IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Laturia hommaamassaLauantai 17.03.2012 01:07

Heräsin tänään erittäin väsyneenä, sillä pitkin yötä etsin laturia uuteen puhelimeeni. Ilmeisti en saanut laturia puhelimeni mukana. Kun sen puhelimeni muuten sain, niin minulta katosivat ihan jokainen numero, joten se oli hyvä, että laitoin paperille ylös ne tärkeimmät ylös. No PIN-kortin kanssa on ongelmia ja kysyy jotain PUK-koodia kun en saanut SIM-lukua oikein. Toisin sanoen en voi soittaa enkä vastaanottaa puheluita. Kaikenlisäksi akkukin loppui. Työpäivä oli väsyttävä, mutta onneksi oli paljon tekemistä, koska silloin aika menee nopeammin. Olin siellä pitkään ja jäi vielä tekemistä, mutta lähdin silti pois. Teen sitten maanantaina. Töiden jälkeen lähdin hommaamaan uutta laturia. En löytänyt keskustasta laturia maaliini, sitten kokeilin Itäkeskusta. Anttilasta ei löytänyt, vaan piti mennä puhelinliikkeisiin. Elisassa odotin vaikka kuinka kauan. Numerot menivät tuskallisen hitaasta, vaikka oli viisi virkailijaa. Elisassa on todella hidas asiakaspalvelu. Minä kyllästyin odottamaan, koska en halunnut myöhästyä Alkosta. Menin DNA-liikkeeseen, jossa minulla oli huomattavasti vähemmän odoteltavaa, mutta siellä oli juuri sen mallin laturi loppu. Sillä lailla. Minun oli pakko lopettaa etsiminen ja lähteä Alkoon. Alkosta ostin taas useita viskipulloja ja huomiseksi aamiaisekseni Say Mojiton. Alkosta kun poistuin, niin kävelymatkan varrella oli Musta Pörssi. Yritin vielä sieltä ja sain heti minun mallini laturin. Toisin sanoen jos olisin heti mennyt Alkoon, niin olisin säästänyt aikaa noin puolisentoista tuntia. No sainpahan sen laturin. Sellainen seikkailu oli minulla työpäivän jälkeen. Kotona sitten aloin ryyppäämään viskiä. Koska olin kotona vasta noin kymmentä vaille kahdeksan, niin jäi Salkkarit väliin. Tulevatkohan ne vielä uusintoina viikonloppuisin? Se olisi sitten sunnuntaina katsottava, mikäli ne tulevat. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Essi kahdeksan vuottaKeskiviikko 14.03.2012 00:36

Tosiaan Essin syntymäpäivä oli tänään. Hän täytti kahdeksan vuotta. Sen kuunniaksi laitoin oletukseen kuvan jossa pid’n Essiä sylissä. Tämä päivä alkoi tavalliseen vittumaiseen tapaan taas. Oli sellainen vittumainen päivä taas t;issä. Teki koko ajan mieli lähteä ryyppäämään. Lopulta kun loppui sekin päivä, niin menin kaupan kautta ostamaan 24 packin kaljaa ja kotona aloin niit’ ryypäämään. Katsonut olen ne tavalliset ohjelmani ja sen sellaista. Ei kai muuta.

Hyvää illanjatkoa!

