IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Marraskuun kymmenes päiväTorstai 10.11.2022 23:46

10.11.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet ja söin sitten lounaaksi tonnikalapastavuokaa ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen join kahvia kotona. Sitten menin lenkille ja suihkuun ja sen jälkeen menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti.

Marraskuun yhdeksäs päiväKeskiviikko 09.11.2022 23:48

09.11.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet ja söin sitten lounaaksi tonnikalapastavuokaa ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen menin lenkille. Sitten join kahvia kotona. Sitten menin suihkuun, kävin äkkiä ruokakaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja sen jälkeen menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti.

Marraskuun kahdeksas päiväTiistai 08.11.2022 23:52

08.11.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet ja söin sitten lounaaksi kalapihvejä ja perunamuusia ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen menin lenkille. Sitten join kahvia kotona. Sitten menin suihkuun, kävin äkkiä ruokakaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja huomiset lounastarpeet ja sen jälkeen menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Huomenna käyn päivällä tai illemmalla katsomassa halpaa kahvia lähikaupasta, jos sitä enää on siellä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti.

Marraskuun seitsemäs päiväMaanantai 07.11.2022 23:52

07.11.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille söin lounaaksi kalapihvejä ja perunamuusia ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen menin suihkuun ja sitten join kahvia vanhempien luona. Sitten valmistauduin tämän päivän saksan tunnille ja sen jälkeen menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Huomenna käyn ehkä ruokakaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä jossain vaiheessa päivää ja käyn katsomassa halpaa kahvia lähikaupasta, jos sitä enää on siellä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti.

Marraskuun kuudes päiväSunnuntai 06.11.2022 23:42

06.11.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen söin lounaaksi kalapihvejä ja perunamuusia ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen menin lenkille ja sitten join kahvia vanhempien luona. Sitten menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Huomenna menen kello 18:30 aikaan kansalaisopistolle saksan tunnille kahden viikon tauon jälkeen. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Huomenna arki on taas viikonlopun jälkeen.

Marraskuun viides päiväLauantai 05.11.2022 23:50

05.11.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen söin lounaaksi kalapihvejä ja perunamuusia ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen menin vanhempien kanssa käymään hautausmaalla ja sitten join kahvia vanhempien luona. Sitten menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla.

Marraskuun neljäs päiväPerjantai 04.11.2022 23:53

04.11.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet ja sen jälkeen söin lounaaksi kalapihvejä ja perunamuusia ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen menin lenkille ja sitten join kahvia kotona Sitten menin suihkuun ja suihkun jälkeen kävin kaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Käymme haudalla huomenna, koska huomenna on pyhäinpäivä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla.

Marraskuun kolmas päiväTorstai 03.11.2022 23:48

03.11.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen söin lounaaksi lihakeittoa ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen otin päiväunet ja sitten join kahvia vanhempien luona. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen kävin kaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Käyn myös ehkä tokmannilla ostamassa kynttilöitä hautausmaalle pyhäinpäivän vuoksi. Käyn sitten hakemassa sähköhammasharjan, kun ne ovat alennuksessa tai tarjouksessa ja käyn joku päivä apteekista hakemassa G.U.M-merkkisiä hammasväliharjoja. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla.

Marraskuun toinen päiväKeskiviikko 02.11.2022 23:51

02.11.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen kävin kävelyllä ja sen jälkeen lounaaksi kana-kookoskeittoa ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen kävin suihkussa ja sitten otin päiväunet ja sitten join kahvia kotona. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Huomenna käyn ehkä ruokakaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä. Käyn myös ehkä tokmannilla ostamassa itselleni sähköhammasharjan ja kynttilöitä hautausmaalle pyhäinpäivän vuoksi ja käyn apteekissa hakemassa G.U.M -merkkisiä hammasväliharjoja. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Marraskuun jälkeen alkaa joulu.

Marraskuun ensimmäinen päiväTiistai 01.11.2022 23:42

01.112022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen söin sitten lounaaksi kana-kookoskeittoa ja yhden lasillisen maitoa. Lounaan jälkeen menin hammaslääkäriin ja sen jälkeen join kahvia vanhempien luona. Sen jälkeen otin päiväunet ja sitten menin lenkille ja menin sen jälkeen suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin kotona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Huomenna käyn ehkä ruokakaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä. Käyn myös ehkä tokmannilla ostamassa itselleni sähköhammasharjan ja kynttilöitä hautausmaalle pyhäinpäivän vuoksi ja käyn apteekissa hakemassa G.U.M -merkkisiä hammasväliharjoja. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä 16 jälkeen, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Ihanaa, kun viikonloppu alkoi eilen. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Tänään alkoi marraskuu ja sen jälkeen on joulu.