IRC-Galleria

Noh kaippa sitä voisi jotain nyt sitten kirjoittaa kun on uneton malmilla tällä hetkellä.

Niin eilen siis en mennyt töihin kun olin niin lopenuupunut ja ahdistunut kun herätyskello soi laitoin sen vaan pois päältä ja jatkoin uniani, en vaan jaksanut ja en sitten ilmottanut töihinkään että en tullut paikalle, pitää tänään jotain selittää töissä miksi näin tapahtui, oli vaan niin poikki. Noh mutta kuitenkin kun sain nukuttua hyvin (no hyvin ja hyvin jatkuvasti vaan näin unia ja unia varmaan näin 6-7 eri unta ja en päässyt syvään uneen jolloin aivoni rauhoittuisi).

Nyt kun puoli vuotta on tulossa täyteen erosta niin sellaista usvaa tämä eläminen on ollut ja kokoaika tuntunut ettei elämässä ole mitään suuntaa tai järkeä. Taidan olla koukussa suhteisiin ja rakkauteen . Sen kuitenkin olen huomannut että rakkaus exääni on pikkuhiljaa kadonnut mutta edelleenkin välillä ikävöin häntä ja varsinkin silloin jos olen nähnyt unta hänestä niin kokopäivä on persiistä sen jälkeen.

Muutenkin paljon asioita ollut mielessäni ja hirveästi analysoinut tunteitani ja mietin uskallanko antaa tunteitten valloilleen jos päästän niin tiedän ettei se tekisi hyvää minulle koska voi olla että loukkaisin vain itseäni siinä. Välistä tuntuu, että olen niin kuollut sisälläni että mikään ei tunnu miltään mutta sitten taas tulee välkähdyksiä siitä kadonneesta minusta joka katosi eron saatossa ja nyt on tämä apaattinen alkoholisti-minä.

Äiti lähetti tässä aamulla taas lämmittävän tekstiviestin:

"Tottakai olet hirveän väsynyt ja uupunut. Tunteitten kohtaaminen ja läpikäyminen on tosi, tosi rankkaa. Sinua on läpi elämän loukattu ja se, mitä Jonna (eli exäni) teki ja sanoi oli valtava loukkaus. Vaatii todellista sisua ja rohkeutta kohdata omat tunteensa. Harva tekee niin. Olen tosi ylpeä sinusta!!!"

Kyllähän tuo viesti lämmitti sydäntäni mutta oikeasti mietin miten äitini voi olla ylpeä minusta? siis oikeesti mä olen tällä hetkellä sellainen musta lammas meidän perheessä että, mä en ole onnistunut elämässäni missään, paljon olen yrittänyt antaa mutta mitä mulla on? Erittäin masentunut ja itseinhoinen minäkuva, epäonnistuja työelämässä, koulutuksessa, veli oli ensimmäinen joka toi lapsenlapsia (ja hän ei edes haluaisi elää perhe-elämää ja itse olisin ollut valmis exän kanssa....ironista), ainut miten olen niin olen taakkana vanhempieni lompakolle ....Miksi minä yritän vaikka tiedän aina lopputuloksen? *huokaus*

Monesti tuntuu että en elä itselleni ollenkaan vaan elän sen takia että muilla olisi parempiolla, mä en ole koskaan ajatellut itseäni ja miten ihmeessä pystyisin noin vain ajattelemaan itseäni kun en ole koskaan tehnyt niin? Mä en ole tottunut sanomaan suoraan asioita, pelkään että toinen loukkantuu (huoh), Jos minua on loukattu niin en sano siitä mitään koska en halua toisille pahaaoloa, mä yritän tehdä aina kaikkeni että toisilla olisi hyvä olla ja minä en pystyisi sanomaan jollekkin että nyt voisit lähteä koska minulle tulisi kauhea syyllinen olo, että loukkasin toisen mieltä.

Hyvin harva ihminen tietää mun sisintä minkälaista taistelua mä käyn itseni kanssa jokaikinen päivä, useimmat näkee tämän hilpeän ja "iloisen" ulkokuoren vaikka oikeasti mieleni on todella musta, niin paljon vihaa, niin paljon surua, niin paljon tuskaa. Mun olis niin paljon helpompaa jos kykenisin olemaan että teen mikä tuntuisi hyvälle mutta mites teet kun ajattelen aina toisia? Siksi oli tämän uutukaisen kanssa laitettava poikki koska hänellä alkoi tulemaan tunteita kohtaani ja minulla taas ei, nautin hänen seurastaan mutta en kokenut mitään sellaista mitä hän olisi halunut joten se oli laitettava heti poikki ettei mene liian pitkälle.

Jos minulla ei olisi omaatuntoa niin olisin pystynyt jatkamaan vaikka kuinka pitkään tämän uutukaisen kanssa koska myönnän että se läheisyys tuntu hyvältä mutta mielummin olen sitten yksin kun rikon toista.

Miksei vaan tulisi kohdalle sellainen ihminen joka oikeasti välittäisi minusta, osaisi rakastaa minua sellaisena kun minä olen eikä minun tarvitsisi muuttua ja olla aina se helkutin tukipilari johon aina puretaan kaikki pska, voisin olla heikko, voisin itkeä, voisin suuttua, tuntisin rakkautta ja edes välillä tulisi halauksia ilman mitään syytä ja sanottaisi, että "minä rakastan sinua"? Mikä tuossa mättää? Miksi löydän naisia joille olen työkalu ja olkapää? Miksi näissä suhteissa minulla ei ole saanut olla pahaolla? miksi minun täytyy aina kestää kaikki? Mä tein aina kaikkeni toisen eteen miksen saanut edes pieniä välittämisen tai rakkauden merkkejä?