IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Joulukuun yhdeksäs päiväPerjantai 09.12.2022 23:54

09.12.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin yhdeksännen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen join kahvia kotona ja sitten menin lenkille ja menin sen jälkeen suihkuun. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Joulukuun kahdeksas päiväTorstai 08.12.2022 23:49

08.12.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin kahdeksannen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen join kahvia kotona ja sitten menin lenkille ja kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja huomisen päivän lounastarpeet. Sitten tyhjensin kauppakassin ja menin sen jälkeen suihkuun. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Joulukuun seitsemäs päiväKeskiviikko 07.12.2022 23:54

07.12.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin seitsemännen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin lenkille. Sitten join kahvia kotona ja sitten menin suihkuun. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Joulukuun kuudes päiväTiistai 06.12.2022 23:54

06.12.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin kuudennen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhempien luokse. Lounaan jälkeen menin auttamaan äitiä leipomisessa. Sitten join kahvia vanhempien luona. Sitten menin minun vanhimman siskoni järjestämiin itsenäisyyspäivän juhliin. Juhlien jälkeen menin lenkille. Sitten menin suihkuun. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Joulukuun viides päiväMaanantai 05.12.2022 23:55

05.12.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin neljännen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen tein lounasta. Lounaan jälkeen menin auttamaan äitiä leipomisessa, kun vanhempi siskoni järjestää ne itsenäisyyspäivän juhlat huomenna. Sitten join kahvia vanhempien luona. Sitten menin lenkille ja kävin suihkussa. Sitten valmistauduin tämän päivän Saksan tunnille. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Huomenna Saksassa vietetään Pyhä Nikolauksen päivää. Lapset laittavat sen kunniaksi tänä iltana lautasen tai kengät oven eteen ja sitten Nikolaus tulee yöllä täyttämään lautasen pikku lahjoilla esimerkiksi hedelmillä tai mandariineilla. Huomenna menen hyvissä ajoin vanhemman siskoni järjestämiin itsenäisyyspäivän juhliin. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Joulukuun neljäs päiväSunnuntai 04.12.2022 23:51

04.12.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin neljännen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen tein lounasta. Lounaan jälkeen menin lenkille. Sitten kävin suihkussa. Sitten join kahvia kotona. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Huomenna autan äitiäni leipomisessa kello 13 aikaan, koska minun vanhempi siskoni järjestää ne itsenäisyyspäivän juhlat ylihuomenna. Menen huomenna myös kello 18: 30 aikaan kansalaisopistolle saksan tunnille. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Joulukuun kolmas päiväLauantai 03.12.2022 23:52

03.12.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin kolmannen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen söin lounaan. Sitten kävin suihkussa. Sitten join kahvia kotona. Sitten kävin äkkiä kaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja huomiset lounastarpeet. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Huomenna tai ylihuomenna leivon ehkä marenkeja, koska kananmunieni parasta ennen-päivämäärä on 09.12. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Joulukuun toinen päiväPerjantai 02.12.2022 23:50

02.12.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin toisen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen söin lounaan. Sitten kävin suihkussa. Sitten join kahvia kotona. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Käyn huomenna jossain vaiheessa päivää ruokakaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja ostan ehkä hyasintin ja joulusukat. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Joulukuun ensimmäinen päiväTorstai 01.12.2022 23:54

01.12.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten avasin joulukalenterin ensimmäisen luukun, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen söin lounaaksi kalaa, perunoita ja kermaviilikastiketta. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa. Sitten join kahvia vanhempien luona. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.

Marraskuun kolmaskymmenes päiväKeskiviikko 30.11.2022 23:48

30.11.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Sitten söin lounaaksi kalaleikkeitä, perunoita, kermaviilikastiketta ja kasviksia. Lounaan jälkeen kävin suihkussa ja sitten kävin äkkiä kaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja ostin itselleni joulukalenterin. Sitten join kahvia kotona. Sitten menin vanhempien luokse viettämään iltaa. Katselin YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja syksylle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä kello 15:30 tai kello 16 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä syyspäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli sateinen ja viileä syyspäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja syksyinen sää. Syksy on ihanaa aikaa liikkua luonnossa. Viikonloppuna on luvassa sadetta ja syksylle tyypillistä säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa kaikille tasapuolisesti. Tilaan netistä joitain jouluvaatteita ensi viikolla ja käyn vaateostoksilla joulun jälkeen,kun silloin alkaa alennusmyynnit. Huomenna vaihtuu joulukuu. Joulu on todella ihanaa aikaa, kun on lunta.