IRC-Galleria

Miten voi olla jonglöörauksen opettelu niin vitun vaikeaa saatana. Joskus 15-vuotiaana opin yhdessä iltapäivässä heittelemään ihan välttävästi kolmella hernepussilla, nyt olen pari viikkoa satunnaisesti harjoitellut ja en ole päässyt vielä samalle tasolle. AAARGGGH.

Vitutuksen välissä voi kuitenkin myöntää että tuntuu hyvältä opetella taas jotain uutta taitoa, ainakin kun edistymisen sentään huomaa joka harjoittelukerran jälkeen eikä vasta viikkojen myötä. Siksi vain vituttaa että tämä oli pentuna niin paljon helpompaa, tai ehkä se johtui hernepusseista, ne kun eivät vierineet vittuun heti maahan pudottuaan.
Tai ehkä aivoni ovat jo nyt niin rappeutuneet että uuden oppiminen on käynyt vaikeammaksi. Masentava ajatus.

Snif. :( Minustakin on jännittävä kuvitella, millaista Ravenholmissa oli ennen kuin Combine kakkasi tuulettimeen. Erityisesti Grigorin elämä kiinnostaa.

Pelottaa.

Aloin pelaamaan Half-life 2:ta uudestaan, ja nyt olisi taas Ravenholm edessä. En viitsinyt pelata eilen päivällä, koska tiesin että se olisi päivänvalossa helpompaa. Nyt en vain uskaltaisi enää edetä.
Viime kerralla en yhtään tiennyt mitä oli vastassa, ennen kuin oli liian myöhäistä, ja sitten oli pakko vain pelata eteenpäin koska kesken jättäminen olisi tuntunut siltä että Gordon jää ihan yksin pelkäämään ja kauhu vain jatkuu ikuisesti. ö__ö Nyt tiedän liiankin hyvin.

Toisinaan ahdistaa olla näin hermoheikko, mutta toisaalta en vaihtaisi tätä pois. Kauhu on paljon nautittavampaa tällä tavalla, jopa kliseistä ja paskoista tehosteista voi nauttia kun ne osaa ottaa tosissaan.

"Yhden asian" Piraattipuolueelta 43 vaalitavoitetta

Pahoittelen että joudutte ajoittain kestämään pientä poliittista propagandaa päiväkirjassani, mutta teki mieli tuulettaa. Vielä kuulee tyhmien ihmisten mustamaalaavan piraattipuoluetta teini-ikäisten nörttien waretuspuolueena. Luultavasti samat ihmiset joille vihreät ovat kettutyttöjä, vasemmistolaiset stalinisteja, kokoomuslaiset läskejä sikarinpolttelijoita ja anarkistit tuhoa lietsovia raivopäitä, ja niin edelleen, paitsi se oma porukka jossa ei ole mitään vikaa.

(jos joku väittää että minä harrastan tuollaista ajattelua, häntä ei kannata kuunnella D: höhöm.)

En jaksa alkaa säätämään kuvia gallerian blogiin, joten: http://mikropop.blogspot.com/2010/05/matkapaivakirja-4.html

(hups, kirjoitin jo eilen mutta unohdin laittaa galleriaan)

Reilu viikko jo takana.

Olen hyvin kilpikonnamainen luonteeltani. Tulee yleensä hankala olo jos olen liian pitkään poissa kotoa, tai liian kaukana. Mutta tämä aika on mennyt todella hyvin. En olekaan muistaakseni ikinä ollut näin pitkään poissa kotoa, pöpilästäkin pistivät aina viikonloppulomalle. Vielä ei ole mitään hoppua, viihtynen niin pitkään kunnes Meeri kyllästyy katsomaan sänkistä naamaani. :)

Kauniimmasta puoliskosta puheenollen, sain eilen seurata kuinka hän työsti korua. Hämmennyn aina hänen kyvystään tehdä kaunista kaikesta mahdollisesta.

Tänäänkin oli hyvä päivä. Olin nyt ensimmäistä kertaa yksin raitiovaunulla liikenteessä. Kävin keskustassa tapaamassa muuatta hyvää ystävää. Kiertelimme katuja ja kahviloita, ja minä töllistelin kaikkea ja inspiroiduin katulampuistakin, perkele, meillä päin ne ovat vain tasaisia tolppia mutta täällä nekin ovat hienoja. Olo oli kuin Twoflowerilla Ankh-Morporkissa.

Kertokaa muuten hei jos tiedätte kivoja kahviloita ja lounaspaikkoja täällä päin. Ei mitään ketjupuljuja, eikä ehkä myöskään mitään kimaltavia hienostopaikkoja, vaan sellaisia pieniä ja hiljaisia joista kukaan ei ole ikinä kuullutkaan. Ne ovat aina parhaita.

