IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Ensimmäisen sortokauden koettelemusSunnuntai 05.03.2017 18:02



Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Tästä se lähtee, eli tämän vuoden teemamme ensimmäinen varsinainen osa. "Ensimmäinen sortokausi" eli keisarillisen Venäjän ensimmäinen Suomea kohtaan suuntaama venäläistämiskampanja osui vuosille 1899-1905 ja siihen osui monia dramaattisia tapahtumia. Suomen suuriruhtinaskunnan perustuslait pyrittiin syrjäyttämään vuoden 1899 Helmikuun manifestilla, ja suuri joukko suomalaisia liittyi yhteen passiiviseen vastarintaan. Tämän merkittävyys on siinä, että sitä voi pitää ensimmäisenä oikeana suomalaiskansallisena vastarintailmiönä vierasta valtiomahtia vastaan. Aiemmat suuret liikkeet, kuten nuijasota, olivat suunnattu yleensä tiettyjä yhteiskuntaluokkia vastaan, tyypillisesti aatelistoa.

Vastauksena Helmikuun manifestiin maassamme kerättiin Suuri adressi, johon saatiin vain viikoissa yli puoli miljoonaa nimeä. Tämä siis aikana, jolloin koko Suomen väestö oli vain noin kaksi ja puoli miljoonaa! Eikä adressia todellakaan voinut allekirjoittaa missään facebookissa, saati että siitä olisi tiedotettu Ylen iltauutisissa...

Ensimmäisen sortokauden aikana mm. Lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki, jonka sijasta meille koittivat kutsunnat Äiti-Venäjän armeijaan. Venäläistämiskampanja loppui toistaiseksi 1905, samana vuonna kun Eugen Schaumann ampui diktaattorin valtuudet saaneen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Tämä oli yksittäisen miehen teko, jonka motiiveista on monta teoriaa, mutta satojentuhansien suomalaisten osoittama päättäväisyys kansallisen yhteisömme ominaispiirteiden säilyttämiseksi oli hieno osoitus yhteisten ihanteiden voimasta.

Testaa, mitä tiedät ajastamme osana tsaarien maata

Yli 100 vuotta osana Venäjää, mitä tapahtui?Torstai 09.03.2017 15:00, 38 vastaajaa

Suomen suuriruhtinaskunta oli osa tsaarien hallitsemaa Venäjän valtakuntaa vuodesta 1809 vuoteen 1917. Tämä oli ainutlaatuinen vaihe maamme historiassa, mutta kuinka paljon tiedät siitä? Testataanpa!
Ruksita ne väittämät, jotka pitävät paikkansa
  • Voit valita 20 vastausta.
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Joulukuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomi antoi itsenäisyysjulistuksensa vallankumouksen pyörteissä kamppailevasta Venäjän imperiumista. Tätä on tarkasteltava kuitenkin osana jo noin vuosisadan ajan jatkuneen kansallisen tietoisuuden rakentamisprosessia, eräänlaisena pöytään asettumisena pitkien talkoiden jälkeen. Ikävä kyllä me kaikki tiedämme, että ruokapyödässä tulee joskus riitaa…

Yhteisöllisyys itsenäisessä Suomessa alkoi kenties ikävimmissä mahdollisissa merkeissä, sisällissodalla. Meillä muodostui siis kaksi pääyhteisöä, punaiset ja valkoiset. Nämä yhteisöt vihasivat toisiaan verisesti, vaikka molemmilla oli pohjimmiltaan paljon kansallismielisiä ihanteita. Sodan raakuudet ja niitä seurannut katkeruus varjostivat kansakunnan kehitystä vuosikymmeniä.

Saamme olla kiitollisia, ettemme ole tässä maassa joutuneet enää kokemaan yhtä repiviä tapahtumia kuin vuonna 1918. Kaikenlaista on kuitenkin tapahtunut sadan vuoden aikana niin Suomelle maana kuin täällä asuvien ihmisten välisissä suhteissakin. Tämän vuoksi olemme valinneet yhteisöllisyyden kehityksen itsenäisessä Suomessa tämän vuoden teemaksi IRC-Galleriassa. Paljon mielenkiintoista on luvassa, ja toivottavasti mahdollisimman moni teistä seuraa mitä tuleman pitää lähiviikkoina ja -kuukausina.

Tarinan ensimmäinen luku
Lateksis

Tästä pääset yhteisöömme!
100 vuotta suomalaista tarinaa
Oletko aina haaveillut bilettämisestä Galtsun ylläpitäjien kanssa?

Kysytkin vielä… Mutta tänä Ystävänpäivänä haaveet voivat muuttua todeksi! Haluamme lähteä viettämään iltaa yhdessä käyttäjiemme kanssa ja tutustua paremmin ihan rennoissa merkeissä. Paikkana toimii Café Mascot (Neljäs linja 2) ja tilaa on ainakin reilulle 40 ensimmäiselle yhteisöön liittyneelle. Odotamme innolla tapaamistamme tiistaina 14.2.

