IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Talvinen sunnuntaipäiväSunnuntai 10.12.2023 23:57

Tänään on sunnuntai ja joulukuun kymmenes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 19:10 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lasagnea. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Huomenna minulla on myös saksan tunti. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen lauantaipäiväLauantai 09.12.2023 23:50

Tänään on lauantai ja joulukuun yhdeksäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa, kun kävin isäni kanssa kirjastossa ja kaupassa Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kanaa ja perunoita. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää lauan
tai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen perjantaipäiväPerjantai 08.12.2023 23:55

Tänään on perjantai ja joulukuun kahdeksas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 16 jälkeen. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohikiusausta ja salaattia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen torstaipäiväTorstai 07.12.2023 23:58

Tänään on torstai ja joulukuun seitsemäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa, kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.
Tänään on keskiviikko ja joulukuun kuudes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 17:00 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalkkunaa, porkkana-ja lanttulaatikkoa ja salaattia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen tiistaipäiväTiistai 05.12.2023 23:55

Tänään on tiistai ja joulukuun viides päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 20:00 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää tiistai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa ja kävin samalla ruokakaupassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä ,koska huomenna on itsenäisyyspäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Viikko 49Maanantai 04.12.2023 23:56

Tänään on maanantai ja joulukuun neljäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 15:20 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää maanantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa ja olin tänään myös saksan tunnilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen sunnuntaipäiväSunnuntai 03.12.2023 23:53

Tänään on sunnuntai ja joulukuun kolmas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 16 jälkeen. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi porkkanalettuja ja salaattia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Huomenna minulla on myös saksan tunti. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen lauantaipäiväLauantai 02.12.2023 23:50

Tänään on lauantai ja joulukuun toinen päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 20:35 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalkkunaa, lanttu-ja porkkanalaatikkoa ja salaattia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Joulukuu alkoiPerjantai 01.12.2023 23:51

Tänään on perjantai ja joulukuun ensimmäinen päivä. Kävin tänään ulkoilemassa, kun kävin äitini kanssa ruokakaupassa. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lihakeittoa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.