikuuta ja ylihuomenna alkaa maaliskuu. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Tiskailin kotona astioita ja sitten söin aamupalaa. Aamupalan jatkoin tiskaamista ja sen jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen leivoin pikkutaikinan laskiaispullia. Paistamisen jälkeen menin lenkille jokiasemalle ja kävin samalla kaupassa ostamassa sellaisia asioita, joita kotona tarvitsen. Kauppareissun jälkeen täytin pullat ja panin samalla kahvinkeittimeen veden ja kahvinporot suodatinpussiin. Täyttämisen jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta 30 päivän ajan ja huomenna on 31 päivä. Aion pyörittää hulavannetta joka päivä 15 minuuttia joka päivä,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Nyt olen viettämässä vanhempien luona iltaa. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan kotona. Huomenna menen kello 18:30 aikaan saksan tunnille kansalaisopistolle ja tunti loppuu kello 20:00 aikaan. Aion nauttia näistä ihanista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmeneskuudes päiväLauantai 26.02.2022 23:50

26.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeskymmeneskuudes päivä ja tämän kuun viikonloppu on parhaillaan menossa. Onneksi viikonloppu jatkuu vielä huomisen ajan. Huomenna on laskiaissunnuntai. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Lepäsin hetken aikaa ja sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille ja kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita,joita itse tarvitsen. Kauppareissun jälkeen tyhjensin kauppakassit ja söin samalla salaatin alkupalaksi. Sen jälkeen söin päivälliseksi kalapuikkoja, parsakaaliperunamuusia, kermaviilikastiketta ja kanapastasalaatin. Sitten menin suihkuun. Suihkun jälkeen lepäsin hetken aikaa ja sitten join kahvit. Katsoin tänään Putous-ohjelman ja ohjelmasta tippui tänään sketsihamo Kape virallinen. Tykkään katsoa putous-ohjelmaa,koska siitä saa parhaat naurut lauantai-iltoihin. Pyöritin tänään hulavannetta kotona 29 päivän ajan ja huomenna on 30 päivä. Aion pyörittää hulavannetta joka päivä 15 minuuttia,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Nyt olen viettämässä iltaa vanhempien luona. Söin vanhemmilla iltapalaa, katsoin telkkaria ja tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Leivon huomenna jossain vaiheessa päivää laskiaispullia laskiaisen takia. Aamulenkin jälkeen syön lounaan ja ajattelin nauttia viikonlopusta ja näistä aurinkoisista talvikeleistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Joun molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveera pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmenesviides päiväPerjantai 25.02.2022 23:21

25.02.2022. Tänään alkoi viikonloppu ja se on ihanaa. Tänään on helmikuun kahdeskymmenesviides päiv ja tämän kuun viimeinen viikonloppu on parhailaan menossa. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen katsomaan foxilta Simponeita. Simpsonit on hyvä ohjelma ja katson sitä ohjelmaa päivittäin. Sen ohjelman jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen kävin hiihtämässä laulurinteellä. Hiihto tuntui ihan hyvältä,vaikka lämpötila oli plussan puolella. Hiihdon jälkeen söin lounaan. Söin jälleen salaatin alkupalaksi, sitten söin kalapuikkoja ja parsakaaliperunamuusia ja sen lisäksi söin kanapastasalaatin. Ruoan jälkeen kävin suihkussa. Suihkun jälkeen lepäsin hetken aikaa kotona. sitten join kahvit ja kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta kotona 28 päivän ajan ja huomenna on 29 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Nyt olen viettämässä iltaa vanhempien luona. Olin vanhemmilla saunassa ja katselin telkkaria. Tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille ja aamulenkin jälkeen syön lounaan. Huomenna ajattelin nauttia näistä ihanista talvipäivistä ja viikonlopusta. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Joun molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveera pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmenesneljäs päiväTorstai 24.02.2022 23:05

