IRC-Galleria

Lateksis

Lateksis

 

Vuoden 1918 sodan armoton loppuTiistai 25.04.2017 21:08

Viipurin venäläishauta



Kun sisällissota oli kestänyt puolitoista kuukautta, aloite oli siirtynyt auttamatta valkoisille. 1300 Saksassa koulutettua jääkäriä palasi Suomeen, ja Mannerheim sijoitti heidät valkokaartien keskijohdon tehtäviin. Jääkärit itse olivat toivoneet, että olisivat voineet taistella omana joukko-osastonaan. Mannerheim ja muut Venäjän armeijassa palvelleet valkoupseerit katsoivat kuitenkin, että jääkärit olisi helpompi pitää kurissa hajauttamalla heidät. Monet pitivät jääkäreitä liian saksalaismielisinä, ja heidän pelättiin tekevän mahdottomaksi mm. yhteistyön venäläisten valkoupseerien kanssa. Pelko oli aiheellinen, kuten myöhemmin havaittiin. Toisaalta jääkärien osakaan ei ollut helppo siinä mielessä, että he lähtivät alunperin koulutukseen vapauttaakseen maansa keisarillisen Venäjän vallasta, mutta joutuivat lopulta taistelemaan suomalaisia työläisiä vastaan.

Valkoisen armeijan suuri ongelma oli, että mm. monia sen alueella olevia pientilallisia oli vaikea motivoida taistelemaan suomalaisia sosialisteja vastaan, koska heitä kohtaan tunnettiin kansallista ja osittain ammatillista sympatiaa. Ratkaisu oli luoda mielikuvaa, että todellisuudessa käytiin “vapaussotaa punaryssiä vastaan”. Peli oli siinä mielessä kaksinaamaista, että valkoiset olivat 30. tammikuuta antaneet venäläisille joukoille yksityisen julistuksen, jonka mukaan Suomen talonpoikaisarmeija ei taistellut heitä vastaan. Asiaan toi oman säväyksensä myös saksalaissotilaiden maihinnousut huhtikuun alussa, 10 000 miestä Hangossa ja 3000 Loviisassa. 13. huhtikuuta mennessä he olivat valloittaneet Helsingin, jossa Suomen kommunistinen vallankumous alunperin julistettiin. Sodan tärkein ja verisin taistelu käytiin kuitenkin Tampereella. Siellä kaatui yhteensä noin 2000 sotilasta, jonka päälle voittoisat valkokaartit teloittivat n. 1000 punaista ja 200 venäläistä. Tokihan lupasivat ensin reilusti, ettei antautuneita surmata...

Kun Tampere ja Helsinki oli menetetty, punaisten joukossa alkoi kasvaa paniikki, varsinkin kun oli selvää, ettei antautuminen ollut mikään hengen tae. He alkoivat vetäytyä suurina joukkoina Länsi-Suomesta päästäkseen pakenemaan Venäjän puolelle. Taistellen päästiin Lahteen asti, missä kymmenettuhannet punaiset ja heidän perheenjäsenensä jäivät valkokaartilaisten ja saksalaisten muodostamaan ansaan. Lahden jälkinäytös oli synkkä, kun virolaisen Hans Kalmin johtamat suomalaisjoukot teloittivat yli 200 punaisten puolella ollutta naista, todennäköisesti ensin raiskattuaan heidät. Nuorimmat uhrit olivat 14-vuotiaita tyttöjä. Joissain tapauksissa saksalaiset sotilaat yrittivät jopa estää suomalaisten pahimpia julmuuksia.

Sodan raaimpiin tapauksiin kuului myös huhtikuun lopussa valkoarmeijan suorittama Viipurin valtaus. Punaiset tappoivat ennen Viipurin menetystä 30 vankilaan sulkemaansa valkoisten kannattajaa. Itse taistelussa kaatui noin 1000 sotilasta molemmilta puolilta. Mutta sen päätyttyä valkoiset ampuivat suunnilleen 400 kaupungissa oleskellutta venäläistä, heidän joukossaan kymmeniä puolalaisia, ukrainalaisia, juutalaisia ynnä muita. Toisin kuin Tampereella, useimmat teloitetut venäläiset eivät olleet punaisten puolella ja alle puolet heistä oli ylipäätään sotilaita. Jopa 12-15 -vuotiaita koulupoikia tapettiin tässä kohtaa. Puhutaan siis itsenäisen Suomen historian ainoasta suuresta etnisestä joukkomurhasta. Tämän lisäksi n. 800 punaisiin luettua suomalaista teloitettiin.

