IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

hihhiiSunnuntai 23.03.2008 11:44

ompas erikoinen pääsiäisloma ollut! ensinnä rellu jätättää torstaina keskelle ruuhkasta annankatua ja joudun moisen vuoden virheostoksen jättämään niine hyvineen sinne jatkaessani ihte uudella kyydillä.
-torstai-iltana rakkaitten poikien kanssa hotelli vantalla laura voutilaista bilettämässä:D
tiputin ensimmäistä kertaa elämässäni huulikorun johonkin.-
-perjantai-aamuna rellun hinaus läpi keskustan herttoniemeen. oli muuten monen mutkan takana.
perjantaina myöhemmin sitten vanhan ystäväni kanssa treffaus, ekkaa kertaa n. 6een vuoteen. hihhii! yaya oli matkassa kanssa, eikä ujostellut edes kaljua kissaa:D
-lauantaina rellun hinaus herttoniemestä talmaan, jossa ukko saa vian korjattua. toinen vanha kaverini tullee kyllään.

nyt tännään sunnuntaina aikaa on varattuna vanhempien luona käymiseen.

ihanata, sitten vielä huominenkin vielä vappaata:) onneksi nämä uskonnolliset pyhät ja vappaapäivät saavuttavat kirkkoon kuulumattomankin!

rapuloiko aamusi?Perjantai 21.03.2008 13:44



KAKSITOISTA BÄNDIÄ/ARTISTIA JOISTA PIDÄN:
01. yö (vanha tuotanto)
02. popeda
03. dingo
04. leevi and the leavings
05. the hole
06. zen cafe
07. apulanta (vanha tuotanto)
08. amy winehouse
09. pmmp
10. bruce dinckinson
11. oikeesti, ne mennee niin tilanteen mukkaan..
12. ..ja niitä on paljon:D!

KYMMENEN ASIAA ULKONÄÖSTÄNI:
01. hiukseni vaihtavat ussein radikaalisti väriä
02. tällä hetkin ne ovat kirk. punaiset
03. olen melko hoikka...köh..
04. tähän saakka huulikoru oli olennainen osa minua
05. ussein jopa lomalla, minusta löytyy paljon maaliroiskeita mm. tukasta tai käsistä..
06. ussein painoni saa miut näyttämään pieneltä, mutta oikiasti olen 171cm
07. koruja käytän paljolti ollessani pidemmällä lomalla, mutta arkisinkin miulla on ainakin 3 sormusta, 5 korvakorua ja 2 lävistyskorua. (kuulostaapa paljolta..)
08. kengän kokoni on 38-39. keilakengissä 37
09. ommaan melko tummat piirteet.
10. töissä miut näkkee aina paskasissa haalareissa, mutta kessäisin sivviilissä lähes AINA hameissa.

KAKSI ASIAA JOITA ODOTAN:
01. tunteita ja seikkailuja
02. kesää, kesää ja kesää


KAHDEKSAN LEMPIJUOMAANI:
01. pinacolada
02. appelsiinimehu
03. teho
04. battery
05. sprite/ 7 up
06. maito
07. vesi
08. karkadi-tea

KUUSI ASIAA JOTKA ÄRSYTTÄVÄT TÄLLÄHETKELLÄ:
01. rellu hajosi ja jäi helsinkiin annankadulle
02. auton hajoaminen teettää aina suuria ongelmia ja rahamenoja
03. tekisi kovin mieli esim patonkia, mutta kaapit on tyhjillään.
04. auton hajoamisen takia työvaatteetkin piti jättää verstaalle.
05. käsiä sattuu:o
06. väsyttää

VIISI ASIAA JOITA KOSKETAN JOKA PÄIVÄ:
01. yaya-vaavini
02. auton rattia
03. vaatteet
04. mies
05. huulirasva

NELJÄ TV-OHJELMAA JOITA KATSON:
01. simpsonit
02. house
03. 4d
04. frendit

KOLME PAIKKAA JOISTA MINUT LÖYTÄÄ:
01. koti
02. työmaa
03. ... sohvalta?

KAKSI LEMPIKIRJAANI:
01. psykologiaa, parapsykologiaa, psykokinesiaa jne. ja mielenterveyttä käsittelevät kirjat
02. kevyet lukemiset, kuten juoppikset

YKSI ASIA JOKA MERKITSEE ENITEN:
01. rakkaani

ja sitä sammaaSunnuntai 16.03.2008 20:24



1. Pidätkö kahvista?
- joo, mutta en sitä yksinäni juo.

2. Mihin käyttäisit 20 euroa juuri nyt?
- ostaisin varmaan herkkua.

3. Milloin viimeksi olet puhallellut saippuakuplia ?
- viime kesänä.

4. Löytyykö kaapistasi yhtään maastokuviollista vaatetta ?
- taitaa muutama toppi löytyä

5. Uskotko nettisuhteisiin ?
- epätodennäköistä, muttei mahdotonta

6. Flirttailetko tuntemattomille ?
- lähestulkoon päivittäin. tällä alalla on oppinut käyttämään naiseutta hyväksi. auto mennee
nopiasti katastuksesta ja rakennustarvikkeet kannetaan autoon, palvelua saa nopiammin..

7. Mikä Nipsu on?
- muumipeikon kaveri

8. Lähin oleva sininen tavara/esine?
- sohva jolla istun

9. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
- jollekkin asiakkaalle..?

10. Mitä olet syönyt viimeksi?
- karkkia

11. Oletko absolutisti?
- en varmaan mistään kohtaa

12. Montako MSN osoitetta sinulla on?
- en tierä

13. Oletko koskaan tehnyt niin isoa virhettä, että kadut sitä monia kuukausia?
- hävennyt enemmänkin.

14. Käytätkö talvella hametta?
- aina kun vain mahdollista. eli liian harvoin.

15. Huulipuna vai huulikiilto?
- huulirasva. maksimissaan kiilto.

16. Miten usein juot alkoholia?
- vaihdellen.

17. Mikä olisi todellisin syy siihen että olet jäänyt auton alle?
- juossut vanhoista vihreistä tien yli.

18. McDonalds vai Hesburger?
- mäkki

19. Ruotsi vai Venäjä maana? Entäs kielenä?
- en tiiä kun en ole venäjällä käynyt enkä kumpaakaan ossaa puhua.

20. Onko mielestäsi oikeasti ammattitaidottomia opettajia vai onko se vain oppilaiden kiukuttelua?
- on niitä oikiasti olemassa, vaikka suurin osa onkin vain siä kiukkuumista..

21. Milloin olit viimeksi hiekkalaatikolla?
- jaa-a..

22. Kuulutteletko syntymäpäivääsi, mutta kun sinulle lauletaan sanot: "älkää! ei saa laulaa!"
- joskus kuuluttelen, joskus en hiiskahdakkaan, mutta kyllä yllätykset on Aina mukavia:)!

23. Annatko rahaa keräyksiin?
- kyllä melko ussein.

24. Koska viimeksi leikkasit hiuksiasi?
- pari kk sitten?

25. Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- vettä. maitoa, mehua..

26. Missä säilytät kolikoitasi?
- llompakossa, autossa ja kolikkopullossa.

27. Itketkö helpommin fyysisestä vai henkisestä tuskasta?
- henkisestä-

28. Minkä väriset silmät ja hiukset sinulla oli syntyessäsi?
- olin melko tumma kaikinpuolin.

29. Paras tv-kanava?
- 3,4,5

30. Onko sinulla/teillä kylpyammetta?
- ei

31. Pidätkö pillifarkkuja?
- en. jalat näyttää tikuilta ilmankin.

32. Millaisen huulirasvan omistat?
- labello

33. Mitä mieltä olet vaaleanpunaisista Dakinen massarepuista?
- millasii ne on?

34. Oletko nähnyt The Simpsons movien? Mitä pidit?
- pakko oli ostaa:D

35. Lempihedelmäsi?
- moleeni, pyräleet, mandariinit, omenat, oi onhan niitä!

36. Milloin olit viimeksi eläintarhassa?
- toissakesänä?

37. Oletko ikinä kerjännyt jotain vanhemmiltasi sanomalla "Kaikilla muillakin on sellainen..."?
- monesti:D

38. Käytätkö käsivoidetta?
- aika ussein. laastit ja jauhot tuppaa kuivattammaan käsiä niin penteleesti.

39. Milloin olet viimeksi värjännyt hiuksiasi?
- viikko sitten

40. Kengänkokosi?
- 38-39

41. Kädessäsi on matkalippu. Siinä lukee meno-paluu. Kysymys kuuluukin, lähtisitkö mieluummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen?
- menneisyyteen elelemmään hetkiä uudestaan. tulevaisuuden hohde perustuu siihen tietämättömyyteen.

42. Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- ketä mie olen halannut? hmm. joo kyllä kai. riippuu mikä se suuren suuri sallaisuus olisi. olen melko avvoin jo muutennin.

43. Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
- ei ole paljoa ollenkaan.