KokousmuistioPerjantai 09.03.2012 00:49

Tänään olin töissä jo varttia yli kahdeksan. Työmatka kesti yllättävän vähän aikaa. Minun pitikin olla siellä aikaisin, sillä minulla oli yhdeksältä kokous ja pelaan aina varman päälle kyseisissä tilanteissa, eli jos pitää olla tiettyyn aikaan jossain. Kokouksessa oli ensimmäistä kertaa minun vuoroni olla sihteerinä ja siis tehdä kokousmuistio. Olin ihan, että wtf kun en minä osaa sellaisia tehdä. Pomo sanoi, että kun olen ollut jo vuoden töissä, tänään tuli tasan vuosi siitä kun olin ensimmäistä päivää siellä, niin minun olisi jo aika opetella. Siinä minä sitten parhaani yritin kuunnella ja pistää jotain paperille. Kokouksen jäljeen katsoin muistiinpanojani, taitaa tulla lyhyt kokousmuistio minulta. Onneksi muutkin kirjoittivat ylös asioita ja sain heiltä apua sen laatimiseen niiden avulla. Ajattelin lopulta, että vittu ihan sama ja laitoin sen minkä irti sain minkä irti sain ja lähetin sen aluksi pelkästään pomolle aluksi. Ilmeisesti hän ei sitä lukenut tai se oli ihan kelvollinen, koska antoi luvan laittaa kyseisen pöytäkirjan tietokantaan. Näkee sitten kun sen huomenna lukevat kaikki muutkin, että onko edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttävissä. No nyt olen sitten elämäni aikana kirjoittanut virallisen pöytäkirjani. Minulta menikin melkein puolet koko työpäivästä sen kokousmuistion tekemiseen. Jostain syystä tietokannassa kun laittaa asiakirjatyyppiä, niin siellä ei ole mahdollisuutta laittaa pöytäkirjana, vaan se on kokousmuistio tyypiltään. Ne ovatkin ihan yksi ja sama asia, mutta minusta kyllä pöytäkirja kuulostaa paremmalta. Työpäivä oli siis muutenkin siis vuosipäiväni, sillä tasan vuosi sitten olin tuolla ensimmäistä päivää. Minulla on toki ollut silloin tällöin pieniä taukoja välissä, mutta kuitenkin. Se piti aluksi olla 8.3.2011-10.4.2011, mutta sen jälkeen olen saanut jatkoa kahdeksan kertaa. Omistan siis peräti yhdeksän nimittämiskirjaa tuolta. No kuitenkin kun pääsin pois, niin kaupaussa ostamassa kaljojen lisäksi myös erilaisia lonkeroita. Törsäsin myös erääseen peliin, Luumuun, yli viisikymppiä. Se oli niin kiehtova kun pääpotti oli 200 euroa ja kolme samaa vain yhdelle riville. No Luumu vei rahat, kuten varmasti on monet muutkin peliautomaatit vieneet useilta ihmisiltä. Kotona sitten join lonkeroni ja sitten aloin juomaan kaljojani. Ne tavalliset ohjelmani telkkarista olen katsellut ja sen sellaista.

Hyvää illanjatkoa!

Uuden puhelimeni käyttöönottoSunnuntai 04.03.2012 01:14

Heräsin jo kymmenen aikoihin ja aloitin kunnon piristyskuurin. Vedin niin pillereitä kuin juomia saadakseni itseni mahdollisimman pirteäksi. Itse asiassa olin jo pirteä herätessä, mutten halua hyytyä heti. Niiden jälkeen join Kimin, jonka ilmeisesti olin eilen myös ostanut Alkosta. Olin vaan unohtanut. Kim on uusi markkinoille tullut alkoholijuoma, joka on 14% alkoholijuoma ja ns. valkovenäläinen. Join sen hetkessä ja ei varmaan ole vaikeaa arvata seuraavaa juomaani. Arvasit oikein, eli viskiä. Minä sain keskiviikkona uuden kännykän vaihtaessani liittymän DNA-Onniin. Minun numeroni pysyy samana, mutta sim-kortti pitää vaihtaa ja sen seurauksena saattaa kadota muutama tärkeä numero, sitä on tapahtunut kännykkäni vaihdoissa usein, vaikka sim-kortti on pysynyt samana. Katselin listaa numeroista listassani. Muutamia erikoisia nimiä on siellä. Anniina oli nainen irc-galleriasta aikoinaan, johon olin aikoinaan niin <3<3<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3. Hän olisi huolinut minut, mutta koska koko juttu olisi ollut mahdoton sillä me molemmat asumme eri puolella Suomea. Emilia on sitten se nainen, jota yritin kännipäissäni iskeä jatkuvasti aikoinaan. Emilia on entinen alkoholisti, joten hän ei hirvittävästi näyttänyt ärsyyntyvän humalaisesta pokausyrityksistäni. Emmuska muistui mieleen vasta kun näin nimen, hän oli aikoinaan nainen joka halusi panna minua rannalla keskellä talvea. Seksihullu akka oli kyllä. Hävytön Häiskä? Mitä vittua? Tuli joo mieleen kuka tuo mies oli, aikoinaan koulussani ollut luokkakaverini. Katja? Mietin pitkään, että kuka on Katja, kunnes muistin hänen olevan aikoinaan vuonna 2006 minut bongannut tyttö joka antoi minulle heti puhelinnumeronsa. Muistaakseni puhuimme ainoastaan kerran puhelimessa ja se jäi siihen. Kouluihastus löytyi myös. Minun pitkäaikainen suunnitelma saada Hilppa omaksi emännäkseni ja näin ollen hänen lastensa isäpuoleksi samalla. Mutta olisinko ollut valmis isäksi 17-vuotiaana? En pitkästä yrityksestäni huolimatta saanut koskaan häntä tyttöystäväkseni. Saarasta tuli mieleen se kun me aikoinaan ammattikoulussa koko ajan flirttailimme toisillemme. Moni luulikin meitä oikeaksi pariskunnaksi. Sonja on entinen luokkalaiseni ja minulla ei ole aavistustakaan miksi minulla on hänen numeronsa ja Verna on entinen galleriatuttu, joka myös kutsui minut aikoinaan luokseen Mäntsälään kaverinsa luokse. Hänen kaverinsa oli aluksi hieman huolissaan minun ikäisen miehen tulevan noin nuorten tyttöjen luokse, mutta suostui sitten. En kuitenkaan itse sinne koskaan mennyt. Tuossa lienevät ne ns. unohdetut tutut. Sitten miettimään lähinnä ne keiden numerot laitan ylös siltä varalta, että he lähtevät muistista pois. Laitan ylös ainakin Arin, Ikiksen, Jcobin, Petrin ja isäni ja äitini. Vaikka Netta onkin nykyään avoliitossa uuden miehen kanssa, niin kaipa sen voisi ihan näin niin kuin muistojen kannalta ylös pistää. Mariannan numeron nyt muistan ulkomuistista. Klo on nyt 15:02 ja myöhemmin jatkuu.

