IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Nimipäiväni ja kevään alkuaikaTorstai 16.03.2023 23:57

Tänään on torstai ja minun nimipäivät. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 17:10 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Maksoin tänään isälleni tämän kuun vuokran. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila sahaa plussan ja miinuksen välillä. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi pinaattilettuja. Tilaan joku päivä ehkä synttäreiksi ne opposuits-puvut netistä, silloin kun ne ovat alennuksessa. Sain tänään vanhimmalta siskoltani kukkia nimipäiväni johdosta. Hyvää torstai-illan jatkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään.

Vaihteleva sää ja maaliskuun puoliväliKeskiviikko 15.03.2023 23:59

Tänään on keskiviikko ja maaliskuun puoliväli. Kävin ulkoilemassa illalla kello 19:25 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Maksoin tänään isälleni tämän kuun vuokran. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila sahaa plussan ja miinuksen välillä. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi porkkanalettuja. Tilaan joku päivä ehkä synttäreiksi ne opposuits-puvut netistä, silloin kun ne ovat alennuksessa. Hyvää keskiviikkoa kaikille ja kevään alkua kaikille.

Plussakeli tiistaipäivänäTiistai 14.03.2023 23:58

Tänään on tiistai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 18:30 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Kävin saunassa vanhemmilla pitkästä aikaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi porkkanalettuja. Tilaan joku päivä ehkä synttäreiksi ne opposuits-puvut netistä, silloin kun ne ovat alennuksessa. Hyvää tiistaita kaikille ja kevään alkua kaikille.

Viikko numero 11Tiistai 14.03.2023 00:00

Tänään on maanantai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 17:10 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Olin tänään kello 18:30 aikaan saksan tunnilla. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi porkkanalettuja. Tilaan joku päivä ehkä synttäreiksi ne opposuits-puvut netistä, silloin kun ne ovat alennuksessa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja kevään alkua kaikille.

Talvinen sunnuntaipäiväSunnuntai 12.03.2023 23:59

Tänään on sunnuntai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 19:25 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi porkkanalettuja. Tilaan joku päivä ne opposuits-puvut netistä. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa. Olen huomenna menossa Saksan tunnille.

Talvinen lauantaipäiväLauantai 11.03.2023 23:58

Tänään on Lauantai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 17:30 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Kävin ostamassa itselleni uudet langattomat nappikuulokkeet ja uudet lamput keittiöön. Lisäksi ostin äidilleni sen s-mobiiliedun Fairy Platinum all in one 62 kpl. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohikeittoa. Ihanaa, että lempihahmoni eli Mainos Harri Moilanen voitti putouksen sketsihahmo-kilpailun. Hyvää lauantai-illan jatkoa.

Talvinen perjantaipäiväPerjantai 10.03.2023 23:46

Tänään on perjantai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 18:30 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Ihanaa, että tänään alkoi viikonloppu. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohimakaronilaatikkoa. Hyvää alkavaa viikonloppua. Ostin tänään huomiset lounastarpeet eli syön huomenna pinaattilettuja.

Talvinen torstaipäiväTorstai 09.03.2023 23:39

Tänään on torstai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 18:30 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohimakaronilaatikkoa. Yöt ovat kylmiä. Kävin äitini kanssa asioilla. Käyn ehkä huomenna ruokakaupassa ostamassa eväitä itselleni. Hyvää talvista torstaipäivää ja huomenna on minun serkkuni synttärit.

Naistenpäivä ja talvinen keskiviikkopäiväKeskiviikko 08.03.2023 23:57

Tänään on keskiviikko. Kävin ulkoilemassa illalla kello 18:30 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohimakaronilaatikkoa. Yöt ovat kylmiä. Ostin tänään uuden tulppaanikimpun. Hyvää talvista keskiviikkopäivää kaikille.

Talvinen tiistaipäiväKeskiviikko 08.03.2023 01:30

Tänään on tiistai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 18:30 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohimakaronilaatikkoa. Yöt ovat kylmiä. Ostin tänään uuden tulppaanikimpun. Hyvää naistenpäivää huomiseksi ja talvistä tiistaipäivää kaikille.