IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Syyskuun kahdeksastoista päiväMaanantai 19.09.2022 01:18

18.9.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten söin lounaaksi kanapastavuokaa ja join lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen menin vanhempien luokse auttamaan äitiäni leipomaan marjapiirakkaa ja menin sinne kahville. Join vanhemmilla pari kuppia kahvia. Tein valmiiksi osan saksan kielen kotiläksystä ja sitten menin kävelylenkille laululavalle ja sitten kävin suihkussa. Jatkoin kotiläksyn tekemistä ja huomenna teen kotiläksyn loppuun. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelyllä jossain sopivassa välissä eli siinä 16-17 maissa, jotta ehdin huomiselle saksan tunnille, joka alkaa kello 18:30 ja loppuu kello 20:00. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kylmä ja epävakainen sää. Nyt tulee pimeä 19 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli aurinkoinen ja sateinen päivä ulkona.

Syyskuun seitsemästoista päiväSunnuntai 18.09.2022 01:08

17.9.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten tiskasin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten vein pyykit ja tein lounaaksi kanapastavuokaa ja join lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen kävin kävelylenkillä laululavalla ja sitten join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin marjaduo-rasiallisen ja vähän herkkuja. Kahvinjuonnin jälkeen kävin suihkussa. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kylmä ja epävakainen sää. Nyt tulee pimeä 19 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli aurinkoinen ja sateinen päivä ulkona.

Syyskuun kuudestoista päiväLauantai 17.09.2022 00:52

16.9.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten lepäsin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten otin päiväunet ja söin lounaaksi savulohikiusausta ja lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen kävin kävelylenkillä vaahteramäellä ja sitten join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin marjaduo-rasiallisen ja vähän herkkuja. Kahvinjuonnin jälkeen kävin ruokakaupassa ostamassa eväitä itselleni ja huomisen lounastarpeet. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, pari omenaa, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kylmä ja epävakainen sää. Nyt tulee pimeä 19 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli aurinkoinen ja sateinen päivä ulkona.

Syyskuun viidestoista päiväPerjantai 16.09.2022 01:04

15.9.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten lepäsin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten otin päiväunet ja söin lounaaksi savulohikiusausta ja lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen kävin kävelylenkillä vaahteramäellä ja sitten join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen mansikoita ja vähän herkkuja. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kylmä ja epävakainen sää. Nyt tulee pimeä 19 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli aika sateinen päivä ulkona.

Syyskuun neljästoista päiväTorstai 15.09.2022 01:10

14.9.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten lepäsin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten otin päiväunet ja söin lounaaksi savulohikiusausta ja lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen vadelmia ja vähän herkkuja. Sitten menin kävelylenkille ja kävin samalla kaupassa. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mansikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään katsoin Koko Suomi leipoo-ohjelmaa, koska haluan oppia kaikkea uutta leipomisesta ja olen ammatiltani leipuri-kondiittori. Laitoin tänä aamuna kummitädilleni syntymäpäiväonnittelut ja hän täytti tänään 69 vuotta.

Syyskuun kolmastoista päiväKeskiviikko 14.09.2022 01:14

13.9.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten lepäsin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten otin päiväunet ja söin lounaaksi savulohikiusausta ja lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen otin päiväunet ja sitten join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen vadelmia ja vähän herkkuja. Sitten menin kävelylenkille laululavalle. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mansikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7.

Syyskuun kahdestoista päiväTiistai 13.09.2022 01:04

12.9.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna kello 09:45 aikaan. Sitten lepäsin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten lähdin äitini kanssa käymään työpaikalla. Purimme talvivaatteita ja söin lounaaksi kanapihvin kanttarellikastikeen kera, yhden perunapiirakan ja lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen otin päiväunet ja sitten join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen pensasmustikoita ja vähän herkkuja. Sitten menin kävelylenkille kirjastoon ja mehtimäelle. Katsoin telkkaria, menin tänään ensimmäiselle saksan tunnille kansalaisopistolle, harjoittelin italiaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Otin tunnille mukaan kirjat, kynän, kumit, vihkon ja oman mukaanotettavan teemukin. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja pensasmustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7.

Syyskuun yhdestoista päiväMaanantai 12.09.2022 00:50

11.9.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 09:45 aikaan. Sitten lepäsin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten lähdin äitini kanssa mökille käymään. Kävimme sienessä ja marjassa ja söin lounaaksi täytetyn pitaleivän ja lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen kävimme äitini lammen toisella puolella marjassa ja sienessä ja sitten join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen pensasmustikoita ja vähän herkkuja. Sitten tein pihahommia esimerkiksi trampoliinin purkua. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on työpäivä. Herään kelo 09:00 aikaan. Käyn huomenna kävelyllä jossain sopivassa välissä. Huomenna minulla on saksan tunti kansalaisopistolla kello 18:30-20:00. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja pensasmustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä.

Syyskuun kymmenes päiväSunnuntai 11.09.2022 00:36

10.9.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten lepäsin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten otin päiväunet ja söin lounaaksi savulohikiusausta, lasillisen maitoa ja pari leipää. Lounaan jälkeen join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen pensasmustikoita ja vähän herkkuja. Sitten kävin äidilleni kaupassa ja sitten katsoin töllöä ja sitten menin lenkille. Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna mökillä ja kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja pensasmustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä.

Syyskuun yhdeksäs päiväPerjantai 09.09.2022 23:58

9.9.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten lepäsin vähän aikaa kotona, pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Sitten otin päiväunet ja söin lounaaksi kreikkalaista salaattia, lasillisen maitoa ja pari leipää. Lounaan jälkeen join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen pensasmustikoita ja vähän herkkuja. Sitten katsoin telkkaria ja sitten menin lenkille keskustaan ja kävin samalla kaupassa. Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja vadelmia. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä.