IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

9.11.2010 - 21v.Maanantai 20.09.2010 22:44

Vietän elämäni parhaimmat synttärit Adam Lambertin keikalla Ruotsissa. Nyt se on todellisempaa kuin koskaan aikaisemmin, liput on ostettu ja ei muuta ku matkaa oottamaan! <3

24.11.2009 - Raskasta Joulua, VantaaPerjantai 27.11.2009 00:02

Lohja sekä Vantaa ovat molemmat keikkoja jotka onnistuivat monen onnistuneen sattuman kautta, kummallekkaan ei alunperin ollut tarkoitus lähteä. Näin voisi tapahtua uudestaankin, ties miltä keikoilta vielä itseni tänä vuonna löydän kun luulin vielä vähän aikaa sitten, että Tampere ja Mikkeli jäävät ainokaisiksi.

Täälläkin onnistuin valitsemaan paikkani sen verran hyvin, ettei mikään ollut häiritsemässä keikkanautintoani. Pitkästä aikaa suoraan eturivistä. Keikka oli ehdottomasti yksi parhaimmista jonka olen tältä kokoonpanolta nähnyt kaiken kaikkiaan. Porukkaa oli aika vähän paikalla ainakin mun silmiin, mutta sitäkin paremmat bileet. Plussaa tämä keikka saa vielä senkin osalta, että sooloilua oli vähemmän kuin edellisellä keikalla tai siltä se ainakin tuntui. Mulla ei löydy sanoja ylistämään tätä keikkaa tarpeeksi. Tämän takia kannattaa käydä niin monella keikalla, koskaan ei voi tietää etukäteen minkälainen meno on.

Enkä mä osaa oikein mitään erityistä Arista ja Iljasta sanoa ettei tule Lohjan keikan toistoa liikaa, paitsi että Ari kuullosti huomattavasti paremmalta. Juuri sitä mitä kaipasinkin. Tyytyväisempi en enää voisi olla. Ja jos ei saada Parviaista niin sitten Ahola! ♥ Toijalan lahja maailmalle. En olisi enää enempää enkä vähempää voinut odottaa. Jarkko veti aivan loistavasti. En etsi valtaa loistoa oli oiva veto tälle keikalle. Mitä sitä liikaa hehkuttamaan, saattaapi vielä mennä sanoissa ihan sekasin. Kiitos ja kummarus tästä!

20.11.2009 - Raskasta Joulua, LohjaMaanantai 23.11.2009 20:01

Mä olenkin sitten vähän erimieltä kuin suurin osa muista kuuntelijoista. Nimittäin mua ei millään tavalla häirinnyt se discojumputus keikan aikana, enkä edes onnistunut kuulemaan sitä ollenkaan. Keikka oli sen verran hyvä ja laulajatkin Raskasta Joulua keikkojen parhaimmistoa, että mua ei olisi pystynyt juuri ollenkaan edes kukaan häiritsemään. Ja keikkapaikastakin tykkäsin sen takia, koska oma paikkani oli paras mahdollinen. Näkyvyys ja kuuluvuus eivät enää olisi edes voineet olla paremmat. Keikka ei silti kumminkaan yltänyt parhaimmistoon.

Bändin instrumentaalisena vetämä Rekiretki sekä Mirkan ja Vilin soolot olivatkin sitten sellasia kohtia kun en oikein tiennyt miten päin olisi ollut joten tiskilläkin kerkesin käväistä. Mä vaan niin kaipaan sitä laulua siihen mukaan etten oikein jaksa kuunnella pelkkää soitantaa, vaikka jokainen kumminkin soitti erittäin hyvin.

Ilja on kyllä sellanen showmies, ettei tylsää hetkeä mieheltä voi edes odottaa. Nousi ehdottomasti mun suosikkeihin heti silloin kun kuulin kyseistä herraa ensimmäisen kerran. Lohjan keikalla siis veti aivan Loistavasti. Kun osaa niin osaa, eihän siinä sen kummempaa. Nisse-Polkka tuli jopa kuvattua, mun paskalla kameralla.

