IRC-Galleria

Fallout: New Vegas pelattu läpi. Itken. Tärisen. Nauran. Ajattelen tekojeni seurauksia.

Hyvin epätodellinen olo. Tunnen kuin olisin elänyt juuri kokonaan toisen elämän. Tämä on jotain mitä pelit voivat parhaimmillaan saada aikaan. Kirjat ja elokuvat myös, jossain määrin, mutta pelkästään interaktiivinen tarinankerronta voi todella imaista sisäänsä tällä tavalla.

Puuh... nyt lisäosia kokeilemaan. Ehkä selvittämään tämän mysteerisen radiolähetyksen alkuperä. Tämä kappale on kummitellut päässäni monta päivää:

DiscworldMUD

Tatiana Leasbreda tips her hat at you stylishly.

You tip your monocle at Tatiana Leasbreda stylishly.

Tatiana Leasbreda tips your purse into her pocket stylishly :)

You remote to Tatiana Leasbreda: Appelhof von Brassbridge laughs so hard he fells off his chair. The laughter turns into crying when he remembers his purse is gone!

Tatiana Leasbreda returns your purse apologetically. She doesn't return the money though.

You remote to Tatiana Leasbreda: Appelhof von Brassbridge cries some more, but this time they're tears of joy for witnessing such a healthy thieviness. Surely the Guild has a bright future.

Nobody who wasnÂ’t down there will ever really understand. Not even those who shook our hands when we left. Not even those who welcomed us back with mighty hugs and no conception whatsoever what it was like to sit there watching the life bleed out of a man whose throat youÂ’d cut so you could go on, undetected, to murder some other poor boy whose bad luck had placed him in your path at the wrongest time possible in the entire history of the human species. So that someday, somewhere far away, some woman would cry because she no longer had a son.

Glen Cook - Angy Lead Skies

Aloin lukemaan Long Dark Teatime of the Soulia pitkästä aikaa, ja ensimmäistä kertaa englanniksi. Viime lukukerralla kielitaitoni ei ollut vielä tarpeeksi hyvä, mutta nyt se jo kestää. Kyllä tämä menetti suomennoksessa jotain.

Nyt on muutenkin hyvä aika lukea se taas, koska olen viime aikoina miettinyt paljon lusmuilua, ja Dirk Gently on yksi lusmuimpia päähenkilöitä ikinä.
Jostain syystä lusmuilu viehättää minua hyvin paljon, olkoonkin että se on syy suurimpaan osaan maailman ongelmista ja maailmantalouden kantava voima. Ihmiskunnan yhteinen lusmuilu on masentavaa, mutta kun tarkastelee yhtä kekseliästä yksilöä joka yrittää helpottaa omaa taakkaansa kaikkien muiden kustannuksella, se.. no, se on yhtä perseestä mutta jollain syvällä ja vaistomaisella tavalla se silti vetoaa minuun.

Minä olen sen kaltainen tyyppi joka näkee hyvin paljon vaivaa vältelläkseen jotain epämukavaa puuhaa, täysin tietäen että lopulta se on kuitenkin tehtävä ja tulee olemaan monin verroin ikävämpää. Kasaan tavaroita sohvalle ja pöydälle sen sijaan että järjestäisin niitä omille paikoilleen. Kun haluan käyttää sohvaa, siirrän tavarat sängylle. Vasta kun tässä siirto-operaatiossa alkaa olla kohtuuttoman paljon vaivaa, alan oikeasti siivoamaan.

Voisin antaa lukemattomia muita esimerkkejä, mutta koska en ole fiktiivinen henkilö vaan asun samalla maapallolla teidän kaikkien kanssa, luulen että saisin vain hampaita kiristymään ja veitsiä teroittumaan.

Siirtääkseni huomion omista synneistäni lainaan pätkän tuosta kirjasta:


With his resolve well stiffened Dirk stepped back out of the newsagent's into the nippy air of the street and strode off.
"Ah, I expect you'll be wanting to pay for that paper, then, won't you, Mr Dirk, sir?" said the newsagent, trotting gently after him.
"Ah, Bates", said Dirk loftily, "you and your expectations. Always expecting this and expecting that. May I recommend serenity to you? A life that is burdened with expectations is a heavy life. It's fruit is sorrow and disappointment. Learn to be one with the joy of the moment."
"I think it's twenty pence that one, sir", said Bates, tranquilly.
"Tell you what I'll do, Bates, seeing as it's you. Do you have a pen on you at all? A simple ball-point will suffice."
Bates produced one from an inner pocket and handed it to Dirk, who then tore off the corner of the paper on which the price was printed and scribbled "IOU" above it. He handed the scrap of paper to the newsagent.
"Shall I put this with the others, then, sir?"
"Put it wherever it will give you the greatest joy, dear Bates, I would want you to put it nowhere less. For now, dear man, farewell."
"I expect you'll be wanting to give me back my pen as well, Mr Dirk."
"When the times are propitious for such a transaction, my dear Bates," said Dirk, "you may depend upon it. For the moment, higher purposes call it. Joy, Bates, great joy. Bates, please let go of it."
After one last listless tug, the little man shrugged and padded back towards his shop.

Ihmisenä olemisen suurimpia kirouksia on omata tarpeeksi tietoisuutta ymmärtääkseen, mitä ei voi saavuttaa. Katsoa tähtiin ja ymmärtää, miten saavuttamattomia ne ovat, miten suuri osa universumin ihmeistä jää meiltä ikuisesti näkemättä.
Tai ihailla toista ihmistä joka on yhtä saavuttamaton kuin nuo tähdet, kuvitella millaista elämä voisi olla jos vain...

