IRC-Galleria

FryGuy

FryGuy

https://www.facebook.com/jarellphoto

Selaa blogimerkintöjä

Nerokkuuden huippu :DTorstai 17.02.2011 17:18



"Suomalainen turisti" :D

Peli-arvostelu: Grand Theft Auto 4Maanantai 14.02.2011 14:01

Viime aikoina ei ole tullut kovinkaan paljona loistavia pelikokemuksia eteen, mutta tässä tulee yksi joka nousee melko korkealle. Sanotaan, että "ihan ok"-tasolle.

"Ihan ok" saattaa kuulostaa mitäänsanomattomalta, mutta tässä pelisarjassa se on aika korkealla kuitenkin. GTA 4 on edeltäjiinsä nähden suuri harppaus teknisesti eteenpäin. Fysiikka toimii tyylikkäästi, ihmiset myös, räiskinnässä on yllättävän paljon potkua ja realismia on tavoteltu rankasti. Aiemmista peleistä tuttuja virheitä on myös paikattu eikä poliisit ilmesty aina niin tyhjästä selän taakse kuin aiemmin vaikka erikoisia johtopäätöksiä he silti tekevät. Kaahailu ja vapaa rellestäminen on hauskaa hetken aikaa ja pelissä riittää myös "offtopic" tehtäviä paljon. Peli sijoittuu nykyaikaan, joten kännykkä ja internet tuovat peliin aivan uuden ulottuvuuden sekä päänvaivaa. Koomista on se, että näiden laitteiden mukaantulo aiheuttaa väkisinkin sellaisen fiiliksen, että "ennen kaikki oli niin paljon yksinkertaisempaa". Itse en pelin aikana pahemmin soitellu kavereille, käyny ryyppäämässä, pelaamassa baaripelejä, ottanut kuvia kännykkäkameralla tai surffannut netissä. Ihan mielenkiinnolla odotan, että voiko seuraavassa GTA:ssa mennä nettikahvilaan pelaamaan jotain vanhaa GTA:ta. "Yo dawg!"

Peli sijoittuu Liberty Cityyn ja tästä se "ihan ok" selittäminen sitten alkaa. Yksinkertaisesti kaupunki on tappavan tylsä eikä tarinan alkupuolella olleet tiesulut auetessaan paljastaneet mitään muuta kuin samaa harmaata katua ilman mitään persoonallisuutta. Peli on grafiikoiltaankin hyvin "harmaa" realismin tavoittelun vuoksi, mutta se ei ole tässä tapauksessa se suurin miinus. Suurin miinus, joka pudottaa GTA 4:n ohi San Andreaksen ja ehkä Vice Cityn on se, että pelistä on karsittu huumori. Draamaa, surua, menetystä ja kostamista pelissä riittää. Realismin tavoittelu on mennyt tässä liian pitkälle eikä peli jaksanut kiinnostaa puoliksikaan niin paljon kuin San Andreas, joka on edelleen se monipuolisuuskuningas. GTA 4:n tehtävät ovat realistisia salamurhia, mafiosojen juoksupoikana toimimista ja muuta ajelua paikasta A pisteeseen F. Kun muistelee San Andreaksen tehtäviä, joissa hallituksen mystinen tyyppi käskee CJ:n varastamaan hävittäjän lentotukialukselta, pilviveikko haluaa farmilleen leikkuupuimurin ja myöhemmin vielä tunkeutua armeijan salaiseen tukikohtaan, ovat nämä GTA 4:n tehtävät pelkkää löysää ripaskaa.

Pelin päähenkilö Nico Bellic oli myös pienoinen pettymys. Ryssä-teema pelin alussa alkoi pian ahdistaa omalla "harmaudellaan" kaiken muun lisäksi ja kun ensimmäiseen kunnon vaatekauppaan pääseminenkin kesti hetken niin alkoi Nicon ulkonäkökin vituttaa. GTA 4 on kokonaisuudessaan San Andreakseen verrattuna hyvin riisuttu versio. Ajoneuvoja on vähemmän (erityisesti lentäviä ei ole kuin helikopteri), pelaajalla on paljon vähemmän henkilökohtaista tekemistä (puvustus, kampaus, ruokavalio, urheilu jne.) Pelasin PC version, joten en voi antaa täyttä 10 pistettä edes grafiikoille, sillä käännös on tehty helvetin huonosti Playstation versiosta. Tämä on ainoa peli, jossa tulee jokaisella PC-pelaajalla laitevaatimukset vastaan. Näytönohjain laulaa hoosiannaa vaikka ruudulla ei tapahdu yhtikäs mitään. Olen kuitenkin nähnyt pleikkariversion ja se näyttää hyvältä. Välivideoiden automatisoidut kamerakulmat myös bugaavat todella usein eikä kuvassa välttämättä näy kuin puolikas naama, olkapää tai sitten kuva rajautuu jotenkin muuten omituisesti tyhjään huoneeseen tai pitkin seiniä.