44. Tuntuuko turhauttavalta vastata tähän, kun tiedät, ettei kukaan kuitenkaan lue vastauksiasi?
- aikani kuluksi vain..

45. Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- yksi

46. Onko kalan mäti hyvää?
- yh

47. Onko sinulla lemmikkiä?
- yaya ja tiituli on täällä. blanco assuu talmassa. ronda kuoli pari vkoa sitten.

48. Onko sinulla ainakin yhden poptähden juliste seinälläsi?
- ei ole ainoankaan!

49. Milloin olet viimeksi mennyt liukuportaat väärään suuntaan?
- ööö... pari vuotta sitten:D?

50. Lempi maanosasi?
- oi kotisuomi on paras paikka olla ja ellää, kyllä se silloin on se eurooppa..

51. Mikä kehon osa on vaikein piirtää?
- kasvot. varsinkin hiukset. mutta mittasuhteet on myös aika pirun vaikeita.

52. Kulta vai hopea?
- riippuen missä. kumpikin.

53. Menisitkö naimisiin rahan takia?
- no kyllä saisi olla aika penteleen paljon rahhaa jotta siihen hommaan lähtisin mukkaan..

54. Oletko mielestäsi kunnon ihminen?
- en. kuka niin on väittänyt?

55. Tunnetko olevasi nuori?
- jepujee.

56. Tunnetko olevasi vanha?
- en. firman nuorin olen ja koko ajan siitä alemmuuskompleksia:D

57. Oletko mielestäsi psyk0?
- varmasti

58. Osaatko korjata autoja?
- ossaan vaihtaa renkaan ja lisätä öljyä:) ah, niin! ja tankata!

59. Oletko nettiriippuvainen?
- ikinä en myönnä mittään!

60. Matkailetko usein?
- kerran vuodessa etelän lämpöön. sitten jottai viroa ja ruottia välissä.

61. Oletko maahanmuuttaja?
- en

62. Oletko tummaihoinen?
- en

63. Oletko rasisti?
- en

64. Vihaatko itseäsi?
- toisinaan.

65. Minkä värisiä alushousuja käytät?
- mustia enimmäkseen.

66. Pesetkö suihkussa napasi?
- jep.

67. Mikä on suosikki automerkkisi?
- mitsu on sellainen viha-rakkaussuhteen kohde.

68. Onko pösö hyvä automerkki?
- paha mennä sanomaan, kun en ole pösöä omistanut.

69. Oletko naisten / miesten mielestä sika?
- firman poikien mielestä miellyttävä sika:D

70. Oletko komea / kaunis?
- en nyt mikkään kedon kukkanen, mutten myöskään ruma kuin rullatuoli.

71. Ajeletko Tyhmiä?
- aina

72. Oletko hauska?
- ussein mie nauran vain ihte omille jutuilleni.

73. Oletko tylsä?
- varmasti joillekkin sitäkin.

74. Kyyläätkö toisia?
- kerrostalossa alkoi tulla mökkihöperyysoireita. kyllä varmaan jonkin verran. mutta täällähän ei ole naapureita lainkaan.

75. Omistatko N'Syncin levyn?
- en

76. Tiedätkö vähintään kolmen N'Syncin jäsenen nimen?
- en

77. Juotko alkoholia pääsääntöisesti ulkoilmassa?
- en. sielä on kylmä

78. Vaikka tihkusateessa?
- en mielellään
.
79. Käytätkö vanhemmillesi perustelua: "Kaikki muutkin on siellä."?
- käyTIN

80. Oletko esiintynyt vääreillä papereilla päästäksesi esim. baarin sisään?
- en

81. Pääsetkö/pääsitkö useimmiten (vastaa vain, jos vastasit edelliseen kyllä)?
- -

82.Mikä on paras tv ohjelma?
- pimpsonit ja house.

83. Hengaatko lähes päivittäin kaupungilla ilman mitään toimitettavaa asiaa?
- en

84. Oletko lähes kaikista asioista samaa mieltä kaveriesi kanssa?
- en . siksi ei niitä ennää olekkaan.

85. Oletko äänekäs humalassa?
- olen kai aina aika äänekäs koska en hahmota ommaa volyymiäni:I

86. Ovatko poikabändien lyriikat parempia kuin rockbändien?
- hahhaa! no ei:D

87. Vihaatko kaikkea musiikkia, josta vanhempasi pitävät?
- hm. en es tierä mitä ne oikiasti kuuntellee..

88. Onko sinulla jonkin poptähden juliste seinälläsi?
- ei ole, uskokaa jo.

89. Käytätkö teksti- tai sähköpostiviesteissäsi hymiöitä?
- kyllä vain:)

90. Vaihdatko puhelimesi logon vähintään kerran kuussa?
- ei ole logoa ollut monneen vuoteen.

91. Tuleeko sinulle enemmän puhelinlaskua tekstiviesteistä kuin puhumisesta?
- tekstareista, koska omistan puhepaketin, jolloin puhun ns. "ilmaiseksi". työn puolesta numero-, ja osotehaut on aika ylleistä puuhaa, ja nehän maksa..

92. Kirjoitatko "ks":n "x":nä
- silloin kun olin 13-16 niin kirjotin:)

93. Onko kaikki poliitikot ihan tyhmiä?
- ei varmaan, mutta yhtäkään viisasta en ole vielä tavannut.

94. Valitse: Demi vai Helsingin Sanomat?
- demi, hesari tuppaa aina hajoammaan kässiin ja sen lukemisseen tarvittaisiin tyhjä lattia.

95. Valitse: Olkalaukku vai Reppu?
- olkalaukku

96. Elätkö pitkäaikaisessa suhteessa?
- kyllä

97. Pyörätuolissa oleva syljeneritysongelmasta kärsivä vanhus tarvitsee apua päästäkseen pyörätuolillaan kynnyksen yli, mitä teet?
- autan

98. Riippuvatko mielipiteesi ja suhtautumisesi eri asioihin (esim. alkoholiin) siitä, missä seurassa olet?
- ei. tai joo. tottakai sukulaisten edessä pyrin olemaan vähän korrektimpi. ja asiakkaitten.

99. Olet syömässä kebab-ravintolassa, ja tarjoilija antaa maksettasessa liikaa rahaa takaisin. Huomautatko?
- en. pakenen nopiasti ulos.

100. Osaatko pitää salaisena asiat, joista on sovittu, että "tästä ei sitten puhuta!" ?
- kyllä mielestäni

101. Suuttuessani...
- olen joko raivohärkä taikka sitten rakentavasti riitelevä. riippuen kenen kanssa tappelen.

102. Olet juuri raaputtanut ässä-arvan, joka ei voittanut. Nyt kaverisi raaputtaa omaa ässä-arpaansa. Toivotko hänen voittavan?
- hm. en kai edes oleta kummankaan voittavan:D

103. Ystäväsi pyytää sinulta palvelusta. Voit auttaa, mutta se vaatii pieniä järjestelyjä. Kuinka monella sanalla vastaat ystävän pyyntöön?
- öö...joo..?

104. Oletko nähnyt elokuvia, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle (esim. Elämä on ihanaa)?
- onhan niitä tullut nähtyä

105. Kiroiletko "vahingossa" pikku-lasten seurassa?
- jos silloin kiroilen niin se on oikiasti vahinko.

106. Antaessasi lahjan ojennat sen...
- ..kauniisti.

107. Pidätkö lupaukset, joita teet itsellesi (pääosin)
- jotkut, jotkut en.

108. Entä ne, joita teet muille? (pääosin)
- pääsääntöisesti pyrin ne pitämään.

109. Pidätkö huolta ulkonäöstäsi? (tarkoittaa kohtuullista huolenpitoa)
- joo

110. Oletko nopea antamaan anteeksi pieniä asioita?
- pieniä olen.

111. Härnäätkö ja kiusoitteletko leikilläsi tai vähemmän leikilläsi muita ihmisiä? (= auotko päätäsi muille?)
- kyllä. töissä ainakin:)

112. Leikkikalukaupassa lapsi on ostamassa isoa pehmolelua, mutta häneltä puuttuukin pari euroa. Avustatko tätä tuntematonta lasta puuttuvalla summalla?
- jos sattuu sillä hetkellä olemaan. ja jos pentu näyttää siltä kuin tuo ko. lelu olisi tälle henki ja elämä niin sitten.

113. Miten ympärilläsi olevat masentuneet ihmiset vaikuttavat sinuun?
- rupean puhumaan omia kokemuksia ja terapioimaan tahtomattani:D

114. Toivotko, että joillekin ihmisille tapahtuisi ikäviä asioita?
- kyllä, myönnän.

115. Oletko vahingoniloinen, jos kaverisi pudottaa jäätelönsä lattialle?
- en tietoisesti, mutta kyllä mie silloin nauran kuitennin kaksinkerroin ennenkuin hakisin moppia:)

116. Olet elokuvateatterissa, ja paikkasi edessä on iso ihminen, joka peittää osittain näkyvyytesi. Mitä teet?
- yritän vaihtaa paikkaa. jos ei onnistu, mutisen koko leffan ajan jotta perkele kun ei täältä mittään nää ja hyvinhän tässä rahat meni hukkaan ja pittuusraja pittäisi näihinkin laittaa...:D

117. Pyritkö olemaan hyvä ihminen?
- en. haluaisin olla sitä luonnostani, mutta menen ussein mistä aita on matalin.

118. Kun saat rahaa (työnantajalta, arpajaisista, vanhemmilta), mitä teet?
- riippuen rahamäärästä. suuret summat mennee laskuihin ja säästöön ja pienellä osalla sitten hemmottelua.

