IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Väsyneenä zombiemaisessa olotilassa menin töihin ja siellä oli taas todella paljon paperitöitä. Heti, kun yksi työkaverini, joka on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, on poissa niin työtaakkaa tulee kovaa vauhtia. Hänen poissa ollessaan myös se vielä ikävämpänä puolena, että kun hänellä on plussaa noin 120 tuntia, niin kun hän tulee takaisin, niin saldovapaalle laitetaan. Kun virallinen työaika on se seitsemän tuntia ja 15 minuuttia, niin laskelmieni mukaan 120 tuntia on sellaiset reilut 16 päivää. Siinä, että töissä riittää tekemistä on sekä hyvä että huonot puolet. Hyvät puolet ovat, että kestää vieroitusoireet paremmin jos on koko ajan jotain tekemistä ja myös päivä menee nopeammin ja huonot ovat ne, että mitä enemmän töitä on, niin sitä enemmän tarvitaan työvoimaa. Olen saanut jatkoa jo kahdeksan kertaa tuolla yhteensä, eli omistan tuolta yhdeksän nimittämiskirjaa. Kyllä se alkaa pahaa vauhtia vaikuttaa siltä, että tästä tulisi minun kaikkien aikojen pisin työsuhteeni. Pisin on vuosi ja kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa (15.9.2005 – 31.12.2006). Tässä taas näkee sen, että minunkaltainen juoppo saa hyväpalkkaisia työpaikkoja oikein pakotettuna, mutta silti moni täällä vinkuu kun ei saa muka työtä. Suomessa on mukamas vaikeaa saada työtä, kukahan idiootti tuotakin mieltä oli? Ruokatauolla oli presidentin linnan edessä totaalinen poliisivartio. Ympärille katsoessani näin yli viisi isokokoista poliisiautoa ja yksittäisiä poliisia useita ympäristössä seisomassa. Ainoastaan umpihullu olisi yrittänyt murtautua presidentinlinnaan. Mietin aluksi mikä ihmeen torikokous oikein oli kun niin paljon ihmisiä, mutta sitten tajusin sen, että tänäänhän virallisesti Suomi saa Niinistöstä presidentin ja Tarja Halosen hirmuvalta on vihdoinkin ohi. Töistä pääsin lähtemään vasta viiden aikoihin Sitten lähdin S-markettiin ostamaan 24 packin kaljaa ja kotiin sitten kaljaa juomaan ja katselemaan se perusohjelmani, joita yleensä katsokin. Ei siinä nyt sen kummepia ole.

Hyvää illanjatkoa!
Heräsin väsyneenä jälleen kerran ja työpäivä oli vittumainen, jälleen kerran. Oli hieman paljon paperitöitä, joten hyvänä asiana voi kai pitää sitä, että tekemistä oli. Juoda teki silti koko ajan mieli. Kävin sitten lopulta töiden jälkeen S-Marketin kautta kotiin. Kotona sitten join S-Marketissa ostamiani kaljoja ja olen katsellut normaalien televisio-ohjelmieni lisäksi myös elokuvan Häjyt. Niin ja tietysti kävin myös galleriassa ja Twoossa, sillä saan kännykkääni jatkuvasti viestejä, että siellä joku minusta pitää. Joo Jemina pitää ja flashbackina sitten jonka kanssa olen puhunut oikeastikin. Sitten paritustakin on ehdottanut ylläpito. Edelleen pidän sitä hieman omituisena sivustona. Kävin myös OkCupidissa pitkästä aikaa, mutten ollut siellä kuin vain hetken. Ei kai tässä muuta, vaikka taas sellainen tunne notta jäi jotain sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