Niin ja se jäi mainitsematta, että olin laskenut väärin viime viikon Luttiselle annetuissa äänissä. Sanoin antaneeni 91 ääntä, mutta annoin 96 ääntä. Klo nyt 15:05 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt tässä kävi sellainen juttu, että kun en saanut entistä puhelinta auki, niin hakkasin sen vasaralla hajalle, notta saisin sim-kortin ulos ja sen seurauksena se taisi vaurioittaa sim-korttia, sillä jokaista eri vaihtoehtoa olen kokeillut uuteen puhelimeeni, mutta missään asennossa sim ei toimi. Minulla ei siis taida toimia nyt yhteydenotto puhelimitse, mutta pääasia, että herätyskello toimii. Klo nyt 15:44 ja myöhemmin jatkuu.

Putous Unifecci tuli juuri katsosttua ja koskettavia atarinobaja täytyy myötään. Olikohan se tarkoituskin 12 eurolla olisin svoinut pelastaan yhdene ihmisen hengen, mutten silti lahjoittanuat penniäkään. Olisivat mielummin anataneet ne fyrkat avustukseen viime viikolla. Viikko sittenhän minä annoin Usko Eevertti Luttiselle 96 kertaa. Visksiä mennyt ja ostin myös viisi hampurilaista netistä ja silleen. Klo nyt 21:23 ja jatkuu myöhemmin.


Myöehemmein lienee jo nyt kun minä jarrkko olen käynyt siell’ä Badoossa ja sen löytänyt mitään tavallista apoikkravaa, apiatsi sen enotta kaveriryhmä kutistysi nelejääntoista. Eispä taoida kaikkia innoissaana minusta aollla. Joataian muutakin yässä tapayhtui, mutta ne asiaat ovata jo nyt hämäträn peitossa, jaotrn taas semmoinen fiilis notta jäi jotaian sanoamatta.

Hyvävää illanjatkoa!

