IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Toukokuun kahdeskymmenesseitsemäs päiväPerjantai 27.05.2022 23:58

27.05.2022. Perjantai. Ihanaa, kun tänään alkoi viikonloppu. Heräsin tänä aamuna kello 10:30 aikaan. Lepäsin hetken aikaa. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin salaattilounaan. Sen jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen kävin lenkillä ja kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Sitten tyhjensin kauppakassit ja menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Syön aamupalaa ja käyn sen jälkeen lenkillä. Lenkin jälkeen syön lounaan ja sen jälkeen ajattelin käydä shoppailemassa tokmannilla. Reissun jälkeen juon kahvit. Käyn nukkumaan, kun olen kirjoittanut blogin loppuun. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun hyvin ja paremmin pehmolelujen kanssa kuin ilman. Olen tottunut nukkumaan niin pitkään kuin nukuttaa, silloin kuin olen vapaalla. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma, Juon sekä vihreää että mustaa teetä. Liikun ulkona päivittäin ja viikonloppuisin. Olen liikunnallinen ja urheilullinen ihminen. Liikunta ja urheilu auttavat minua voimaan ja jaksamaan. Olen tottunut liikkumaan ja reippailemaan ulkona joka päivä ja joka viikonloppu. Lenkkeilen luontopoluilla, metsässä, teiden varsilla ja lenkkipoluilla. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on minulle sydänasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö hirveästi karkkia, sipsiä ja muita herkkuja. Syön marjoja mieluummin kuin karkkia, koska marjat ovat terveellisiä ja hyvänmakuisia.

Toukokuun kahdeskymmeneskuudes päiväTorstai 26.05.2022 23:57

26.05.2022. Helatorstai. Hyvää helatorstaita kaikille. Heräsin tänä aamuna kello 10:15 aikaan. Lepäsin hetken aikaa kotona. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen menin kävelylenkille. Lenkin jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin ja syön aamupalaa. Syön lounaan hyvissä ajoin siinä 14-15 maissa. Käyn hyvissä ajoin lenkillä. Menen nukkumaan, kun olen kirjoittanut blogin. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun pehmolelujen kanssa yön. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ulkona päivittäin. Käyn lenkkeilemässä luontopoluilla, metsissä, teiden varsilla ja lenkkipoluilla. Tänään lenkkeilin mehtimäellä ja laululavalla. Olen tottunut liikkumaan ja ulkoilemaan joka päivä ja joka viikonloppu. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö hirveästi herkkuja enkä varsinkaan karkkia. Huomenna on perjantai ja ihanaa, kun alkaa viikonloppu. Syön marjoja mieluummin kuin karkkia, koska marjat ja hedelmät ovat hyviä ja kuuluvat minun ruokavalioon. Syön terveellisesti ja kohtuullisesti kaikkea ruokaa.

Toukokuun kahdeskymmenesviides päiväKeskiviikko 25.05.2022 23:56

25.05.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:30 aikaan. Pesin hampaat ja söin pikkuisen aamupalaa. Samalla laitoin eväät valmiiksi mökkireissua varten. Söin lounaan vanhemmilla ennen mökille lähtöä. Sitten lähdimme mökille. Tein mökillä kaikenlaista hommaa kuten etupihan haravoimista, marjapensaiden lannoitusta, siivoushommia ja nautin auringosta. Lähdimme mökiltä kotiin kuuden maissa. Olimme seitsemän aikaan kotona. Heitin talviturkin mökillä tänään. En mennyt tänään lenkille, koska tein mökillä haravointihommia ja kaikkea mahdollista. Kävin mökillä saunassa töiden jälkeen. Joimme mökillä kahvit. Olin vanhemmilla koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna on helatorstai. Minun vanhempi siskoni haluaa mennä mökille, koska hänellä on huomenna vapaapäivä. Olen jäämässä Joensuuhun isäni seuraksi, koska tämänpäiväinen reissu riitti sinne. Herään hyvissä ajoin ja syön aamupalaa. Syön lounaan siinä 14-15 maissa. Käyn lenkillä hyvissä ajoin. Menen nukkumaan, kun olen kirjoittanut tämän blogin. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun hyvin ja paremmin pehmolelujen kanssa kuin ilman. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä ja mökillä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ulkona päivittäin ja viikonloppuisin. Olen urheilullinen ja liikunnallinen mies. Lenkkeilen lenkkipoluilla ja teiden varsilla. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö hirveästi karkkia, koska karkit eivät kuulu ruokavaliooni.

