IRC-Galleria

Quatermass

Quatermass

This is not a beak, my lovely child. It is a claw! For I am the finger!

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 17.07.2009 04:28

Okei. Eilen(keskiviikkona) oli vauhdikas päivä. Aioin kirjoittaa siitä pitkän selostuksen, mutta on niin krapula etten jaksa. Tai no kirjoitan lyhyesti. En tiedä miksi edes kirjoitan. Kai se on minusta mukavaa.

Iltapäivällä siis kävimme Lievestuoreella Nokkakiven huvipuistossa ja Sirkusmaailmassa. Sirkusmaailma oli erityisen mukava paikka, sellainen pieni museo.
Illalla sitten kävimme talon porukan kanssa Kuusan Kanavateatterissa katsomassa esityksen Turvetta ja timantteja. Se oli ihan kiva, tosin ei yhtä hyvä kuin Viertolan teatterin Kesäyön unelma.
Se oli kyllä todella hyvin ohjattu ja näyttelijätkin olivat hyviä. Näyttämöllä oli useita eri pisteitä jotka kuvasivat Kuusankosken eri alueita, ja tapahtumat tapahtuivat osin yhtäaikaa, kuitenkin niin että vain yhdessä paikassa kerrallaan kuului puhe. Se oli tehty onnistuneesti ja sujuvasti. Käsittääkseni tämä oli suoraa jatkoa näytelmälle jonka näin samaisessa teatterissa jotain 5 vuotta sitten. Siitä on kai tehty tv-sarjakin.
Suurin puute (minun mielestäni) oli että tarina kertoi tavallisista ihmisistä tavallisine murheineen. Ei minua kiinnosta FIKTIO tavallisista ihmisistä. Haluan satuolentoja ja suuria salajuonia.

No, olen silti iloinen että lähdin reissuun, koska kotimatkalla käännyttiin väärään suuntaan ja harhailtiin jossain Laukaan unohdetulla maaseudulla. Vanhan myllyn ohi ajaessamme totesin että onpa hieno rakennus, ja naapurin setä alkoi kertoilemaan tuosta myllystä. Hänellä on valokuviakin sieltä, pyysin että näyttäisi joku päivä. :) Olen tosi iloinen että käännyttiin väärään suuntaan.

Illalla minut sitten värvättiin istumaan iltaa. Tutustuin uuteen ihmiseen, oikein mukavaa oli. Lähdettiin sitten baariin juomaan viimeiset ennen valomerkkiä. Vodkaa ja absinttia. Baarineiti melkein kupsahti järkytyksestä kun annoin pienen tipin. o_O Mikä Laukaan baarikansaa vaivaa jos tipin antaminen on niin harvinaista.(ei hän siis tipin pienuudesta järkyttynyt(vaikka ei se paljoa ollut), vaan siitä että yleensä sai jotain)
Ja siis enhän minä mikään raharössi ole, enkä todellakaan levittele kaikille rahojani. Mutta hän oli ystävällinen ja laittoi pyynnöstäni soimaan Iron Maidenia illan viimeisinä minuutteina.

No, baarista tarttui mukaan joku äijä ja kutsui meidät taloonsa jatkoille. Vainoharhaisena odotin että meidät aiotaan ryöstää ja mukiloida, mutta kaksi meistä oli jo lähdössä niin täytyi meidän muidenkin seurata.
Odotin jotain oman asuntoni kaltaista poikamiesboksia, mutta ukkohan asui oikeassa ökylukaalissa. Siellä juotiin ja saunottiin aamuyöhön saakka. Tosi mukava kaveri oli, hävetti että olin epäillyt pahinta.

Liekö ollut aamuseitsemän kun pääsin kotiin ja kävin nukkumaan. Nyt on vieläkin vähän krapulamasennus päällä. :c Tämän takia en juo kovin usein. Krapula kestää aina hävyttömän kauan.

Ja kirjoitin näköjään vähän pitemmin kuin oli tarkoitus. Noh jaa.

Aloin juuri katsomaan The Big Bang Theorya(tyhmästi suomennettu Rillit huurussa) koska sitä on minulle suositeltu. Näin nörttinä tulee kotoisa olo tätä katsellessa, vaikka taustanauru ärsyttääkin. Tämän ohjelman ystäville voisin muuten suositella The IT Crowdia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.