Badoon supervoimatLauantai 03.03.2012 01:44

Tänään heräsin väsyneenä jälleen kerran. Heräsin kesken unen, jonka olen nähnyt jo kolmena yönä putkeen. Se on aina jatkunut siitä mihin se loppui. En muista sitä enää iltaisin, mutta aina yöllä kun herään, niin silloin se koko juoni aina muistuu hyvin. Syy onkin hyvin selvä, nimittäin unet unohdetaan yleensä todella nopeasti. Unikirjani mukaan joka ikinen ihminen näkee joka yö useita unia, mutta ne yleensä unohdetaan melkein heti heräämisen jälkeen. Normaali uni kestää kuulemma noin 15-30 minuuttia ja sen jälkeen ihminen herää. Herääminen on vain niin lyhytaikaista, että sitä ei ehdi ihminen tajuta. Kun sitä tänä yönä nukkumaan menet, niin sinäkin näet vaikket sitä aamulla muistaisikaan. Unta näet kyllä. Minun kolmen unen sarjani ovat hyvin jänniä, jännä uni kylläkin. Kunpa näkisin seuraavanakin yönä jatkoa sille, niin ehkä voisi jäädä tällä kertaa mieleen koko juoni. Kolme unta putkeen ja kaikki aina jatko-osia..jännä tilanne. Unimaailma on muutenkin jännän kiehtova. Töissä oli aulassa tärkeän näköisiä pukumiehiä ja pari ministeriä kun tulin töihin. Herätin kyllä hieman huomiota näissä minun renttumaisissa olemuksessani. Hajalla oleva takki, punaiset silmät ja muutenkin hieman turvonnut pärstä. Kuka ei siis kuulu joukkoon? :D. Pääsin töistä pois tänäänkin myöhään ja sitten bussilla ja metrolla kohti Kontulaa. En koskaan ole pitänyt metroista ja siksi aina siellä kuuntelenkin ulkopuoleisten ihmisten keskusteluja huomaamatta. Minun vaununi mielenkiintoisimmat olivat jotkut neljä pikkuprinsessa. Eli siis juuri sellaiset teinilissupissikset. En oikein ymmärtänyt kaikkea heidän puheitaan, sillä olen liian vanha ymmärtääkseni jokaista sanaa. Onneksi löysin lopulta mielenkiintoisemman kohteen. Kaksi humalaista miestä kävivät kovaäänistä keskustelua ja se ei ollut ystävällismielistä. Myös Kontulassa riitti heti metrosta poistuttua samankaltaista menoa, mutta tällä kertaa sanoista tekoihin. Tuli heti kolme vartijaa ja poliisit paikalle. Perus Kontulaa siis, siellä nyt tapahtuu aina jotain viikonpäivästä ja kellonajasta riippumatta. Alkossa kävin tietysti ostamassa viskiä, rommia ja kaksi uutta lonkeroa. Koskenkorvan omenalonkero ja Brändy Long Drin. Jälkimmäinen oli nimensä veroinen, sillä se maistui täsmälleen kuin nimensä. Aloin kotiin tultuani ryyppäämään taas kunnolla viskiä ja katsellut niitä normaaleja televisio-ohjelmiani. Kävin netissä täällä galleriassa ja Twoossa sekä Badoossa ottamaan sivustolla ns. ”supervoimat”. Minusta tuon ominaisuuden nimitys on hieman huvittava, mutta sen avulla saa enemmän irti sivustolta. Minun piti kutsua 30 kaveriani sinne. Ajattelin, että vittu ihan miten vaan ja nopeasti koko meselistani muutamaa nimeä lukuun ottamatta. En kutsunut niitä ihmisiä joihin olen pannut yhteydet kokonaan poikki. En esimerkiksi kutsunut Tarua, Kristaa, Tonia, Stevenia ja pari muita joiden nimet eivät nyt tule äkkiseltään mieleen. Sain nyt ne supervoimat (vittu kuulostaa kuin joku nörttien tietokonepeli) ja samalla 23 kaveria. No tulipahan päiväkirjalleni otsikko ja silleen.