Taistelujen viimein loputtua toukokuun alkupuolella perustettiin laaja vankileirien saaristo punakaartilaisia, heidän tukijoitaan ja sellaisiksi epäiltyjä varten. Niihin suljettiin lähes 80 000 henkilöä, joista 555 tuomittiin kuolemaan. Valittiinkohan tämä luku puhtaasti propagandasyistä…? Eihän heistä sitten teloitettu kuin 113. Mutta jotta tällainen määrä laillisia kuolemantuomioita saatiin täytettyä, joutui noin satakertainen määrä kuolemaan tauteihin, nälkään ja karmivaan kohteluun. Suurin vankileiri oli Suomenlinnassa, mutta pahin oli Tammisaaren leiri, jonka asukeista noin kolmannes heitti henkensä.

Summa summarum: “sisällissodassa”, “kansalaissodassa”, “luokkasodassa”, “veljessodassa”, “vapaussodassa” tai mistä kukin tykkää, kuoli vajaa 30 000 suomalaista punaiselta puolelta. Vain 5000 - 6000 taistelussa, loput 22 000 - 24 000 teloituksissa ja leireillä. Valkoiselta puolelta kuoli reilu 5000, heistä 3500 taistelussa kaatuneita ja loput ~1700 lähinnä teloitettuja. Näin ajateltuna valkoisessa terrorissa menehtyi suunnilleen 13 - 14 kertaa enemmän suomalaisia kuin punaisessa terrorissa. Ei ihme, että katkeruus ja epäoikeudenmukaisuuden tunne kyti sukupolvien ajan. Kansamme pystyi kuitenkin ihmeen kaupalla eheytymään riittävästi kestääkseen tulevat koitokset!


Tästä yhteisöön
100 vuotta suomalaista tarinaa

Sisällissota pääsee vauhtiinTorstai 20.04.2017 14:54




Itsenäisen Suomen ensimmäinen sota alkoi virallisesti 27.1.1918. Seuraavaan päivään mennessä punakaartilaiset olivat saaneet Helsingin hallintaansa. Senaatti pakotettiin näin siirtymään Vaasaan, josta se johti valkoista osapuolta. Punaiset nimesivät oman Helsingin hallituksensa Suomen kansanvaltuuskunnaksi, sloganiksi valittiin “Suomen työmiehet, kansalaiset!”. Valkoinen soturijoukko koostui maaseudun tilallisista, porvareista ja enemmän koulutetusta väestönosasta, kuten virkamiehistä, opettajista ja ylioppilaista. Punataistelijat olivat Etelä-Suomen kaupunkien työväestöä ja tilaa vailla olevia maaseudun ahertajia. Taistelijoiden välinen sotalinja kulki kaarrellen suunnilleen Porista Karjalankannaksen keskiosiin. Rintama oli varsin hajanainen ja molemmille puolille jäi eräänlaisia motteja, jotka olivat vastapuolen saartamia. Punakaartin miehittämille alueille perustettiin perinteisten kihlakunnanoikeuksien tilalle vallankumousoikeudet, jotka olivat itsensä Helsingin vallankumouksellisen ylioikeuden alaisia. “Helsingin vallankumouksellinen ylioikeus”, siinäpä pelonsekaista kunnioitusta herättävä nimi!

Sekä valkoisten että punaisten suomalaisten miesvahvuus kohosi parhaimmillaan 80000 - 90000 taistelijaan. Vaikka puhutaankin miesvahvuudesta, niin joukkoon mahtui aikamoinen määrä naisia ja lapsia, erityisesti punakaarteissa. Punaisten puolella soti myös ns. tyttökomppanioita, joiden riveistä löytyi 15-16 -vuotiaita neitoja. Nuoria poikia oli toki myös valkokaarteilla aseissa. Ensimmäinen valkoisten puolella kuollut jääkäri, Lauri Pelkonen, kaatui Taavetin asemalla Etelä-Karjalassa tammi-helmikuun vaihteessa. Tammikuun lopusta maaliskuun puoliväliin punaiset olivat hyökkäävässä roolissa. Tärkeänä tavoitteena oli tietysti valkoisten pääkaupungin Vaasan valloitus.

