IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Huhtikuun kahdeskymmenesyhdeksäs päiväPerjantai 29.04.2022 23:24

29.04.2022. Perjantai. Tänään alkaa viikonloppu. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten Simpsoneita. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Söin lounaan päiväunien jälkeen. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa. Sitten join kahvit. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 91 päivän ajan ja huomenna on 92 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista teetä. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.
28.04.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna vartttia vaille kymmenen aikaan katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Söin lounaan päiväunien jälkeen. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa. Sitten join kahvit. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 90 päivän ajan ja huomenna on 91 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista teetä. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenesseitsemäs päiväKeskiviikko 27.04.2022 23:21

27.04.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna vartttia vaille yhdeksän aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lajitteluhommiin kello 10:00 aikaan. Söin lounaan töissä. Söin lounaaksi omia eväitä. Työpäivän jälkeen kävimme äidin kanssa joensuun rustassa, jonka avajaiset olivat tänään. Sen jälkeen menin vanhemmille. söin rokaa töiden jälkeen. Sen jälkeen otin päiväunet. Sitten join kahvit. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 89 päivän ajan ja huomenna on 90 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä, töissä 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista teetä. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmeneskuudes päiväTiistai 26.04.2022 23:22

26.04.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna vartttia vaille kymmenen aikaan katsomaan uutta päivää. Katsoin sen jälkeen Simpsonit foxilta. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Söin sen jälkeen lounaan. Join kahvit lounaan jälkeen. Kahvinjuonnin jälkeen kävin kävelylenkillä, Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita,joita itse tarvitsen. Sitten tyhjensin kauppakassit ja menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 88 päivän ajan ja huomenna on 89 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen kello 10:00 aikaan lajittelutöihin. Syön lounaan töissä. Otan sinne omat eväät. Käyn lenkkeilemässä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenesviides päiväMaanantai 25.04.2022 23:16

25.04.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna vartttia vaille yhdeksän aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin tänään lajitteluhommiin kello 10:00-14:00. Söin omat eväät töissä. Join myös teetä ja vettä. Työpäivän jälkeen menin vanhemmille. Söin lounaan tänään kello 14:00 jälkeen. Lounaan jälkeen otin pikku päiväunet. Päiväunien jälkeen join kahvit vanhemmilla. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin telkkaria. Sitten valmistauduin tämän päivän saksan tunnille. Tunti oli tänään kello 18:30-20:00 aikaan. Tunnin jälkeen kävin vähän aikaa, sitten kävin pikku lenkillä. Lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Kotona pyöritin hulavannetta 87 päivän ajan ja huomenna on 88 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Menen töihin seuraavan kerran keskiviikkona.Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkkeilemässä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä, töissä join saman verran eli 1 kupillisen teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenesneljäspäiväSunnuntai 24.04.2022 22:58

24.04.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna varttia kymmenen aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen siivosin kotia syntymäpäiviäni varten. Kävin pikku lenkillä hyvissä ajoin. Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Sitten menin vanhemmille lounaalle. Söin lounaan tänään kello 13:00 jälkeen vanhemmilla. Lounaan jälkeen menin äitini kanssa pyörällä jäähallille katsomaan yhtä luisteluesitystä. Esityksen jälkeen vein pyöräni varastoon ja sitten menin vanhemmille kahvinjuontiin. Join kahvit vanhemmilla. Sitten menin äitini kanssa minun luokse valmistamaan tarjoiluja syntymäpäiviäni varten. juhlimme syntymäpäiviäni vanhempieni ja minuin nuoremman siskoni perheen kesken. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 86 päivän ajan ja huomenna on 87 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Menen huomenna aamupalan jälkeen lajitteluhommiin kello 10:00-14:00. Syön lounaan töissä. Menen huomenna kello 18:30-20:00 saksan jatkokurssille kansalaisopistolle. Otan oman mukaan otettavan teemukin. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmeneskolmas päiväLauantai 23.04.2022 23:06

23.04.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen siivosin kotia syntymäpäiviäni varten. Söin lounaan tänään kello 15:00 jälkeen. Lounaan jälkeen tiskasin vähän aikaa ja otin samallla kupillisen teetä. Sitten äitini soitti minulle ja pyysi, että ostaisimme jotain tarjottavaa syntymäpäiväjuhliini. Kauppareissun jälkeen menin vanhempien luokse. Join kahvit vanhempien luona. Sitten menin jatkamaan kotiin siivousta. Tiskaamisen jälkeen kävin kävelylenkillä ja kävin samalla ostamassa herkkuja juhliin. Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja suihkun jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 85 päivän ajan ja huomenna on 86 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Käyn aamupalan jälkeen kävelylenkillä ja käyn samalla ostamassa kukkia kotia piristämään. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Olen menossa kello 14:00 jäähallille katsomaan yhtä luisteluesitystä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenestoinen päiväPerjantai 22.04.2022 23:36

22.04.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille yhdeksän aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lajittelutöihin kello 10:00 aikaan. Söin lounaan työpaikalla . Söin lounaaksi omat eväät, join kahvit ja vettä siellä. Työpäivän kävin äitini kanssa asioilla kaupassa ja kävin tänään samalla parturissa siistimässä tukkaani. Kauppareissun jälkeen menin vanhempien luokse. Sitten menin isäni kanssa viemään pullot. Sitten kunnostimme minulle vanhan pyörän ja kävin tänään pyörälenkillä kokeilemassa kyseistä pyörää. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 84 päivän ajan ja huomenna on 85 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa ja rupean sitten siivoamaan kotiani syntymäpäiväjuhlia varten. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. kÄyn myös ostamassa kaupasta loput herkut synttäreitäni varten ,jotka ovat ylihuomenna. Käyn jossain päivää lenkillä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna1 kupillisen teetä, töissä 2 kupillista teetä ja 1 kupillisen kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.
21.04.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kommenen aikaan katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin simponit foxilta. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin kaupaan ostamaan kakkutarvikkeet syntymäpäiville. Kauppareissun jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen otin päiväunet. Sitten join kahvit ja nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahinjuonnin jälkeen kävin tänään lenkillä happihyppelyllä. Lenkin jälkeen käivn suihkussa. Kotona pyöritin hulavannetta 83 päivän ajan ja huomenna on 84 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa ja menen aamupalan jälkeen lajitteluhommiin. Syön lounaan töissä. juon varmaan kahvit ja vettä. Käyn jossain päivää lenkillä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenes päiväKeskiviikko 20.04.2022 23:24

20.04.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna varttia vaille yhdeksän aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin kello 10:00 aikaan lajittelemaan tavaroita. Otin sinne muutamat eväät mukaan. Join kahvit ja vichyä siellä. Söin lounaaksi ovaat eväät työpaikalla. Työpäivän jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kävin tänään lenkillä happihyppelyllä. Kotona pyöritin hulavannetta 82 päivän ajan ja huomenna on 83 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa ja käyn aamupalan jälkeen kaupassa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Menen töihin seuraavan kerran perjantaina. Syön jossain vaiheessa päivää lounaan. Käyn jossain päivää lenkillä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä ja töissä 1 kupillisen kahvia ja kupillisen teetä. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.