Hyvää illanjatkoa!
Väsyneenä zombiemaisessa olotilassa menin töihin ja siellä oli taas todella paljon paperitöitä. Heti, kun yksi työkaverini, joka on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, on poissa niin työtaakkaa tulee kovaa vauhtia. Hänen poissa ollessaan myös se vielä ikävämpänä puolena, että kun hänellä on plussaa noin 120 tuntia, niin kun hän tulee takaisin, niin saldovapaalle laitetaan. Kun virallinen työaika on se seitsemän tuntia ja 15 minuuttia, niin laskelmieni mukaan 120 tuntia on sellaiset reilut 16 päivää. Siinä, että töissä riittää tekemistä on sekä hyvä että huonot puolet. Hyvät puolet ovat, että kestää vieroitusoireet paremmin jos on koko ajan jotain tekemistä ja myös päivä menee nopeammin ja huonot ovat ne, että mitä enemmän töitä on, niin sitä enemmän tarvitaan työvoimaa. Olen saanut jatkoa jo kahdeksan kertaa tuolla yhteensä, eli omistan tuolta yhdeksän nimittämiskirjaa. Kyllä se alkaa pahaa vauhtia vaikuttaa siltä, että tästä tulisi minun kaikkien aikojen pisin työsuhteeni. Pisin on vuosi ja kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa (15.9.2005 – 31.12.2006). Tässä taas näkee sen, että minunkaltainen juoppo saa hyväpalkkaisia työpaikkoja oikein pakotettuna, mutta silti moni täällä vinkuu kun ei saa muka työtä. Suomessa on mukamas vaikeaa saada työtä, kukahan idiootti tuotakin mieltä oli? Ruokatauolla oli presidentin linnan edessä totaalinen poliisivartio. Ympärille katsoessani näin yli viisi isokokoista poliisiautoa ja yksittäisiä poliisia useita ympäristössä seisomassa. Ainoastaan umpihullu olisi yrittänyt murtautua presidentinlinnaan. Mietin aluksi mikä ihmeen torikokous oikein oli kun niin paljon ihmisiä, mutta sitten tajusin sen, että tänäänhän virallisesti Suomi saa Niinistöstä presidentin ja Tarja Halosen hirmuvalta on vihdoinkin ohi. Töistä pääsin lähtemään vasta viiden aikoihin Sitten lähdin S-markettiin ostamaan 24 packin kaljaa ja kotiin sitten kaljaa juomaan ja katselemaan se perusohjelmani, joita yleensä katsokin. Ei siinä nyt sen kummepia ole.

Hyvää illanjatkoa!
Heräsin väsyneenä jälleen kerran ja työpäivä oli vittumainen, jälleen kerran. Oli hieman paljon paperitöitä, joten hyvänä asiana voi kai pitää sitä, että tekemistä oli. Juoda teki silti koko ajan mieli. Kävin sitten lopulta töiden jälkeen S-Marketin kautta kotiin. Kotona sitten join S-Marketissa ostamiani kaljoja ja olen katsellut normaalien televisio-ohjelmieni lisäksi myös elokuvan Häjyt. Niin ja tietysti kävin myös galleriassa ja Twoossa, sillä saan kännykkääni jatkuvasti viestejä, että siellä joku minusta pitää. Joo Jemina pitää ja flashbackina sitten jonka kanssa olen puhunut oikeastikin. Sitten paritustakin on ehdottanut ylläpito. Edelleen pidän sitä hieman omituisena sivustona. Kävin myös OkCupidissa pitkästä aikaa, mutten ollut siellä kuin vain hetken. Ei kai tässä muuta, vaikka taas sellainen tunne notta jäi jotain sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