Sodan alkuvaiheessa punaiset teloittivat enemmän ihmisiä kuin valkoiset, tammikuun lopusta helmikuun loppuun noin 700 henkeä. Kuulan kalloonsa sai moni suojeluskuntalainen, kartanonomistaja, talollinen, poliitikko, poliisi, opettaja, ylempi virkamies sekä teollisuuden johtaja/omistaja. Myös pappeus oli hieman riskialtis uravalinta. Yksi merkittävistä tapauksista oli Kangasalan lähistöllä tapahtunut “Suinulan verilöyly”, jossa 17 suojeluskuntalaista laitettiin kylmäksi. Vihdissä taas Lauri Kara surmasi 17 valkoisten puolelle pyrkinyttä, pääosin ruotsinkielistä miestä. Ainakin kolmannes tästä punaisesta terrorista arvioidaan olevan järjestelmällistä ja ylhäältä johdettua. Suuri osa oli siis myös yksittäisten ihmisten tunteenpurkauksista ja henkilökohtaisista kaunoista johtuvaa. Tämä oli suoraa seurausta katkeruudesta, jonka sääty-yhteiskunnan epätasa-arvo oli synnyttänyt.

Pirkanmaan-Satakunnan alueella punaiset aloittivat helmikuun puolivälissä hyökkäyksen pohjoiseen. Punakaartilaisten kokemattomuus ja tottumattomuus sotilaskuriin aiheutti nopeasti hyökkäyksen tyrehtymisen. Heidän tukenaan ollut venäläisten anarkistimatruusien pataljoona kärsi raskaita tappioita. Eräs ongelma oli se, että tappioiden ylittäessä sietokyvyn punakaartilaiset saattoivat yksinkertaisesti lähteä isoina joukkioina kotiin. Lisäksi punaiset valitsivat upseerinsa äänestämällä, mikä vähensi heidän arvovaltaansa. Valkokaartien päällystö oli palvellut upseerina Venäjän armeijassa, jääkärinä Saksan armeijassa tai saapunut esimerkiksi Ruotsista vapaaehtoisina. Näin ollen heidän ammattitaitonsa oli huomattavasti punaupseereja parempi. Maaliskuun puoliväliin mennessä hyökkäysaloite olikin siirtynyt peruuttamattomasti valkoisten joukoille. Ja samaan aikaan kun venäläiset sotilaat poistuivat Suomesta, saksalaiset suunnittelivat jo maihinnousua...

Yhteisöömme:
100 vuotta suomalaista tarinaa
Vihdin naiskaarti



Suomessa oli ennen itsenäistymistä vallinnut vuosisatoja sääty-yhteiskunta. Aatelisto oli aina muodostanut yhteiskunnan korkeimman eliitin, mutta 1800-luvulla porvariston ja talonpoikien painoarvo oli jatkuvasti kasvanut. Mutta vielä rajumpi nousu tapahtui täysin säädyttömien kansanosien merkityksessä. Heitä olivat mm. tehdastyöläiset, jotka muuttivat teollistumisen yhteydessä maalta suurempiin taajamiin. Tältä pohjalta alkoi ponnistaa kotimainen työväenliike, jonka ideologinen pohja nojasi erilaisissa kansan- ja herätysliikkeissä. Toki myös kansallisromanttinen fennomania oli suosittua ruumiillisen työn puurtajien parissa, joten liike sai tietynlaisen “kansallissosialistisen” vivahteen ;)