119. Kun olet todella murheissasi jostain asiasta...
- möksään.

120. Sinut kutsutaan työpaikkasi/koulusi uima-allasbileisiin, miten suhtaudut?
- jos ne on firman kirkerit niin mukana aina:)!

121. Tykkäätkö juoruilla ystävien ja kollegojen kanssa?
- joo, mitä sitä kieltämään. sehän on inhimillinen sosiaalisointimuoto.

122. Olet buffet-ravintolassa syömässä, miten toimit?
- syön ahmimalla ja paljon. sitten lopuksi ähkyn kun housut ei ennää mene kiinni.

123. Muodostatko uusia kontakteja ja solmitko uusia ystävyyksiä helposti?
- kavereita teen todella nopiasti, mutta ystäviä vähän vaivalloisemmin. jostain syystä.

124. Millaisia tavoitteita luot nykyisin itsellesi?
- mulla on motivaatiokirja sitä varten.

125. Käveletkö punaisia päin?
- jep

126. Kumpi tuottaa sinulle enemmän iloa, antaminen vai saaminen?
- molemmat ihan yhtä lailla. oikiasti

127. Millaisista elämänkokemuksista opit uusia asioita?
- kaikista. varsinkin virheistä.

128. Osallistuitko viime kesänä kertaakaan vesisotaan?
- en. remppasin koko helevetin kesän.

129. Oletko tilannut kännykkääsi soittoääntä tai logoa viimeisen kahden kuukauden aikana?
- en. varmaan 3een vuoteen.

130. Katsotko uutiset televisiosta päivittäin?
- lähestulkoon.

131. Onko sinulle syntynyt rutiineja, joita toistat jatkuvasti? (syömistä ja nukkumista ei lasketa)
- on. osa niistä jo neuroottisuuttani

132. Äänestätkö?
- jos on selkiä mielipide tai kannanotto niin äänestän.

133. Kuka on mielestäsi kovin jätkä?
- jaa-a.

134. Oletko töissä jossain konsulttifirmassa?
- en

135. Milloin olet viimeksi pelannut twisteriä?
-en es muista

136. Muistatko nähneesi joskus unta, jossa esiintyy omakeksimiäsi fantasiaolioita?
- joo joskus

137. Oletko viimeisen vuoden aikana yllättänyt jonkun ihmisen siten, että olet käyttänyt yllätyksen suunniteluun ja toteutukseen yhteensä vähintään kaksi tuntia aikaa? (syntymä- ja nimipäivälahjoja ja muista vastaavia ei lasketa yllätyksiksi)
- kyllä

138. Oletko viimeisen vuoden aikana lähtenyt oma-aloitteisesti mille tahansa reissulle vähintään 100 kilometrin etäisyydelle kodistasi siten, että visiitti ei ollut vielä matkapäivän aamuna tiedossa? (mitään työmatkoja ei lasketa)
- jep. sponttaanit matkat on niitä parhaimpia:)

139. Oletko rikkonut lakia siten, että tavoitteenasi on ollut tehdä hyvää rikoksen kohteelle?
- hä? olen kyllä rikkonut, mutta ihan ommaa tyhmyyttäni vain.

140. Oletko viimeisen vuoden aikana antanut jollekin lahjan, jonka olet valmistanut itse?
- hm. en muista

141. Oletko viimeisen vuoden aikana jossakin porukassa ollessasi keksinyt uutta leikkiä tai peliä, jota olisi yhdessä leikitty tai pelattu? (juomapelejä ei lasketa)
- en

142. 2+2=
- on 4

143. Oletko viimeisen vuoden aikana avannut pulloa muulla kuin pullojen avaamiseen tarkoitetulla avaajalla?
- veitsellä taisin aukasta. eikun saksilla!

144. Laitatko puhelimesi öisin äänettömäksi? (myös sulkeminen lasketaan)
- en missään nimessä

145. Oletko viimeisen vuoden aikana istunut nurmikolla syömässä? (armeijassa suoritettua syömistä ei lasketa)
- joo:)

146. Juoksetko useimmiten raput ylös siten, että hyppäät vähintään kaksi askelmaa kerrallaan?
- joo useimmiten

147. Oletko ihastunut viimeisen vuoden aikana?
- joo tottakai

148. Kuinka monta lumipalloa olet heittänyt viimeisen vuoden aikana?
- ihan vain muutaman

149. Oletko innostunut lapsenomaisesti jostakin viimeisen vuoden aikana?
- aina!

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.03.2008 19:37

koomista, sillä eihän näitä koskaan kukaan lue, ja ihmiset vaan säälittellee kun ei mittään muuta tekemistä ole kuin näitä väsätä:D



01. Mitä pelkäät?
- menettämistä. sitä ettei oma elämä olekkaan ennää omissa ohjaksissa eikä hallinnassa lainkaan.

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
- ehdottoman hyvvää seuraa juttukaveriksi. hyvvää ruokaa ja juomaa. ehkä musiikkia, ja kapteenin noutamaan meitä kuukauden päästä poikkeen:)

03. Mitä haluaisit häälahjaksi?
- matkan lämpimään.

04. Mitä palvot?
- en mahda palvoa mittään, mutta on asioita jotka kerta toisensa jäläkeen saa mut hämmästymmään niin paljon, jotta ihailu alkaa lähetä jo palvomista. sellainen ällörealistinen rehellisyys ihtelleen ja muille, yltiömaalinen oppiminen ja tutkiskelu, vaikka samat virheet pittäisikin toistaa useammin kuin kerran. mielikuvituksellisuus ja uskallus heittäytyä siihen. ah!

05. Salainen fetissisi?
- kosketus. suuri fetissini!

06. Mistä näet unta ensi yönä?
- toivon, jotta jostain mukavasta:)

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
- talon pois pankilta. siis maksaisin lainani poikkeen.

08. Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan?
- itsekehu haisee. eli itestäni, omista ajatuksistani ja onnettomista oivalluksistani.

09. Mitä keräilet?
- öhm. sarjojen tuotantokausia. frendit on, kaikki suomessa ilmestynneet simpsonit.. sitten hammeisiin ja mekkoihin on jonkinlainen pakkomielle:I

10. Mihin paras muistosi liittyy?
- suuriin tunteisiin. romanttisia, villiä hetkiä, vailla huomista päivää ja huolia mistään..

11. Turhin tietämäsi asia?
- niitä on paljon. töissä ylleensä kuulee paljon sellaista turhaa, ja mitä ei välttämättä oisi halunut tietääkkään.

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
- niin pitkään kun ei ole aihe josta tiedän melko vähän. esim. politiikka. lähestulkoon kaikki muut mennee niin pitkään kun vain on hyvä juttukaveri:)

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi?
- rakennusten ja remonttien parissa. vesivahinkojen ym ym kanssa.

14. Mikä saa sinut aina nauramaan?
- tosielämän koomiset hetket ja tilanteet.

15. Entä itkemään?
- kun olen sellaisella tuulella, itken mistä vain.

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
- yayan kieli

17. Mitä sinulla on taskuissasi?
- ei ole ei nyt taskuja. mutta kun on, niin AINA huulirasva!

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
- varmaan mikä tahansa lyhtypylväästä pajunoksaan.

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
- en tierä, en muista.

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
- en tierä, mutta toivon mukkaan ei luovutuskuntoisten elimien kanssa. eli pumput ja maksat ja kaikki vaan niitä tarvitseville, ellen ole ehtinyt niitä ihte jo tuhota..

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
- ei ole sellaista. ne kaikki mitkä mut piilottavat mahdollisesti yöpöydän uumeniin, on meillä sängyn alla korissa.

22. Mitä rakastat eniten maailmassa?
- elämää ihteensä.

23. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
- en tierä. en varmaan mistään vakavasta, koska viisut ihtessäänkin alkaa olla aika kysseenalaiset..

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
- lumimaiseman naapurin ladosta ja kesämökistä.

25. Mikä sinä todella olet?
- itse olemus.

tylsyyden ylistysLauantai 15.03.2008 19:42



1. Mihin edellinen suhteesi kariutui?
- en mielelläni kirjoita sitä kaikkien nähtäville.

2. Koska viimeksi poistit karvoja vartalostasi?
- toissapäivänä?

3. Mitä teit kello 8 tänä aamuna?
- nukuin tyytyväisesti

4. Oletko hyvä matematiikassa?
- ossaan laskea kissan ulos, ja siltäkin jää häntä oven välliin.

5. Mitä muistat omasta Vanhojen päivästäsi?
- ei mulla ollut semmoista, mutta joo-o, olen joskus nähnyt moiset.

6. Onko kukaan sukulaisistasi tai esi-isistäsi kuuluisa?
- joku oli ruotsalainen laivanvarustamon tytär. heh. en sitten muuta tiiä.

7. Oletko ottanut opintolainaa?
- en, mutta muutoinhan sitä onkin 100 000e.

8. Montako mp3-biisiä on koneellasi?
- mp3... en es ossaa hakea niitä saati kuunnella niitä..

10. Mitä posteljooni toi viimeksi?
- laskuja, laskuja ja laskuja...

11. Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- maitoa, vettä, pommaccia ja mehua.

12. Jätätkö koskaan puhelinvastaajaviesteja ihmisille, joita yrität tavoittaa?
- jos on kova kova hätä. mutta usseimmiten vain virka-asioissa.

13. Kenelle menetit KONSERTTIneitsyytesi?
- hä?

14. Kirjoittaisitko hiekkarannalla nimesi hiekkaan?
- aina silloin tällöin.

15. Mikä on kivuliain toimenpide, jonka olet joutunut kestämään hammaslääkärissä?
- hampaan poisto kolmessa osassa.

16. Mitä löytyy kotisi takaovelta?
- ei ole taka-ovea. ylipäätäsä meillä ei ole makkarin ovea, tietokonneen ovea, olohuoneen ovea taikka keittiön ovea. kiinnostava tieto, eikö?

17. Onko suunnitelmia perjantai-illalle?
- eikös ensiperjantai ole pitkäperjantai...?

18. Pidätkö siitä, millaiseksi merivesi tekee hiuksesi?
- en ui meressä, joten en tiedä. ja jos uin kerran kymmenessä vuodessa, se on sama millaiseksi sen tukan tekkee.

19. Söisitkö yksin juhlapussillisen sipsejä?
- voisin jopa syödä. ei välttämättä olisi edes ensimmäinen kerta.

20. Oletko koskaan käynyt planetaariossa?
- itseasiassa, juuri tännään.

21. Onko sinulla jo suunnitelmia ensi kesälle?
- pihan remppa, salaojat, tien uusiminen, peltikaton maalaus... ja sitten pittäisi vielä tehä töitä ja lomaillakkin oikein urakalla. miten mie ehin?

22. Käytätkö kylpypyyhettä useammin kuin kerran ennen kuin se joutaa pyykkiin?
- tottakai. "miksi pyyhkeitä pestään, mehän ollaan aina puhtaita kun niitä käytetään?" hehheh.

23. Mainitse muutama asia, joka saa sinut innostumaan.
- mania.

24. Nimeä lempivanukkaasi?
- kaikki muut paitsi nikke-vanukkaat. se onkin oma tarinansa sitten se..

25. Kuvaile avaimenperääsi.
- vanginvartijanivaska. hakasella kiinni työhousuissa, ylleensä 7-15 eri avainta.

26. Missä säilytät kolikoitasi?
- kahvirahat lompakossa, hätävarakahvirahat autossa, ison hädän kolikot on kolikkokipossa.

27. Koska viimeksi puhuit suuren yleisön edessä?
- en ole tainnut koskaan..

28. Minkälaisen talvitakin omistat?
-kun ei kunnon talvia ole ollut, olen viimoset vuodet kulkenut farkku/nahkatakeissa ja satsannut vain pitkään kaulahuiviin ja lämpimiin lapasiin ja säärystimiin..

29. Minkälainen sää oli viime syntymäpäivänäsi?
- en muuten muista:O mutta kaksikymppisiä juhlin autossa. 7 tuntia ajua, joten ei ehkä maaliman mukavin kokemus synttärijuhlista.

30. Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki?
- ei ole ovia muuta kuin vessassa ja suihku/sauna. talvisin myös eteisten väliovi.

kjjhbLauantai 15.03.2008 13:25



Olen:
[x] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[ ] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[x] Käynyt Amerikassa
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Kokeillut isäsi/kaverisi isän pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yötä
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[x] Stripannut
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 100 e kännykkälaskun
[x] Leikannut koiran kynsiä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[x] Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[x] Soittanut pilapuhelua
[x] Ollut Ankkarockissa
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[x] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[ ] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Nielaissut jääpalaa
[ ] Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Oksentanut ruusupuskaan
[x] Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Ollut järjestämässä discoa
[x] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Ihaillut gootteja
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[x] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Astunut lehmän paskaan
[x] Ajatellut itsemurhaa
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[ ] Käyttänyt ripsentaivutinta
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Uinut avannossa
[x] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Lukenut Raamattua
[x] Tuhlannut yli 100 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] harrastanut itsepuolustusta
[x] Pyörtynyt
[ ] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[x] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[x] Saanut paniikkikohtauksen
[ ] Laulanut sooloa jossain
[/] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa/skootteria
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[ ] Saanut aivotärähdystä
[x] Luntannut kokeessa
[x] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt Ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[x] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[/] Ollut liikenneonnettomuudessa
[x] Ollut sairaalassa yötä
[x] Ollut lapissa
[x] Ollut lehdessä
[x] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut tyhjänä/kokeen melkein tyhjänä
[/] Pessyt hampaani joka ilta

Minulla on:
[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[ ] siniset verhot
[x] sotkuinen pöytä
[x] yksi siisti pöytä
[ ] mp3 soitin
[x] hiusharja
[x] roskia
[x] tyhjä karkkipussi
[x] limupullo
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] kirjoja
[ ] Raamattu
[x] bikinit
[x] huulikiilto
[ ] suuri nallepehmolelu
[ ] paljon pehmoleluja
[x] laukku
[x] koriste-esineitä
[x] simpukoita
[ ] suitsukkeita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[ ] helmiverhot
[x] tietokone
[x] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä

Huoneessa jossa nukun on:
[ ] ampiainen
[ ] hyttysiä
[ ] kärpänen
[x] likaiset sukat
[ ] kalevalakoru
[ ] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[ ] nojatuoli
[ ] kokolattiamatto
[ ] pinkit lakanat
[x] kasvi/ kasveja
[/] vanha "niisto"paperi
[x] sipsipussi
[/] sotkuinen vaatekaappi
[x] kamera
[ ] pieni peili
[ ] nahkatakki
[ ] hiustensuoristin
[ ] hiustenkiharrin
[ ] lompakko
[ ] päiväkirja
[x] huulirasva
[x] patteri
[x] 3 kaukosäädintä
[x] nenäliina
[x] pölyä
[x] omenanraato
[ ] kynsilakkapurkkeja
[x] kynttilöitä ja tuikkuja
[ ] lyhty
[ ] kristallikruunu
[x] sotkuista
[ ] siistiä
[x] viihtyisää
[x] kotoisaa

Elokuvat, jotka olet nähnyt:
[x] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Harry Potter ja viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x] Bridget Jones- Elämäni sinkkuna
[x] Bridget Jones- Elämä jatkuu
[x] Salaisuus pinnan alla
[x] Mean Girls
[x] Troija
[x] Kill Bill vol. 1
[x] Kill Bill vol. 2
[x] Kuolleiden aamunkoitto
[x] Hämähäkkimies
[x] Superman
[x] Superman Returns
[x] Pirates of the Caribbean
[x] Pirates of the Caribbean 2
[x] Pirates of the Caribbean 3
[x] Pieni suklaapuoti
[x] Salainen agentti 007
[ ] Kultasormi
[ ] Pallosalama
[ ] Elät vain kahdesti
[x] Timantit ovat ikuisia
[ ] Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
[x] Elä ja anna toisten kuolla
[ ] Johnny English
[x] Bean - äärimmäinen katastrofielokuva
[x] Yksin kotona
[x] Yksin kotona 2
[x] Yksin kotona 3
[ ] Yksin kotona 4
[ ] Yksin kotona 5

Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[ ] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[x] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[x] katsella ulos
[x] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Odotan:
[x] kesää
[ ] kärpäsiä
[ ] kaveria
[x] tämän gallupin loppumista
[x] pääseväsi ulos
[ ] kännykkäsi soivan
[ ] ruokaa
[ ] maailmanloppua
[ ] isääsi
[ ] kaverisi viestiä

Aikuisena:
[ ] olen työtön
[ ] perustan oman firman
[ ] joudun vankilaan
[x] saan lapsia
[x] menen naimisiin
[x] olen onneton (joskus sitäkin on pakko olla..)
[x] olen onnellinen
[ ] itken päivittäin
[x] ajan autoa
[x] käyn baareissa
[ ] kudon villasukkia

Olen:
[ ] blondi
[x] brunette
[ ] kalju
[x] hoikka
[ ] lihava
[x] yksinäinen
[ ] alle 18
[x] yli 18
[ ] suosittu
[x] pidetty (riippuen toki missä:D)
[ ] kiusattu

