IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Joulukuun ensimmäinen päiväTorstai 01.12.2022 23:54

01.12.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin ensimmäisen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen söin lounaaksi kalaa, perunoita ja kermaviilikastiketta. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa. Sitten join kahvia vanhempien luona. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Marraskuun kolmaskymmenes päiväKeskiviikko 30.11.2022 23:48

30.11.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Sitten söin lounaaksi kalaleikkeitä, perunoita, kermaviilikastiketta ja kasviksia. Lounaan jälkeen kävin suihkussa ja sitten kävin äkkiä kaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja ostin itselleni joulukalenterin. Sitten join kahvia kotona. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.
29.11.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Sitten söin lounaaksi kalaleikkeitä, perunoita, kermaviilikastiketta ja kasviksia Lounaan jälkeen kävin suihkussa ja sitten otin päiväunet. Sitten join kahvia kotona. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Huomenna käyn ruokakaupassa ja ostan joku päivä joulukukan itselleni ehkä hyasintin. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Ylihuomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas päiväMaanantai 28.11.2022 23:51

28.11.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna kello 09:45 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin auttamaan äitiä ja nuorempaa siskoani karjalanpiirakoiden paistossa. Niiden välissä söin lounaaksi karitsanjauheliha-perunapaistosta. Lounaan jälkeen jatkoin karjalanpiirakoiden tekoa join kahvia tauolla vanhempien luona. Hommien loputtua katsoin uutisia ja sitten menin lenkille. Sitten kävin suihkussa, valmistauduin tämän päivän saksan tunnille ja sitten hain varastosta loput joulukoristeet, vaihdoin lakanat sänkyyn. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Huomenna tai ylihuomenna käyn ruokakaupassa ja ostan joku päivä joulukukan itselleni ehkä hyasintin. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen. Tulevan viikon torstaina vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.
27.11.2022. Sunnuntai ja ensimmäinen adventtisunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Sen jälkeen kävin suihkussa ja sitten söin lounaaksi poronkäristystä ja perunamuusia. Lounaan jälkeen kävin äitini kanssa asioilla ja kauppareissun jälkeen join kahvia vanhempien luona. Autoin äitiä tallin siivouksessa, veimme lasten rattaat ja matot varastoon. Sitten menin lenkille, vein roskat ja hain kynttelikön ja yhden jouluvalon varastosta. Sitten kävin suihkussa ja sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Huomenna menen kello 11 aikaan äitini ja vanhimman siskoni avuksi karjalanpiirakoiden paistoon ja menen myös kello 18:30 aikaan kansalaisopistolle saksan tunnille Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen. Tulevan viikon torstaina vaihtuu joulukuu.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes päiväLauantai 26.11.2022 23:58

26.11.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Sen jälkeen kävin suihkussa ja sitten söin lounaaksi kalkkunanjauhelihakastiketta ja pastaa. Lounaan jälkeen kävin ruokakaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä, sähköhammasharjan, uuden huivin ja huomiset lounastarpeet ja kauppareissun jälkeen join kahvia kotona. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen.

Marraskuun kahdeskymmenesviides päiväPerjantai 25.11.2022 23:46

25.11.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Sen jälkeen kävin suihkussa ja sitten söin lounaaksi kalkkunanjauhelihakastiketta ja pastaa. Lounaan jälkeen otin päiväunet ja päiväunien jälkeen join kahvia kotona. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Käyn joku päivä ostamassa itselleni tällä viikolla ehkä huomenna sähköhammasharjan, koska tarvitsen sitä. Mietin sitä, että kannattaako minun ostaa halpa sähköhammasharja vai ei. Itse ajattelin sitä hinnan kannalta, koska en halua tuhlata rahaa hirmu kalliiseen sähköhammasharjaan. 150 euron sähköhammasharja on minusta kallis ja ammattilaisten mielestä se on hyvä hinta ostaa oikein kallis harja. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Käyn ehkä huomenna tai sunnuntaina vaateostoksilla ja tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla.
24.11.2022. Torstai. Kuukausi jouluaattoon. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Sen jälkeen söin lounaaksi kalkkunanjauhelihakastiketta ja pastaa. Lounaan jälkeen kävin suihkussa, otin päiväunet ja päiväunien jälkeen join kahvia kotona. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Käyn joku päivä ostamassa itselleni tällä viikolla ehkä perjantaina sähköhammasharjan, koska tarvitsen sitä. Mietin sitä, että kannattaako minun ostaa halpa sähköhammasharja vai ei. Itse ajattelin sitä hinnan kannalta, koska en halua tuhlata rahaa hirmu kalliiseen sähköhammasharjaan. 150 euron sähköhammasharja on minusta kallis ja ammattilaisten mielestä se on hyvä hinta ostaa oikein kallis harja. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Käyn ehkä viikonloppuna vaateostoksilla ja tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla.

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas päiväKeskiviikko 23.11.2022 23:48

23.11.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Sen jälkeen söin lounaaksi kalkkunanjauhelihakastiketta ja pastaa. Lounaan jälkeen kävin suihkussa, otin päiväunet ja päiväunien jälkeen join kahvia kotona. Sitten menin äkkiä käymään kaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Käyn joku päivä ostamassa itselleni tällä viikolla ehkä perjantaina sähköhammasharjan, koska tarvitsen sitä. Mietin sitä, että kannattaako minun ostaa halpa sähköhammasharja vai ei. Itse ajattelin sitä hinnan kannalta, koska en halua tuhlata rahaa hirmu kalliiseen sähköhammasharjaan. 150 euron sähköhammasharja on minusta kallis ja ammattilaisten mielestä se on hyvä hinta ostaa oikein kallis harja. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Shoppailen viikonloppuna, kun on Black Friday.

Marraskuun kahdeskymmenestoinen päiväTiistai 22.11.2022 23:47

22.11.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Sen jälkeen söin lounaaksi kalkkunanjauhelihakastiketta ja pastaa. Lounaan jälkeen join kahvia kotona. Sitten menin lenkille ja sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä aamupalan jälkeen tai viimeistään lounaan jälkeen. Käyn joku päivä ostamassa itselleni sähköhammasharjan, koska tarvitsen sitä. Mietin sitä, että kannattaako minun ostaa halpa sähköhammasharja vai ei. Itse ajattelin sitä hinnan kannalta, koska en halua tuhlata rahaa hirmu kalliiseen sähköhammasharjaan. 150 euron sähköhammasharja on minusta kallis ja ammattilaisten mielestä se on hyvä hinta ostaa oikein kallis harja. Teen usein tonnikalapastavuokaa ja se on yksi minun lempiruoka. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti.