IRC-Galleria

Nyt tässä kuukauden sisällä on tullut muutama keikka käytyä katsomassa ja alkaa tuntumaan, että Erkki vetää jotain myrkkysieniä aina ennen keikkaa kun on niin pahantuulisin näkönen ja erittäin totinen.

Todellakin kannatti nähdä vaivaa lippujen hankkimiseen, Koivusten keikka oli aivan erinomainen. Seurojentalo oli oikein kiva keikkapaikkana vaikka tapahtuman järjestely oli aivan perseestä. Sama setti taisi olla kuin porissakin, paitsi Angels are calling soitettiin ja Burnia ei. Kaksi slovaria noin "lyhkäsellä" keikalla on mun mielestä ehkä vähän liikaa. En muista milloin viimeksi jollakin keikalla on porukasta lähtenyt tollanen meteli kuin täällä, siitä on kauan. Fiilikset keikasta olivat loistavat, niskat jumissa ja jalat kipeinä sitä vaan mentiin eteenpäin. Olin enemmänkin kuin tyytyväinen keikkaan!

Negativen keikka on ehdottomasti ollut parhaimpia mitä olen koskaan bändiltä nähnyt! Ensimmäisen kerran oikein hahmotin bändin kunnolla ja ymmärsin että mikä siinä viehättää. Oli todellakin positiivinen yllätys tämä keikka, tekisi mieli lähteä heti uudestaan katsastamaan tämä kokoonpano. Planet of the sun ja won´t let go kolahtivat niin kovaa, ettei mitään järkeä. Tajunnan räyttäväiä kappaleita. Tykkäsin monesta muustakin erityisen paljon, eikä siellä ollut kuin muutama sellainen jota en ollut koskaan kuullut tai en osannut. En pistäisi pahakseni jos Koivunen vetäisi joskus uudestaankin Negativen kanssa keikan. Loistavaa.

Kiitos bändeille, seurueelle sekä järjestäjille, vaikka homman olisinkin voinut tehdä huomattavasti paremmin.

10.10.2008 - Ari Koivunen, Pori Sunnuntai 26.10.2008 13:37

Voin sanoa että eteen ei ääni kuulununut oikein kunnolla, mutta sen verran oli siinä hyvä meininki että ei siitä kannattanut siirtyä sinne taakse, näkyvyyskin oli loistava. Fatherin käväisin nopeasti kuuntelemassa sieltä tiskiltä ja ääni kuului ihan mielettömän hyvin.

HMC ei ole melkein koskaan kuullostanut noin hyvälle, sen vois aina soittaa Burnin jälkeen. Siinä vasta oli mukava yhdistelmä, ensimmäinen biisi vaan parantaa jälkimmäistä entisestään niin loistavasti.

Oli kivaa. Keikka oli hyvä. Kiitos kaikille paikalla olleille.

27.09.2008 - Ari Koivunen, Kalajoki Lauantai 25.10.2008 19:11

Tampere - Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä - Seinäjoki - Kalajoki - Seinäjoki - Helsinki .. reissua kerrakseen.

S keikan meininkikään ei ollut mitenkään silmiä pistävä. Kun ensimmäisenä biisinä Hear my call räjähti soimaan niin porukka vaan seisoi ja tapitti lavalle. Kyllä vähän ihmetytti, mutta jokainen tyylillään. Onneksi edes vähän yleisö lämpeni keikan aikana. Keikka oli ihan kiva, vaikka muutamat lemppari biisit jätettiinkin soittamatta.

K keikka olikin sitten sallitun vastakohta. Meininki oli aivan toisenlaista ja muutama ihminen enemmänkin oli saapunut paikalle. Tykkäsin, tykkäsin ja tykkäsin. Soitettiin jopa ne puuttavat lempparitkin. Kyllä siinä eturivissä oli hyvät oltavat. Iloisia ihmisiä, hyvää musiikkia, loistava meininki. Ääni kuului ja musiikki raikasi. Our beastin taustalaulut on parantunut huomattavasti siitä mitä ne oli silloin ekoilla keikoilla ilman Lucaa. Oli oikein keskityttävä kuuntelemaan kunnolla. Voisin varmaan sanoa että yks parhaimpia keikkoja mun mielestä. Pakko vielä erikseen mainita, että Mauro kyllä loisti siellä rumpujen takana!

Kiitos bändille, kavereille ja yleisölle eli ihan kaikille ! Oli mukavaa.

26.09.2008 - Ari Koivunen, Kuopio Keskiviikko 22.10.2008 14:34

Tällä kertaa kyllä kannatti aloittaa Hear my callilla koska koko paikka oli ihan jäässä se sai hyvin yleisön lämpenemään! Sweet madness & Tears keep falling jatkoivat settiä hyvin, vaikka se kävikin aika rankaksi.