Tiedän, mistä sanoista tulee lyhenne:
[ ] lol
[ ] cya
[ ] rofl
[ ] afk
[ ] brb
[ ] IRC
[ ] GSM
[ ] GPRS
[x] TV
[ ] MSN
[x] WWW
[ ] HTTP
[ ] GPS.........vitsi mie oo tyhmä

Uskon:
[x] Jumalaan
[/] jumaliin
[ ] keijuihin
[ ] joulupukkeihin
[/] luonnonhenkiin
[x] itseeni
[x] kaikkeen minkä näen
[x] Saatanaan
[x] sielunvaellukseen

Minä olen:
[x] yli 18
[x] alipainoinen
[ ] pissis
[ ] gootti
[ ] liian lyhyt
[ ] liian pitkä
[ ] liian ruma
[ ] kadehdittu

Mielestäni olen:
[ ] lihava
[ ] kaunis
[ ] ruma
[ ] viisas
[ ] älykäs
[x] utelias
[ ] salaperäinen
[x] avoin
[ ] hiljainen
[x] äänekäs
[x] puhelias
[x] raivostuttava
[ ] täydellinen
[ ] juoppo

Vanhempani pitävät minua:
[/] keskivertoa kiltimpänä
[/] keskivertoa villimpänä
[ ] orjanaan
[ ] suosittuna koulussa
[/] opettajien lellikkinä
[ ] elämänsä suurimpana virheenä

Pidän:
[x] pojista
[x] tytöistä
[x] homoista
[x] sitruunoista
[ ] sillistä
[x] juustosta
[x] piimästä
[x] siisteydestä
[ ] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[x] melusta
[ ] tungoksesta
[x] lumesta
[x] lokeista
[x] hatuista
[x] eläimistä
[ ] mudasta
[x] oranssista väristä
[ ] mökkireissuista
[x] Juopottelusta
[x] takkatulesta
[x] orvokeista
[ ] vaaleanpunaisista seinistä
[ ] silkkilakanoista
[x] kissoista
[x] koirista
[ ] hevosista
[x] liskoista
[x] papukaijoista
[x] kaloista
[x] marsuista
[x] hamstereista
[x] hiiristä
[/] rotista
[ ] käärmeistä
[x] lähes kaikista eläimistä
[x] lapsista
[x] keväästä
[x] talvesta
[x] syksystä
[X] kesästä
[ ] hiihtämisestä
[x] lentopallosta
[x] luistelusta
[ ] jalkapallosta
[ ] laulamisesta
[/] tanssimisesta
[x] lehtien lukemisesta
[ ] kitarasoittosta
[x] kirjoittamisesta
[/] piirtämisestä

Tätä mieltä minä olen:
[ ] homous on sairaus
[ ] homous on syntiä
[ ] koulu on perseestä
[ ]maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Bush on hyvä jätkä
[ ] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[ ] Jumalaa ei ole
[ ] Jeesus elää
[x] mandariinit on hyviä...........aika köyhin evväin olen maalimalle lähtenyt:D

Koulusta/töistä tultuani
[/] menen nettiin
[x] syön
[ ] teen läksyt
[/] en tule kotiin
[x] leikin lemmikin/pikkusisaren kanssa
[x] kuuntelen musiikkia
[/] nukun
[x] jotain aivan muuta

öouhjLauantai 15.03.2008 12:56



VOISITKO,

nukkua alasti pihalla: kyllä vain, kunhan olisi lämmin kesäyö ja viltti.
katsoa kun kaverisi kuolee: en mielellään.
vihata jotain vaan ulkonäön vuoksi: en
sairastaa syöpää: no totta kai voin. ei se kutsumuksesta tule, ja tämä tupakin polttohan vain estelee sitä, juuri niin.. kyllähän se kasvaimenkin jo pukkasi. peepele.
itkeä itsesi uneen: sitä tullee säännöllisin väliajoin tehtyä:)
kuunnella klassista: jos kerran elämässä menisi oopperaan tms. niin kyllä silloin.

OLISIKO,

helppo luopua ystävistäsi: ei tietenkään. joistakin kyllä. mutta ne eivät ole silloin ennää ystäviä.
ihanaa asua yksin: joskus tullee sellainen olo, jotta voi kun.. mutta ne on vain hetkittäisiä ajatuksia.
hauskaa tappaa joku: kyllä on joskus tehnyt mieli jotakuta kurittaa, mutta tappaa...?
ulkona nukkuminen kivaa: palataan siihen lämpimään kesäyöhön ja vilttiin.
hauskaa nukkua teltassa: ei, telttaihmisiä en ole.

HALUAISITKO,

auton jolla ajella: juu, ehjemmän kuin nämä romut.
tehdä kepposia naapurin rouvalle: jos oisi naapuruksia:D
ryyppämään: kyllä, mutta en juuri nyt.
voittaa lotossa: kyllä kiitos. sitten vain velat maksuun ja hawaijille pariksi viikkoon:)
olla viisas: ei liian viisas kannata olla..
suudella jotakuta: kyllä kiitos.

OLETKO KOSKAAN,

pussannut tuhmaa setää: en, mutta kiitos neuvosta.
pissannut housuun koulussa: ehkä tarhassa, mutta enkai koulussa ennää:D
itkenyt jonkun nähden: joo, onhan sitä tullut..
oksentanut/joutunut sairaalaan humalassa: hm. en?
haaveillut paremmasta elämästä: kyllähän sitä joskus.
maistanut tupakkaa: joo, liian monta kertaa.
antanut pakit: kyllä
huutanut ystävällesi: joskus
katunut eilisillan toilailuja: katunut joskus, mutta en menisi muuttamaan.
salannut jotain ystävältäsi, jota hänen kuuluisi tietää: ehkä.
suudellut puolituttua hetken mielijohteesta: hm. ehkä?
ollut keikalla: joo joskus.
ollut festareilla: ankkarokissa ja joutorokissa. hehhe.. myötätuulessa joskus teininä. en kunnon festareilla ikinä.

HALUAISITKO NYT,

juoda teetä: karcadia.
adoptoida lapsen: juuri NYT? en sovi adoption hakijaksi.
ostaa karkkia: ei tarvihe, suussa on paraikaa suklaarusinoita.

MILLOIN VIIMEKSI,

Halasit kaveriasi?: hm. pari vkoa sitten?
Käytit punaista paitaa?: omistanko sellaista..?
Joit kahvia?: eilen työmaalla.
Sait tekstiviestin?: eilen
Joku kehui ulkonäköäsi?: viikon sisällä..?
Muutit?: viime heinäkuussa
Söit suklaata?: juuri nyt
Itkit?: viikko sitten?

Pystyisitkö sulkeutumaan 11 vapaavalintaisen ihmisen kanssa BB-taloon kolmeksi kuukaudeksi?
- en

Onko sinua pussannut kukaan kahden viimeisen kuukauden aikana?
- kyllä

Lause/sana jonka sanoit viimeksi ja kenelle?
- "mitä se pudotti?" -ukolleni

Onko sinulle tunnustettu ihastusta viimeisen kuukauden aikana?
- hmm.. ei kai

OLETKO KOSKAAN

Ärsyttänyt ketään tahallasi?
- kyllä

Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- kyllä.

Tanssinut jonkun sylissä?
- ehkä joskus. tavallaan.

Heitellyt esineitä tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen?
- jotain kevyttä, kyllä.

Tunnistanut vieraan ihmisen hänen galleriakuviensa perusteella?
- joo. olen.

Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- tottakai:)

Viimeisin iskurepliikki joka sinulle on osoitettu?
- ei maha olla iskurepliikki, mutta 300 kamelia ja yhtä ferraria miusta tarjottiin egyptissä:D

Jos asuisit siellä missä äitisi asui pienenä, missä asuisit?
- joutsassa

1. Ajatukseni...
[ ] Ovat niin outoja, ettei kehtaa ääneen sanoa
[x] Ovat useimmiten aika pervoja
[x] Voi lukea ilmeestäni
[/] En ajattele, tekee liian kipeää
[x] Tulevat liian myöhään mieleen
[ ] Kulkevat käsikädessä Einsteinin kanssa
[/] Tietävät kaikki. Sanon mitä ajattelen
[x] Ovat ristiriitaisia

2. Kiroilu...
[/] Mitä V****A?!?!
[x] En kiinnitä siihen huomiota
[ ] Saa minut voimaan pahoin
[ ] On sallittua kunhan ei satuta naisia
[ ] On 60 prossaa sanavarastostani
[/] Kuuluu vain kun kaikki menee päin SANONKO MITÄ?
[x] On hallinnassa
[/] On osa identiteettiäni
[x] Muuta, mitä? = 6v raksaporukassa, onko tuo ihme?