Aria olinkin odottanut näkeväni lavalla taas pitkästä aikaa, enkä joutunut pettymään. Ehkä ihan parhaimmistoa ei vielä nähty, mutta kyseessähän olikin ensimmäinen keikka. Oi Jouluyö & Kun Joulu On löytyvät sitten Arin vetoina kuvattuna.

Suprise, suprise! Parviainen olikin illan odotetuin, eikä hänelle pysty kukaan vetämään vertoja millään tavalla. Koko kroppani tärisi ja hengistykseni salpaantui kun Me Käymme Joulun Viettohon aloitti keikan, eikä siitä meinannut loppua tulla melkein ollenkaan. Joka kerta kun Anthony saapui lavalle, tuntui kuin olisin ollut tulessa. Kaikista parhaimmat vedot mitä olen Raskasta Joulua keikalla ikinä kuullut on Heinillä Härkien & Tähti tähdistä kirkkain. Ave Mariaan olikin sitten taas erittäin hyvä lopettaa show, vaikka mullehan se olisi loppujen lopuksi aivan sama mitä Parviainen laulaa, koska huononkin biisin hän saa kuullostavaan aivan upealta. Voisin kuunnella Anthonya vaikka kuinka kauan, harmi vaan ettei häntä nähdä huomenna vantaalla.

Hirveän pettymyksen silti koin Lohjalla jos kuulemani tieto pitää paikkaansa. Se nähdään sitten Mikkelissä.

31.10.2009 - Firenote, HelsinkiPerjantai 06.11.2009 02:50

Ollaanko menossa vai eikö olla? Siinäpä vasta kysymys joka esiintyi lauantain päivän aikana enemmänkin kun kerran. Loppujen lopuksi tuli lähdettyä ja se kyllä kannatti, vaikka kerkesinkin sen muutaman sadasosa sekunnin pelätä että päästäänkö sisälle kun keikka olikin K20, mutta eihän siinä sitten ollut ongelmaa eikä mitään kun portsari tuolla oli todella mukava.

Keikkapaikka oli erittäin hanurista tuollaiselle bändille, mutta kyllä siinä jotenkin fiilis säilyi hyvänä. Rokkikeikalla ei kuuluisi missään tapauksessa istua, mutta jossain paikoissa ei ole mahdollista seistä kunnolla. Biisit kuullostivat aivan mahtavilta ja tajusin livekuuntelun jälkeen kuinka hyvä bändi Firenote oikeasti on. Kaikki biisit sai mut aivan fiiliksiin ja Rikun ääni sai kylmä väreet kulkemaan pitkin selkää. Se vaan kolahti suoraan tajuntaan. Yleisö olisi saanut juoda vähän enemmän sitä alkomaholia, että olisi lähtenyt mukaan. Erittäin vaisua meininkiä, mutta onneksi ainakin itselläni oli hauskaa. Ehdottomasti ens kerralla kattomaan, parempaan baariin. Vai mitä sade? Kiitos illasta.

30.10.2009 - Antti Tuisku, HelsinkiTorstai 05.11.2009 16:44

Tätä iltaa oli suunniteltu varmaan reilusti yli kaksi kuukautta ja vihdoin ja viimein kyseinen ilta koitti. Tuisku palaa kahden vuoden tauolta takaisin keikkalavoille ja mikäs sen parempaa onkaan.

"Tokassa" rivissä näkyvyys lavelle oli aivan huippu, vaikka mun vieressä ollut tonnikeiju yrittikin pilata mun keikkanautintoa siinä onnistumatta. Keikka oli aivan mieletön, fiilis oli niin korkealla keikkapaikalla, että siellä olisi voinut vaikka itkeä onnesta. Keikka alotettiin Juuret biisillä se jatkui puolitoista tuntia aina vaan paremmilla kappaleilla. Antin ääni, olemus lavalla ja yleisö sai mut tajuamaan että siinä on vaan se suomen ehdottomasti paras esiintyjä jota mielellään lähtisi katsomaan useamminkin. Jokaisen pitäisi itse käydä keikoilla, koska mä olen niin huono kertomaan mitään tuntemuksia kunnolla. Ei voi muuta kuin sanoa että se kannatti. Kiitos.

