IRC-Galleria

IsYouOkayIsYou

IsYouOkayIsYou

Irc-galleria: siirry nykyaikaan. 2010 tuli ja meni.

My brain hurts.Perjantai 01.11.2013 15:43

Näin naisena sitä on aina ajatellut että miehet katsoisivat eniten kasvoja. Tottakai vartaloakin, mutta päähuomio olisi kasvoissa.

Niinkuin kasvot olisi jotenkin ihmisen muuttumaton (vanhenemista lukuunottamatta) "ydin" ja vartalo taas sellainen jonka epäkohdat voisi antaa anteeksi- ajatella, että kenties tuo tuosta vielä paranee kun vien sitä salille tai lenkkipolulle.

Tai että miksi se huomio kiinnittyisi vaikka niihin rintoihin- kai mies eläimellisyydestäänkin huolimatta jotenkin tajuaa ettei elämä voi olla pelkkää seksiä; tai että se seksi parisuhteessa alkaa kuitenkin näivettyä joidenkin kuukausien jälkeen.

Niin, pitäisikö enemmän opetella meikkaamaan ja huolehtia että "hiukset on hyvin" kuin rehkiä salilla?

Onko kauniit kasvot lopulta aika sama jos rinnat on pienet, vatsa pömpöttää ja sääretkään ei ole pitkät ja hoikat?

Melkein ajattelis että tavallisen naaman omaava hyväkroppainen nainen on suositumpi miesten keskuudessa kuin kauniskasvoinen vähemmän hyväkroppainen.

Ja jotenkin tuohon vartaloon keskittyminen saa mut kokemaan vastenmielisyyttä miehiä kohtaan.

Toisaalta, eivätpä komeat kasvot tee miehestäkään automaattisesti haluttavaa jos on sellainen 163cm pitkä pulkannaru. Mulla kyse ei kuitenkaan ole niinkään seksistä- enemmänkin siitä miten roteva mies olisi kuin suuri nallekarhu.

Jotain siinä on niin turvallista, mahdoton selittää.

Ehkei kasvoja ja vartaloa voi oikein eriyttää toisistaan. Pitäisi olla kokonainen paketti- hyvät kasvot, hyvä vartalo... mutta miten se sitten pisteytetään kun aniharvalla on molemmat huippuluokkaa ja parinvalinnassa kaikki ei saa kaikkea.

[Ei aihetta]Perjantai 01.11.2013 02:11

Vituttaa niin saatanan raskaasti tää kaipuu toisen ihmisen luo. Miksi helvetissä kaipaan ihmisiä elämääni kun kaikki asiat puoltaa sitä että ihmiset on pelkkää saastaa ja olisi parempi etsiä "muita harrasteita"?

Olisinpa täysin autisti tai nörtti. Sellainen joka olisi vaikka niin kiinnostunut sääilmiöistä ettei muuta tekisikään kuin lukisi niistä. Aivan sama mikä se kiinnostuksenkohde olisi mut kunhan ei miettisi mitään tälläsiä kuin minä, joka päivä...

..että missä tutustuisi, miksei tapaa ihmisiä missään, minne menisi, miksei Jumala johdata ketään mun elämään, kuolenko yksin... Miksi juuri MINÄ olen se joka etsii ja etsii, pettyy, ikuisesti yksin..

Ja samalla joutuu kuuntelemaan vittuilua, ihmettelyä siitä miten "noin kaunis on sinkku". Varatut pätee, haluavat uskoa olevansa mua niiiiin paljon parempia ihmisiä.. Kihisen raivosta, välillä masennun, välillä taas yritän. Ja vuodet kuluu... millään ei ole mitään merkitystä..

Haluaisin kuulla isältäni rohkaisun sanoja. Isä on hiljaa. Isällä on oma elämä. Enkö ollutkaan isän silmäterä, tyttö jolla on hieno tulevaisuus edessä?

Olen hukassa, isä! Miten voit olla hiljaa? Miten olen poissa mielestäsi?