Punakaartit ja suojeluskunnat saivat alkunsa jo vuoden 1905 suurlakon yhteydessä. Ensimmäisen kerran he pääsivät tappelun makuun seuraavana vuonna Helsingin Hakaniemessä, jossa useampi ihminen kuoli. Työläisten järjestyskaartien muodostus kiihtyi syksyn 1917 aikana. Venäjän irrottautuminen maailmansodasta lisäsi työttömyyttä ja asunnottomuutta, kun punakaartilainen sai taas palkan, ruoan ja katon päänsä päälle. Pietarista Suomeen saapui SDP:n radikaalisiiven edustajia, mikä oli omiaan kärjistämään vastakkainasettelua. Maaseudun talonpojat ja kaupunkilaisporvarit halusivat varmistaa asemansa ja henkilökohtaisen varallisuutensa tukemalla suojeluskuntia. Lähes kaikki iloitsivat keisarihallinnon romahtamisesta, mutta yhteisymmärrys seuraavasta hallintojärjestelmästä oli kaukana. Maamme itsenäistyminen osui itse asiassa suunnilleen samaan ajankohtaan kuin Suomen valtiovallan ja yhteiskunnan hajoaminen.

Talvi 1917-1918 oli ratkaiseva, koska sen aikana todellinen valta niin vasemmalla kuin oikealla siirtyi maltillisilta ryhmittymiltä sotilaallisesti suuntautuneille. Punakaartit ja heitä tukevat venäläiset sotilaat tekivät kotietsintöjä, joiden yhteydessä päästettiin joskus pahimpia vihollisia pois päiviltä. Tämän kohtalon koki mm. tuon ajan rikkain suomalainen, kartanonomistaja Alfred Kordelin. 12. tammikuuta 1918 eduskunnalta tuli senaatille lupa luoda maahan ”luja järjestysvalta” suojeluskuntien avulla, jotka julistettiin pian Suomen senaatin armeijaksi. 27. tammikuuta nostettiin alkaneen vallankumouksen merkiksi punainen lyhty Helsingin työväentalon torniin ja punakaarti miehitti kaupungin keskeiset kohteet. Eduskunnan entinen puhemies Kullervo Manner pääsi Kansanvaltuuskunnan, eli punahallituksen, johtajaksi.

Samoihin aikoihin valkokaartilaisten muodostaman armeijan johtoon valittiin 30 vuotta nohevalla otteella tsaaria palvellut ratsuväenkenraali C. G. E. Mannerheim. Pohjanmaalla alettiin riisua aseista venäläisiä varuskuntia, ja toisten suomalaisten aseellinen vallankaappaus Etelä-Suomessa oli varmasti monelle harvinaisen kipeä paikka. Tammikuun lopussa Viipurin tienoilla sodittiinkin jo verissä päin, ja siellä sota tulisi myös saamaan raa’an lopetuksensa.


Klikkaa yhteisöön
100 vuotta suomalaista tarinaa



Venäjän miestappiot Saksaa, Itävalta-Unkaria ja turkkilaisia vastaan olivat kasaantuneet vuoteen 1917 mennessä sellaisiksi, että venäläisten tyytymättömyys hallitsijoitaan kohtaan alkoi purkautua vallankumouksellisena liikehdintänä. Helmikuussa tsaari Nikolai II luovutti valtansa pois ja lokakuussa kapinallisten punainen siipi eli bolsevikit nousivat valtaan tärkeimmillä alueilla. Suomen eduskunta näki ainutlaatuisen sauman itsenäistymiseen, ja hyväksyi tästä senaatin esityksen 6.12.1917.

Idea maamme todellisesta itsenäistymisestä oli esitetty ensimmäisen kerran ihan julkisesti 31.3.1917. Tuolloin Pehr Evind Svinhufvud sattui palaamaan Siperiasta, joka oli ilmeisesti opettanut häntä sen verran, että seuranneessa kansanjuhlassa uskallettiin nostaa riippumaton Suomen valtio esiin. 18.7 eduskuntamme sääti valtalain, joka nosti sen ylimmäksi valtiomahdiksi ohi tsaarin ja suuriruhtinaan. Tämähän oli suuri harppaus demokratian suhteen, koska kaapin paikkaa viime kädessä ei enää määrittänyt yksi monarkki (diktaattori), vaan kansan valitsema edustuselin. Harmi vain, että Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan, joten valtalaki jäi käytännössä mitättömäksi. Eipä siinä muuta kuin järjestämään uusia vaaleja… Muistakaa muuten äänestää kuntavaaleissa (pitäis varmaan itekin)!