Suurta sunnuntaiahdistusta jälleenMaanantai 27.02.2012 00:33

Heräsin aamulla joskus taisi olla 11 tai jotain. En oikein tarkalleen muista. Sunnuntain kunniaksi laitoin oletuskuvakseni sen ahdistuskuvani ja eräs Jennu kysyi minulta vituttaako minua kun huomenna on maanantai. Ilmeisesti sen näkee kuvasta. Joitakin piristyspillereitä vedin alas kurkusta ja aloin juomaan kaljoja. En muistanut eilisestä melkein mitään, mutta päiväkirjastani lukemani materiaali virkisti muistiani. Joo siis minä tosiaan tein eilen yhdessä illassa ja puolentoista tunnin aikana semmoisen 91 euron puhelinlaskun ja siitäkään huolimatta suosikkini ei voittanut. Mutta kuten viime vuonnakin totesin, että pakko kannattaa suosikkiaan. Tässä vaiheessa voisikin kysyä minun lukijoiltani, että otanko minä teidän mielestänne Putouksen sketsihahmokilpailun liian vakavasti? 91 euroa puolessatoista tunnissa ilman, että soittaa seksilinjoille. Seksilinjoille muuten jos joskus soitat, niin vaikka tulisit minuutissa, niin se vähimmäismaksu on aina sen seitsemän minuutin verran. Oli ainakin silloin minun nuoruudessani. Itsehän en ole niille linjoille soittanut, mutta olen silti harrastanut puhelinseksiä aikoinaan. Puhelinseksi on omalla tavallaan mielenkiintoinen kokemus, mutta niin oli myös se kun harrastin meseseksiä aikoinaan Mintun kanssa. Minttu oli aikamoinen nuori nainen ja on ehkä vieläkin. Ihmettelin miksi nuori nainen paljastaa oman vartalonsa minun kaltaiselle vanhalle äijälle. Meistä ei koskaan tulleet paria, mutta muistoja jäi. Minttu on söpö tyttö jolla on söpö nimi. No joo turha alkaa muistella, ettei tästä päiväkirjasta tulisi liian pitkä. Mutta tosiaan siis, mihin jäinkään? Joo eli Putouksesta siis puhuin. Otanko siis liian vakavasti sketsihahmokilpailun? Minulla itselläni on kolme ideaa jos itse olisin Putouksen näyttelijä. Vaihtoehtoina olisi homoseksuaalinen pizzalähetti, kimeä-ääninen tiedemies nimeltä Tietoviisas ja Rottamies jolla on sössöttävä ääni. Niin ja oli minulla neljäskin idea. Sellainen väkivaltainen hahmo, joka suuttuu helposti ja vaikuttaa aina vihaiselta. Galleriaassa tänään laskin, että jos käyn yhden ihmisen profiilissä päivässä, niin minulla kestäisi hieman yli 41 vuotta saada se Maailmanmatkaaja -natsa. En elä 41 vuotta, en elä myöskään 41-vuotiaaksi. Minä kuolen alle 30-vuotiaana jos jatkan nykyisillä elämäntavoillani. Niin sanoi lääkärini aikoinaan minulle. Minähän nyt luonnollisesti klikkaan sitä Satunnaista luonnollisesti huomattavasti enemmän kuin kerran päivässä ja Maailmanmatkaaja onkin se minun suurin tavoitteeni kaikista natsoista. En nimittäin jaksa edes yrittää Kaiken nähnyt konkari –natsaa. Pitäisi klikata puolta miljoonaa eri ihmistä. Kävin myös Twoossa tänään ja minulle oli ehdotettu paritusta kolmen naisen kanssa. Mitä vittua oikeasti? Minulla tuli myös flachback eilisestä. Muistan jutelleni erään kauniin naisen kanssa siellä. Twoo on kyllä omituinen sivusto. Sunnuntaiahdistus on tietysti päällä ja seitsemän tuskallisen pitkää viikkoa vähintään on kestettävä. Kaljaa on juotu koko päivän ajan ja ahdistusta on. Taas siinä vaiheessa olen nyt, että ahdistus huipussaan. Ei kai muuta.