Kaikesta yllä mainitusta huolimatta GTA 4 ei ole huono peli. Se vain on harmaampi, huumorittomampi, realistisempi ja visuaalisesti upeampi kuin edeltäjänsä. GTA pelisarja on pyorinyt jo pitkään samoilla kulmilla ja odotankin ihan mielenkiinnolla tulevaa. Tällä grafiikalla näkisin ihan mielelläni, miltä San Andreas näyttää, mutta voihan olla että Rockstarin studioilta on tulossa jotain aivan uutta.

Peli-arvostelu: Red Faction: GuerillaPerjantai 11.02.2011 01:01

Yksi joulukuun super-alesta ostetuista peleistä ja ehdottomasti yksi parhaimmista. Ensimmäinen Red Faction oli klassikko ja sitä tuli pelailtua aikoinaan paljonkin. Ostin kaikki 3 peliä samaan aikaan kun ne sai yhteensä jollain 5-6€:lla. Red Faction 2 oli jotain niin karmeaa kuraa, että siitä olisi hauska kuulla erään youtubessa tunnetuksi tulleen peliarvostelijan mielipide. Peli ei viitannut mitenkään alkuperäiseen, alkoi jostain päättyen johonkin, näytti rumemmalta kuin alkuperäinen, aseita oli vaikka muille jakaa, mutta pelissä tuli käytettyä vain yhtä tai kahta ja koko Marsin kaivosmiesten punainen kapina oli tuotu maapallolle. Koko Red Faction teemaa oli väritetty kaiken lisäksi muistuttamaan Neuvostoliittoa ja Stalin-tyylisiä patsaita sekä julisteita oli siellä sun täällä. Oma arvioni on, että peli teetettiin halvalla jossain Venäjällä eikä alkuperäistä peliä ollut kukaan edes nähnyt.

Tuon pakkopuurtamisen jälkeen alotin pelaamaan Red Faction (3): Guerillaa erittäin alhaisin odotuksin. Erittäin positiivena yllätyksenä tuli, että kyseessä oli todellinen "reboot". Olin hetken yllättynyt first person pelimuodon muuttuneen Dead Spacen kaltaiseen third person kameraan. Pelissä ollaan jälleen Marsissa ja tapahtumat sijoittuvat joidenkin vuosikymmenten päähän ykkösestä. Pelihahmona on "Mason", joka saapuu Marsiin tekemään rehellistä kaivosmiehen työtä. Pinnan alla kuitenkin kytee uusi punainen kapina paikallista toimintaa johtavaa EDF sotilasjärjestöä kohtaan. Mason joutuukin välittömästi ristituleen ja päätyy punakapinan riveihin.

Guerilla korostaa erityisesti sitä, mikä oli ykkösessä niin hauskaa ja mullistavaa eli paikkojen tuhoamista. Tällä kertaa liikutaan pelkästään ulkoilmassa eikä sokkeloisissa laitoksissa, joten tunneleiden kaivamiselle ei tole tarvetta. Pelissä voi käytännössä tuhota kaiken pienimmästä suurimpaan rakennukseen. Pelin alussa pelaajalla on vasara, joka on myös ainoa vakio-ase, jonka vaihtaminen ei onnistu sekä kiinni tarttuvia räjähteitä. Rakennusten tuhoaminen on yllättävän hauskaa ja mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän räjähteitä tulee, niiden määrä kasvaa ja kohteet muuttuvat entistä mielenkiintoisemmiksi. Rellestämistä ja riehumista EDF:n kiusana riittää aina pelin loppuun asti, jonka jälkeen maailmaan saa jäädä vapaasti jatkamaan jos tuhottavaa riittää. Red Faction Guerilla on lähes kuin Grand Theft Auto: Mars ja maailma on arviolta samaa kokoluokkaa kuin San Andreas. Maailma koostuu kuudesta alueesta, jotka täytyy vapauttaa EDF:n hallinnasta suorittamalla erinäisiä tehtäviä aina kun omalta riehumiselta ehtii.

