IRC-Galleria

jossain vaiheessa ne suuret tutkjat meni jo kääntämään epäonnen päivän maanantaista keskiviikkoon. mie olen kyllä sitä mieltä jotta jos se ei ole maanantai, niin se on torstai.
voi tätä suurta ketutuksen päivää ja miten kaikki voi heti aamusta alkaen juosta päin männikköä.

jotta mie olisin aamu 7ltä verstaalla, pittäisi mun olla liikenteessä jo 6.15. talviaikaan sitten varmaan jo 6lta. valitettavasti meirän piha on muistuttanut yhtä isoa uima-allasta nyt näitten syyssateitten jäläkeen, eikö myö olla sen mutalillun takia voitu pihaan saakka autoja tuoda varmaan kolmeen viikkoon. eilen sitten otin riskin ja ajelin pihhaan saakka hyvin tuloksin. tänä aamuna tulokset vaihtuivat kovin kun yritin silmät puoliksi raollaan nährä niitä uria säkkipimiässä (ei juma, myö tarvitaan ne pihavalot oikiasti nyt heti!), ja pienen humpsahduksen jäläkeen ei sitten nääkkään mittään kun lasit on täynnä kuraa.
kahlasin sitten nilkooja myöten puoli tuntia meidän tattarisuota pitkin ja heittelin lapio toisensa jäläkeen hiekkaa renkaitten alle ja yritin kaivaa autoa ylös.
hehheh... no eihän siitä mittään tullut ja kyllä varmaan koko mäntsälän kaunis kunta kuuli mun aamuraikailut kun pompin tasajalkaa vaatteet yltäpäältä märkinä ja kurasina.
toivon mukkaan pomolla ei ollut mulle tämän päivän varalle mittään huipputärkiää ja kiireellistä puuhaa, sillä sinna meni sitten takasin vällyjen väliin nukkumaan.

enkä meinaa täältä tänä päivänä poistua yhtään mihinkään. tällä päivällä on jottain pahasti ua vastaan.

Pitkästä aikaa leppoisa päivä töissä. hommat oli valmiina jo puoleenpäivään mennessä, ja oli oikiasti tosi kummallista, jottei tarvinnut tuntia meuhkata keskustan ruuhkassa. ei siis sillä ettäkö siitä pitäisin, niin vaan kuitennin aina käy vaikka kuinka yrittää lähteä ennen taikka jäläkeen.
jotenkin tunnostaa muutenkin hassulta, kun päivän asiat sujjui kerrankin juuri nappiinsa. sain hoidettua optikkokäynnit vihdoinkin, kasattua taas parin viikon roskat tynnyriinsä, vietyä pikkusen etiäppäin talon remppahommassa, harjotettua jo sosiaalisia taitojakin päiväkahvien merkeissä ja siltikään ei olla edes alkuillassa.
normaalisti nuita yrittää tehä hiki hatussa ja sormet verillä, eikä vuorokauden tunnit riitä kumminkaan.

mutta nyt. levänneenä ja rauhoittuneena (ehkä vähän tylsistyneenäkin jo..) vain odottelen simpsonien alkua, jotta saa ne viimoisetkin ajatuksenrippeensä narikkaan.
ah.

ihminen on laiska eläin.