IRC-Galleria

Ohjaus: Francis Lawrence

Paljon kehuja ja vaihtelevia mielipiteitä elokuvasta kuultuani päätin sen sitten lopulta katsoa. Kaikin puolin odotukset olivat hyvät; idea kuulosti ja näytti hyvältä, leffa vaikutti huolella tehdyltä ja pitkästä aikaa odotin näkeväni jotain erilaista.

Ok, ennen "murskaamisen" eli negatiivisen puolen penkomista täytyy mainita ne hyvät asiat elokuvasta. Yksi niistä oli ehdottomasti Will Smith (Robert Neville), joka vetää hyvän ja erikoisen roolisuorituksen kuten koirakin. Autio Manhattan on visuaalisesti todella upea ja näytti hetken siltä että odotukset palkittiin. Syiden ja seurausten selittely hoidetaan tuttuun tapaan vilauttelemalla kliseisiä lehtileikkeitä ja palaamalla Nevillen muistoihin. Tarina on muuten jokseenkin yksinkertainen; Ihminen on onnistunut löytämään lääkkeen syöpään. Pian rokotteen saaneet alkavat saada omituisia oireita ja muuttua valoa karttaviksi olennoiksi. Vain prosentti maailman asukkaista on immuuneja virukselle ja heistäkin lähes kaikki ovat kuolleet. Robert Neville yrittää kehittää lääkettä huonoin tuloksin ja elelee Manhattanilla koiransa Samanthan kanssa. Turhaa spoilaamista välttääkseni jätän tarinan ratkaisuvaiheet kertomatta, sillä joku voi tykätä elokuvasta.

Elokuvassa ei lopulta olekaan mitään muuta hienoa kuin Manhattanin tyhjyys. Teknologia kehittyy hurjaa vauhtia, maailma valmistautuu HD aikaan ja elokuvissa odotetaan nähtävän entistäkin upeampia ja AIDOMPIA erikoistehosteita sekä animaatioita. Näin ei kuitenkaan ole tällä kertaa ja ensimmäistä kertaa kuviin ilmestyvät kuminaamaiset 3D ihmisapinat tappavat lähes kaikki odotukset. Upeasti toteutettuun ympäristöön on vaikea edes kuvitella mitään näin rumaa kuin yliluonnollisen voimakkaat, useita metrejä hyppivät kummajaiset. Alku lupailee tunnelmaltaan loistavaa elokuvaa ja Nevillen jahdatessa koiraansa pimeään tehtaaseen se vielä toimii. Myös Smithin näyttely, vähäinen valo ja äänet luovat hyytävää fiilistä katsojan ollessa täysin tietämätön olentojen ulkonäöstä. Kun ensimmäinen "böö"-kohtaaminen tapahtuu, leffan tunnelma siirtyy kammiovärinään. En juurikaan löydä mielestäni sopivaa vertauskuvaa elokuvan olennoille, sillä pikkukakkosen Ransukin lienee pelottavampi. Ulos päästyään Neville saa katsekontaktin yhden olion kanssa, joka seuraa häntä melkein ulos asti. Tässä vaiheessa kammiovärinässä oleva tunnelma voidaan todeta kuolleeksi ja edelleenkin on mahdotonta ymmärtää syytä huonon CGI:n käyttöön. En tiedä, en muista, eikä kiinnosta tietää elokuvan ikärajaa, mutta uskoisin sen olleen jenkeissä k-11 kun taas Suomessa se todennäköisesti oli korkeampi. Elokuvassa on muutamia upeita kuvia ja kohtauksia joista suurimman osan pilaa edellämainitut CGI olennot. Loppua kohti alkaa myös koko idea tuntua puulta ja tunnelman kuoltua jo kauan sitten, elokuvan loppu ei tunnu oikein miltään.


**½