Hauskasta ja erilaisesta pelikokemuksesta on siis kyse, mutta katsotaampa sitten niitä heikkouksia. Guerillassa kuten GTA:ssakin on järjetön määrä ajamista eikä ajoneuvojen käyttäytyminen saa kouluarvosanana kuin tylyn 5-. Säälistä läpi kun peli on muuten niin hyvä; Ajaminen "lagaa" ja joskus nopea korjausliike johonkin suuntaan saattaa spinnata auton seinää päin tai heittää sen voltilla jonnekin hevon vittuun. Pelissä on paljon "aja tästä tuonne tässä ajassa"-tehtäviä, jotka ottavat ankarasti etu- ja takaraivoon auton pyöriessä jossain hiekkakuopassa itsekseen vaikka olet jo heittänyt näppiksen ikkunasta. Lisäksi jotkut ajoneuvot ottavat tuon "lagaamisen" yhteydessä ihmeellisiä spurtteja kiiveten näin lähes pystysuoraa seinääkin ylöspäin.

Tämän omituisen third person kuvakulman takia räiskintäkin on pelin alkuvaiheilla tuskaista. Tähtäin on iso ja hankala vaikka siihen tottuukin pelin myötä. Peliin on GTA:sta lainattu myös EDF:n naurettava tarkkaavaisuus. Sama kuin GTA:ssa juoksee jonnekin syrjäiselle kujalle ja ampuu ilmaan niin välittömästi selän takaa kuuluu "Hey you" ja "PAM": Lainvartija on suorittanut tehtävänsä. Guerillassa olisi mahtavaa jos olisi olemassa edes pieni "Hitman" tyylinen mahdollisuus hiipiä tukikohdissa, täyttää rakennukset räjähteillä, juosta pois ja painaa nappia. Mutta ei. Hiipiminen saattaa joskus onnistua helpostikin, mutta heti kun ensimmäinen räjähde irtoaa kädestä niin tulee hälytys. Loppua kohden en enää edes yrittänyt hiipiä vaan kiinnitin kaikki räjähteet ajoneuvoon, vedin rätin päähän ja ajoin sen EDF:n toimiston ovesta sisään.

Mason, Gordon Freeman, Mason, Mason, haa Mason, ohoo Mason ja Mason-ilmiö kehittyy tarinassa, mitä pidemmälle peli etenee. Tukikohtia, punakapina vastaista propagandaa ja vartiointipisteitä tuhoamalla saa kasvatettua tavallisissa siirtolaisissa taistelutahtoa saaden heidät liittymään kapinaan. Mason on paikallinen julkkis, jota ei haukuta vaikka hän GTA-tyylin tulee ja ottaa ajoneuvon haltuunsa vaan pikemminkin kehotetaan ajamaan varovasti. Pelin edetessä ei kuitenkaan tarvitse sotia yksin vaan tarpeeksi suuren kaaoksen keskellä nämä fanit ryntäävät apuun. JA VOI JUMALAUTA, voin sanoa, että Mad Max tyyliset aavikkorosvotkin pelottivat vähemmän kuin paikalle saapuvat täydennysmiehet. Lähes kaikissa peleissä boteista on haittaa, mutta tässä ne voivat jopa ampua omia. Strategiaa tai älyä ei ole vaan täydennykset tulevat suojelemaan idoliaan kuin presidenttiä. Paikalle saapuminen tapahtuu aina auton parkkeeraamisella Masonin päälle, koska silloinhan vihollinen ei sankariin voi osua. Kun Mason vihdoin pääsee auton alta pois, parveilevat nämä päättömät kanat jatkuvasti tulilinjalla ampuen myös tasaiseen tahtiin sankariaan selkään ja vittuilevat vielä päälle. Jalkasin ei kentässä tarvitse kulkea eikä kannata, sillä ei kestä kauaakaan kun kuuluu torvi ja ajoneuvo saapuu paikalle. Kyllä. Tietenkin se ajaa aina ylitse tai parkkeeraa päälle. Monesti sai juosta karkuun ja pelin loppupuolella saadun jetbackin ansiosta torven kuullen pystyi nousemaan ilmaan turvaan.