3. Totuus...
[ ] Valehtelen aina silmät ja korvat täyteen
[/] Tulee vain lasten suusta
[ ] Valheella on AINA lyhyet jäljet
[/] On periaate, josta en tingi
[x] Valkoinen valhe on sallittua jos totuus loukkaa
[x] Saattaa joskus loukata
[ ] Tulee vain bestikselle
[/] On parempi ettei äiti tiedä SITÄ
[x] Muuta, mitä? = välimuotoja; onko valehtelemista kertomatta jättäminen esim?

4.Lempipuheenaiheeni...
[/] minä, minä, MINÄ JA MINÄ!!! (tottakai:D)
[ ] Urheilu, katsoitko eilen matsin?
[/] Seksi.
[/] Miehet/Naiset
[/] Juoruilu
[ ] Fysiikan lait
[ ] Politiikka
[ ] Sää
[ ] Ei minulla ole mitään sanottavaa
[x] Ihan sama kunhan on hyvää seuraa
[x] Muu, mikä? =riippuen toki juttuseurasta, mutta kiellettyjä aiheita ei hirmuisesti ole.
[x] vähän kaikki maan ja taivaan väliltä

5. Kun puhun...
[x] En välitä onko suussa purkka vai ruisleipä
[ ] En anna muille suun vuoroa
[ ] Minua kuunnellaan tai itketään ja kuunnellaan.
[ ] Kumppanin silmässä on sylkeäni
[ ] HÄH??? En tosiaankaan puhu sulle!
[ ] Haukun sitä levee pers... muijaa...
[/] Pohdin elämän tarkoitusta
[x] Muut saavat nauraa
[ ] Riisun samalla mielessäni kumppanini
[/] Muuta, mitä? = toisinaan siis ajattelen ääneen. enkä lainkaan tiedosta puhuneeni koko pataljoonalle mielitekojani taikka syvimpiä ajatuksiani..

6. Esiintyminen...
[/] Joo kiitos EI
[ ] On vahvuuteni
[ ] On perusluonteeni
[ ] Kunnon show pystyyn ja menoksi
[ ] Saa minut oksentamaan kinkkuvoileivän ulos
[/] Vältän niitä tilanteita
[/] On hyvä tilaisuus nolata itsensä
[/] Käy jos ei tarvitse olla oma itsensä
[/] Tuli heti PANIIKKI..
[x] Muuta, mitä? =esiintyminen tutussa tiimissä ilman ongelmia. vieraalle tiimille taikka arvokkaille ja tärkeille henkilöolle... ei onnistu.

7. Keskustelukumppanini...
[/] Ihan sama, vaikka naapurin mummo
[/] Vain joku tosi hyvä ystävä
[/] Äiti
[ ] Psykologi on luojan kiitos olemassa
[ ] Ei jaksa kuunnella minua.
[ ] Yleensä suuttuu minulle enemmin tai myöhemmin
[/] On aivan ihana aina.
[x] Muuta, mitä? =niin, sillä tuulella puhun ummet ja lammet ja salaisimmatkin syntini vaikka ventovieraalle. en niin välitä kuka siinä on. välttämättä. ventovieraaseen ei koskaan ennää törmää, joten häpeään taikka nollouteen ei tarvihe vajota.

8.Oppitunnilla
[/] Blaa blaa blaa blaa, en voi olla hiljaa
[ ] Puhun opettajan yli
[/] Nauran katketakseni bestiksieni kanssa
[ ] Kirjoitan kynä sauhuten lappuja kavereille
[ ] Pidän pääni kiinni ja välitunnit puhun suu vaahdossa
[/] Ei kukaan puhu kanssani koulussa
[ ] Viittaan aktiivisesti ja esitän näkemykseni aiheesta kuin aiheesta.
[/] Nukun, ehkä puhun unissani
[/] Haaveilen ja flirttaan äänettömästi ihastukseni kanssa
[x] Muuta, mitä? : =siis silloin kun OLIN koulussa. y-a oli toki päinvastanen kuin amis. sielä istuin käytännösä turpa kiinni 3 v ilman kaveria.

9. Viimeksi puhuin...
[ ] Netissä suomi24 palstalle juuri äsken
[ ] kiukuttelin äidille
[ ] mesetin ystävän kanssa
[ ] Juorusin puhelimessa
[ ] En muista, koska viimeksi...?
[x] Reistailevalle koneelle
[x] itsekseni
[x] lemmikille tänään
[ ] En voi puhua kun on ääni pois...
[ ] Muuta, mitä/kenelle?

10. Ääneni...
[ ] On piipittävä, kukaan ei koskaan kuule minua
[x] On äänenmurroksen kourissa (aina toisinaan:D)
[x] On kova ja kaikuva
[/] Kuulostan eri sukupuolen edustajalta mitä olen
[ ] On poissa tänään
[/] on NORMAALI.
[x] En edes uskalla ajatella
[ ] Riippuu siitä puhunko ystävälle vai äidille
[ ] on kimittävä
[ ] on ärrävikainen
[x] Muuta, mitä? =olisi kai normaali, jos käyttäisin sitä normaalisti. en tiedosta puhuvani lujjaa koska oma kuulo on huono. blaa.

ökasdöqwenPerjantai 14.03.2008 22:18



1) ONKO SINULLE ANNETTU KIHLASORMUSTA?
on

2) PISIN IHMISSUHDE?
3.5v ---->

3) SEURUSTELETKO?
Kyllä

4) OLETKO KOSKAAN PUDOTTANUT KÄNNYKKÄÄ?
viimeksi pari tuntia sitten.

5) MILLOIN VIIMEKSI URHEILIT? KENEN KANSSA?
urheilen töissä. hekoheko

6) VIIMEISIN SYÖTY RUOKA?
suklaarusinat. ai mut eihän ne kai ruokaa varsinaisesti ole..

7) MISSÄ ASUT?
mäntsälässä keskellä korpea. omakotitalossa.

8) HYVÄ KAPPALE?
mikä niistä?

9) MISSÄ HALUAISIT ASUA?
tässä. ainakin toistaiseksi

10) MITÄ KOULUA KÄYT?
elämän koulua

11) KÄNNYKKÄSI KOLMAS VIESTI?
luultavasti kauppalista rautakauppaan. en jaksa tarkistaa.

12) MINKÄ MERKIN VAATTEITA SINULLA ON ENITEN?
En tiedä. en osta merkin perusteella.

13) IHMINEN, JOLLE TEKSTAAT USEIN?
työkaverit

14) MITÄ MEINAAT VIIKONLOPPUNA?
käydä heurekassa ja nukkua!

15) OLETKO RIIPPUVAINEN IHMISISTÄ?
kyllä. ei. olen riippuvainen omasta riippumattomuudestani.

16) VIIMEISIMMÄT HÄÄT?
öh. ukon siskon häät.

17) ENSIMMÄINEN IHMINEN, JOLLE SOITTAISIT LOTTOVOITOSTA?
ukolleni:)

18) MILLOIN VIIMEKSI NÄIT YSTÄVÄSI?
työkaverini? tännään kolomen jäläkeen.

19) LEMPIPIKARUOKAPAIKKA?
mäkkäri

20) SUURIN VALHE, JONKA OLET KUULLUT?
itestäni? oi, niitähän on monia. kas kyllähän miekin pikkulintujen laulun kuulen:)

21) OSAATKO KOKAKATA?
en.

22) KOSKA VIIMEKSI PUHUIT ENGLANTIA?
tammikuussa viikon.

23) PARAS SUUTELIJA?
mieheni jeessöör:)

24) MILLOIN VIIMEKSI NAUROIT?
just nyt:D

25) KUKA KAVEREISTASI ON HASSUIN?
kukin omalla hauskalla tavallaan.

27) MILLOIN OLIT VIIMEKSI KÄSITTÄMÄTTÖMÄN ILOINEN?
jaa?

28) OLETKO TYYTYVÄINEN ELÄMÄNTILANTEESEESI?
Kyllä

29) KAUKAISIN PAIKKA, JOSSA OLET KÄYNYT?
egypti? ei. jenkit

30) KLASSINEN VAI MODERNI?
Klassinenmoderni

31) KUVAILE LAUKKUASI JA SEN SISÄLTÖÄ?
virheä veska. lompakko, kamera, sitteet ja tamppoonit. muistivihko ja piilarikotelo.

33) PARAS ASIA KOTONA?
rauha.

34) LEMPIKIRJAILIJA?
hmm

37) MITEN NUKUT?
raskaasti

38) VIIMEISIN IKÄVÄ?
vähän aikaa sitten

39) KUINKA MONTA TYYNYÄ SÄNGYSSÄSI ON?
monta

40) MITÄ SINULLA ON PÄÄLLÄSI JUURI NYT?
empä sano

41) KUINKA USEIN KIRJAUDUT GALLERIAAN PÄIVÄSSÄ?
kerran abauttiarallaa

42) KESKIVERTO KOMMENTIT PÄIVÄSSÄ?
0-1

43) KENELTÄ SAAT ENITEN KOMMENTTEJA?
hm.

44) SINULLE 2 TÄRKEINTÄ IHMISTÄ?
koko perheeni.