Suurta sunnuntaiahdistusta jälleenMaanantai 27.02.2012 00:33

Heräsin aamulla joskus taisi olla 11 tai jotain. En oikein tarkalleen muista. Sunnuntain kunniaksi laitoin oletuskuvakseni sen ahdistuskuvani ja eräs Jennu kysyi minulta vituttaako minua kun huomenna on maanantai. Ilmeisesti sen näkee kuvasta. Joitakin piristyspillereitä vedin alas kurkusta ja aloin juomaan kaljoja. En muistanut eilisestä melkein mitään, mutta päiväkirjastani lukemani materiaali virkisti muistiani. Joo siis minä tosiaan tein eilen yhdessä illassa ja puolentoista tunnin aikana semmoisen 91 euron puhelinlaskun ja siitäkään huolimatta suosikkini ei voittanut. Mutta kuten viime vuonnakin totesin, että pakko kannattaa suosikkiaan. Tässä vaiheessa voisikin kysyä minun lukijoiltani, että otanko minä teidän mielestänne Putouksen sketsihahmokilpailun liian vakavasti? 91 euroa puolessatoista tunnissa ilman, että soittaa seksilinjoille. Seksilinjoille muuten jos joskus soitat, niin vaikka tulisit minuutissa, niin se vähimmäismaksu on aina sen seitsemän minuutin verran. Oli ainakin silloin minun nuoruudessani. Itsehän en ole niille linjoille soittanut, mutta olen silti harrastanut puhelinseksiä aikoinaan. Puhelinseksi on omalla tavallaan mielenkiintoinen kokemus, mutta niin oli myös se kun harrastin meseseksiä aikoinaan Mintun kanssa. Minttu oli aikamoinen nuori nainen ja on ehkä vieläkin. Ihmettelin miksi nuori nainen paljastaa oman vartalonsa minun kaltaiselle vanhalle äijälle. Meistä ei koskaan tulleet paria, mutta muistoja jäi. Minttu on söpö tyttö jolla on söpö nimi. No joo turha alkaa muistella, ettei tästä päiväkirjasta tulisi liian pitkä. Mutta tosiaan siis, mihin jäinkään? Joo eli Putouksesta siis puhuin. Otanko siis liian vakavasti sketsihahmokilpailun? Minulla itselläni on kolme ideaa jos itse olisin Putouksen näyttelijä. Vaihtoehtoina olisi homoseksuaalinen pizzalähetti, kimeä-ääninen tiedemies nimeltä Tietoviisas ja Rottamies jolla on sössöttävä ääni. Niin ja oli minulla neljäskin idea. Sellainen väkivaltainen hahmo, joka suuttuu helposti ja vaikuttaa aina vihaiselta. Galleriaassa tänään laskin, että jos käyn yhden ihmisen profiilissä päivässä, niin minulla kestäisi hieman yli 41 vuotta saada se Maailmanmatkaaja -natsa. En elä 41 vuotta, en elä myöskään 41-vuotiaaksi. Minä kuolen alle 30-vuotiaana jos jatkan nykyisillä elämäntavoillani. Niin sanoi lääkärini aikoinaan minulle. Minähän nyt luonnollisesti klikkaan sitä Satunnaista luonnollisesti huomattavasti enemmän kuin kerran päivässä ja Maailmanmatkaaja onkin se minun suurin tavoitteeni kaikista natsoista. En nimittäin jaksa edes yrittää Kaiken nähnyt konkari –natsaa. Pitäisi klikata puolta miljoonaa eri ihmistä. Kävin myös Twoossa tänään ja minulle oli ehdotettu paritusta kolmen naisen kanssa. Mitä vittua oikeasti? Minulla tuli myös flachback eilisestä. Muistan jutelleni erään kauniin naisen kanssa siellä. Twoo on kyllä omituinen sivusto. Sunnuntaiahdistus on tietysti päällä ja seitsemän tuskallisen pitkää viikkoa vähintään on kestettävä. Kaljaa on juotu koko päivän ajan ja ahdistusta on. Taas siinä vaiheessa olen nyt, että ahdistus huipussaan. Ei kai muuta.

TwooSunnuntai 26.02.2012 00:01

Heräsin jo kymmenen aikoihin ja vaikka yritinkin nukahtaa uudelleen, niin ei voinut mitään. Nousin lopulta ylös ja energiajuomaa juomaan ja piristyspillereitä kurkusta alas myös. Aloin hieman sen jälkeen juomaan viskiä ja tilasin viisi juustohampurilaista ja puolentoista litran Fantan Ravintola Deli Chefistä. Se oli minulle ilmainen, sillä minulla on niin paljon bonuksia. Minä olen heidän vakioasiakkaansa ja uskonkin olevan yksi heidän parhaista asiakkaistansa. Kun se tuli, niin sitten söin yhden niistä hampurilaisista. Soitin äidilleni ja kysyin milloin mäkikisa alkaa (en omista TV-lehteä) ja se alkaa viideltä. Kun kysyin kuka johtaa, niin hän kertoi eilisen kisan perumisen. Viisi hyppääjää oli siis jäljellä ja sitten mentiin perumaan. Viideltä alkaa siis tänään kilpailu. Tänään alkaa myös Putouksen finaali. Usko Eevertti Luttinen vastaan Leena Hefner omaa sukua Herpeenluoma. Nyt saa Usko ääniä minulta kun lähetys alkaa, paitsi jos en ole äänestyskunnossa enää silloin. Minä olen ollut tänään täällä galleriassa ja Netlogissa runoaikojen ryyppykaverini Esa oli hyväksynyt kaveripyyntöni. Netlogissa oli myös mainos Twoosta. Liityin Twoo –nettisivustoon ja olen siellä nytkin. Sivu vaikuttaa ainakin näin aluksi hieman epäilyttävältä. Yhden kuukauden timanttijäsenyys maksaa 30 euroa. Lisäksi he ovat automaattisesti sitä mieltä, että etsin itselleni naista ikäluokalta 20-30 vuotta. Johtunee varmaan siitä, että olen 25 ja viisi vuotta siis molempiin suuntiin. Kelpaa minulle yli 30 ja alle 20. Ikähän on siis ihan vaan numero ja kaikkihan on ihmisestä kiinni. Niin ja en minä liittynyt sivustoon saadakseni pillua. En edes tiennyt mihin sivuun liityin. Sivustoon liittyminen oli kuin heräteostos kaupassa. Jännä tilanne. Liityin galleriassa myös yhteisöön Pasila, jännäähän sekin. No klo on nyt 14:29 ja myöhemmin jatkuu.