24.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeskymmenesneljäs päivä. tänään on myös Kotkassa mummoni syntymäpäivä. Heräsin tänään varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita,joita itse tarvitsen. Ostin itselleni tulppaaneja kotia piristämään. Tulppaanit tuo kevään. Kauppareissun jälkeen tyhjensin kassit ja söin samalla salaatin alkupalaksi lounaaksi. Sitten tein päivälliseksi kalapuikkoja ja parsakaaliperunamuusia. ruoka oli todella hyvää. Ennen kahvin juontia vein roskat jätekatokseen. Sitten join kahvit ja kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta 27 päivän ajan ja huomenna on 28 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Nyt olen viettämässä iltaa vanhempien luona. Söin vanhemmilla iltapalaa. Katselin telkkaria ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan kotona ja pyöritän hulavannetta kotona. Ihanaa, että huomenna alkaa viikonloppu. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäivät. Huomenna ajttelin nauttia viikonlopusta ja näistä talvikeleistä. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveera pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmeneskolmas päiväKeskiviikko 23.02.2022 20:18

23.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeskymmeneskolmas päivä. Kirjoitan blogia nyt, koska haluan mennä illalla ajoissa nukkumaan ja senkin takia, koska nuorempi siskoni saattaa pyytää hierontaa tänään. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita. Söin sen jälkeen aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille mehtimäelle. Aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen lepäsin hetken aikaa kotona. Sitten join kahvit. Kohta pyöritän hulavannetta täällä kotona. Sitten menen vanhempien luokse illanviettoon. Maksan kansalaisopiston laskun ja sen eräpäivä on huomenna. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Tänään on 26 päivä pyörittää sitä. Huomenna on 27 päivä pyörittää sitä vannetta. Huomenna on isoäitini syntymäpäivä ja soitan hänelle jossain vaiheessa päivää ja onnittelen häntä samalla. En yleensä juo kahvia tähän aikaan illasta, koska mahani menee sekaisin kyseisestä juomasta. Huomenna vien joulutähden ja tulppaanit biojätteeseen, koska ne ovat aika kuihtuneet. Teen tänään omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella, jos vanhempien luona olisi sopiva väli siihen hommaan. Ulkona on nyt todella pimeää ja lämpötila on pakkasen puolella. Loppuviikolla sää lauhtuu. Ajattelin mennä hiihtämään tällä viikolla joku päivä. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Käyn samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ostan tulppaaneja ja huomisia lounastarvikkeita. Teen huomenna lounaaksi kalapuikkoja ja perunamuusia, johon laitan parsakaalia. Parsakaali on minun herkkua. Juttelin tänään tyttöystäväni kanssa Facebookissa ja hän on onnellinen kanssani. Meillä on hyvät välit tällä hetkellä. Menen käymään hänen luona keväällä joku päivä. Pyrin aina 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveera pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki kilot pois.