45) TYKKÄÄTKÖ SHOPPAILLA?
kyllä, silloin tällöin. ruuhkassa en.

46) MONELTA HERÄSIT TÄNÄÄN?
5:20

47) PARAS ASIA TALVESSA?
lumi, siis jos sitä olisi

48) PARAS ASIA KESÄSSÄ?
lämpö! ruohon tuoksu, ah.

49) VIIMEISIN KERTA KUN SAIT SAKOT?
puolentoista vuoden aikana 22 sakkoa. viimeksi viikolla.

50) MITÄ TEKISIT, JOS SAISIT 10 000€ KÄYTTÖÖSI?
maksaisin 9 000 eurolla velkaa pois, tonnin käyttäisin, vaikkapa matkaan.

51) HYMYILETKÖ JUURI NYT?
juh

52) JOS PÄÄSISIT NYT MINNE TAHANSA, MINNE MENISIT?
hawaijille

53) PARAS ASIA ELÄMÄSSÄSI?
elämä itse

54) SEURAAVA ULKOMAANMATKASI?
taas vuoden kuluttua. jonnekkin äkkilähdöllä.

55) OLETKO YLÄKERRASSA?
Ei ole semmosta

56) MILLOIN AIOT MENNÄ NUKKUMAAN TÄNÄÄN?
sitten kun valot sammuu

-öökijKeskiviikko 12.03.2008 21:15



Aloitetaan hieman kevyemmillä kysymyksillä. Kerro, mitä sinulle tulee mieleen seuraavista väreistä. (Miellätkö tietyn värin tiettyyn päivään, tunteeseen, muistoon, henkilöön...?)

SININEN - siniristilippumme...daadadaa..
PUNAINEN - kukkamekko
VIHREÄ - ikivirheät
KELTAINEN - muna
VALKEA - lumimaisema
MUSTA - öinen polku

Mikä muoto miellyttää silmääsi eniten: NELIÖ, KOLMIO vai YMPYRÄ?
- kolmio

Millä verbillä kuvailisit itseäsi? Mainitse vain yksi.
- tasapainoisen tasapainoton

Valitse jostakin laulusta kohta, joka muistuttaa sinua mielestäsi eniten. Kirjoita tuo kohta tähän ja kerro, miksi valitsit juuri sen.
" Se ei ole maailman helpoin asia
olla nainen suhteessa
Se ei ole maailman helpoin asia
Se ei ole maailman helpoin asia
olla mies ja suhteessa
Se ei ole maailman helpoin asia

Olla pitkämielinen
ja kiinnostuva
pitää suhde virkeänä
liikuttua
Nähdä suurta rakkautta
aamukahvissa ja
iltapäivisin ruokakaupassa
kun kaksi ihmistä
on yhtä kaukana
kun kassaneidillä on silmä toisesta"
- KOSKA tahdon vakaata elämää ja tasapainoisuutta, turvallisuutta, arkea ja rutiineja. mutta helevetti että ne ossaa myös kyllästyttää! kyllästyn ja turhaudun nopiasti, joten parisuhteen virkeänä pitämisessä on työnsä. tai oman ihtensä virkeänä pitämisessä.

Sinä...
[ ] tiedät
[ ] osaat
[x] yrität
[x] teet

Kuvitellaan, että olet kirjoittamassa kirjaa itsestäsi, et mitään omaelämäkertatyylistä, vaan ajatustesi, mielikuviesi ja uniesi sanoiksi pukijaa. Minkä antaisit tuolle kirjalle nimeksi?
- tein ja julkaisin jo. kohta 2v sitten. nimi oli "rajatapaus"

Onko mukavampaa antaa vai saada? Perustele.
- kumpaakin. tykkään huomiosta ja huomionossoituksista, joten tykkään saada. mutta jos antaessa huomaan toisen vilpittömän onnellisuuden, tulen ihte tooodella hyvälle mielelle:)

Menettäisitkö mieluummin näkö- vai kuuloaistin, jos olisi pakko menettää toinen? Miksi?
- ehdottomasti kuulo. maailmassa on niin paljon paskapuhetta, ja aina voisi silti juorut lukkee seiskasta jos mieli tekkee. näkö on muutenkin mulla niin ja näin, joten se on sellainen heikoin lenkki mistä tahtoo pittää kiinni eikä menettää kokonaan.

Minkä luulet olevan yleisimmin syynä siihen, että ihmiset kirjoittavat? (tarkoitan kaunokirjallisuutta, runoja, jne.)
- psykiatrista ajatusten purkua

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? Onko sinun elämälläsi tarkoitusta? Uskotko kohtaloon? Pohdi näitä kysymyksiä.
- onko elämällä varsinaista tarkoitusta? mie uskon sekä sattumaan ETTÄ kohtaloon. myös sattumanvaraisuuteen.

Mikä on tärkeintä elämässä?
- perhe, ihmissuhteet ja kykeneväinen tyytyväisyyteen, oli asiat miten oli.

Mitä ajattelet ihmisistä kansana? Olemmeko me pohjimmiltamme hyviä vai pahoja? Ajatteletko, että ihminen on vain eläin eläinten joukossa?
- ihminen on tyhmä eläin. kyllä myö vielä sukupuuttoon ittemme tapamme.

Millainen ihminen on kaunis?
- persoonallinen. positiivinen. yllätyksellinen

Miksi lastenohjelmissa hyvikset voittavat aina pahikset? Meneekö se tosielämässäkin mielestäsi niin?
- lapsilla on kyllä aikaa aukasta silmät todellisuudelle. ei pumpulikuvia saa kuitenkaan liian aikasin puhkaista:I

Mitä on pahuus? Pohdi.
- pahantahtoisuus.

Millaiset asiat ahdistavat sinua? Miksi? Mikä niissä ahdistaa?
- ahdistaa ne hetket, kun huomaa olevansa varsin voimaton taikka kykenemätön tekemään mittään jonkun asian etteen. paniikin yllättäessä ahdistaa suuresti.

Usein hulluuden ja nerouden raja on hiuksenhieno. Miten pystyy erottamaan nerouden hulluudesta? Eikö hulluudessa olekin neroutta ja neroudessa hulluutta? Pohdi.
- neron erottaa hullusta vain ihmisten suoma kunnioitus.

Miten uskot maailman syntyneen?
- alkurähjähdys se on varmaankin se synty..

Millä adjektiivilla kuvaisit kuolemaa? Mainitse vain yksi.
- tiedottomuus

Mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen? Mitä sinä ajattelet kuolemasta? Onko elämää vielä kuoleman jälkeen?
- uskon jotta jokkaiselle on oma tiensä, eikä lopullista yhtä ja oikiaa ole olemassakaan. toiset pääsevät taivaaseen, toiset helevettiin, toiset syntyvät uudelleen ja osa vain lakkaa olemasta.

Mitä rakkaus on? Suuri ja vaikea kysymys, jota on mietitty jo alkuajoista lähtien. Liian monet sekoittavat rakkauden ihastukseen, himoon tai muuhun eri tunteeseen. Rakkaus on asia aivan erikseen. Onko sinulla kokemusta rakkaudesta? Mitä se sinun mielestäsi on?
- mielestäni "elämän rakkaus", ja "elämän mies" voivat myös olla eri asioita. elämän suuri rakkaus on sitä mieletöntä tunnepaloa joka on viedä järjen mennessään, eikä siitä tule loppua. mutta yhteiselo ei välttämättä onnistu. elämän kumppanin kanssa roihu aikanaan hiipuu, mutta lujittuu sydäksi luottamukseksi, ystävyydeksi, arkirakkaudeksi.. se, että kun vielä 30 avioliittovuoden ja viiden lapsen jäläkeen voi siivotessa pysähtyä miettimään, miten toista rakastaakaan, se on kai sitä rakkautta.

Ja näin lopuksi, sulje silmäsi ja muistele tähänastisen elämäsi onnellisinta/täydellisintä/ihaninta hetkeä. Anna tuon hetken piirtyä luomiesi sisäpintoihin valokuvatarkasti ja yritä sitten muuttaa kuva tuoksuiksi. Millä tuoksuilla kuvailisit tuota hetkeä?
- hahhaa:DD hyvä puhua kun en hajuaistia juurikaan omista ennää vuosien jäläkeen. joten joten.. nuo hajulliset muistot ovat sitten vuosien takkaa.
hmm.. silloin haisi märkä nurmikko ja joku kirpeä kukka. ja kevyt lehmänpaska:D

lsjlajflaKeskiviikko 12.03.2008 20:50



1. Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi pestä hampaita pää alas päin?
en ole kokkeillut, mutta varmaan tämä innoittamana sitä yritän:)

2. Mikä vastakkaisen sukupuolen teko/sanat saavat sinut positiivisesti yllättymään?
yllättävä huomaavaisuus. työkaveri toi kerran työmaalle takeaway-kahvit mulle ja hälle tullessaan, ja sellaista en ole kertaakaan myöhemminkään kokenut:)

3. Kun kuitenkin kuuntelet musiikkia, mikä kappale soi nyt?
telkasta tullee... en tunnista, sori.

4. Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on aina samaa kaavaa?
ollut viimeiset 3v, vaikka paljon onkin saatu aikaan.

