IRC-Galleria

Jörmungandr

Jörmungandr

Sininen kosminen käsi.

Rakas päiväkirja;Maanantai 20.06.2011 12:13

Ei mun tarvii kuunnella kun 5 minuuttia. Olen kauempana euforiassa kuin kukaan tajusikaan, ennenkuin itse huomasin lähteneenikään. Huomaan olevani ihan siinä huulilla, melkein perillä. Rinnuksista oikein ottaa.

On kun haukkais puhdasta ilmaa ensimmäistä kertaa. Merenneidon hapenveto. Ratkaiseva seminaari suolaisella pinnalla. Se on joko tai. Aina päällä tai aina alla. Vähän niinkuin miehissäkin. Seksiä harrastetaan tai ei. Useimmiten ei. Toimi nainen runkkupatjana. Pelastut.
Himo on vihoviimeinen kaveri.
Takaisin Ursulaisempiin maisemiin. Syvemmälle sykkimään. En sittenkään haukonut ilmaa? Jäin pinnan alle, vapaaehtoisesti? Ei kuulosta minulta alkuunkaan. Upponallesyndooma syyllinen.
Sofia is back to haunt us.

Ei oo mitään tehtävissä, enkä haluaiskaan, nämä menee niin sykleissä. Toisaalta ihan jännittävääkin seurata sivusta mitä tulee tehdyksi. Sataa vettä niin aina, että tuntuu kun ois kokoajan märkänä.

Kaks varmaa paikkaa auringossa, enkä tarrautunut tapani mukaan kumpaakaan, se on se kolmaskortti, jonka kääntymistä tässä on salaa fantasioinut jo pidemmän aikaa. Osa unelmasta toteutumaisillaan, kun nyt sais sen jalkaterän oikeille tantereille. Soitan fagottia vuorenrinteillä, kun kukaan ei kuule ja juuri siksi. Vielä ei ole vanhin tipahtanut, ei voi käydä nuolemaan. Kun näppejään. Aika hioa itsensä terään. Onneks siinäkin riittää tekemistä enemmän kun jaksan tehdäkkään.

Tämä vuosi menee ns. ihan läpällä. Sänky aina pedattuna, kun ei siinä kukaan koskaan ois nukkunukkaan ja silti kämppä aina sen näkönen kun siellä ei ois kukaan ihminen koskaan käynykkään. Eikä ookkaa, näitä statisteja korkeintaan. Tekis mieli melkein istua iltaa. Mut niinhän mä teen joka ilta. Istun illan yöhön, yön aamuun, aamu sekoittuu jo niin pahasti päivään, että huomaan vasta illalla taas istuvani iltaa.

Sit on aina näitä tyyppejä puhelimessa, mitkä voi vuoden olla kyselemättä sen kiinnostuneemin kuulumisia ja yks kaks kyseenalaistaa mun työssäkäynnit ja ansiotulot. Ai vittu että sapettaa. Samat jeesustelijat kumartaa ideologista ohjenuoraa ja heikonhetken lohduttajaa. Uhraavat kaiken sille, josta minä en ymmärrä enää oikein mitään. Vaikea siinä on tulla toimeen, puolin ja toisin. Onneksei tarvi. Onneksei oo mitään pakko. Aina voi kääntää takin, ei tarvi juurtua mihinkään. Ei tarvi kokea tulevansa jostain ja menevänsä johonkin. Semisti aina liikkeessä, perhetausta hämärä. Helppo vaan hämätä ja karata. Ihmisvälityskontakti oiskin ihan hurjaa. Kerran vielä tekis mieli kokeilla. Se on aina se viimeinen kerta ja viimeinen naula. Monessakohan arkussa sitä on mennyt makoilemaan jo, ja aina vaan. Se halu tarrautua, kokeilla, josko tämä tästä muuttuis muuksi kun miksi sitä luulin. Paskat.
Turhaa itsekusetusta. Ei voi käydä meikälle, nähty reitti oli vähän erilainen ja siltä poikkeaminen tuntuu enää vain houkutukselta.

Takaisin uppeluksiin siis.

On vaan ollu tosi hienoa. En ole tehnyt läheskään mitään kaiken tämän siisteyden eteen, vain tönöttänyt siellä täällä. Melkein kun varastaisin jonkun toisen elämästä osasia. Nää ei niin kuulu tähän itseaiheutettuun kärsimysnäytelmään. Ei oo ketään ketä syyttää, eikä ketään ketä kiittää. Tönöttelen siis jatkossakin.

Mä olen ihan pähkinöinä. Vielä vähän hunajaa ja mä olen unelmia vailla. <3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.