Tosiaan lokakuussa bolsevikit toveri Leninin, joka muuten asusteli useasti Suomessa, johdolla kaappasivat vallankahvan omiin käsiin. Tässä vaiheessa meikäläisillä porvareilla tuli luonnollisesti kova kiirus saada tämä maa itsenäiseksi. Itse asiassa myös sosiaalidemokraatit ajoivat itsenäisyyttä, mutta neuvotellen ensin Neuvosto-Venäjän kanssa. Saattaapi olla, että ne neuvottelut olisivat venyneet kuin Länsimetron rakennus… Noh, kun itsenäisiksi oli jo julistauduttu, Lenin kyllä suostui paperin allekirjoittamaan 31.12.1917 ensimmäisenä vieraan vallan edustajana. Ruotsi, Ranska ja Saksa uskalsivat heti tämän jälkeen tunnustaa uuden valtiomme, mutta vaikkapa Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Italia antoivat meidän odottaa jopa puolitoista vuotta hyväksyntäänsä! Eipä taidettu tätä juuri koulun historiantunneilla korostaa.

Kommunistihallinto puolestaan myönsi itsenäisyyden, koska se uskoi työväestön ottavan Suomessa vallan joka tapauksessa, kuten piti tapahtua kaikkialla maailmassa ennen pitkää. Oikeastaan Lenin ennusti oikein sisällissodan puhkeamisen, mutta arvasi vain voittajan väärin. Ja maamme sosiaalidemokraattien valtuuskunta kävikin tervehtimässä häntä kaksi kertaa joulukuussa 1917 vakuuttelemassa, että itsenäisyys tukee vallankumousta Suomessa. Tällöin porvaristo ei voisi enää käyttää aseenaan luokkataistelussa omana ajatuksenaan markkinoimaansa itsenäisyysvaatimusta. Ikävä kyllä luokkataistelun aseet vaihtuivat astetta järeämmiksi...

Tästä yhteisöön
100 vuotta suomalaista tarinaa
Jääkärietappi



Venäjä astui mukaan I maailmansotaan elokuun alussa 1914 puolustaakseen liittolaistaan Serbiaa Itävalta-Unkarin joukoilta. Nopeasti myös Saksa kävi sotaan Venäjän valtakuntaa vastaan. Saksalaiset pysäyttivät venäläisten hyökkäyksen Tannenbergin taistelussa syyskuussa ja tästä lähtien Venäjä pakotettiin puolustamaan omaa aluettaan.

Vaikka taistelut eivät ulottuneet Suomen suuriruhtinaskuntaan saakka, näkyi maailmanpoliittinen tilanne täällä luonnollisesti lisääntyneenä sensuurina ja muina rajoituksina. Saksalaisten maihinnousua peläten tsaari oli sijoittanut maahamme 40 000 sotilasta. Kansan parissa yksi ensimmäisistä sodan vaikutuksista oli työttömyys. Rintama sulki vientireitit länteen, ja 10 000 sahatyöläistä jäi toimettomiksi. Tämä oli toki vielä kohtuullinen kärsimys aikana, jolloin muualla Euroopassa kymmenettuhannet siviilit menettivät henkensä. Varsin pian kuitenkin sotateollisuustuotteiden kysyntä Venäjällä toi Suomeen 10 000 - 20 000 työpaikkaa mm. metalli- ja tekstiiliteollisuuteen. Tämä vauhditti osaltaan varhaista kaupungistumista, kun sahatyöläiset siirtyivät suuremmille paikkakunnille näiden uusien hommien perässä.

Suomalaisten asennoituminen sotaan oli pääosin kolmentyyppistä. Paljon oli sellaista väkeä, joita asia ei juuri hetkauttanut, koska aseiden jylinä ei yltänyt tänne asti. Ne talouselämän piirit, jotka saivat hyötyä sodasta, olivat myötämielisiä Venäjän asialle ja toimille. Kolmas ja ja lopulta vaikutusvaltaisimmaksi noussut ryhmä olivat ne suomalaiset, jotka unelmana oli itsenäinen maa ja jotka monesti suhtautuivat sympaattisesti Saksaa kohtaan. Heidän ajatteluunsa olivat voimakkaasti vaikuttaneet äskettäin koetut sortokaudet. Saksassa suosittu ajatusmalli tuohon aikaan oli germanismi, jonka elementteihin kuuluivat Saksan ylivalta Euroopassa sekä itäeurooppalaisten kansojen ylenkatsominen. Suomessa germanismi sai suosiota erityisesti ruotsinkielisen älymystön parissa. Kaiken tämän seurauksena syntyi jääkäriliike vuoden 1914 lopussa.