Eilen olin ensimmäistä kertaa elämässäni metrossa. Se on minulle iso juttu, vaikka sitä voikin verrata siihen että viihtyy tuijottaessaan pesukoneen pyörimistä. Näin myös ensimmäistä kertaa meren ollessamme matkalla Suomenlinnaan. Kaikki kuvat ovat Meerin ottamia.
Luolat olivat kivoja, mutta te kaikki muut olette varmasti nähneet ne jo kymmeniä kertoja joten ehkä en vaahtoa niistä sen enempää. :) Mutta minulle se oli ensimmäinen kerta, ja lienee sanomattakin selvää että inspiroiduin maisemista valtavasti. Puolivälissä en enää nähnyt mitään koska ajatukseni olivat kääntyneet sisäänpäin, ja havahduin vasta satamassa.


Tänään kävimme tsekkaamassa Ofelia Marketin kulttuuritalo Gloriassa. Paljon näyttäviä vaatteita ja ihmisiä, jopa pari joiden tyylistä ihan oikeasti pidin. Olin tuntea itseni vähän ulkopuoliseksi nuhjuisessa takissani ja olkalaukuissani, puhumattakaan luontaisesta epäluulostani kauniita ja näyttävästi pukeutuvia ihmisiä kohtaan. Mutta Meeri ja hänen ihastuttavat ystävänä ankkuroivat minut todellisuuteen, ja muistuttivat että voi olla kaunis ja näyttävä ja kiva. ^^
Meeri on muutenkin rikkonut paljon ennakkoluulojani. Muodostan yhä liian helposti vaikutelman ulkoisten seikkojen perusteella, ja alas, joskus kun emme vielä tunteneet, olisin saattanut pitää häntä pinnallisena koska hän on niin jännittävä ja värikäs. Koska älykkyys ja syvällisyys on vakavanaamaisten kravatti-ihmisten juttu, tai ainakin sellainen käsitys on elänyt jossain syvällä tylsässä mielessäni. Joskus on kivaa olla väärässä; tyttöystäväni on oivaltavimpia ja älykkäimpiä ihmisiä joita tunnen sen lisäksi, että on taiteellinen ja inspiroiva. :)

Ofelian jälkeen kahvihammastani kolotti, ja menimme Mbariin, jossa oli hyvää espressoa, ja lisäksi muuan suurenmoinen laite eli sarjakuva-automaatti. Meeri valitsi minulle sarjakuvan nimeltä Changing Dream. Siinä oli mukana blogin osoite, joten linkattakoon sekin :) http://banapiti.blogspot.com/

Helsingissä on kaupassakin oluita joita laukaassa ei löydy edes alkosta. :| Mustaherukkaolutta nyt juon.

Piileskeltyäni suurimman osan nuoresta aikuisiästäni nimettömäksi jäävässä pikku kotikaupungissani, räytyvä sydän pakotti minut lähtemään Maailmalle. "Maailma" merkitsee minulle kaikkea mikä on muutamaa kymmentä kilometriä kauempaa kotoani, tässä tapauksessa rakastettuni kotiympäristö Helsinki.

Helsinki, tuhansien ihmeiden kaupunki. Totisesti, pienessä navettakylässä kasvaneelle minulle täällä on ihmeteltävää joka kulmalla. Uskotteko että olin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni raitiovaunun kyydissä? Se oli elämyksellistä! Olen halunnut raitiovaunuun siitä lähtien kun luin Viivi Hyvösen kirjan Apina ja uusikuu, jossa kyseinen liikenneväline näyttäytyi hyvin tunnelmallisena ja jännittävänä.

Metrojakin täällä kuulemma on! Kautta isovanhempien, jos joskus selviän takaisin kotiin, ehdotan kunnanvaltuustolle että rakennamme meillekin tällaisia ihmeitä. Minut luultavasti poltetaan kerettiläisenä, mutta ideat jäävät porisemaan ja kenties jonain päivänä sivistyksen valo paistaa siihenkin risukasaan.

Tällä hetkellä siemailen kahvia ja ihastelen Meerin sisustusta, joka hämmästyttää ja ihastuttaa minua vielä enemmän kuin kaupungin ihmeet, mutta kotoisammin ja lempeämmin. Kaikkialla minne katson on jokin yksityiskohta joka alkaa heti kertomaan tarinoita. Silmät ja tyhjät silmäkuopat tuijottavat minua.

Näihin tunnelmiin.