Hero's gold & Our beast meni siinä sitten vähän rauhallisemmin. Jotenkin ne ei vaan kolahta enää niin täysiä, mutta sopii tuohon kohtaan aivan mainiosti, kun kolme ekaa biisiä olivat aivan toista kamaa.

Under the burning sky, Keepers of the night & Don´t try to break me jatkoivat sitten taas aivan täysiä. Tosin mun jalkoihin alkoi jo todenteolla sattumaan, mutta tykkäsin silti.

Fatherin fiilistelinkin sitten istualteen. Alussa olin ajatellut, että tällä keikalla voisi kokonaan slovarit jättää väliin, mutta tässä vaiheessa olin aivan valmis kyseiseen biisiin.

Stormwind, Stay true & Sign of our times, miten sitä saatiikiin kaikki tollaset biisit noin peräkkäin. Ei voinut muuta kuin yrittää jaksaa ja unohtaa kivut jaloissa! Se kyllä lopulta unohtuikin, kun keskittyi vaan biiseihin.

Fuel for the fire tuli kans niin sopivasti. Kylmähiki vaan valui selkää pitkin kun sitä fiilisteltiin. Enkore ei ollut enempää kuin tervetullut, Pätkä Soldier of fortunea & Angels are calling toivat rauhallisuudellaan vaan lisää fiilistä.

En ollut usko kun Here i go again alkoi soimaan. Pari iltaa aikasemmin olin juuri muistellut marrakuun -07 On the rocksin keikkaa ja aloin toivomaan, että jos pääsisi taas pitkästä aikaa biisin kuulemaan. Se oli aivan loistava.

Yleisön toivomuksesta soitettiin vielä Wasted years ja eihän bändi vielä siihenkään osannut lopettamaan vaan sieltä tuli aivan viimeisenä biisinä Give me a reason.

Keikka oli siis todella onnistunut, vaikka olikin yksi rankimmista. Biisejä tuli yksi toisensa perään, niitä soitettiinkin normaalia enemmän. Olisihan tohon voinut vielä muutaman ottaa, tottakai. Tollaset pitkät keikat ovat kivoja.

Kiitos tutuille ja ehdottomasti bändille!

hahaha.Tiistai 07.10.2008 15:07

Tulos: olet nero. Onneksi olkoon! Fiksumpaa henkilöä maailmasta tuskin löytyy (tai sitten olet viekas petkuttaja..). Älyssäsi ei ole vikaa.

25.09.2008 - Ari Koivunen, Kuopio Tiistai 30.09.2008 11:46

Paikalla ei kauheasti porukkaa ollut, mutta sitäkin paremmat bileet. Keikka oli sellanen peruskiva, ei loistava muttei huonokaan. Stormwind oli kyllä hieno lisä keikkaan. Sitä on taas pitkästä aikaan niin mukava kuulla keikkasetissä. Ei kai siinä oikein muuta. Oli kiva nähdä pitkästä aikaan kaikkia tuttuja. Enkä vieläkään osannut jäädä paikalle kuuntelemaan Burnia, kun se viimisenä soitettiin. Paketin röökille. En tiedä mikä biisissä mättää, mutta siinä on kyllä jotain aivan kamalaa. Pitää yrtittää alkaa totutella siihen, kun se on niin liimautuneesti keikkasetissä mukana.

19.09.2008 - Lovex, Alajärvi Tiistai 23.09.2008 02:40

Ehdottomasti yks parhaimpia keikkoja joita olen koskaan kuullut, ei voi muuta sanoa. Mitään muuta ei sitten kannatakkaan muistella koko reissusta. Largerista tykkäsin kaikista eniten tällä kertaa.

14.09.2008 - Lovex, Tampere Tiistai 16.09.2008 01:10

Oli kyllä niin piristävä keikka pitkään aikaan. Sellanen peruskiva, mutta hauskaa oli. Tuli poikiakin nähtyä pitkään pitkään aikaan, mikä oli mukavaa. Päivä muuten meni ihan vittumaisissa fiiliksissä, mutta kyllä sitä piristy keikalla. Sen jos minkä niin Lovex osaa.
Hämeenlinna.

Keikka oli ihan mielettömän loistava. Stormwind ja Wasted years tulivat todellakin aivan puskan takaa, mut voi että kuinka tykkäsin niistä, sekä sitten mun lukuisista suosikeista joita löytyy. Oli paikka takana, oli paikka aika edessä, oli paikka missä tahansa ja kenen kanssa tahansa niin fiilistä riitti. Mauro oli ihana.