Käytitkö minua vain hyväksi, kelpasinko seuraksesi vain sen tietyn ajan kun kaikki oli helppoa ja kivaa?

Miten nyt kun olen aikuinen nainen? Mistä vitusta mun pitäisi tietää mitä tehdä?

Tämä tuska ei kuole koskaan. Haluan vain nukkumaan maan alle.

The past 3 years of my lifeTorstai 31.10.2013 01:27

tumblr_m9w03zltHg1rddoleo3_500_large.gif

tumblr_mn5wfdiko81sre9dco1_500.gif

tumblr_m221pa2d9u1qfqzs8o1_500.gif

tumblr_maecdhrfjx1rbw6bto1_500.gif

tumblr_m1v2jrrZ7P1r374ubo1_500.gif

giphy.gif

tumblr_ma4bw5iUaJ1qb63fco1_500.gif

God is real.Keskiviikko 30.10.2013 02:05

Kävipä helposti.

Rukoilin apua talousvaikeuksiin (kun ei mm. rahaa pääsykoematkoihin ja ruokaankin nipin napin) ja sain tänään kuoren jossa luki:

"Jumala kehotti tekemään tämän. Kaikki kunnia Jeesukselle! Siunausta!"

200e käteisenä.

Tuntematon käsiala. Leimasta vois päätellä että Seinäjoelta. En asu pohjanmaalla.

Olen yksinäinen. Kukaan ei tiedä mua. Ei ole tapana jaella osoitettani ympäriinsä. En ole edes kauaa asunut tässä osoitteessa.

Anyone got any ideas?

Women.....Maanantai 28.10.2013 00:56

Tämä on oikeastaan jatkoa tohon "I'd rather be one of the boys"-kirjoitelmaan. Tai jokin part II.

On jotenkin helvetin raskasta olla nainen. Syntyä tyttönä. Ei mene kauan kun huomaa että tyttöjen välillä kaikki perustuu kilpailuun, kyräilyyn, kateuteen ja selkään puukotetaan niin paljon kuin vain ehtii.

Muodostetaan liittoutumia, eristetään porukasta se jolle ollaan kateellisia- se joka koetaan jollain tapaa uhkana.

Bestiksestä ollaan mustasukkaisia samoin kuin myöhemmin tulevaisuudessa poikaystävästä. Sairasta.

On sairasta miten varattua kundia ei saa vilkaistakaan ilman että nainen hermostuu ja kaikin tavoin tuo esille miten "se on sitten varattu, näpit irti ämmä!"

Kai se perustuu naisten huonoon itsetuntoon ja toisaalta siihen miten miehiin ei loppujen lopuksi luoteta.

Nainen näkee miehensä villieläimenä jonka on omalla erinomaisuudellaan saanut kesytettyä.

Olen itse pannut merkille miten naisen kanssa ei tarvitse kauaa puhua ennen kuin kuuluu ne maagiset sanat:

"...mun poikaystävä"

Jos on miehen saanut niin siitähän on jokaiselle kohtaamalle naaraspuoliselle mainostettava. En voi ymmärtää.

En tiedä muuttuuko maailma tästä mihinkään suuntaan. Tuleeko nainen aina olemaan naiselle susi.

Ehkä emme arvosta itseämme enkä toisiamme- sen sijaan että tukisimme toisiamme, kehuisimme toisiamme... yhdistäisimme voimamme.

Never gonna happen.



"Look how happy we are... Now die, bitch!"

You know my story, not my name.Sunnuntai 27.10.2013 02:39

En tiedä ymmärtääkö "valtaväestö" miten hyvältä elämänsä yksinäisenä olleesta tuntuu ihan jo se että kutsutaan etunimellä. Että ylipäätään noteerataan että "tuo on ihminen, yksilö, persoona jolla on nimi".

Tai että muistetaan nimi vaikkei toinen olisikaan ikinä tavannut in real life ja olisi kulunut jo joitain kuukausia.

En osaa selittää sen tarkemmin mikä siinä on.