jatkkuu nyt hja minä ole tuolla Twoolla ollut keskustelumielessä parin naisen kanssa, sillä tietämättäni iskin heidät. Ena minä tiennyt, että se eon treffisisvusto. Tuöli semmoiset, mitä nyt sanoisi, rapiat 50 iskuyritystä eri naisille. Se ei ollut tarkoitus vaan vahinko. Tuostsa tulee väkisisnkin mieleen vuosi 2004 jolloin minulla oli ajatkuvasti uusi treffiseura. En oikein jälkeenpäin ymmärrä mikä minulla oli, muattaa minulla oli melkein joka viikko eri nainen. Ihme touhua, mutta nuoruuden piikkiin. Tuossa ajoin Say Mojiton ja viskiä mennyt tahtiin. Katsoin myös stämän vuoden lentomäen lentomäen maailmanmestaruuskilailuuden. Robert Kranjec oli yllätysmestarai nsäissä Norjan Vikersundidn kisoissa. Norjan Rune Velta oli kakkonen, joka oli myös yllätys. Yksikään norjalainen ei ole voittanut norjassa lentom’äen maailmanmestatruutta. Muuten muissa lentomäen maailmanmestartuuskilpailuissa on norjalaisistyan voittanut Ole Gunnar Fidjestol vuonna 1988 ja Roar Ljokelsoy kahdehsti vuonna 2004 ja 2006. Suomalaisista a lentomäen maailmanmestaruuden ovat voittaneet Jari Puikkonen vuonna 1981 ja Matti Nykänen vuonna 1985. Nyta on kelleo siinä 19:20 ja kohta on aika alkaa äänestämään Luttista. Putouksen finaalkia 2012 katysos kun tänään on. Myöhemmin jatkuu.

Putotus alkoi ja pistsin ylös sviivalle joka ikisen äänenei jonka annoin Luttiselöle. Annoin Luttiselle yhteensä 91 ääntä, msustta kaikesta huolimatta Leena voitti vuoden sketsihahmon. Petitn Akun taas :( ja oleen häpeäksi siis koska törsäsin vain noin 91 euroan siihen ja varsinkin ksun heidän välill’ä oli vain puoli prosenttia. Olen niin pahoiollani kun petin sinut taas. JJokum päiväkirja sitten sanoinn tördsääväni Luttiseen satasen,e muytten ehtinyt lähetyksen aikana, vaan meni vain 91 euroa. Toivottavasti Luttisen fanit voivat antaa minulle anteeksi. Klo nyt 21:10 ja sillai.

Eie täxsssää varmaan mitraan ehdi mitään tapahdu parin tunnin aikanaa, ainakaaan mitään merkittävääm. Ei sisiis mitään kovin kummoiista siis ja silleeen. No ei tässä siis muuta.

Hyvää illankatjokoa!

Suomenkielinen Wikipedia 10 vuottaKeskiviikko 22.02.2012 00:11

Muodollisesti suomenkielinen Wikipedia täytti tänään 10 vuotta. Mielestäni aika vähän. Tämä päivä ei ollut kovin ihana, sillä töissä minulla oli kokous ja siellä tuli puheeksi, että uusi työntekijä mahdollisesti pitäisi ottaa. Tarkoittikohan se siis, että minut vakituiseksi vai muuten vaan uusi lyhytaikaiseen pestiin? Ei tuollaista kehtaa kysyä pomolta. Saa nyt nähdä mitä tulee tapahtumaan. Minun vuosipäivänihän tulee nykyisessä työpaikassani 8.3., mutta toki olen pitänyt tuossa välissä työttömyysjaksoja, mutta silti. Yhteensä minulla on yhdeksän nimittämiskirjaa tuosta työpaikasta. Kun lähdin kotiin, niin menin S-markettiin ostamaan 24 packin kaljaa ja sitten kotiin. Kotona minä sitten join kaljojani ja katselin ohjelmiani televisiosta. Minulla on taas sellainen tunne, että jokin oleellinen asia jäi mainitsematta. No ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!