IRC-Galleria

365 Päivää
aaltomaisista vitutuksista
hekumollisiin huippuihin,

eikä silti päivääkään,
ettet sinä olisi aina ollut siinä minulle
läsnä..

Strobovalot kulmakunnan
suurimmilla nautamarkkinoilla.
Olette kouluttaneet
perin hyvin omat ihkaoikeat
näyttelyeläimenne

korostamaan kauneudellaan
alkuperäistä tarkoitusperää.

Pohtikaa, antakaa pisteitä.
Laskekaa millainen on
tuo näkymättömässä liekassa talutettu
arvoasteikolla.


Järkytys suvun liikkeestä,
järjestäytyneestä komeudesta.

Parin viikon päästä on uudet markkinat.
Ole silloin poissa,
sillä siellä arvostellaan utareita
ja niiden lypsettävyyttä.

Riippuvuuden ruma sana
katkeruus..
aina kauempana

Luulo siitä
että puolin ja toisin
vaikka totuushan aina
toisinpuolin

Tuo kaunis ääni puhelimessa
jälleen lupaa ensiviikon

ikävöin, ikävöin..

Kasvavat luvatut sanat
kauniiksi muistoiksi.

En kykene korttani kantamaan
kapeilla ja korkeilla koroilla,
mutta anna minulle hetki
leijua korkealla,
-niin ikään kuin
sen aika olisi läsnä.

En uhku naisellisuutta,
mutta anna minun nauttia paikastani
joka sieluani täydentää.
Anna hämmentyä väreistä,
löytää sopivat sävyt arkeen.

Sinulla on suuri osa tähän kaikkeen,

so let me be your Marilyn..!

Vielä aikaa sitten,
oisin kuvannut poistamistasi elämästäni
yhden raajan amputaatioksi.

Ja miten niin ruumiin voimissani
pelkäsin rampaisuuttani
jos sellainen päivä koittaisikaan.
Olisin vain vaillinainen,
ja ennen kaikkea hajonnut.


Vaan ompa se ihminenkin
riippuvainen ymmärtämättömyydestään.
Minä olen kuin uudestisyntynyt

yksijalkaisena.







**metaforan yliviljelyä**

Vuosia sitten unohdetusta paperinukkekylästä,
jonka varjot välkkyivät vain
minun työpöydälläni,
tuli tänään vain suttuisa
ja lääkehuuruinen muisto.

Sillä juuri nyt huomasin,
ymmärsin rakentaneeni
yhden suuren muurahaispesän,
jossa yhdessäolo on kuhinaa parhaimmillaan
ja työtä vaatii jokaiselta
jottei lumi tuisku sisään.

Sydänjuuriani myöten
olen ajautunut helpotukseen
näistä selvistä päivistä.




**How can I tell you, I really really love you!

Vääjäämätön kosto
kaukana maailmankatsomuksestani,
(tai ainakaan sen tiedostamisesta..)
saapui leppymätön ote
pieneen kuolevaiseen.

Mureneva käsitys
olevani toinen dioskyyreistä,
(se onnekkaampi)
sai olemassaololle uuden merkityksen.

Pahus..!



Uskon sen olevan oikeutta
siipieni sivalluksista.

Minulle sanottiin,
että tämä on aikaa jolloin ne jyvät
erotellaan akanoista.

Harmikseni olen huomannut,
jotta olen mahtanut kerätä ympärilleni
vain niitä pirun akanoita..

kipu ja kuume on vallannut tämän talon eikä taho päästää ketään pois otteestaan. voi perse, sanon minä. tähän alkaa olla jo melko väsynyt.

eikä kukaan tule käymään.

Miten suuri inhoni onkaan
jopa siihen hetkeen kiteytettynä.
Aikaisemmat haluni kun olet juonut
raakana kurkustasi alas
humaltuen niistä vain astetta liiaksi
minun makuuni.

Miten suuri inhoni onkaan
tähän hetkeen nidottuna.
Miten aiemmin osasit sanoa
kaiken niin ihan erilailla..



"Tuunko mä räplää sua?"