Helmikuun kahdeskymmenestoinen päiväTiistai 22.02.2022 20:19

22.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeskymmenestoinen päivä. Kirjoitan blogia nyt, koska haluan mennä illalla ajoissa nukkumaan. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita ja sen ohjelman söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Ensin vain varastosta rattaat,jos siskoni käy kävelyttämässä lapsia ulkona. Sen jälkeen menin lenkille ja kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ostin Citymarketista kahvia ja se oli tarjouksessa. Juhla mokkaa sai Citymarketista 2 pakettia 10 eurolla. En osta enää kaupasta herkkuja, koska olen laihduttamassa ja olen myös dieetillä. Nyt pudotan painoa. Minulla on vielä varaa pudottaa painoa vyötäröltä. Kauppareissun jälkeen tyhjensin kauppakassit. Söin lounaan kotona ja sitten imuroin kotona. Aamulla vein loput joulukoristeet varastoon. Kohta menen vanhempien luokse ja nuorempi siskoni pyysi hierontaa. Kohta pyöritän hulavannetta 15 minuuttia. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Tänään pyöritän 25 päivän ajan hulavannetta ja huomenna on 26 pyörittää sitä vannetta. Ostin itselleni hulavanteen tokmannilta, koska en uskalla pyörittää vanhempien luona ja siellä in nuorimman siskoni lapset koko ajan tekemässä kaikenlaista. Syön iltapalaa vanhempien luona. Teen tänään omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella, jos vanhempien luona olisi sopiva väli siihen. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Syön lounaan kotona. Nyt ulkona on pimeää ja lämpötila on pakkasen puolella. Loppuviikolla sää lauhtuu. Pakko oli imuroida tänään, koska en halua, että kotini on siivottomassa kunnossa. Käyn huomenna tai ylihuomenna heittämässä joulutähden ja tulppaanit biojätteeseen. Käyn kaupasta ostamassa itselleni joku päivä tulppaaneja,koska tulppaanit tuo kevään. Nuorempi siskoni lähtee pois lauantaina. Hän tuli tänne eilen illalla. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Tänään menen hyvissä ajoin nukkumaan eli ennen keskiyötä, jotta jaksan herätä hyvissä ajoin ja en valvo pitkälle yöhön. Katson tällä hetkellä Masterchef Suomi-ohjelmaa. Pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.
21.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita. Ennen yhtätoista söin aamupalaa. Ennen aamupalaa vein roskat jätekatokseen. Aamupalan jälkeen menin vanhempien luokse auttamaan äitiäni pullan leipomisessa. Söin vanhemmilla lounaan ja join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen menin kotiin hakemassa kirjat tuntia varten. Tunti sujui hyvin. Kävimme tunnilla kotitehtävän läpi, teimme tehtäviä kirjasta, kävimme läpi konditionaalin,joka muodostetaan Saksassa wurde+pääverbin infinitiivistä eli perusmuodosta eli esimerkiksi ich würde sagen tai vielleicht würden wir alle mehr gegen die Umweltverscgmutzung tun. Saimme yhden tehtävän läksyksi ja teen sen loppuviikolla. Tunnin jälkeen kävelin pikku lenkin kotiin. Sitten kokeilin perjantaina ostamaani hulavannetta ensi kertaa. Se sujui todella hyvin. Kävin sen jälkeen suihkussa. Katsoin samalla koko Suomi leipoo-ohjelmaa. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Äitini pyysi minua kuorimaan perunoita huomiselle valmiiksi. Tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Äitini lähti hakemaan minun nuorempaa siskoani asemalta ennen kuin menin omaan kotiin nukkumaan. Lähdin ennen kahtatoista vanhemmilta, koska silloin oli nukkumaanmenoaika. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Varmaan käyn samalla kaupassa tai voin käydä kaupassa joku muu päivä. Syön aamulenkin jälkeen lounaan. Pyöritän huomenna hulavannetta kotona. Pyöritin tänään hulavannetta 24 päivän ajan ja huomenna on 25 päivä pyörittää sitä vannetta. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä,jotta saan mahani pienemmäksi. Maanantai ei ole minun päiväni. Juna oli 50 min tai ellei enemmän myöhässä. Huomenna aamulla otan loput joulukoristeet pois. Menen kohta nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna kupillisen teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmenes päiväSunnuntai 20.02.2022 23:59

20.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeskymmenes päivä ja helmikuun kolmas viikonloppu ohi. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Lepäsin hetken aikaa kotona ja sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin kauppaan ostamaan itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Sitten söin lounaan ja lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa. Join kahvit ja kahvinjuonnin jälkeen menin hiihtolenkille. Hiihtolenkin jälkeen menin vanhempien luokse vessaan ja otin monot pois. Sitten menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin äkkiä käymään lähikaupasta ostamassa huomiselle aamupalalle aineita. Sitten tyhjensin kauppakassit ja menin vanhempien luokse illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa. Pyöritin tänään hulavannetta 23 päivän ajan ja huomenna on 24 päivä pyörittää sitä vannetta. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä. Pyöritän kotona hulavannetta silloin kun minun nuorempi siskoni tulee käymään täällä Joensuussa. Huomenna pyöritän vanhempien luona. Tiistaina pyöritän kotona. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Tein vielä ennen kotiinlähtöä pullan juuritaikinan eli raskin. Huomenna menen kello 11:00 auttamaan äitiäni pullan leipomisessa. Huomenna menen käymään jossain vaiheessa päivää lenkillä. Menen huomenna kello 18:30 aikaan saksan tunnille kansalaisopistolle ja tunti loppuu kello 20:00. Teen aamulla Saksan tunnille liittyvän kotitehtävän. Tiskaan astiat vielä ennen nukkumaanmenoa. Nuorempi siskoni tulee huomenna kello 23:15 junalla Joensuuhun ja hän lähtee pois lauantaina. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Tänään oli neljäs kerta, kun kävin hiihtämässä. Tulevalla viikolla käyn joku päivä hiihtämässä. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Liikunta on minun juttuni ja tykkään siitä todella paljon.