Tammikuussa 1915 sai 200 suomalaista nuorukaista kutsun sotilaskoulutukseen Saksanmaalle, ja seuraavan reilun vuoden aikana joukkio laajeni 1600 miehen Kuninkaalliseksi Preussilaiseksi Jääkäripataljoonaksi 27, joka pääsi lopulta tositoimiin Latvian rintamalle. Huomionarvoista on, että siirtymällä vihollisvallan palvelukseen nämä Suomessa tyypillisesti kansallissankareina pidetyt jääkärit syyllistyivät tuon ajan virallisen käsityksen mukaan maanpetokseen. Paljon vähemmän kansallisessa tarinassa on puhuttu niistä suomalaisista, jotka taistelivat vapaaehtoisina emämaa Venäjän armeijassa. 500-600 ilmoittautui sinne rivimiehiksi, 100 lähti upseerikursseille ja 200 meikäläistä upseeria palveli keisarin joukoissa, ylivoimaisesti tunnetuimpana suurimmaksi suomalaiseksikin taannoin äänestetty Mannerheim. Tässä yhteydessä nostettiin esiin hakkapeliittojen “kunniakas” perintö 30-vuotisen sodan ajoilta. Joten jo ennen sisällissotaa oli suomalainen suomalaista vastaan, tosin pienemmässä mittakaavassa.


Tästä vuoden 2017 IRC-G-ilmiöön!
100 vuotta suomalaista tarinaa

KielitaisteluSunnuntai 19.03.2017 19:30




Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä tai vähintäänkin rento viikonloppu! Tällä kertaa päätin ottaa käsittelyyn suomen ja ruotsin kamppailun valtakielen asemasta. Se sijoittui Venäjän vallan loppupuoliskolle sekä itsenäisyyden alkuvuosiin. Jo 1840-luvulla syntyi suhteellisen radikaali fennomania-liike, joka sai alkusysäyksensä yliopistopiireistä. Fennomaanien pyrkimyksenä oli nostaa suomalaisuus suomen kielen kautta maassamme hallitsevaan asemaan. 1870-luvulla tapeltiin ihan reippaasti valtiopäivillä suomenkielisten oppilaitosten asemasta, kun fennomaanit vaativat suomenkielisten oppikoulujen lisäämistä, mitä ruotsinmieliset svekomaanit ja ruotsinkielinen hallitus vastustivat. Ratkaisuna oli, että ruvettiin perustamaan yksityisiä suomenkielisiä kouluja.

Kielikiista mutkistui ensimmäisen sortokauden aikana, kun vuonna 1900 annettu kielimanifesti nosti merkittävästi venäjän kielen arvovaltaa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Itse asiassa sen tarkoituksena oli kymmenen vuoden kuluessa kokonaan korvata suomi ja ruotsi hallinnossa ja oikeuslaitoksessa venäjällä. Onneksi tämä projekti päättyi yhdessä ekan sortokauden kanssa 1905. Seuraavana vuonna perustettiin puolestaan Ruotsalainen kansanpuolue, eli ikää sillä on 111 vuotta! Onnea vaan sinnekin.

Tunteet kuumenivat taas itsenäisyyden koittaessa. Vuoden 1919 hallitusmuodossa Suomessa todetaan olevan kaksi kansalliskieltä, ja varmaan parempi ettei kumpikaan näistä ollut venäjä. Sekä fennomaanit että svekomaanit joutuivat joustamaan. Suomenmieliset eivät saaneet kammettua ruotsia vähemmistökielen asemaan, jollainen nykyään on esim. saamen kielellä paikoin Lapissa. Ruotsinmieliset saivat luopua ajatuksesta itsehallinnollisesta ruotsinkielisestä alueesta, siis Ahvenanmaan lisäksi. Ahvenanmaalaisethan kirjoittivat muuten oikein adressin Ruotsin kuninkaalle, jossa he pyysivät pääsevänsä osaksi hänen valtakuntaansa. Tämä olisi toki Ruotsille kelvannut, mutta Kansainliitto päätti toisin. Onneksi ei tullut sotaa Ruotsia vastaan heti sisällissodan jälkeen!