Toukokuun kahdeskymmenesneljäs päiväTiistai 24.05.2022 23:58

24.05.2022. Tiistai. Heräsin tänään kello 08.45 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Samalla laitoin eväät valmiiksi työpäivää varten. Sitten menin vanhemmille ja sieltä lähdimme äitini kanssa yhtä matkaa töihin. Olin töissä tänään 10-12:15. Sitten menin vanhemmille ja söin siellä omaat evät, koska olin töissä vähän aikaa. Jäin vanhemmille isäni hammaslääkärini ajaksi. Laitoin perunat kiehumaan ja sen reissun jälkeen söin ruokaa. Sitten katsoin areenasta uuden päivän vanhoja jaksoja. Otin sen jälkeen päiväunet. Päiväunien jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin telkkaria. Sitten menin lenkille. Lenkin aikana kävin kaupassa ostamassa vähän eväitä mökkireissulle. Lenkin jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä, koska olen menossa mökillä käymään. Teen siellä kaikenlaista hommaa. Lähdemme mökille lounaan jälkeen. Juomme kahvit siellä ja otan sinne läppärin mukaan. Käyn lenkillä jossain vaiheessa päivää. Menen nukkumaan, kun olen kirjoittanut tämän blogin. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun ihan hyvin öisin pehmolelujen kanssa. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä kotona ja päivällä 2 kupillista teetä. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä vihreää että mustaa teetä. Liikun ulkona päivittäin ja viikonloppuisin. Olen liikunnallinen ja urheilullinen mies. Käyn ulkoilemassa teiden varsilla ja lenkkipoluilla. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on minulle sydänasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö hirveästi karkkia.

Toukokuun kahdeskymmeneskolmas päiväMaanantai 23.05.2022 23:48

23.05.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:15 aikaan. Lepäsin hetken aikaa. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan katsoin uutta päivää areenasta. Katsoin uuden päivän 7 kauden ja 1 kauden jaksot kyseisestä palvelusta. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Suihkun jälkeen join kahvit. Samalla valmistauduin tämän kevään viimeiselle saksan tunnille. Kurssi jatkuu syksyllä. Tunnin jälkeen kävin äkkiä kaupassa. Kauppareissun jälkeen tyhjensin kauppakassit ja sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on työpäivä. Herään hyvissä ajoin ja syön aamupalaa. Otan omat eväät töihin ja syön ne kahvitauolla. Olen huomenna vähän aikaa töissä. Syön lounaan vanhemmilla töiden jälkeen. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Menen nukkumaan, kun olen kirjoittanut tämän blogin. Nukun 8 tuntia joka yö. Saan nukuttua hyvin ja paremmin pehmolelujen kanssa kuin ilman. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 1 kupillisen kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ulkona päivittäin ja viikonloppuisin. Liikun ja ulkoilen lenkkipoluilla ja teiden varsilla. Joskus lenkkeilen myös pururadalla. Olen liikunnallinen ja urheilullinen mies. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. Tänään en ostanut sipsejä enkä karkkia, koska ne eivät maistu minulle enää. Itse en syö enää herkkuja, mutta otan pikkuisen.

Toukokuun kahdeskymmenestoinen päiväSunnuntai 22.05.2022 23:58

22.05.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna 10:00 aikaan. Lepäsin hetken aikaa. Pesin hampaat ja sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhemmille lounaalle. Lounaan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katselin jonkun aikaa telkkaria. Sitten pyöräilin koulukaverini luokse Karsikkoon ja olin siellä puoli yhdeksään saakka. Sitten pyöräilin kotiin, kävin suihkussa ja suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin ja syön aamupalaa. Syön lounasta hyvissä ajoin siinä 14-15 maissa. Käyn lenkillä päivällä ja minulla on huomenna kello 18:30-20:00 aikaan viimeinen saksan tunti tänä keväänä. Menen nukkumaan, kun olen kirjoittanut tämän blogin loppuun. Nukun 8 tuntia joka yö ja vaihdoin lakanat eilen sänkyyn. Nukun hyvin ja paremmin pehmolelujen kanssa kuin ilman. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä vihreää että mustaa teetä. Liikun ulkona päivittäin ja viikonloppuisin. Olen liikunnallinen ja urheilullinen mies. Käyn lenkkeilemässä lenkkipoluilla ja teiden varsilla. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen. Kiinnitän huomiota ruokavalioon. Käyn liikkumassa ja ulkoilemassa joka päivä.
21.05.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kello 10 aikaan. Lepäsin hetken aikaa. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin lenkille kuvaamaan itseäni. Sitten join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen menin happihyppelylle ja sitten pumppasin ilmaa pyörän renkaisiin. Sitten menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin ja syön aamupalaa. Syön lounaan hyvissä ajoin siinä 14-15 maissa. Käyn lenkillä aamulla ja olen menossa kello 16:00 aikaan minun koulukaverini luokse kylään. Menen nukkumaan, kun olen kirjoittanut tämän blogin. Nukun 8 tuntia joka yö. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä vihreää että mustaa teetä. Liikun joka päivä ulkona semmoisen tunnin verran. Liikunta on hyvä juttu ja saan siitä energiaa päivääni. Olen tottunut liikkumaan lenkkipoluilla ja teiden varsilla päivittäin ja viikonloppuisin. Olen urheilullinen ja liikunnallinen mies. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on minulle sydämenasia. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta asti näihin päiviin saakka. Näin minun koulukaveria viimeksi helmikuussa. Toin omia kuvia minun nykyisestä puhelimesta omalle läppärille ja poistin muutamia epämääräisiä kuvia. Lauantai on minun lempiviikonpäiväni kuten perjantai. Teen saksan tunnille liittyvät tehtävät tässä lähipäivinä.

