IRC-Galleria

Quatermass

Quatermass

This is not a beak, my lovely child. It is a claw! For I am the finger!

Selaa blogimerkintöjä

Oogie Boogie tanssittaa joulupukkiaPerjantai 23.10.2009 18:25

Upea kohtaus muutenkin niin täydellisestä animaatioelokuvasta.

Agentteja ja piknikPerjantai 23.10.2009 13:18

Blogger ei tunnu toimivan, joten kirjoitan poikkeuksellisesti tänne viimeyön unistani. Ne täytyy kirjoittaa ylös tai unohdan.

Ensin olin parin kaverin kanssa jossain tunnistamattomassa paikassa. Olisimme halunneet lähteä pois sieltä, mutta näimme ikkunasta että pihassa oli pari autoa joissa oli salaisia agentteja vahtimassa kavereitani.(tiesin jotenkin että eivät kuitenkaan minua vahtineet)

Etupenkeillä istui miespuolisia agentteja siviilipuvuissa, ja toisen auton takapenkillä oli Scullyn ikäinen nainen jolla oli liian isot aurinkolasit. Hänen näkemisensä herätti muiston että olen nähnyt hänet toisessakin unessa joskus.

Myöhemmin olin yksinäni piknikillä jossain. Paikka oli sangen tunnistettava, mutta en ihan varmuudella osaa sijoittaa sitä mihinkään valvemaailman osaan. Olin jonkun rakennuksen kulmalla. Minulla oli omenoita ja mehua.

Joku hyvin masentuneen näköinen vanha mies käveli ohitse, kohti rakennusta jonka varjossa olin. Tarjosin hänelle omenaa, ja hän ottikin sen vastaan mumisten samalla jotain miten omenasta ei ole mitään apua hänen tilanteessaan.

Hetken päästä kaksi teini-ikäistä tyttöä tuli paikalle ja istahtivat nurmikolle. Heillä oli jano, joten tarjosin mehua.
Sitten pahoittelin että joudun poistumaan, mutta minun täytyi kirjata muistiin unien yksityiskohdat etten unohda niitä. Heräsin pieneksi hetkeksi ja kirjoitin ylös "kaksi agenttiautoa, takapenkillä nainen, aurinkolasit, piknik, murheellinen mies, omena"

Herättyäni lopulta kokonaan muistiinpanojen lukeminen riitti että unet palautuivat mieleen. Muutoin olisin saattanut unohtaa ne, paitsi jos joku olisi sattunut lausumaan minulle jonkun näistä avainsanoista.

urghTorstai 22.10.2009 19:40

http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/10/tekijanoikeusjarjesto-yritti-hiljentaa-laulavan-isoaidin

Joka päivä tulee vastaan niin järjettömiä uutisia että niitä voisi odottaa näkevänsä Simpsonien tai South Parkin maailmassa.

<3Torstai 22.10.2009 12:54

http://www.comicsalliance.com/2009/09/17/twisted-princesses-a-darker-take-on-disney/

Ihania <3 erityisesti Pocahontas

Niin sitä pitää, teurasta inhat valloittajat!

hiiKeskiviikko 21.10.2009 05:33

Lueskelin tuossa Looking For Groupin uusimmat sivut. Toivottavasti en herättänyt naapureita naurullani: http://lfgcomic.com/page/291 n___n

JotainTiistai 20.10.2009 22:11

Vaihteeksi vakavissaniMaanantai 19.10.2009 18:33

Tänään on kylmä päivä. Sellaista kylmyyttä jota tekisi mieli lämmittää rommilla. Tai ehkä bensalla.
Sen sijaan litkin kitkerää tonicia. Hyi helvetti, tämähän maistuu ihan greipiltä! Ostin kokeilunhalusta.(tai ehkä koska tarvitsen epätavallisen suosikkijuoman korostaakseni eksentrisyyttäni. hihi.)

