IRC-Galleria

Kansansa kuolematon johtaja Goldmountain oli aina kunnioittanut Hannibalia. Kun tuhansia vuosia sitten tuo komea roisto ensimmäistä kertaa marssi porteille elefanttiensa kanssa ja esitti uhkavaatimuksensa, hallitsijatar tiesi kohdanneensa vertaisensa vastustajan. Ja kun vuosikymmenet vaihtuivat vuosisadoiksi ja sama Hannibal oli yhä kansansa johdossa, Goldmountain tiesi että hänkin oli kuolematon. Alkoi vuosituhansia kestävä shakkiottelu.

Vaan nyt se oli päättymässä. Kuluneella vuosisadalla Legioona oli jyrännyt Karthagon viimeisetkin liittolaiset - Venäjän, Saksan ja Amerikan, ja Karthagon imperiumi käsitti enää mitättömän mantereen. Yksi kerrallaan kaupungit kaatuivat ylivoiman edessä, kunnes jäljellä oli enää muinainen Rusucurrun kaupunki. Siellä Hannibal itse johti joukkonsa taisteluun joka kesti useita päiviä. Lopulta hänen armeijansa oli lyöty, ja vain hän itse seisoi vastassaan panssarivaunuja, helikoptereita, ja Legioonan hallitsijatar.

"Tervehdin sinua, Goldmountain. Olet voittanut, ja maailma on nyt sinun," Hannibal sanoi, ja hänen äänensä kantoi sotakoneiden jyrinän ylitse.

"Maailma voi olla meidän, rakas viholliseni! Antaudu minulle ja hallitse kanssani täältä ikuisuuteen. Meidän ei tarvitse tyytyä vain tähän maahan, voimme valloittaa itse äärettömän avaruuden!" Goldmountain puhui vetoavasti, eikä yksikään kuolevainen olisi voinut vastustaa häntä.

Mutta Hannibal pudisti surullisena päätään.

"Tiedät, ettei niin voi koskaan olla, oi kullanhehkuinen aurinkoni. En saattaisi ikinä tyytyä olemaan toisen komennettavana. Olen varma että ymmärrät, sillä olethan samasta savesta muovattu."

"Minä ymmärrän, oi hiipuva tähteni," Goldmountain sanoi kyyneleet silmissään. Hän antoi sotilailleen merkin pysyä aloillaan, kun Hannibal veti miekkansa ja painoi sen vasten rintaansa.

"Hyvästi, sinä pysäyttämätön hiekkamyrsky. Rakkautemme ja vihollisuutemme oli jotain, mitä voi tapahtua vain kerran maailmanhistoriassa." Näin sanottuaan Hannibal lävisti oman sydämensä.

Goldmountain polvistui kuolevan vihollisensa viereen ja otti tämän pään syliinsä. "Kansani tulee muistamaan sinut ikuisesti suurena taktikkona ja johtajana. Ja kenties, rakkaani, kenties toisessa elämässä saamme tilaisuuden mitellä voimiamme uudestaan."

"Kenties," Hannibal kuiskasi hymyillen ja veti viimeisen henkäyksensä.


Koko maailman talous nyt hallussaan Goldmountain antoi rakentaa kokonaisen kultaisen vuoren josta tuli Hannibalin hautapaikka. Se oli niin suuri ja loistava, että sen hohto näkyi aina kiertoradalle jossa rakennettiin Legioonan avaruusalusta. Seuraavan vuosikymmenen aikana alus valmistui ja alkoi suunnitella matkaa kohti tähtiä.

Kuolematon johtaja ei kuitenkaan aikonut olla sen mukana. Hän ei uskonut että loputtomalla avaruudella olisi tarjota hänelle mitään haastavaa, mitään jännittävää. Hän oli jo voittanut voittamattoman.

Ja niin sukupolvialus D.S.S. Goldmountain jätti kotiplaneettansa. Sen vuosisatoja kestävän matkan aikana Goldmountainin ja Hannibalin legendaa tultaisiin kertaamaan sukupolvelta toiselle. Lopulta vakiintuisi uskomus että hallitsijat olivat vain myyttejä, eivät kuolemattomia lainkaan. Yhä harvempi enää antaisi painoarvoa aluksen tietokannasta löytyville historiankirjoille.

Mutta heidän nimensä tulisivat säilymään kansan kollektiivisessa muistissa ikuisesti. Ja edes maahan jäänyt Goldmountain itse ei tiennyt, että matkustajien joukossa oli kaksi tärkeää sukulinjaa - hänen omansa, ja Hannibalin, lähtöisin ajoilta kun kuolemattomat olivat ottaneet kuolevaisia rakastajia.

Iltaisin maapallolla Goldmountain istui Hannibalin hautavuoren laella ja katseli tähtiä, tietämättä että jossain matkojen takana pyörä oli pyörähtänyt ja vanha kilpa oli alkamassa uudelleen.