Se saa mut vaan tuntemaan itseni tärkeäksi. Tai ei tärkeäksi ehkä mutta olemassaolevaksi.

En ole nimimerkki, en profiili, en henkilötunnus.

Nimeen sisältyy myös jonkinlainen tunne identiteetistä.

Tai sitten se on vain ylipäätään nykypäivänä niin harvinaista sanoa toisen nimi. Olet "sä" tai "se".

Sen tiedän että rakastunut ihminen mielellään toistelee mielessään (ja ääneenkin) toisen nimeä.

Varmasti mukavaa olla sellaisen kohteena.

Yes.Sunnuntai 27.10.2013 00:01

Yay, an update!Lauantai 26.10.2013 01:18

En pääsekään pääsykokeisiin kun ei rahaa matkoihin eikä mikään taho auta.

Isä antoi hyvin pienen summan kun uusi auto hankittava ja lattiaremontti ja blaa blaa. Monenlaista. Tekosyitä niinkuin aina kun ei halua auttaa ja on itsekäs. Puhetta riittää, tekoja ei.

Mitä sitä haittaa vaikka joutuisin myymään itseäni.

Tälleen sitä syrjäytyy.

Maybe I don't need the real thing.Perjantai 25.10.2013 03:14

Mä olen löytänyt helpotuksen mun romantiikannälkään unimaailmasta.

Melkein joka yö tunnen pakahduttavaa ihastumista, onnea, intohimoa, ja olo on aika helvetin turvallinen... Tunnen oloni rakastuneeksi ja onnekkaaksi.

Kaikkia sellasia tunteita joita en ole saanut kenenkään ihmisen kanssa kokea.

Sitten päivät menee kituutellessa. Onneksi aina saapuu yö.

Sellaisten unien jälkeen on niin mukava herätäkin.

Melkein miettii että tarvitseeko sitä mitään oikeeta. Tunnehan siinä on tärkein, tuli se sitten mitä kautta tahansa.
Tuleekohan kukaan koskaan ajatelleeksi että ylipainoinenkin voisi olla hyvinkin liikunnallinen ihminen, siitäkin huolimatta että se rasvaprosentti ei ole se 15%.

Jotenkin ärsyttää miten liikunnallinen kuvataan kaikkialla tälläisen näköiseksi (mm. fitness-lehdet ja -mainokset):



..No joo-o, kieltämättä näkee että salilla tulee käytyä mutta varmastikin on myös kurinalainen ruokavalio.

Entä jos treenaa täysin saman määrän mutta rakastaa myös syödä?

"Ei toi varmaan missään käy... näkee kun on löysää vatsan ympärillä..."

Silti muija saattaa olla sen 4-5 päivää viikosta salilla ja välillä käydä kaikki pumpit, spinningit, zumbat, kuntonyrkkeilyt sun muut läpi.

Se vaan rakastaa sitä pastaansa ja pullaansa.

Olenhan mä itsekin liikkunut aivan helvetisti. Rahaakin on tohon lystiin mennyt useampi tuhat euroa. Finnbody, Forever, Elixia, satunnaisesti muitakin saleja ja liikuntaryhmiä.. Kokeillut kaikki ryhmäliikuntamuodot mitä on keksitty. Joissakin käynyt pitempään, joissakin vähän harvemmin.

Taukoa ei ole ollut oikeastaan koskaan. Monta vitun vuotta.

Silti en näytä tuolta. Tiedän. Menen salille ja tuntuu että pidetään jonain aloittelijana ihan ulkonäköni vuoksi.

Miten todistaisin kenellekään liikunnallisuuteni?

Miksi samaistuisin fitness-naisiin kun en näytä juuri tuolta, hoikalta?

Ovatko he niitä "oikeanlaisia" ja minä se vääränlainen...

Kysymyksiä kysymyksiä.

Tavallinen liikunnallinen nainen voi näyttää vaikka tältä.

Body-+-Soul-Average-Australian-Woman.jpg