Lempäälä.

Ensinnäkin mä olin koko päivän aivan vittuuntunut, eikä ollut fiilistä mihinkään. Ideaparkkiin kun saavuttiin, ensimmäinen ajatus oli, että mitä helvettiä mä täällä teen ja nyt näin jälkeenpäin kaduttaa. Ei voi muuta sanoa, kyllä sinne Poriin olis pitänyt enemmin lähteä mutta ei sitä parane enää harmitella. Tehty mikä tehty.

Keikka kun alkoi niin luulin että kyseessä on Under the burning sky. Kauhean väsyneeltä ja ilottomalta siellä lavalla näytettiin. Yleisökin katosi kuin tuhkatuuleen siitä mitä aikaisemmin illalla oli porukkaa paikalla. Ei kai tästä muuta. Anna Abreu kyllä veti illan itselleen, vaikken sitä oikeasti kuuntelekkaan, mutta tän illan jälkeen niin kyllä siltä muutamia hyviä kappaleita löytyy.
Se päivä vihdoin koitti jota mä olen odottanut huhtikuusta 2007 ! Ei voi parempaa kuvitella, eikä pettymystä tullut. Tälläsiä päiviä mä haluan lisää, monta. Nyt ei muuta kuin odottaa seuraavaan. Siitä ei puuttunut enää mitään.

"Tänää vituttaa mut huomenna ei ehkä vituta niin paljoo" näihän se meni. Perjantaina raivottiin todenteolla tota lava systeemiä, mutta lauantaina se ei haitannut enää ollenkaan. Itse asiassa se ei ollut edes kovin huono. Ens kerralla pitää odottaa että kokeillaan käytännössä eikä alkaa raivota vaan omien mielikuvien mukaan. Pelkäsin myös että mitä keikoista tulee, kun itselläni ei ollut mikään maailman paras olotila.

Kun toinen "epäonnistuu" niin toinen onnistuu. Koivunen kyllä tällä kertaa peittosi Lovexin.

Lovexin keikka oli vähän laimea, joten olikin parempi että he soittivat ensimmäisenä. Mut ei mikään ihme, kun olivat juuri tulleet Saksan keikalta, eikä ole oikein pystynyt nukkumaan sekä Sammylta oli hajonnut joku juttu lentokoneessa, joten sekin vaikutti keikkaan. Ei se pieni tihkusade haitannut siinä ollenkaan. Anone anymore räjäytti kyllä potin kotiin. Siinä on vaan se kaikki jota kaivataan. Bleeding oli täyttä asiaa ja kyllä siellä tuli riehuttua pitkin keikkaa. Niskat ja jalat kipeenä jo puolessa välissä. Pitkästä aikaa oli kyllä silti kiva nähdä Lovexin keikka, niin ei Koivunen ala sitten kyllästyttämään. Oli kuukauden keikkatauko ollut ja kyllä huomasi että miten ikävä on kerennyt tulla. Onneks pääsee taas kiertämään keikkoja, ei ole tauko enää niin pitkä.

Koivuset aloittivat ja mun olis tehny mieli itkeä. Heti ensimmäisestä biisistä mä tiesin että keikasta tulee jotain ainutlaatuista. Ehdottomasti yks parhaimpia keikkoja jota mä olen nähnyt. Kaatosade ei haitannut yhtään, vaikka välillä sattuikin naamaan kun märät hiukset läsähtivät ikävästi. Mulla oli siellä niin hyvä fiilis, ettei mikään olisi saanut sitä pilattua. Sweet madness, Tears keep falling, Hear my call, Sign of our times, Keepers of the night, Stay True, Don´t Try to Break Me ja Heros´s Gold olivat keikan parasta antia, muut biisit tulivat hyvin perässä. Koivusten aikana oli muutenkin pikkasen enemmän porukkaa ja enemmän ihmiset olivat mukana. Vili saa erikoispointsit, se vetää keikoilla aina ihan mielettömän hyvin. Vaikka kyllä kaikki siellä lavalla loistivat. Settilistassa ei ollut mitään vikaa. Burnikin meni ihan riehuen, koska en halunnut pilata fiilistäni sillä biisillä.

Mä en edes tiedä mitä sanoisin ja miten sanoisin kun kaikki oikeesti oli parasta. On siitä pieni hetki vierähtänyt kun viimeks oli tollanen fiilis keikalla. Sitä kaivattiin. Kiitos ehdottamasti kuuluu mun keikkaseuralle eli Noralle sekä bändeille ja kaikille jotka olivat paikalla. Mä olen niiin onnellinen.

Ps. Ens kerralla se ei ole Koivuset jotka vetävät noin paljon paremmin.