TwooSunnuntai 26.02.2012 00:01

Heräsin jo kymmenen aikoihin ja vaikka yritinkin nukahtaa uudelleen, niin ei voinut mitään. Nousin lopulta ylös ja energiajuomaa juomaan ja piristyspillereitä kurkusta alas myös. Aloin hieman sen jälkeen juomaan viskiä ja tilasin viisi juustohampurilaista ja puolentoista litran Fantan Ravintola Deli Chefistä. Se oli minulle ilmainen, sillä minulla on niin paljon bonuksia. Minä olen heidän vakioasiakkaansa ja uskonkin olevan yksi heidän parhaista asiakkaistansa. Kun se tuli, niin sitten söin yhden niistä hampurilaisista. Soitin äidilleni ja kysyin milloin mäkikisa alkaa (en omista TV-lehteä) ja se alkaa viideltä. Kun kysyin kuka johtaa, niin hän kertoi eilisen kisan perumisen. Viisi hyppääjää oli siis jäljellä ja sitten mentiin perumaan. Viideltä alkaa siis tänään kilpailu. Tänään alkaa myös Putouksen finaali. Usko Eevertti Luttinen vastaan Leena Hefner omaa sukua Herpeenluoma. Nyt saa Usko ääniä minulta kun lähetys alkaa, paitsi jos en ole äänestyskunnossa enää silloin. Minä olen ollut tänään täällä galleriassa ja Netlogissa runoaikojen ryyppykaverini Esa oli hyväksynyt kaveripyyntöni. Netlogissa oli myös mainos Twoosta. Liityin Twoo –nettisivustoon ja olen siellä nytkin. Sivu vaikuttaa ainakin näin aluksi hieman epäilyttävältä. Yhden kuukauden timanttijäsenyys maksaa 30 euroa. Lisäksi he ovat automaattisesti sitä mieltä, että etsin itselleni naista ikäluokalta 20-30 vuotta. Johtunee varmaan siitä, että olen 25 ja viisi vuotta siis molempiin suuntiin. Kelpaa minulle yli 30 ja alle 20. Ikähän on siis ihan vaan numero ja kaikkihan on ihmisestä kiinni. Niin ja en minä liittynyt sivustoon saadakseni pillua. En edes tiennyt mihin sivuun liityin. Sivustoon liittyminen oli kuin heräteostos kaupassa. Jännä tilanne. Liityin galleriassa myös yhteisöön Pasila, jännäähän sekin. No klo on nyt 14:29 ja myöhemmin jatkuu.

jatkkuu nyt hja minä ole tuolla Twoolla ollut keskustelumielessä parin naisen kanssa, sillä tietämättäni iskin heidät. Ena minä tiennyt, että se eon treffisisvusto. Tuöli semmoiset, mitä nyt sanoisi, rapiat 50 iskuyritystä eri naisille. Se ei ollut tarkoitus vaan vahinko. Tuostsa tulee väkisisnkin mieleen vuosi 2004 jolloin minulla oli ajatkuvasti uusi treffiseura. En oikein jälkeenpäin ymmärrä mikä minulla oli, muattaa minulla oli melkein joka viikko eri nainen. Ihme touhua, mutta nuoruuden piikkiin. Tuossa ajoin Say Mojiton ja viskiä mennyt tahtiin. Katsoin myös stämän vuoden lentomäen lentomäen maailmanmestaruuskilailuuden. Robert Kranjec oli yllätysmestarai nsäissä Norjan Vikersundidn kisoissa. Norjan Rune Velta oli kakkonen, joka oli myös yllätys. Yksikään norjalainen ei ole voittanut norjassa lentom’äen maailmanmestatruutta. Muuten muissa lentomäen maailmanmestartuuskilpailuissa on norjalaisistyan voittanut Ole Gunnar Fidjestol vuonna 1988 ja Roar Ljokelsoy kahdehsti vuonna 2004 ja 2006. Suomalaisista a lentomäen maailmanmestaruuden ovat voittaneet Jari Puikkonen vuonna 1981 ja Matti Nykänen vuonna 1985. Nyta on kelleo siinä 19:20 ja kohta on aika alkaa äänestämään Luttista. Putouksen finaalkia 2012 katysos kun tänään on. Myöhemmin jatkuu.