Yö kului eskapistisesti pelaamisen merkeissä. Menin Jade Empiren läpi. Ja totisesti, paremmin en voisi aikaani käyttää, olin sitten missä mielentilassa tahansa. Kokemus oli mahtava. Kuin ylipitkä draamantäytteinen kung fu leffa.(hetkinen, sainko sen kuulostamaan huonolta? päinvastoin!)
Aloitin tietysti pelaamaan heti uudestaan alusta. Haluaisin nähdä pelin kaikki loput, mutta toisaalta en usko että PYSTYN tekemään hahmostani häijyä paskiaista. Maailma on minulle aivan liian todellinen!
Falloutissa minulle ei tuottanut mitään vaikeuksia suorittaa järjetöntä väkivaltaa viattomia kohtaan, mutta Jade Empiressä en vain raaski olla julma edes pahimmille vihollisilleni.
Peli sai minut myös miettimään omaa moraaliani, minkä pelin tekijät ovat varmasti tarkoittaneetkin tapahtuvaksi. Mitään varsinaista muutosta se ei minussa aiheuttanut, huomaan muutenkin pyrkiväni(<-huom) käyttäytymään kuten pelissä kuvatun Avoimen Kämmenen tien kulkijat. En kuitenkaan pystyisi ikinä olemaan läheskään yhtä hyväsydäminen kuin hahmoni.

Ah, hahmot. Heistä tuli minulle pelin aikana hyvin läheisiä. Hymy nousi korviin kun seurailin heidän keskinäistä torailuaan, tai kun kuuntelin Black Whirlwind nimisen barbaarin verisiä tarinoita. Osittain hekin pitivät minut kaidalla tiellä, koska etenkin hahmoni lapsuudenystävä luotti hyvyyteeni niin hellyttävän sinisilmäisesti etten olisi kestänyt pettää häntä.
Vähän sama juttu arkitodellisuudessakin. Olin joskus paljon nykyistä ikävämpi persoona, tympii muistellakin, mutta eräiden hyvien ihmisten kanssa ystävystyminen sai minut tarkastelemaan käytöstäni ja ajattelutapojani, ja ainakin toivoakseni muuttumaan parempaan suuntaan.

Nämä siteet ovat myös pitäneet minut hengissä huonompina aikoina. Mikä näinä hetkinä tosin tuntuu kahleelta, grrr.. Mutta aina jälkeenpäin ajatellen pelastusköytenä.
Siitä huolimatta pidän ihmisen oikeutta omaan henkeensä tärkeimpänä perusoikeutena. Itsemurha vain on ikään kuin epäkohteliasta läheisiä kohtaan. Mutta vielä tylympää olisi olla ymmärtämättä tätä ratkaisua.

Älkää nyt ottako tätä angstauksena, mutta joka vuosi tähän aikaan huomaan pohtivani että jokohan viimeinen kesä oli takana. Keväisin olen aina vähän yllättynyt.

Viime vuonna olin suorastaan ehdottoman varma ettei seuraavaa kesää tule, mutta tässä sitä vielä kirjoitellaan. Ja olen kyllä ihan iloinen siitä. Olen viettänyt aikaa hyvien ihmisten seurassa, lukenut kirjoja, katsonut leffoja, pelannut pelejä.. nähnyt unia! Nämä asiat ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin koulunkäynti tai työ. Oikeastaan suhtaudun kirjoittamiseen ja muuhun sisällöntuottamiseen työnä, vaikka siitä ei maksetakaan. Ja fiktion kuluttaminen ja ihmisten kuunteleminen on minulle opiskelua, vaikka onhan minulla tuo oikeakin koulu menossa.

No, ensi kerralla kirjoitan jostain hilpeämmästä. Ostin hasselpähkinärouhetta, ajattelin kokeilla sitä kahviin. Tuollaisiset pienet jutut tuottavat vielä mahdottoman paljon iloa. Mutta ei tänään, väsyneenä ei kahvia sovi juoda. Menee hukkaan.