Liity joukkoomme
Galtsun Ystävänpäivän bileet
Kuinkas monella meistä on vanhoja Galtsu-kavereita, joiden kanssa ei syystä tai toisesta ole tullut pidettyä yhteyttä? Onko vanha porukka lopettanut galtsun aktiivikäytön elämän vietyä eri suuntaan? Niinpä… Mutta nyt on tullut aika korjata tilanne! Aloita liittymällä Tapaa vanhat galtsukamusi (Old Posse Gettogether)!

Päätimme järjestää keveän kilpailun Ystävänpäivän kunniaksi. Jujuna on kutsua vanhat kaverit muistelemaan galtsuaikoja autenttiseen ympäristöön - eli meille IRC-Galleriaan. Jokaisesta kauan toimettomana olleesta / uudesta käyttäjästä, jonka onnistutte houkuttelemaan/lahjomaan ;) kaveriyhteisöönne, annamme yhden pisteen. Se yhteisönhaltija, joka saa eniten uusia liittyjiä yhteisöönsä, on voittaja. Ilmoittakaapa privakommentilla yhteisön osoite ja kutsut (esim. videolinkki) minulle. Tarkemmat ohjeet löydät “Kilpailun säännöt” -osion alusta.
https://irc-galleria.net/campaign/ystavanpaiva_2017.txt

Kilpailun kestoa on tiukan aikataulun vuoksi päätetty jatkaa yli Ystävänpäivän 28.2 asti. Viisi eniten pisteitä kerännyttä yhteisöhaltijaa saa Finnkinon leffalipun, jonka päälle suurimman potin kerääjä saa 100 € arvoisen Timman lahjakortin ja kolme kuukautta ilmaista käyttöaikaa Singalta. Ja mikä parasta, kaikki osallistuvat yhteisönhaltijat saavat 10 € arvoisen alennuskoodin Timmalta sekä yhden ilmaiskuukauden + toisen kuukauden puoleen hintaan käyttöaikaa Singalta.

[html]
<br/>
<a target="_blank" href="https://timma.fi/"><img style="width: 98px; margin-left: 60px; margin-right: 10px; margin-bottom: 42px;" src="https://irc-galleria.net/img/campaign/fi/yp_2017/IG-Timma.png"/>
<a target="_blank" href="https://www.finnkino.fi/"><img style="width: 140px; margin-left:15px; margin-right: 15px;" src="https://irc-galleria.net/img/campaign/fi/yp_2017/IG-Finnkino.png"/>
<a target="_blank" href="https://sin.ga/"><img style="width: 98px; margin-left: 10px; margin-bottom: 42px" src="https://irc-galleria.net/img/campaign/fi/yp_2017/IG-Singa.png"/>
<br/>
[/html]

Ystävänpäivän GaltsuMatchTiistai 07.02.2017 14:04

Hei koko rakkaan Galleriamme pienet ja isommatkin asukit!!!

Tänään on onnenpäivänne.

Tai jossei tänään niin viimeistään viikon päästä ;) Me nimittäin tulemme etsimään teille erinomaisesti sopivan henkilön täältä jo varsin täydellisten ihmisten yhteisöstä ja esittelemään teidät toisillenne. Onko tästä tulossa elämänne paras viikko? Ei voi luvata, mutta onhan se mahdollista :)

Tule mukaan ja liity Ystävänpäivän GaltsuMatch -yhteisöön


Ps. Pysykäämme kuulolla, tätä ei voi enää pysäyttää...

Uusi yhteisömanagerinneTorstai 02.02.2017 13:11

Hei kaikille!

Minä olen Lauri ja olen saanut kunnian toimia nyt meidän galtsun yhteisömanagerina. Nummelasta lähtöisin ja Lappeenrannan kautta olen kiertänyt tänne pk-seudulle. Aiemmin harrastin mm. kuorolaulua, mutta nykyään äänilihakset ovat jääneet pois viikoittaisesta kunto-ohjelmastani.

Tavoitteenani on osaltani tehdä yhteisöstämme entistä enemmän käyttäjiensä näköinen ja antaa kaikille mahdollisuus löytää ihmisiä, joiden kanssa haluaa jakaa elämäänsä. Rohkaisen kaikkia olemaan minuun yhteyksissä, mikäli herää kysymyksiä tai tulee vain olo että ”Onpas mukavan oloinen kaveri, tekispä mieli jutella sille”. Minä ainakin teen parhaani, jotta tämmöinen mielikuva syntyy juuri sinulle ;)

Haluankin kysyä nyt, mitkä olisivat sinulle ensisijaisia mahdollisia kehityskohteita palvelussamme?
- Vanhemmat »