IRC-Galleria

13.12.2008 Raskasta Joulua, Eura Sunnuntai 21.12.2008 15:37

Oltiin, tultiin ja mentiin vaikka ei pitänyt ja olihan se taas jälleen kerran kivaa.

Olin käynyt Eurassa aikasemminkin, marrakuussa 2006 ja koko mesta oli kerennyt muuttumaan aivan erilaiseksi, myös osmantupa. Olisin vanhasta muistista löytänyt paikalle, jos siihen olisi vaan uskaltanut luottaa. Kiirellä ajettiin, kun meni lähtö vähän myöhäiseksi. Silti keikkan alkua odotettiin sellaset puoltitoista tuntia.

Heti kun intro lähti käyntiin ja niin kyllä siinä alkoi piristymään pikkaisen. Tottakai olihan sentään parviainen ensimmäinen laulaja. Eikä siitä oikein mitään uutta sanottavaa ole, mitä en olisi jyväskylän rapsassa jo sanonut. Niin hyvä se täälläkin oli.

Jos en tietäisi missä bändissä Ilja on mukana, olisin veikannu hänelle jotain räppiyhtyettä, koko ajan mun silmissä korostu vaan kuva jostain räppäristä, ei vaikuta hevimieheltä. Mutta kunnon show mies hän kyllä on, monta kertaa ihmettelin että mitä helvettiä nyt oikein tapahtuu ja sain nauraa aivan vääränä. Sanoittihan se yhden biisin uudestaakin, ainakin osittain. Tuntui muuten, että Ilja veti puolet enemmän biisejä kuin Ari tai Antony, ainakin siltä vaikutti että se oli lavalla melkein koko ajan.

Ari kuullosti jälleen kerran erittäin hyvälle, erityisen hyvin sujui Ilouutinen ja Iljan kanssa yhteinen Varpunen jouluaamuna. Ei oikein tunnu enää sanoja löytyvän, kun niin monta kertaa on jo kaikki aikasemmin sanottu.

Ääni kuului hyvin myös siihen eturiviin, sekä näkyvyys oli loistava. Huumorilla varustettu lavameininki toi mukavuutta myös yleisön puolelle. Tuntui todella siltä että kaikilla oli hauskaa ja siellä haluttiin juuri sillä hetkellä olla.

Keikka oli hyvä, mutta olo ei. Taas oli paikallisia pellejä eksynyt baariin, tosin niitähän löytyy joka paikasta, mutta muutama meinasi päälle tulla. Oli lähellä ettei hermot menny siihen tönimiseen. Sain jääpalasta päähän, Erkka muovisesta tuopista ja ama juomat niskaan. Eli kaikkihan oli siis hyvin. Jyväskylän krapula painoi muutenkin päälle, eli täällä mentiin selvinpäin. Tuli ahdistunut olo, oksetti, kylmä hiki meni selkää pitkin ja väsytti, mutta silti jaksoi keskittyä keikkaan ihan hyvin. Tämä paikka ei sovi selväpäisille. Toivottavasti Eura on nyt nähty ja sinne ei enää tarvitse lähteä.

Kiitos kaikille ihanille seuralaiselle sekä bändille, toivottavasti pian näemme taas!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.