Suurimmat miinukset olivatkin sitten siinä, mutta eräs typeryys löytyy vielä asevalikosta. Kuka helvetti on keksinyt lonkalta laukaistavan raketinheittimen? Kysympähän vaan. Pelissä on kaksi erilaista rakentinheitintä ja molempia kannetaan mukana kuin minigunia. Taistelutilanteessa niiden käyttö edellyttää nousemista suojamuurin päälle seisomaan, jotta niillä voi ampua osumatta esteisiin. Jonkin korkean esteen päältä ampuminen on aina lähes elinehto, sillä ei pidä unohtaa niitä päättömiä kanoja jotka oikein yrittävät kopata sen raketin ilmasta.

Värikkäitä miinuksia löytyy, mutta kokonaisuutena peli on hauska ja hyvää ajanvietettä. Tietenkin suhteutettuna siihen rahamäärään, jonka tähän käytin, mutta paras Red Faction tähän mennessä. Kuten alussa jo mainitsin niin kyseessä on lähes täydellinen "reboot" ja tarkoitin tällä nyt lähinnä sitä, että pelaajan ei ole pakko pelata ykköstä ymmärtääkseen Guerillan tapahtumia. Pelityyli on vaihtunut, maailma on muuttunut ja ainoita viitteitä ykköseen pelistä löytyy aavikkorosvojen alueilta, jonne on varastoitu ykkösen ajoilta kotoisin olevaa nano-teknologiaa. Aavikkorosvojen sukupolvikin lienee perintöä ensimmäisestä punakapinasta, mutta tähän ei pelissä taidettu edes antaa varmistusta. Pelin ensimmäinen kenttä on nimetty ykkösen päähenkilön "Parkerin" mukaan ja viimeinen kenttä ykkösen pääpahiksen "EOSin" mukaan. Päätän tämän arvostelun nyt tähän ja totean, että ihan hyvä peli on kyseessä :D

EDIT:
Tuli mieleen botteihin liittyen seuraavanlainen itkunauru-tilanne: Suoritin omanlaiseni Al-Quaida hyökkäyksen erääseen EDF tukikohtaan ajaen pommilla varustetun auton todella suuren rakennuksen alakertaan. Omat vahvistusjoukot tulivat perässä, mutta eivät ajaneet päälle, koska eivät päässeet niin syvälle taloon. Tukikohta sijaitsi kanjonimaisessa rotkossa ja oli vahvasti aseistettu. Tämä kohde-rakennus sijaitsi kanjonin päässä ja apujoukoille oli paljon tarvetta kun pitäisi raivata tie pois sieltä mottipotista. Varustin pommiauton räjähteellä, juoksin alakertaa läpi jättäen räjähteitä tärkeisiin tukipilareihin, suuntasin yläkertaan jatkaen räjähteiden kylvämistä kunnes näin ikkunasta, että EDF:n armeija tulee sisälle. Hyppäsin saman kerroksen ikkunasta ulos, juoksin kauemmaksi ja painoin nappia jolloin alakerran räjähteet riittivät luhistamaan koko rakennuksen kasaan. Sitten mietin, missä ne apujoukot ovat :)

Facebookin käyttäjätTorstai 10.02.2011 14:27

Elokuva-arvostelu: Rare ExportsTiistai 08.02.2011 02:25

Ohjaus: Jalmari Helander
Vuosi: 2010


Joulu meni jo, mutta arvostellaan siitä huolimatta. Kahden loistan lyhytelokuvan jälkeen tämä pitkä elokuva meni ehdottomasti odotuslistan kärkipäähän. Ensimmäisten trailerien tullessa odotukset vain nousivat entisestään.

Rare Exports on erikoinen "tapaus", joka esittelee joulupukin sellaisena kuin se ennen muinoin tunnettiin. Joulupukki ei ollut kiltti lapsia rakastava paksu ukko poroineen vaan pelätty peto, jonka ainoa lahja oli olla tulematta kylään. Suosittelen elokuvaa kaikille, sillä kyseessä on ehdottomasti mielenkiintoisin suomalainen elokuva, joka on saanut jo paljon positiivista palautetta kansainvälisestikin.