Lovex tiedote <3Lauantai 08.08.2009 19:39

Suomessa ja Suomen ulkopuolella suurta suosiota nauttiva Lovex on vahvistanut tekevänsä
kolme merkittävää esiintymistä tämän syksyn aikana. Samaan aikaan he valmistelevat kolmatta, vielä nimeämätöntä albumiaan.

Ensimmäiseksi bändi esiintyy 4. syyskuuta Rock the Lake Festivaaleilla Itävallassa. Lovex
on yksi festivaalin pääesiintyjistä.

Toiseksi Lovex on pääesiintyjä 3. lokakuuta Helsingissä pidettävässä hiusmuotialan
päätapahtumassa TIGI Photoawardsissa.

Kolmantena, mutta ei vähäisimpänä, Lovex vierailee toistamiseen Japanissa, jossa bändi esiintyy 25. lokakuuta maailman suurimmalla visuaalisen rockin festivaaleilla V-Rockissa. Festivaalit pidetään Tokiossa, jossa yli 50 bändiä ympäri maailman soittavat neljällä lavalla. Mukana mm. Marilyn Manson, Sohodolls, The GazettE, Moi dix Mois jne…Yhden päivän lippu
festivaaleille maksaa 12.000 JPY ja kahden päivän lippu 20.000 JPY.

Lisäksi Lovex ilmoittaa, että heidän yhteistyönsä levy-yhtiö EMI Finlandin kanssa on päättynyt. Viimeiseksi Emi-albumiksi jää toukokuussa 2008 julkaistu ja paljon kiitelty ”Pretend Or Surrender”. Tästä huolimatta Lovex valmistelee parhaillaan uutta albumia, josta tullaan tiedottamaan lisää lähitulevaisuudessa.

Alla tervehdys bändiltä itseltään:
"Tervehdys!

Ollaan keskitytty lähinnä tuon videoblogimme päivittämiseen, mutta nyt
ajattelin kertoa välillä kuulumisia näin ”vanhanaikaisestikkin”.

Ollaan pidetty jo pitemmän aikaa keikkataukoa, koska olemme halunneet
keskittyä täysillä uuden materiaalin säveltämiseen. Uutta materiaalia
onkin syntynyt paljon ja omasta mielestämme selkeästi parempaa, kuin
koskaan aikaisemmin ja myös hieman erilaista. Edellisillä levyillähän me
olemme tehneet sävellystyötä samalla, kuin ollaan keikkailtu tiiviisti ja
siitä on aina jäänyt sellainen maku, että ei ole päässyt rauhassa
keskittymään sävellystyöhön. Nyt kun olemme ensimmäisen kerran pitäneet
ihan kunnolla lomaa ja sävelletty rauhassa uutta materiaalia niin tuntuu,
että olemme saaneet aikaiseksi selvästi jotenkin tuoreempaa ja
laadukkaampaa materiaalia ja jo tässä vaiheessa tuntuu selvältä se, että
seuraavasta levystämme tulee ylivoimaisesti paras, mitä tähän asti olemme
tehneet.

Uuden levyn aikatauluista emme osaa tässä vaiheessa kertoa sen tarkempaa,
koska kuten olemme jo aikaisemmin uutisoineet, meidän ja vanhan
levy-yhtiömme EMI Finlandin tiet ovat erkaantuneet ja nyt alamme
metsastämään itsellemme uutta kotia, jossa meistä pidettäisiin huolta niin
kuin itse haluamme.

Kun levytys-sopimukset menevät uusiksi voi levynteko viedä normaalia
kauemminkin aikaa, mutta joka tapauksessa meidän tavoitteena on saada levy
purkitettua vielä tämän vuoden puolella.
Keikoille on kova ikävä ja nyt teemmekin syksyllä levynteon ohessa 3
pistokeikkaa eripuolille maailmaa. Enempää keikkoja ei ole tulossa ennen
kuin levy on valmis, joten niiden joilla meitä on jo kova ikävä kannattaa
näitä keikkoja tulla katsomaan.
Sitten, kun levy valmistuu palaamme keikoille paremmalla ja isommalla
showlla, kuin koskaan.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille rakkaille faneillemme. Meillä on teitä jo
kova ikävä!