Putotus alkoi ja pistsin ylös sviivalle joka ikisen äänenei jonka annoin Luttiselöle. Annoin Luttiselle yhteensä 91 ääntä, msustta kaikesta huolimatta Leena voitti vuoden sketsihahmon. Petitn Akun taas :( ja oleen häpeäksi siis koska törsäsin vain noin 91 euroan siihen ja varsinkin ksun heidän välill’ä oli vain puoli prosenttia. Olen niin pahoiollani kun petin sinut taas. JJokum päiväkirja sitten sanoinn tördsääväni Luttiseen satasen,e muytten ehtinyt lähetyksen aikana, vaan meni vain 91 euroa. Toivottavasti Luttisen fanit voivat antaa minulle anteeksi. Klo nyt 21:10 ja sillai.

Eie täxsssää varmaan mitraan ehdi mitään tapahdu parin tunnin aikanaa, ainakaaan mitään merkittävääm. Ei sisiis mitään kovin kummoiista siis ja silleeen. No ei tässä siis muuta.

Hyvää illankatjokoa!

Suomenkielinen Wikipedia 10 vuottaKeskiviikko 22.02.2012 00:11

Muodollisesti suomenkielinen Wikipedia täytti tänään 10 vuotta. Mielestäni aika vähän. Tämä päivä ei ollut kovin ihana, sillä töissä minulla oli kokous ja siellä tuli puheeksi, että uusi työntekijä mahdollisesti pitäisi ottaa. Tarkoittikohan se siis, että minut vakituiseksi vai muuten vaan uusi lyhytaikaiseen pestiin? Ei tuollaista kehtaa kysyä pomolta. Saa nyt nähdä mitä tulee tapahtumaan. Minun vuosipäivänihän tulee nykyisessä työpaikassani 8.3., mutta toki olen pitänyt tuossa välissä työttömyysjaksoja, mutta silti. Yhteensä minulla on yhdeksän nimittämiskirjaa tuosta työpaikasta. Kun lähdin kotiin, niin menin S-markettiin ostamaan 24 packin kaljaa ja sitten kotiin. Kotona minä sitten join kaljojani ja katselin ohjelmiani televisiosta. Minulla on taas sellainen tunne, että jokin oleellinen asia jäi mainitsematta. No ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Putouksen pettymysSunnuntai 19.02.2012 00:44

Tänään heräsin jo noin 9:40 ja siinä 9:55 aloin juomaan lonkeroa, jonka ostin eilen Alkosta. Lonkeron jälkeen aloin juomaan Say Mojitoa, jonka niin ikään ostin eilen Alkosta. Kun se on juotu, niin alan ryyppäämään rommitotia ja viskiä. Joka tapauksessa näin viime yönä unta Ceckasta, eli Ceciliasta. Johtuukohan se siitä, että Cecka jätti minut kaverilistaltani täältä galleriasta, ja koko galleriasta vai siitä, että olen salaisesti ollut ihastunut häneen? Minulle tuli eilisestä elokuvasta, Minusta on moneksi, mieleen se, että minäkin haluan kloonin. Btw kertokaa minulle jos muistin elokuvan nimen väärin. Niin siis kloonini avulla voisin lähettää hänet puolestani töihin ja itse jäisin nukkumaan ja sen jälkeen ryyppäämään. Vaivanpalkaksi voisin silloin tällöin ostaa hänelle yöksi tytön tai vaihtoehtoisesti pojan. Koska klooni on ihminen, niin eihän sitä ikinä tiedä jos hän sattuisi olemaan ”niitä miehiä”. Minullahan ei ole mitään heikäläisiä vastaan, kunhan eivät vaan minua yritä iskeä. Minä tykkään tytöistä, tytön ovat ihania <3 ja silleen. Pari tiettyä tyttöä varsinkin. Itse asiassa todella moni tyttö on ihana kun ajatellaan, minä olen ihastunut moneen naiseen samaan aikaan, tuskin olen ainoa. Minun yläkerran naapurini kuuntelee taas sellaista friikkimusiikkia, eli sellaisia joita soitetaan kirjoissa. Yläkerran naapurinihan on hihhulimies. Hihhuli taitaa olla ainoa suomenkielen sana jossa on kaksi h-kirjainta peräkkäin, sillä hihhi ja huhhah eivät ole oikeita sanoja. Jos sinulle tulee mieleen toinen oikea sana kuin hihhuli, niin kerro se minulle. Tuollaiset yhdentekevät tiedot ovat aina mielenkiintoisia. Hihhuleista tuli muuten se asia mieleen, että tänään taas Putous ja siellä on Usko Eevertti Luttinen, Jani-Petteri ja Leena Heffner omaa sukua Herpeenluoma. Oma suosikkini on ollut alusta saakka Jani-Petteri. No onhan se Iina Kuustonen <3, mutta olisi ollut muutenkin. Pia Potka oli myös hyvä. Minä taidan nyt tilata itselleni ruokaa netistä. Klo on nyt 11:38 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu kellon ollessa 14:35 ja kaupungin miehet latovat lunta katolta pois, jonka vuoksi niitä tulee minun pihalleni. Minun todella tekisi mieli mennä heittämään heidät pois katolta, mutta valitettavasti ihmisten taposta ei sakoilla selviä. Laki on perseestä. Jos minulla ei olisi Essiä ja Viiviä, niin menisin pihalle ja vittuilisin heille ja huutelisin tämän olevan minun pihani ja saan olla missä vaan. Oikeastaan voisinkin tehdä niin. Laitan kissat toiseen huoneeseen ja painun pihalleni. Se parhaiten nauraa kuka viimeksi nauraa.