Toukokuun kahdeskymmenes päiväPerjantai 20.05.2022 23:56

20.05.2022. Perjantai. Tänään alkoi viikonloppu. Heräsin tänään kello 08:45 aikaan. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Laitoin samalla eväät valmiiksi työpäivää varten. Sitten menin vanhemmille ja lähdin sieltä yhtä matkaa äitini kanssa töihin. Olimme tänään molemmat töissä kello 10-13. Tein tänään lajitteluhommia töissä. En syönyt eväitä töissä vaan söin muita herkkuja kahvitauolla. Lähdin töistä kauppaan äitini kanssa ostamaan eväitä. Sitten söin ruokaa vanhemmilla. Ruoan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen join kahvit. Sitten katsoin telkkaria ja autoin vanhempia kotitöissä. Menin happihyppelylle kello 20:30 jälkeen. Lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin ja syön aamupalaa. Syön lounaan hyvissä ajoin siinä 14-15 maissa. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Käyn nukkumaan, kun olen kirjoittanut tämän blogin loppuun. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun hyvin ja paremmin pehmolelujen kanssa kuin ilman. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä, töissä yhden kupillisen teetä ja vanhemmilla join 3 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ulkona päivittäin ja viikonloppuisin. Olen liikunnallinen ja urheilullinen mies. Käyn lenkkeilemässä luontopoluilla ja teiden varsilla joka päivä ja joka viikonloppu. Lenkkeily piristää ja virkistää kummasti mieltäni. Tykkään harrastaa liikuntaa ja tykkään siitä todella paljon.

Toukokuun yhdeksästoista päiväTorstai 19.05.2022 23:57

19.05.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 08:30 aikaan. Pesin hampaat ja sen jälkeen söin aamupalaa. Samalla laitoin eväät valmiiksi työpäivää varten. Sitten menin vanhemmille ja siitä lähdin yhtä matkaa äitini kanssa töihin. Olin tänään töissä kello 9:30-14:45. Kävin sen jälkeen vanhemmilla syömässä. Sitten otin päiväunet. Sen jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin telkkaria. Sitten menin lenkille ja kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Sen jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna on perjantai ja viikonloppu alkaa. Huomenna minulla on työpäivä. Herään huomenna kello 08:45 aikaan. Syön aamupalaa. Olemme huomenna töissä kello 10-13. Laitan huomenna aamupalan aikaan samalla eväät valmiiksi työpäivää varten. Syön omat eväät töissä ruokatauolla. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Menen kohta nukkumaan, kun olen kirjoittanut tämän blogin loppuun. Nukun 8 tuntia joka yö. Olen tottunut nukkumaan pehmolelujen kanssa öisin ja saan niiden kanssa unta paremmin kuin ilman niitä. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä ja töissä 2 kupillista teetä. Join vanhemmilla 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä vihreää että mustaa teetä. Liikun päivittäin ulkona. Lenkkeilen luontopoluilla ja kadunvarsilla jokaikinen päivä. Olen liikunnallinen ja urheilullinen mies. Olen totutellut liikkumaan kouluikäisestä pojasta saakka ja nyt liikun ja reippailen ulkona päivittäin ja viikonloppuisin.

Toukokuun kahdeksastoista päiväKeskiviikko 18.05.2022 23:57

18.05.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 08:30 aikaan. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Laitoin samalla valmiiksi eväät työpäivää varten. Menin aamupalan jälkeen vanhemmille ja siitä yhtä matkaa töihin. Olimme molemmat tänään töissä 09:30-15:02 aikaan ja lopetimme työt tänä päivänä vähän yli kolmen aikaan iltapäivällä. Sitten menimme tokmannille, Prismaan ja renkaiden kiristykseen. Sitten tulimme kotiin. Vanhemmilla söin ruokaa ja join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin jonkun aikaa telkkaria ja sitten menin lenkille. Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea illan mittaan. Huomenna minulla on työpäivä. Herään huomennakin kello 08:30 aikaan. Nousen hyvissä ajoin sängystä ylös ja syön aamupalaa. Laitan samalla eväät valmiiksi työpäivää varten. Syön omat eväät työpaikalla ruokatauolla. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Käyn kohta nukkumaan, kun olen kirjoittanut tämän blogin loppuun. Nukun 8 tuntia joka yö ja olen tottunut nukkumaan yöni pehmolelujen kanssa ja nukun yöni hyvin niiden kanssa. Join tänä aamuna kupillisen teetä, töissä kupillisen kahvia, 2 kupillista teetä ja 2 kupillista kahvia vanhemmilla. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Juon sekä vihreää että mustaa teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Liikun ulkona päivittäin. Olen tottunut reippailemaan ja liikkumaan ulkona kouluikäisestä pojasta asti. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran. Olen urheilullinen ja liikunnallinen mies. Lenkkeilen luontopoluilla ja kadunvarsilla. Liikunta ja lemkkeily on parasta ja lenkkeily piristää ja virkistää mieltäni kummasti päivän aikana. Tykkään liikunnasta.