Pidän tuosta barbaarista :)Maanantai 19.10.2009 04:34

Yritin suostutella kauppiasta häipymään yhdestä paikasta, mutta charmini petti. Onneksi parrakas ystäväni oli mukana.

Black Whirlwind: Let me handle this.
See these axes, little man? Very soon they will be in use. If you move, I'll buy whetstones from you to sharpen them after. If you don't, I'll use your teeth.
Merchant Kia Jong: Uh, yes, perhaps I will relocate for now. No need to get in people's way for no reason.
Black Whirlwind: That is how you convince a merchant to do something. You owe me some wine.

Palanen Suomen historiaaSunnuntai 18.10.2009 10:09

Kun valvon liian pitkään, alan puhumaan läpiä päähäni. Mainittu kirja on todellinen, ja perhanan hyvä onkin. Suomennettu nimellä Vihreän saaren laulu.
Lukekaa se! *ärjäisy*

Albus: Time runs fast nowadays, have you noticed? Weeks just go by
Albus: I read a book that gave logical explanation for that. It was The New Policeman by Kate Thompson.
Jay: Yes, we are getting older, and the time goes by faster
Albus: It explained that time is LEAKING from our world to the faerie realm, a land of eternal youth. Logical!
Jay: Of course!
Albus: And because of that, the faeries are started to grow older in their world.
Jay: lol, you are crazy alpo
Albus: I hear that a lot. Usually it's like "you are crazy! now give up the tank before you blow up more things!"
Albus: Of course I didn't listen
Jay: Ahhh, well if you have a tank, why wouldn't you blow stuff up?
Albus: And that's why our capital city is nowadays Helsinki, and everyone pretends they never heard of Alpopolis, the old one.
Jay: O.o
Jay: Why would you blow a city named after you up?
Albus: It was Alpopolis only a few hours. I had just managed to conquer it with that tank and rename it(Saunapolis was stupid name anyways), but they were sore losers and tried to stop me. Ah, they shouldn't have tried to hide from my tank into that dynamite factory...
Albus: A piece of Finland's recent history. Though I doubt you'll find any of that in the history books. Everyone's kind of shamed of that.
Jay: I'll have to put it in the history books
Jay: I'll hack databases and make that part of the ciriculum in schools
Albus: You do that! World deserves to know the truth!
Jay: Heha. It'll be epic.

rrrrääääääähSunnuntai 18.10.2009 00:52

Menee taas hieman VITUSTI hermo Mortal Kombat - Deadly Allianceen. Menen läpi typerää tutoriaalimoodia jossa käydään liikkeitä läpi. Ihan kivasti toteutettu se on muuten, mutta itse peli on kohtalaisen perseestä koska jättää suurimman osan ajasta näppäinkomennot huomiotta. Lyhyemmät kombot menevät tuurilla läpi, mutta yritäpä tehdä joku vitun pitkä jo itsessäänkin vaikea kombo kun pelkkä alkuosa onnistuu vain 10% ajasta. Siis saatana. Ei saa olla tippaakaan liian nopea tai hidas nappuloiden kanssa. Eikä oikeaa ajoitusta voi edes päätellä mitenkään loogisesti, vaan useimmiten kaikki nappulat pitää runnoa heti samantien kun heppu vielä suorittaa liikkeen ensimmäistä osaa, mutta tällä kerralla täytyisi ilmeisesti jaksottaa jotenkin idioottimaisesti. Ei vittu kiinnosta enää.

Huono peli muutenkin. Esim areenat on jostain järjettömästä syystä rajattu näkymättömällä muurilla, joka estää käyttämästä hyväksi houkuttelevan näköisiä happokuiluja ja muita. Siis vittu nehän ovat suorastaan perinne Mortal Kombatissa. (toivottavasti erehdyinkin ja typerän muurin saa pois jostain asetuksista. korjaan virheeni tänne jos on näin, mutta pelkäänpä että ei.)