Vivian SinÂ’amor"

03.08.2009 - Aste, Tampere Perjantai 07.08.2009 16:34

Ei ollut tarkoitus mennä, mutta jotenkin tuli sitten lähdettyä katsomaan. Vaatetukseltani ja olemukseltani mä en sopinut sinne ollenkaan, mutta oli aivan huippua viettää keikka Riinan kanssa. "Kuka noista on siis Aste?" "Me ei sovita tänne!" "Mitä jos matkitaan noita?" Mut se on pääasia, että on ollut hauskaa. Ja jippii, mä tiesin kaksi kokonaista biisiä! Tuli hölmöiltyä ehkä pikkasen, mutta aluevaltauskin oli erilaista kuin normaalisti. Eli poikkeus sääntöön. Kiiitos kaikille, erityisesti Riinalle!

12.07.2009 - Alexander Rybak, TampereKeskiviikko 05.08.2009 16:31

Särkänniemessä Pitkä kuuma kesä- ohjelman kuvaukset jossa esiintyjinä olivat Laura Voutilainen, Koop Arponen ja Alexander Rybak. Meidän paikat olivat maailman paskimmat, koska lavalle näin aina silloin tällöin vilaukselta jos sitäkään, mutta sitäkin parempi fiilis oli. Paikalla porukkaa oli todella paljon ja yleisöstä lähti ihanasti ääntä. Voutilainen menetteli jotenkin, Koop veti ihan hyvin mutta Rybak oli jotain aivan loistavaa. Fairytale! Toivottavasti vielä joskus saatais suomessakin nähdä ja kuulla lisää, varmasti halukkaita olisi keikalle. Kiiiitos <3

09.07.2009 - Theon, Tampere Maanantai 13.07.2009 13:46

En tiennyt koko keikasta edes mitää, ennen kuin se jo melkein alkoi. Päätin sitten käydä vilkaisemassa, että miltä se nyt mahtaa kovereita vedellessä kuullostaa. Eikä ollut huono ollenkaan, mutta mua ei jotenkin sytyttänyt joten mä lähdin keikan puolivälissä pois. Yllätyin tästä itsekkin. Jos ens kerralla vaikka olis vaikka loppuun asti.

RMJ 17.06.-21.06.2009Keskiviikko 08.07.2009 15:44

Keskiviikkona saavuttiin Astan kanssa leirintäalueelle joskus 20.00 aikoihin, kun liian pitkä matka rautieasemalta kirjurinluodolle oltiin saatu käveltyä. Sitten alkoikin teltan pystytys joka onneksi kävi ihan kädenkäänteessä, helppoa kuin mikä. Päätettiin ottaa muutamat erään henkilön suostuttelujen kautta ja myöhemmin illasta lähettiin vähän asuntovaunuilee, ku meidän teltalla ei ollutkaan niin kiva hengailla.

Torstaina aamupäivästä oli aivan loistava ilma. Kaikki kärventy, toiset enemmän ja toiset vähemmän mutta kumminkin. Laura saapui paikalle juuri ennen teräsbetonin alkua ja päätti tuoda sitten vähän huonomman ilman mukanaan, onneksi sää ei missään vaiheessa estänyt bändien katselua. Käytiin katsomassa Teräsbetoni, Klamydia, Apulanta, Nightwish ja muutamasta keikasta on erikseen mainittava pikkasen. Apulanta veti koko festarien parhaimman keikan, odotin sellasta peruslaimeeta sopaa niin kuin apulanta tarjosi viimeks, mutta ei jumalauta sehän olikin ihan mieletön ja omakin fiilis oli taivaassa. Kiitos Asta tästä keikasta, se oli jotain aivan huippua. Nightwish oli sellanen jota oikein odotin näkeväni, mutta täysin pettymys. Oli siellä muutamat biisit ihan onnistuneita ja sai mut vähän nostaan tunnelmia, sekä Anette lauloi ihan hyvin mutta jotain todella tärkeää siitä jäi puuttumaan, enkä siis jäänyt kaipaamaan lisää. Oikeastaan siellä ooteltiin jo että koska oikein pääsee lähteen pois. Ja siitä sitten taas vähän asuntovaunuilemaan.