Totuttuun tapaan tästä pääset yhteisöömme
100 vuotta suomalaista tarinaa

Toinen sortokausi suursodan pilvien allaSunnuntai 12.03.2017 21:34



Sehän on taas maittavaa sunnuntai-iltaa kaikille kuulijoille, aika on avata uusi luukku yhteisöllisen Suomen tarinassamme!

20. Heinäkuuta 1906 Suomen suuriruhtinaskunnassa säätyvaltiopäivät korvattiin eduskunnalla, jonka toiminta perustui koko kansan kattavaan yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Maamme ensimmäiset eduskuntavaalit toimitettiin 15.-16.3 1907. Suomen eduskuntalaitos oli oman aikansa oloissa todella edelläkävijä, koska myös naiset olivat äänivaltaisia. Ensimmäisten tasa-arvoisten eduskuntavaalien vuosipäivä ei ihan osu yksiin kansainvälisen naistenpäivän kanssa, mutta heittoa on vain viikko! Myöhästyneet (tai ennenaikaiset) onnittelut siis kaikille naisille ;) Yleisesti ottaen vuoden 1905 levottomuudet ympäri Venäjän valtakuntaa johtivat väkivaltaisuuksiin ja laillisuuden heikentymiseen, mutta Suomessa demokratisoituminen ja kansalaisyhteiskunnan kehitys ottivatkin askeleen eteenpäin.

Toinen venäläistämiskausi alkoi vuonna 1908. Venäjän tappio Japania vastaan ja kiihtyvä kilpavarustelu Euroopassa nostivat täällä sijaitsevien raja-alueiden strategista merkitystä. Venäjän sotilasjohtajat alkoivat nähdä maahyökkäyksen Pietariin Suomen kautta realistisena. Vuonna 1910 määrättiin, että kaikki lait ja säädökset jotka eivät koskeneet yksinomaan Suomen sisäisiä asioita, hoidetaan Venäjän lainsäädäntöelimissä, erityisesti duumassa. 1912 säädetyn yhdenvertaisuuslain mukaan kaikille Venäjän alamaisille tuli Suomessa samat oikeudet kuin suomalaisillekin.

Vastarinta venäläistämistoimia vastaan oli jopa laajempaa kuin ensimmäisellä sortokaudella, koska nyt myös työväestö ja rahvas pääsivät osallistumaan valtiolliseen toimintaan. Tästä huolimatta suomalaiset olivat epäyhtenäisempiä kuin ensimmäisellä kerralla. Myöntyväisyyssuuntauksen kannattajat ja aktiivista vastarintaa ajavat eivät kokeneet etujensa yhtenevän, eikä voida tietää milloin Suomi olisi itsenäistynyt, jos olisi ollenkaan, ilman ensimmäisen maailmansodan puhkeamista...

Tarinan kaikki osat ja keskustelua aiheesta löydät täältä!
100 vuotta suomalaista tarinaa

Ensimmäisen sortokauden koettelemusSunnuntai 05.03.2017 18:02



Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Tästä se lähtee, eli tämän vuoden teemamme ensimmäinen varsinainen osa. "Ensimmäinen sortokausi" eli keisarillisen Venäjän ensimmäinen Suomea kohtaan suuntaama venäläistämiskampanja osui vuosille 1899-1905 ja siihen osui monia dramaattisia tapahtumia. Suomen suuriruhtinaskunnan perustuslait pyrittiin syrjäyttämään vuoden 1899 Helmikuun manifestilla, ja suuri joukko suomalaisia liittyi yhteen passiiviseen vastarintaan. Tämän merkittävyys on siinä, että sitä voi pitää ensimmäisenä oikeana suomalaiskansallisena vastarintailmiönä vierasta valtiomahtia vastaan. Aiemmat suuret liikkeet, kuten nuijasota, olivat suunnattu yleensä tiettyjä yhteiskuntaluokkia vastaan, tyypillisesti aatelistoa.