5. Uskotko, että on olemassa jotain elämää suurempaa?
kyllä vain. sellaista jota ihmismieli ei kykene käsittelemään.

6. Tahtoisitko olla jossain muualla nyt?
hmm. no ehkä. voisi elellä jotain hetkiä uudestaan:)

7. Onko sinulla jotain suuria suunnitelmia tulevaisuuden kannalle?
onhan nuita. varsinaiset suurimmat tavotteet oon jo suurimmalti osalti saavuttanut. eri asia on toki pittää ne kasassa ja hyvissä mallein jatkossakin.

8. Oletko koskaan hokenut yhtä ja samaa lausetta melkein koko päivän?
en ehkä koko päivää. ellei flunssakolotuksista aiheutuvaa narinaa, mutinaa ja voihkimista lueta joksikin jota "hoetaan" koko päivän.

9. Tai laulanut samaa kappaletta koko päivän?
en pahemmin laulele, mutta päähän on jäänyt soimaan.

10. Laulatko ylipäätään usein?
en

11. Jos laulat, niin mikä on yleisin laulu mitä laulat?
en viitti rääkätä muitten ja omia korvia

12. Onko sinulla suosikki yhtyettä/artistia?
onhan niitä aina jotain.

13. Heidän paras kappaleensa?
en jaksa miettiä nyt.

14. Tykkäätkö ylipäätään enemmän ulkomaalaisista- vai suomalaisista yhtyeistä?
suomalaisista

15. Onko sinulla tiettyä henkilöä, jota kaipaat silloin tällöin?
on on.

16. Pidätkö kyseisestä henkilöstä enemmänkin kuin kaveripohjalta?
menneet on menneitä. mutta tottakai.

17. Sano yksi asia, josta olet ylpeä itsessäsi?
aikaansaava olen kun sille päälle satun. ja laiskaksi ihmiseksi paljon tehnyt ja saavuttanut, vaikka usein menenkin mistä aita on matalin.

18. Entä yksi asia, josta et pidä itsessäsi?
tuo tuo.. motivaatiota on joskus hankala pittää yllä kun turhaudun ja kyllästyn perin nopiasti ja helepost. pitkäjänteisyys myös puuttuu.

19. Sano kolme asiaa jotka haluat tehdä ennen kuolemaasi?
niitä on paaaljon enempi kuin 3. mutta kai ne 3 tärkeintä on ne, jotta kokkee olevansa tyytyväinen elettyyn elämään, on sinut ihtensä, asioittensa ja perheensä kanssa, ja on saanut rakennettua hyviä ja kestäviä suhteita, ja pidettyä niitä yllä.

20. Onko sinulla maata jossa haluaisit käydä?
monen monta.

21. Maailman komein mies?
jaa-a.

22. Maailman kaunein nainen?
näen lähes joka päivä kadulla niitä maailman kauneimpia naisia:)

23. Lempinäyttelijäsi?
ei varmaan kettään erityistä. jolie ossaa näytellä jos pyssyisi vain poissa nuista toimintaleffoista.

24. Lempielokuvasi?
vuosi nuoruudestani

25. Onko sinulla elokuvaa, jonka olet nähnyt tajuttoman monta kertaa?
vuosi nuoruudestani

26. Pidätkö vieläkin elokuvasta, vai joko se on kulahtanut?
Pidän. ehdottomasti

27. Laulun sanat, joita arvostat?
oih! niitähän on monia:D!

28. Mitä arvostat vastakkaisessa sukupuolessa?
jos on "sitä jotain". ronskius, maskuliinisuus, rehellisyys ja suorapuhheisuus.

29. Entäs saman sukupuolen edustajissa?
suorapuhheisuutta ja rehellisyyttä. pikkumaisuus ja ärsyttävä tapa kotkottaa selän takana ja pittää ylenpalttisia mykkäkouluja on helevetin ärsyttävä tapa joka polkee naisia siihen sovinistiseen stereotypiaan.

30. Onko sinussa näitä piirteitä?
suorapuhheisuuden ja rehellisyyden takia olen kyllä saanut nenilleni monasti.

31. Onko sinulla henkilöä, jota et vain saa pois mielestäsi?
on.

32. Mitä piirrettä arvostat ystävissäsi?
suorapuhheisia ja rehellisiä. lapsekas saa olla, mutta lapsellinen ei.

33. Yksi asia, jota et ole kokenut, mutta haluaisit kokea?
niitä on paljon. äitiys on yksi sellainen.

34. Lempi opettajasi koulusta?
.

35. Arvostatko opettajia?
joitakin arvostin, toisia en.

36. Millainen oppilas olet?
olin siis. riippuen niin monesta seikasta.

37. Jos saisit muuttaa yhden asian menneisyydessä, mikä se olisi?
kadun monia asioita, mutta yhtäkään en muuttaisi.

38. Jos olisit eläin, mikä eläin haluaisit olla?
koira?

39. Mikä eläin paras ystäväsi olisi?
koira

40. Onko sinulle sattunut suurempaa onnettomuutta?
on. mutta säikähyksellä on selevitty tähän saakka.

41. Paras muistosi?
muistot mulle tärkeitä ja niitä vaalin hirmusesti. en tiedä mikähän niistä paras olisi..

42. Jos saisit palata mihin vain päivään menneisyydessä, niin mihin palaisit?
niitäkin on monia. voisin palata teini-öihin ensirakkauden parriin, muutamaan pentuajan jouluun, tai viime pikkujouluristeilyyn tai tai..:)

43. Vai haluaisitko mielummin siirtyä tulevaisuuteen?
en. elän tässä ja nyt. muistot on asia erikseen, mutta tulevaisuuden odottamisella onkin se pointti, että kun ei tiedä tarkalleen mitä tuleman pittää.

44. Käytätkö meikkiä?
Juu

45. Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että voisit vähentää?
joskus 7-luokalla mulle äiti sannoi:D mutta ompa niistäkin ajoista kohta 9 vuotta aikaa..

47. Onko tänään tapahtunut mitään erikoista?
hm. ei. säästyin potkuilta:D

48. Onko suomalaisuus kaunista?
kaunista? ei, rumaa ja raadollista, mutta ylypeä siitä olen:)

49. Vai haluaisitko mielummin olla jonkun muun maalainen?
no jos oisin muuanne syntynyt, mutta suomessa kun syntynyt ja asunut, niin oppinut arvostamaan tätä maata hyvin paljon. ja ennenkaikkea ulukomailla asuneena voin sannoo jotten koskaan halua täältä pois muuttaa.

50. Sano kaksi hyvää kappaletta, jotka ovat ilmestyneet kuluneen vuoden sisällä?
back to black on tämä vakia. mikähän se toinen olisi? oi niitä on kuitenkin aika monta..

51. Mitä tekisit, jos huomenna heräisit 800 vuotta myöhemmin Max nimisenä miehenä?
paha mennä sanomaan. varmaan pittäisi ensin käyä vettä heittämässä ihan vain testatakseni mitenkä se toimii ja miltä se tuntuu:D

52. Tunnetko henkilöä, josta olet pitkään yrittänyt päästä väkisin irti, mutta hän ei vain tajua?
kyllä! oi mistä nuo eksyneet lampaat aina mun luo löytävät?

53. Toivottavasti kyseinen henkilö ei ole tyttö- tai poikaystäväsi?
ei ainakaan nykyinen:)

54. Onko sinulla tapana lähetellä turhia viestejä ja sitten valitat kun saldosi menevät kiinni?
ei oo saldoa enkä viestejä hirmusesti es jaksa lähetellä. puheluissa on kiintee hinta joten ei ole vuosiin tarvinnut puhelilaskun takia jottain kainostella.

55. Juhla josta pidät kaikkein eniten?
joulu

56. Onko sinulla juuri nyt ikävä jotakin?
on on

57. Voisitko rehellisesti sanottuna sanoa olevasi onnellinen?
perusonnellinen. pientä kriisiä ollut nyt kuluneena aikana, mutta kuitenkin. kyllä, aika onnellinen:)

58. Asia, jota teet vaikka vihaat sitä?
kai se on mun oma neuroottisuus. auton lukkojen tarkistaminen, vaikka vastauksen jo tietää.. ja armoton sotkeminen. mistä se johtuu?

59. Kaksi asiaa, joista iloitsit tänään?
1) en saanut potkuja 2) sain töistä ilmaisia heureka-lippuja:D!

60. Lupaatko tästä päivästä lähtien olla tyytyväinen itseesi?
mie en luppaa mittään:D mutta kyllä perustyytyväinen olen. olen kaukana täydellisestä, ja toisinan ryven oikein urakalla itsesäälissä. mutta pääsääntöisesti olen jo virheeni ja haittani hyväksynyt eikä ne juurikaan haittaa:)