IRC-Galleria

Ääh pakko saada kirjotettua päiväkirjaan tuntemuksia, taas jälleen kerran eropäivä ja exä mielessä, ärsyttää kun sitä muistelee tätä sydämmen murskaavaa päivää, kaikkia niitä kohtia siinä, sitä miltä tuntu kun exä ojensi käteeni vuokrasopimuksensa ja sitä miten hölmöltä tuntui kun olin aikasemmin yrittänyt tehdä jotain romanttista kun huomasin että hän oli etäinen. Se suru, ahdistus mikä siinä tuli, kyyneleet vaan virtasi ja miten itkin jatkuvasti ja miten exä ei ensimmäisen päivän jälkeen enään näyttänyt tuntevan mitään...se oli kerrasta poikki hänelle ja helposti yli pääsevä asia mutta mulla se vaan jatkuu ja jatkuu tää prosessi. Onneksi kuitenkin eteenpäin päässyt että en ole enään itkenyt hänen vuokseen.

Viime aikoina tosin miettinyt paljon sitä suhdetta joka meillä oli, noin vuoden ajan (melkein kahden) meni mukavasti mutta sitten asiat muuttui ja alkoi selvetä erinäisiä asioita kuten semmoinenkin että hän oli valehdellut minulle pitkään eräästä asiasta hänen menneisyydessään ja vasta sitten kertoi syitä kun valhe paljastui hänen sen aikasille "ystäville", noh minä yritin kuitenkin ymmärtää ja olin rakkaani rinnalla silloin ja varsinkin silloin puolustin häntä kun hän joutui "puhutteluun" näitten ystävien luona, puolustin häntä siinä sitten.

Sitten myös ollut mielessä sekin että itse aina kysyin että "miten päivä on mennyt?" kun hän tuli töistä tai koulusta mutta hän ei kysynyt minulta samaa asiaa vaikka olisin halunut, mietin myös sitä että käyttikö hän sitten minua vain hyväksi loppuaikoina kun oli laittanut muuttopaperit vireille niin ei kertonut minulle siitä? varmaan ehkä siitä että olisin halunut hänet pois sitten ja hän olisi joutunut muuttamaan takaisin äitinsä luokse jota hän ei todellakaan halunut joten antoi sitten uskotella minulle että hän vielä rakastaisi minua ja haluaisi olla kanssani.

Monesti hän sanoi, että on melkein jatkuvasti vihainen minulle jostain asioista, en tiedä johtuiko se siitä kun olimme jatkuvasti saman katon alla ja meillä ei ollut ystäviä joiden kanssa olla jos toinen pännii, sen tiedän ainakin että oli aivan mielettömän suuri virhe muuttaa niin nopeasti saman katon alle jota vastaisuudessa en tee.

Mietin myös sitä että kun hän oli tuollainen niin miksi edelleen muistelen tai ikävöin? Johtuuko se siitä että panostin suhteeseen todella paljon? Siitä kun annoin sydämmeni kokonaan ja rakastin vakaumuksetta? Kaipailenko vaan sitä kun tunsin itseni onnelliseksi? Vai muistelenko minä vain sen takia että kun sisimmässäni olen vihainen hänelle? Tiedän että olen vihainen hänelle enkä itselleni mutta vihaamaan häntä en pysty vaan varmasti tulen aina osittain rakastamaan häntä koska kuitenkin oli niin suuri osa elämääni joten kai se on se tuska erosta edelleen, kaikki ne asiat mitä ei saanut selvitettyä, kaikki ne lopun kännitekstarit (itse lähettämäni), äitinsä uhkailut tämän jälkeen ja miten kaikki sitten loppujen lopuksi päättyi.

Noh hän elää nyt omaa onnellista elämäänsä ja toivottavasti S toisi elämääni myös onnellisuutta ja auttaisi pääsemään vihdoinkin yli tästä erohelvetistä jossa olen kohta vuoden elänyt...ainakin lupaavalta näyttää