Vastauksena Helmikuun manifestiin maassamme kerättiin Suuri adressi, johon saatiin vain viikoissa yli puoli miljoonaa nimeä. Tämä siis aikana, jolloin koko Suomen väestö oli vain noin kaksi ja puoli miljoonaa! Eikä adressia todellakaan voinut allekirjoittaa missään facebookissa, saati että siitä olisi tiedotettu Ylen iltauutisissa...

Ensimmäisen sortokauden aikana mm. Lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki, jonka sijasta meille koittivat kutsunnat Äiti-Venäjän armeijaan. Venäläistämiskampanja loppui toistaiseksi 1905, samana vuonna kun Eugen Schaumann ampui diktaattorin valtuudet saaneen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Tämä oli yksittäisen miehen teko, jonka motiiveista on monta teoriaa, mutta satojentuhansien suomalaisten osoittama päättäväisyys kansallisen yhteisömme ominaispiirteiden säilyttämiseksi oli hieno osoitus yhteisten ihanteiden voimasta.

Testaa, mitä tiedät ajastamme osana tsaarien maata

Yli 100 vuotta osana Venäjää, mitä tapahtui?Torstai 09.03.2017 15:00, 36 vastaajaa

Suomen suuriruhtinaskunta oli osa tsaarien hallitsemaa Venäjän valtakuntaa vuodesta 1809 vuoteen 1917. Tämä oli ainutlaatuinen vaihe maamme historiassa, mutta kuinka paljon tiedät siitä? Testataanpa!
Ruksita ne väittämät, jotka pitävät paikkansa
  • Voit valita 20 vastausta.
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Joulukuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomi antoi itsenäisyysjulistuksensa vallankumouksen pyörteissä kamppailevasta Venäjän imperiumista. Tätä on tarkasteltava kuitenkin osana jo noin vuosisadan ajan jatkuneen kansallisen tietoisuuden rakentamisprosessia, eräänlaisena pöytään asettumisena pitkien talkoiden jälkeen. Ikävä kyllä me kaikki tiedämme, että ruokapyödässä tulee joskus riitaa…

Yhteisöllisyys itsenäisessä Suomessa alkoi kenties ikävimmissä mahdollisissa merkeissä, sisällissodalla. Meillä muodostui siis kaksi pääyhteisöä, punaiset ja valkoiset. Nämä yhteisöt vihasivat toisiaan verisesti, vaikka molemmilla oli pohjimmiltaan paljon kansallismielisiä ihanteita. Sodan raakuudet ja niitä seurannut katkeruus varjostivat kansakunnan kehitystä vuosikymmeniä.

Saamme olla kiitollisia, ettemme ole tässä maassa joutuneet enää kokemaan yhtä repiviä tapahtumia kuin vuonna 1918. Kaikenlaista on kuitenkin tapahtunut sadan vuoden aikana niin Suomelle maana kuin täällä asuvien ihmisten välisissä suhteissakin. Tämän vuoksi olemme valinneet yhteisöllisyyden kehityksen itsenäisessä Suomessa tämän vuoden teemaksi IRC-Galleriassa. Paljon mielenkiintoista on luvassa, ja toivottavasti mahdollisimman moni teistä seuraa mitä tuleman pitää lähiviikkoina ja -kuukausina.

Tarinan ensimmäinen luku
Lateksis

Tästä pääset yhteisöömme!
100 vuotta suomalaista tarinaa
Oletko aina haaveillut bilettämisestä Galtsun ylläpitäjien kanssa?

Kysytkin vielä… Mutta tänä Ystävänpäivänä haaveet voivat muuttua todeksi! Haluamme lähteä viettämään iltaa yhdessä käyttäjiemme kanssa ja tutustua paremmin ihan rennoissa merkeissä. Paikkana toimii Café Mascot (Neljäs linja 2) ja tilaa on ainakin reilulle 40 ensimmäiselle yhteisöön liittyneelle. Odotamme innolla tapaamistamme tiistaina 14.2.

Liity joukkoomme
Galtsun Ystävänpäivän bileet