No nyt 14:54 ja odottelin pihalla rommitotia juoden kaupungin miehiä paikalle, mutteivat he valitettavasti tulleet. Suunnitelmani oli ryypätä ensin tyylikkäästi lasi tyhjäksi ja sitten heittää sen toista päin ja sitten luottaa herra nyrkkiin toisen kohdalla. En osaa ratkaista riitoja sivistyneellä tavalla, vaan minä aina renttumaisella tavalla turvaudun nyrkkeihini. Koska he eivät tulleet, niin minulle on jäänyt se tappelufiilis päälle ja haluaisin osallistua vaikka katutappeluun tai vaikka tapella vaikka ns. ”ystävällismielisessä” matsissa. Johonkin minun on nyt nyrkki lyötävä, kunpa Nikkari olisi nyt täällä (inside-läppä). Lyön vaikka tuota seinää. Myöhemmin jatkuu.

Putous loppui jshetki sitten ja minun suosikkijni Jani-Petteri putosi yllättäen. Se oli kamalaa, voi kun minä niin pidin Jani-Petteristä <3 ja nyt on muuten sama tilanne kuin viime vuonna. Viime vuonna Aku Hirviniemi oli finaalissa Timo Harjakaisena ja tänä vuonna Usko-Eevertti Luttisena. Viime vuonna törsäsin muistaakseni vähintään noin 35 euroa, mistä häpeän. 35 euroa on enemmän vessapaperia kuin rahaa. Minun olisi pitänyt tuhlata enemmän, mutta vain noin vähän. Miksei minun Harjakainen voinut voittaa? Oliko syy minussa kun tuhlasin noin vähän rahaa? Joja tapauksessa olen nyt samassa tilanteessa kuin viime vuonna. En halua, että viime kerta tapahtuu taas. En petä Akua tällä kertaa. Nyt törsään Luttiseen vähintään satasen. En pettä sinua, Aku. Nyt hyvitän sinulle sen minkä tein viime vuonna. Nyt annan sinulle paljon enemmän kuin viime vuonna. Nyt näyettää kello aikaa 21:30 ja myöhemminn jatkuu.

Kaiat räss¨ollaan lopettqmillAAN tätä päivistä nyt ja silleen. Tuossa piehesssä ajassa ei ole paljon muuttunut. Viinaa meebee ja silleen. No silleen siis.
Hyvöäään illanjatkoa!