Sitten itse asiaan. Jätän tarinan sen suuremman kertaamisen pois, sillä en halua spoilata mitään yksityiskohtia. Itse ainakin koin muutaman odottamattoman hetken elokuvan parissa joten suon sen omasta puolestani muillekin. Elokuvan suurin heikkous menee noiden ennakko-odotusten sekä hypetyksen piikkiin. Elokuvasta kiinnostuneet eivät ole voineet välttyä katsomasta kahta lyhytelokuvaa, joten heille (minulle) oli jo painunut mieleen eräänlainen mielikuva elokuvasta. Mietin ja koitin monesti arvailla kaikkea elokuvaan liittyvää tarinan kulusta lähtien, sillä koko "tapaus" vaikutti niin erikoiselta. Karu totuus kuitenkin on, että elokuvalla ei ole oikestaan mitään tekemistä lyhäreiden kanssa. Rauno (Jorma Tommila), Aimo (Tommi Korpela) ja Piiparinen (Rauno Juvonen) ovat poronhoitajia, joilla ei mene kaikki ihan putkeen. Porolauma on tapettu ja syyllisiä petoeläimiä etsitään. Raunon poika Pietari (Onni Tommila) vakoilee kaverinsa kanssa korvatunturilla tehtäviä kaivostöitä saaden selville, että sinne on haudattu jotakin. Vilkkaan mielikuvituksen omaava Pietari saa päähänsä, että kyseessä on joulupukki ja alkaa ottamaan selvää pukin historiasta. Elokuvan aikuiset eivät siis ole lyhäreistä tuttuja, ainutlaatuisia metsästystaitoja omaavia pukinmetsästäjiä vaan kaikki tieto lähistöllä vaanivasta partasuusta tulee lapsen suusta. Kaikki tulkitaan tietenkin hölynpölyksi tai ei kuunnella ollenkaan kunnes pukki jää kiinni.

Elokuva on hyvin ohjattu ja tunnelma on vahva. Elokuvassa on paljon aitoutta ja Jorma Tommilan rooli tiukkana isänä loistaa elokuvan alkuvaiheissa. Lasten roolisuoritukset eivät tosin miellyttäneet ja paikotellen dialogi oli takkuavaa kuunneltavaa. Ennakko-odotukset lyhäreiden perusteella ja päähenkilön ("sankarin") viitan luovuttaminen lapselle, joka lopussa opastaa "machosti" näitä huippumetsästäjiksi oletettuja poromiehiä latisti elokuvaa ankarasti. Elokuva latasi myös paljon odotuksia huikeaan lopetukseen, jota ei ikinä saatu.

Suuri suomalainen elokuvatapaus, joka kuitenkin vaikuttaa hitusen lyhäreiden suosion perusteella tehdyltä. Helanderin omien sanojen mukaan elokuva on juuri sellainen kuin hän sen itse haluaa katsoa. Nimi todellakin kannattaa painaa mieleen, sillä kyseessä on varmasti yksi lupaavimmista suomalaisista ohjaajista aikoihin. Hyviä käsikirjoittajia vaan kaivattaisiin enemmän.


***

Peli-kommentti: Dead SpaceMaanantai 07.02.2011 22:22

En ole pelannut koko peliä vielä läpi, joten tämä ei ole arvostelu. Paljon kehuja saanut kauhupeli oli siis Steamissa hyvässä alennuksessa kakkososan julkaisun aikaan, joten pakkohan se oli hommata. Ensivaikutelma on kuitenkin pettymys.

Peli näyttää hienolta, hirviöt toimivat yllättävän hyvin ja jokainen on yksinäänkin helvetin vaarallinen. Alotin pelin suosiolla vaikeimmalla vaikeustasolla, sillä monesta kauhupelistä lähtee kauhu kokonaan pois jos pelaa edes mediumilla. Pelistä tulee myös mukavasti mieleen elokuva Event Horizon, joka kuuluu omalla listallani parhaimpien Sci-Fi kauhujen joukkoon. Kaikkea kauhuun liittyvää toistaiseksi on varjostanut sekä edesauttanut pelattavuus kokonaisuudessaan, josta meinaan ainoastaan saada painajaisia. Totta helvetissä peli on kauhistuttava kun pelihahmon ohjattavuus on kuin astronautti kuukävelyllä. Kahden asian tekeminen yhtä aikaa on täysin mahdoton suoritus kuten esimerkiksi käveleminen eteenpäin ja katsominen sivulle. Kääntyminen liikkuessa 180 astetta vaatii kaksi pitkää hiiren vetoa siitä huolimatta, että herkkyys on tapissa. Tähtääminenkin tuolla ihmeellisellä naulapyssyn näköisellä aseella on yhtä hankalaa. Pelihahmon huippumoderni avaruus-haarniska ei käänny, ei taivu ja tästä syystä tunnen aina erikoista helpotusta kun vihollinen repii hahmolta pään irti. Ohjattavuus on niin hirveä, että siitä saa niskakipuja ja tästä syystä olenkin pelannut peliä nyt yhteensä 119 minuuttia neljässä eri jaksossa. En ole siis kovinkaan pitkällä, mutta kakkososa jää todennäköisesti pelaamatta kokonaan, koska kuolen vanhuuteen ennen tämän läpäisemistä.