Perjantain ensimmäinen bändikatsaus olikin sitten Antti Tuisku joka toimi kuin unelma. Ilma ei vieläkään ollut kummoisempi, vähän vettä tuli mutta, ei voi muuta sanoa kuin että kannatti todellakin lähteä ihan jo pelkästään tämän takia sinne kolmeksi päiväksi. On siinä Antin esiintymisessä vaan jotain niin henkeä salpaavaa ja koko ajan se kehittyy parempaan suuntaan. Ainakin täällä oltiin saatu kaikki ylimääräinen häseltäminen lavalta pois. Sanat eikä tunteet eivät riitä kertomaan kuinka onnellinen ja lämmin olo oli kyseisen keikan aikana. Stratovarius olikin sitten seuraavana meidän listalla ja sinne tulikin jo vähän kiire lähteä, kerkesin juuri ensimmäiseen biisiin mukaan kun Laura tuli vähän myöhässä. Biisit olivat aika tuntemattomia mulle, mutta keikka oli kokonaisuudessaan aivan mainio. Uudestaankin voisi joskus katsoa. Asta oli tässä vaiheessa jo valmis nukkumaan. Myöhemmin yöllä aloin olla itsekkin aika sekasin joten ei paljon muistikuvia ole jäänyt Frederikistä, mutta sitähän me Vilin kanssa oltiin katsomassa kun Laura ja Käpä oli lähteny kattoon tehareita, taidettiin mekin siellä käydä mutta nopeasti palattiin takasin ja sitten luovutettiin kun missään ei ollut mulla hyvä. Nyt luovuttiin asuntovaunusta, mutta ei omaan telttaan vaan muitten. Ainiin, tuli muuten nähty Popedaltakin se 4 biisiä.

Lauantaina tulikin sitten nukuttua niin pitkään (oikeastaan myös sen vesisateen takia) että ensimmäinen ja ainut päälavan artisti joka tuli käytyä katsomassa oli yö ja sekin soitti jo sunnuntai puolella oikeasti. Yhteislaulut bändin kanssa olivat niin hienon kuullosta, että ihan ikävä tulee sitä keikkaa. Todellakin haluan nähdä uudestaan, bändi muutekin veti todella hyvin ja osasin melkein jopa kaikk kappaleetkin. Mä niin tykkäsin tästä. Ennen yötä tulikin sitten nähtyä jotain Orkideaa ja Lord estiä sekä Heikki L ja Asaa jotka ei ihan olleet se mun juttu, mutta kai sitä vähän kaikkea pitää kokea jotta voi jotain sanoakin. Vietettiin loppuyö siellä "tanssilavalla" ja minä jopa olin selvinpäin, bileet. Ei vaan yksinkertaisesti enää jaksanut. Teltoille kun saavuttiin, ei kauan mennyt kun nuuskamuikkuset tulivat kylään ja mä nukahdin.

Sunnuntaina erottiin Astasta ja lähdettiin autolla kohti tamperetta, kun kyyti kerran saatiin. Olin aivan poikki ja valmis kotiin nukkumaan. RMJ oli aivan huippu, joten ensi vuonna todellakin uudestaan! Kiitos kaikille, jotka osallistuivat mun RMJ:n viettoon, oli parasta pitkään aikaan. Ainoat asiat jotka jäivät vähän harmittamaan oli Paula Koivuniemen sekä Hunksien keikkojen missaaminen ja Uniklubin aikana oli oma uniklubi menossa.

ps. Aikuinen nainen mä oon http://areena.yle.fi/video/271730 n. 6 minsan kohdalla.
« Uudemmat -