Ystävänpäivä 2012Keskiviikko 15.02.2012 00:57

Vaikeaa se herääminen tänäänkin, mutta kun se on vaan vähän niin kuin pikku pakko raahautua töihin. Päivä oli aika vittumainen, kun minut heitettiin ulos omasta työhuoneestani ja jouduin työskentelemään toisessa työhuoneessa. En oikein tajua miksi en voi, mutta kai siinä joku syy on. Tuon lisäksi työpäivä oli aika samantapainen kuin muutkin työpäivät. Lähdin pois S-Marketin kautta ja sitten kotiin juomaan kaljojani. En tajunnut ostaa S-Marketista muuta kuin sen 24 packin kaljaa, joten minun piti inspiroida sitä mitä söisin ruoaksi, no söin kaksi nakkia ja perunasalaattia. Tänään on ystävänpäivä ja Svetlana on ainoa joka on muistanut minua tänään. Tosin en minäkään ole lähettänyt ystävänpäivätoivotuksia kuin vain hänelle. Eikös olekin söpöä? Joka tapauksessa en ole tänään kotiin tuloni jälkeen pahemmin ntehnyt muuta kuin sitä normaalia. Katsellut olen normiohjelmani ja juonut kaljaa. Ei sen kummempia siis. Hyvää ystävänpäivää nyt sitten kaikille kaveriryhmässäni oleville, ja muillekin kivoille ihmisille joita galleriassa on.

Hyvää illanjatkoa!

Vuoden kuvaaja ja SuosikkiblogiTiistai 31.01.2012 23:47

Tänään menin väsyneenä töihin. Alun perin piti olla viimeistä päivää töissä, mutta eilen tuli tieto, että kaksi viikkoa lisää. Virallinen nimittämiskirja tuli tänään. Niin siinä kävi taas, mutta onneksi vain kaksi viikkoa. Oikeastaan hieman alle kaksi viikkoa, sillä tämä viikko loppuun ja sitten seuraava. Jouduin eilen kuitenkin perumaan tämän viikon tapaamisiani, koska en pääse ulos päivällä töiden takia ja tapaamiset olivat päivälle varattuina. Töiden jälkeen menin Kontulaan S-markettiin ostamaan 24 packin kaljaa ja sen jälkeen bussilla kotiin. Kotona otin valokuvan Essistä ja lisäsin sen tänne Galleriaan. Sain sen avulla Vuoden kuvaaja –natsan. Sain myös _gp_:ltä paljon sydämiä päiväkirjoihini, jonka ansiosta sain myös Suosikkiblogi –natsan. Minulla on nyt natsapisteitä yhteensä 950 ja nousin kaikkien aikojen tilastossa jaetulle sijalle 26 kahden muun kanssa. Olen täällä kotona sitten juonut kaljojani ja katsellut tavalliset normaalit ohjelmani, sekä tein itselleni hyvänmakuista munakasta. Ei kai tässä sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

