IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Kolea sunnuntaipäiväMaanantai 30.10.2023 00:27

Tänään on sunnuntai ja lokakuun kahdeskymmenesyhdeksäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 17:05 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 16:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalapuikkoja ja tikkuperunoita. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä hautausmaalla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä ja olen huomenna menossa saksan tunnille. Tänään oli kolea päivä.

Kolea lauantaipäiväLauantai 28.10.2023 23:58

Tänään on lauantai ja lokakuun kahdeskymmeneskahdeksas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 18:40 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kaalikääryleitä ja perunoita. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä.

Kolea perjantaipäiväPerjantai 27.10.2023 23:54

Tänään on perjantai ja lokakuun kahdeskymmenesseitsemäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 18:20 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalapuikkoja ja tikkuperunoita. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa ja kävin samalla ruokakaupassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä.

Talvinen torstaipäiväPerjantai 27.10.2023 00:40

Tänään on torstai ja lokakuun kahdeskymmeneskuudes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 18:50 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi puuroa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa ja kävin samalla ruokakaupassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä.

Talvinen keskiviikkopäiväTorstai 26.10.2023 00:00

Tänään on keskiviikko ja lokakuun kahdeskymmenesviides päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 17:20 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohi-makaronilaatikkoa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Huomenna minulla on tapaaminen kello 10:00. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä.

Talvinen tiistaipäiväTiistai 24.10.2023 23:57

Tänään on tiistai ja lokakuun kahdeskymmenesneljäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 16:50 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohi-makaronilaatikkoa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää tiistai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Huomenna minulla on työhaastattelu kello 09:00. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä.

Viikko 43Tiistai 24.10.2023 00:21

Tänään on maanantai ja lokakuun kahdeskymmeneskolmas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 16:50 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi nakkikeittoa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää maanantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Huomenna minulla on tapaaminen työvalmentajan kanssa kello 13:00. Olin tänään saksan tunnilla. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä.

Kolea sunnuntaipäiväSunnuntai 22.10.2023 23:58

Tänään on sunnuntai ja lokakuun kahdeskymmenestoinen päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 19:20 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohi-makaronilaatikkoa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa ja kävin samalla ruokakaupassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Olen huomenna menossa saksan tunnille. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä.

Kolea lauantaipäiväLauantai 21.10.2023 23:56

Tänään on lauantai ja lokakuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 12:55 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohi-makaronilaatikkoa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa ja kävin samalla ruokakaupassa. Olin tänään vanhimman siskoni luona viettämässä nuorimman siskoni syntymäpäiviä. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä.

Kolea perjantaipäiväPerjantai 20.10.2023 23:59

Tänään on perjantai ja lokakuun kahdeskymmenes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 20:35 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan ja italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa syksystä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä syyspäivistä. Sää on syksyistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohi-makaronilaatikkoa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on syksy. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Kävin tänään lenkillä keskustassa ja kävin samalla ruokakaupassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Tänään oli kolea päivä. Huomenna menen myös vanhimman siskoni luokse kylään, kun vietämme siellä nuorimman siskoni syntymäpäiviä, jonka viralliset syntymäpäivät oli viikon perjantaina. Hän täytti 39 vuotta.