Siinä on syy miksi meillä on pahiksia, väitän. Se on tuo tunne, tuo mielen nyrjäyttävä ymmärryksen hetki joka - jos ei aja itsemurhaan - saa miehen kasvattamaan pitkät viikset ja pujoparran, ja kanniskelemaan keilapallon muotoista pommia jossa on pääkallon kuva. Tuo tunne joka ajaa naisen käkättämään hullusti ja rakentamaan mökkinsä piparkakusta. Joka saa lapsen kasvamaan aikuiseksi kannibaalimurhaajaksi, ja taidemaalarin ryhtymään pelätyksi ja vihatuksi valtakunnankansleriksi.



Tietysti... Viisas kääntää katseensa siitä mitä ei voi saada, siihen mitä hän voi saada ja mitä hänellä jo on, eikä kuuntele hulluuden kutsua.
Minä tiedän tämän, minun täytyy tietää koska kirjoitan näitä sanoja, mutta välillä on niin vaikea pitää viisaat opetukset mielessä. Viikset tahtovat kuin huomaamatta kasvaa pahismaisiin pituuksiin, hullu nauru kumpuaa kutsumatta kurkusta, ja alkaa tehdä mieli rakennella tuomiopäivän laittteita joilla piinata ja kiristää kansakuntia.

Toisaalta, en kuitenkaan vaihtaisi tätä hulluutta pois, koska juuri nämä kateuden, kaihon ja riittämättömyyden tunteet ovat minulle se voima, joka on ajanut minut kirjoittamaan. Kun tämä maailma ei riitä, kudon sanoilla toisia maailmoja joissa kaikki on mahdollista. Ja ehkä joskus muut kaltaiseni löytävät maailmoistani suojapaikan, kuten minä olen löytänyt niin monista muista fiktiivisistä maailmoista. Ja ehkä se vuorostaan innostaa muita punomaan fiktiota.

Parempi sekin kuin sitoa naisia junaraiteelle ja pyrkiä valloittamaan maailma kuolemansäteillä uhaten.

Mirel Wagnerin musiikki on niin synkkää että melkein en kestä.



"my baby has a swollen face
long stiff limbs
them eyes are black pits
of a place where I've been
her hair is long, still smells like mud
she answered to my kiss
with a rotten tongue"

Joo, samat sanat jonkun meikillä läträävän goottibändin kappaleessa saisivat vain ajattelemaan "hihi, onpa shokeeraavaa", mutta Wagnerin laulamana kuulostaa oikeasti ahdistavalta ja surulliselta.

En muutamaan vuoteen ostanut musiikkia, mutta nyt voisi taas heittää rahaa siihenkin suuntaan, etenkin kun kyseessä on pieni artisti ja pieni levy-yhtiö.

Saa muuten suositella jotain piristävää musiikkia nyt, olen kuunnellut tätä aamun ja niin paljon kuin tästä pidänkin niin se tahtoo vähän vetää mielen siniseksi.

Eka luomani tvtropes-artikkeli: http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/UnderCity :) Tarvitsee vielä kuvan ja ehkä vähän laajemman kuvauksenkin mutta muuten olen tyytyväinen.

Välillä harmittaa olla ujo.

Linja-autossa vastapäätä istui mitä kaunehin nuori nainen, ja koko matkan yritin kerätä rohkeutta sanoa hänelle jotain, mutta en uskaltanut. Sitten suunnittelin että sanoisin jotain juuri vähän ennen kuin poistun omalle pysäkilleni niin nolostukseni jäisi lyhytaikaiseksi, mutta eiköhän hän ollut jäämässä samalle pysäkille. Tietysti olisin voinut ulkona yrittää sanoa jotain, mutta taaskaan en uskaltanut. .__.

Tällaisia murheita minulla tänään. Muualla maailmassa pommit paukkuvat ja suomessakin nähdään nälkää, mutta minua masentaa että en uskaltanut sanoa nätille tytölle "hei".

Elämäni on niin rankkaa, yhyy.

Pitäisi kai hankkia elämä. Aikaa meni taas kellon ympäri DiscworldMUDin parissa. Eikä siinä mitään että röhnötin koko yön nojatuolissa, mutta itse pelin maailmassakin käytännössä istuin perseelläni koko ajan yhdessä ja samassa huoneessa. Toisaalta siellä tuli sentään oltua sosiaalinen, joten kaipa se taas 'oikean' elämän voitti.


(Thieves) RiverPhoenix wisps: A big brass gong is sitting on the deck and five corpses of white belt ninja are on the ground.
(Thieves) Asha wisps: poor ninjas :(
(Thieves) Wolphen wisps: so... was everybody kung fu fighting?
(Thieves) RiverPhoenix wisps: mainly i was
(Thieves) Jiang wisps: Was it a little bit frightening?
(Thieves) Hrastan wisps: Were they fast as lightning?
(Thieves) Wolphen wisps: bet they did it with expert timing

Laki on ankara.

Constable Flint says: You, Appelhof, are hereby sentenced to 2 hours and 55 minutes of high security arrest for killing an officer of the Watch, wearing the official badge of the Ankh-Morpork City Watch despite not being employed by aforementioned organisation, resisting arrest, six instances of molesting a male officer of the watch, the murder of a troll bodyguard, five instances of molesting a female officer of the watch and four instances of assaulting an officer of the Watch and disturbing him or her in the execution of his or her duty.