IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Prince of Persia The Sands of TimeSunnuntai 23.06.2013 21:03

Peli: Prince of Persia The Sands of Time

Alusta: PC

Muut alustat: GC, PS2, Xbox

Julkaistu: 2003

Persian prinssi näki päivänvalonsa jo kauan ennen tätä uudemman ajan klassikkoa. Tuo muinaisten aikojen peli on vieläkin arvostettu teos ja sen jatkokaan ei ilmeisesti ollut yhtään pässimpi. Ennen tätä uudempaa hyvää tulemistaan persian prinssi hapuili 3D-pimeydessä ja ainakin yksi aika kökkö lähiidän sankarointi nähtiin jos omaan muistiini on yhtään luottaminen.

Sands of Time puolestaan oli loistava peli ja on sitä edelleen. Tässä toiminnallisessa tasohyppelyn ja ongelmanratkaisuihin perustuvassa seikkailussa ei ole mitään turhaa kikkailua. Kaikki hoituu kuin rasvattu ja vaikkei toiminta erityisesti muutu pelin edetessä se jaksaa silti pitää ottaassaan. Tästä hulehtivat aikaa yllättävän hyvin uhmannut ulkoasu, tunnelmalliset musiikit ja tämän tyylilajin peliksi taoimiva juoni.

Valtaosa ajasta menee erillaisten temppuratojen suorittamiseen joka hoidetaan "mariotyylillä". Its käytin mieluummin peliohjainta kuin näppäimistöä ja hiirtä mutta kyllä se myös perinteiselläkin ohjaustavalla hoituu ihan hyvin. Taistelut olivat mielestäni tämän pelin heikointa antia. Nimittäin ne ovat lähinnä vain eräänlaista puolustusnappi pohjassa kiertelyä ja kaartelua ja sitten oikeassa paikassa pitää joko tuikata tikarilla tai huitaista miekalla. Prinssillä on myös hallussa ajanmuokkauskyky. Jos syöksyy hyppelyösuuksilla kuolemaan tai saa hiekkapirulaisilta sapelista liian monesti voi aikaa kelata taaksepäin ja yrittää toimia tilanteessa fiksummin.

Seikkailuun kuuluu myös prinsessa. Yllättävää kyllä neidosta on muutakin hyötyä kuin nokkela sanailu ja seksuaalinen jännite prinssin suuntaan. Ruususen rankempi "sisko" nimittäin auttaa jousellaan taisteluissa ja pääsee vääntelemään vipuja paikkoihin joihin isompikokoisempi päähahmomme ei pääse.

Kestoa pelillä on sopivasti tällaiseksi pompintaseikkailuksi, jos se olisi kestänyt vähänkään pitempään olisi tarina tuntunut pitkitetyltä. Periaatteessa voisin ottaa toisen erän mutta seuraava osa odottaa jo pelaajaansa joten palataan prinssin pariin ainakin muutamassa tulevassa raapustuksessani.

Suosittelen peliä kaikille pomppimisesta pitäville. Valitettavasti taisteluosuutta en voi ihan varauksetta pistää parhaimpaan näkemääni miekkamittelylokeroon.

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.