IRC-Galleria

Miten suuri inhoni onkaan
jopa siihen hetkeen kiteytettynä.
Aikaisemmat haluni kun olet juonut
raakana kurkustasi alas
humaltuen niistä vain astetta liiaksi
minun makuuni.

Miten suuri inhoni onkaan
tähän hetkeen nidottuna.
Miten aiemmin osasit sanoa
kaiken niin ihan erilailla..



"Tuunko mä räplää sua?"

pitikö sen päävesiputken räjähtää justiinsa kun sain edellisen vesivahingon korjauksen hyvälle mallille..?

Minä melkein jo unohdin
miten nopeasti pölyttyy
kultakin.

Hylätyt renkaat liesituulettimen yllä.

Kilisten käypi alkon kassit,
ovella on tungosta.
Minä jätän kengät jalkaan
korokkeilla on etunsa.

Liha näyttää kypsemmältä
kuin alkuillasta.
Boolin myötä moni muuttuu
-mutta minä olen huipussa!


Nips naps napit käy
kun liivit nätisti vilahtaa,
hameen helma kurkottaa
kohti juhlatunnelmaa.


On ilta vasta nuori
kunnes aamu sarastaa,
ja naapurin valituksia voi muistaa
siihen mihin oksentaa.


Olen olen olen jo huima!
Mua kaikki rakastaa!


Äkkiä on vastassa tyhjyys
oksennus omalla rinnalla.


"Miksei kukaan kertonut,
että bileet oli jo ohi..?"

Räävittömyyteni ajoi ahdinkoon.
Uuden testamentin alaslaskuun
kaikilla muinaisilla kielillä,
mitä me hölmöt joskus ymmärsimme.

En ole enää se ihminen
sinua tyydyttämään,
en osaa kokata
-en kykene sikiämään.

Naisesi happani palaksi lihaa,
josta nauttiminen on mahdotonta
ja joka jää hampaittesi väliin viikkokausiksi.


Katkeruutesi maistuu myös,
en ollut lihatiskin tuoreinta antia enää
hetkeen tai toiseen..

Kauppareissunikin karahtivat karikkoon.
Suuttumuksesi olkoon ymmärrettävää.


"Lihatiskiltä,
saisinko kilon pill..."

eli pikainen työmaavisiitti venyikin sitten rellun kampeamiseksi irti porttikongista palkin päältä..

Kyllähän sinä tiedät,
miten vieläkin antaisin sinulle kaikkeni,
jotta saisit elämäsi uomiinsa
niistä toisista samanlaisista.

Vuosien kulutetut naarmut.


Kyllähän sinä tiedät,
että välitän niin
ja antaisin sinulle kaikkeni

-mutten itseäni enää.

Ihailemasi maisemat
tuosta halkeilevasta ikkunasta
ja hilseilevistä lakkapinnoista.

On talvi tullut,
syksy ainakin
ja enää ei naapurin setää punastuta
astuminen siihen erotiikkaliikkeeseen
josta sinäkin hait karvoin pehmustetut
raudat sänkysi karmille.

Kallion rappioromantiikkaa,
ja miehesi pienessä yksiössä.
Olet boheemia ja paljasjalkaista
yhtä aikaa,
ja niin pirun ylpeä siitä,

miten selviytyminen on jo arkipäivää.



Vaikka kadulla puukotettiin taas
jo kolmatta kertaa tässä kuussa..

Oisi silloin jo aikaa sitten
pitänyt taantua lapseksi.
Olla ikäisensä veroinen

tunnetilaltaan
ja tarpeeksi pienissä kengissä.


Oisipa silloin ollut äiti pitämässä kädestä,
kääntämässä päätä muuanne
kun näytän vanhalle sedälle nuken avulla
mihinkä minua koskettiin.

-Kerran taikka kaksi...


Saisin painajaisille oman nimensä,
kansion metalliseen lokerikkoon.

Antaa ajan kasvattaa aikuiseksi
kun tämä kaikki on ohi.

Kaiken vastaan hangoittelunkin keskellä
sydämeni huutaa taustalla;
"Kyllä!"









-Mutta minän sanon rakas, vielä ei ole kysymysten aika