ZwinkyMaanantai 30.01.2012 00:52

Heräsin aamulla ja sitten join energiajuoman ja tilasin hampurilaisia netistä. Niiden on tarkoitus riittää myös huomiseksi. Katsoin Frasier maratonin ja aloitin juomaan kaljoja. Yritin miettiä mitä eilen tapahtui, ei tullut kyllä mieleen useita muistikuvia. Olin saanut irc-galleriassa uuden julkisen kaverini, IdaAmandan. Lähetin hänelle kaverikutsun, koska hän osaa laulaa erittäin hyvin. Kännykästä katsoin olinko soittanut kellekään, en onneksi ollut. Koneeni on sammunut jatkuvasti ja joka ikinen kerta on ollut mainos Zwinkysta, joka on siis eräs nettisivu. Kyseinen sivu on ollut jo pitkään mainoksena ja ajattelin liittyä sivustoon uteliaisuudesta. Roolihahmoni ulkonäöksi piti löytää mahdollisimman paljon minun näköinen ulkonäkö. Valitettavasti siellä ei ollut viskilasia/pulloa, joten pidän kädessä kaljatölkkiä. Koko ulko-olemuksen saanti kesti varmaan tunnin ajan, mutten ole ehtinyt edes muiden ihmisten kanssa jutella. Kun kone meni jumiin, niin takaisin mentäessä olin jo salasanan unohtanut. Kun menin Hotmailin postiini hakemaan uuden, niin huomasin jonkun Kristan laittaneen minulle viestiä Badoohin. Liityin Badoo –sivustoon muistaakseen joskus 2010 aikoihin, kun eräs ryyppykaverini Esa sitä minulle suositteli. En ole pitkään aikaan Esan kanssa ottanut kuppia ja puhunut naisista, kuten tapana on ollut. Joka tapauksessa kun menin Badoohin, niin Krista todellakin oli viestiä laittanut ja olipa vielä minun kaveriryhmässäni ollut. Omituista, koska en tietääkseni tunne Kristaa ja vielä omituisempaa on se, että 363 ihmistä haluavat tutusta minuun. Badoossa on kylläkin 136 464 094 ihmistä ympäri maailmaa, joten ehkä se on syy siihen lukuun Kun näin Sarin siellä, niin tuli jälleen kerran flashback mieleen nuoruudesta. Nainen paranee vanhetessa ainakin Sarin kohdalla, wau mikä hottis hänestä on tullut. No se siitä sivustosta sitten. Tänne sivustolle olin laittanut jonkun ihme viisauden ”hän joka täyttää taskunsa ilkitöiden siemenillä, kasvaa taatusti kieroon.” Olin myös sunnuntain kunniaksi laittanut minun masentavimman kuvani oletukseen. Joka tapauksessa otin talteen uuden salasanani Zwinkyyn ja aloin tutustua sivustoon paremmin. Sitten olen katsonut Pasilaa pari jaksoa sekä Perhe Paketissa ja nyt katson Hale & Pacea. Kaljoja mennyt kovaa tahtia ja sunnuntaivitutus kasvanut myös kovaa vauhtia. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!
Heräsin yhdentoista ja kahdentoista välimaastosta suunnillee. Söin oikeaksi aamiaiseksi lihapiirakan ja join sitten ns. ”aamiaiseksi” 0,7 litran pullon Say Mojitoa. Kyseisessä pullossa on alkoholia 14,9 prosenttia ja sen tähden en ole tullut siitä känniin. Siitä kuitenkin minulle tuli jälleen mieleen flashback nuoruudestani. Nimittäin kun kun minä olin aikoinaan pissisporukassa, niin näin useasti teinityttöjen tulleen juurin tuollaisesta pullosta ihan totaaliseen jurriin tai jopa lähes kuoleman partaalle. Moni teinilissupissis aina yleisesti ottaen juo yleensä tuon tyylisiä juomisia, mutta itse juon niitä lähinnä aamiaisiksi. Minulle tuli myös toinen flashback nuoruudestani, joka liittyi kouluun ja erääseen Jaanaan. Ammattikouluaikoinaankin minulla oli jo ongelmia päihteiden kanssa ja Jaana totesi minulle sen, että myös miehet voivat myydä itseään. Se oli enemmänkin varoituksen sana, eikä vittuilua. Minä en ole koska myynyt itseäni, vaikka aika usein olen pohjalla ollutkin. Jostain syystä olen monesti ns. ojasta noussut rahallisesti ja saanut äkkirikastumisen uudestaan. Ehkä se on hyvä loppujen lopuksi, että nuorena hommasin itselleni hyvän koulutuksen. Niin ja kiitos isälle myös tietysti rahoistani. Minun suhteellisen varakas isäni antaa joka kuukausi minulle rahaa ”elämiseen” ja luonnollisesti hän ei tiedä mihin sen käytän. Joka tapauksessa aamiaiseni jälkeen minä aloin ryyppäämään viskiä ja sen sellaista. Nyt kello näyttää aikaa 16:14 ja myöhemmin jatkuu.

Putous sloppuis jkiiri hetki sitten. Köli Rautiainen, eli varamies, putosi. Putouksen aikana ja ennene viimeisttä päivitystä olen vedellyt kovaa vauhtia viinaa. ei liene yllätys. Jotaain aflshbackia entisestä naisesttä, mjuttein enää muista mitä. Oikeastaaan ei entinenen nainen, kosken ehänen kanssaan koskaan seurustelllut, miutta lksyllöä sinä tieeddät mitä tarkoitan. Joakk tapauksessa anyt aika näyttää 21:11 ja myöhemmin jatkuu.



viitut tä’ssäs jatkluu ja siolööereen ja silleem. Ri tästä tule yhtään mitäänm. Viinaaa menmnyt kovaa tahtaia kurkustsa alass ja silleen. Nyt eie kait silleen mitään kait.

Hyvää illanjatkoa!