Ohjattavuutta ja tunnelmaa varjostaa myös kuvakulma. Kamera seuraa pelihahmoa metrin päässä, takana oikealla, jolloin hahmo peittää lähes kokonaan toisen puolen ruudusta. Peliin tämmöinen kuvakulma on suorastaan luonnoton. Hyvin vastaavanlainen kuvakulma löytyy Red Faction: Guerillasta, mutta siinä pelihahmon liikkuvuus paikkaa tuon ongelman. Pelin alkupuoliskolla tietyt perus-elementit kiusaavat aika paljon; pelaajaa säikytellään varjoilla, joka johtaa turhanpäiväiseen pyörimiseen ja vähillä ammuksilla, joka taas johtaa useaan lähitaisteluun. Lähi taistelu, lähitaistelu, mitä on pelin lähitaistelu? Dead Spacen huitominen muistuttaa enimmäkseen sokeaa mummoa yrittämässä tappaa kärpästä ilmasta käsilaukulla. Lyönnit ovat kaiken lisäksi varmaan pelihistorian hitaimpia enkä edes tällä kokemuksella tiedä kuinka monta kertaa hahmo lyö yhdellä painalluksella. Monesti kiroan ihan ääneen, että "lopeta nyt saatana se huitominen!" Vihollinen jää yleensä ensimmäisen tai toisen osuman jälkeen sivummalle, tappaen pelihahmon nopeasti huitaisujen välissä tekemillään vastaiskuilla.

Peli varmasti vaatii tietynlaista asennoitumista, mutta fps-räiskintöjen ystävänä haluan säilyttää liikkumisen vapauden ja tämä on nyt Alien Vs. Predatorin ohella toinen peli, joka sen estää eikä kiitosta heru.


Tämä lienee sitten siitä kevyimmästä päästä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kanan fileesuikaleita ruokakermassa currylla "värjättynä", nauhapastaa, raejuustoa sekä tietenkin jäävuorisalaattia :)

AvaruuskuvistaSunnuntai 06.02.2011 17:29

sen verran, että päätin standartisoida noita julkaisuversioita. Jatkossa kuvista on saatavilla Full HD näyttöresoluutioiset (1920x1080) versiot deviantARTissa.

Tilanteen salliessa ja mahdollisten esitettyjen toiveiden mukaan voin editoida vanhoistakin kuvista 1080-versioita. Kaikkien kuvien kohdalla en kuitenkaan lähde tekemään muutoksia, sillä se ei välttämättä ole kuvan edun mukaista. Tämmöisiä kuvia ovat mm. korkeat pystykuvat.

FryGuyLauantai 05.02.2011 01:48

Pidin eilen pienen hetken selaillen valokuvia, muokkauksia ja käyttäjien kommentteja. Yhtäkkiä sain ihmeellisen motivaation viedä pitkään työn alla ollut avaruustyö loppuun. Kyseessä ei ilmeisesti ollut mikään pienen hetken kipinä sillä visiot alkoivat taas lennellä ja uusi teos on jo työn alla. Sen julkaisu tapahtunee ensi viikolla kuten myös tapahtuu uuden... eh... itselleni merkitykselliseksi nousseen kuvasarjan uusin osa XI ;)


No tässä on hitusen vanhempi otos, mutta otsikko täsmää paremmin kuin hyvin. 100% extempore väännös.

- Kanan filesuikaleita
- Paprika
- Minimaissia
- Sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- Ruokakermaa
- Currya
- Garam Masalaa
- 1 Habanero
- Chilimaustetta
- Basilikaa
- Mustapippuria

- Jäävuorisalaattia
- Tonnikalaa
- Oliiviöljyä
- Raejuustoa
+
- Riisi soijakastikkeella

Tämä ei ollut ihan niin hyvää. Vika löytynee valkosipuleista ja minimaisseista. Maissit onnistuivat imemään aika vahvasti tuon sipulin maun ja niistä tuli sitten hieman luonnottomia. Habanero toimii kunhan sen pilkkoo tarpeeksi pieneksi suureen annokseen. Tällä kertaa se jäi melko suuriksi pommeiksi ja teki annoksesta hieman liian terävän jopa omaan makuuni. Tämä olisi varmasti toimivampi annos jos jättää valkosipulin kokonaan pois.