IRC-Galleria

TrashAccident

TrashAccident

"Suvaitsevaisuus mitataan sillä kuinka paljon erillaisuutta ihminen on valmis sietämään."

1980-luvun villitykset.Maanantai 28.11.2016 02:42

1980-lukua voi pitää monella tapaa 'kulta-aikana'.
Silloin esimerkiksi musiikkimaailmassa putkahteli jatkuvasti esiin uusia ja uudenlaisia yhtyeitä. Myös suomalaiset bändit menestyivät. Musiikkiliikkeitä löytyi paljon ja kauppa kävi.
Muodin puolella 80-luku oli persoonallista, suurta ja näyttävää. Kyseistä aikaa voi syyttä pitää design- vuosikymmenenä. Muoti siirtyi osittain kadulle, kun muotisuunnittelijat ottivat vaikutteita nuorison pukeutumisesta.
Myös Suomessa meni 80-luvulla hyvin. Töitä oli paljon ja myös täällä valmistettiin enemmän vaatteita. Oman kokemukseni mukaan 80-luvulla valmistetut vaatteet saattavat vielä useammankin vuoden jälkeen olla hyväkuntoisia ja kestäviä. En paneudu tässä lyhyessä postauksessa tarkemmin kyseisen vuosikymmenen "hienouksiin", koska aihe on hyvin laaja.
Tuolloin ei kuitenkaan älypuhelimista tai nykyaikaisesta internetistä ollut tietoakaan.
Silti varsin moni on sitä mieltä, että tuolloin asiat olivat paremmin. Olen itse osittain samaa mieltä. Joka tapauksessa olemme menneet kehityksessä valtavasti eteenpäin. Ja menemme koko ajan. Se on mielestäni osittain hyvä ja huono asia.
Kuitenkin, vaikka vuodet vierivät, niin monesti hyvät ja unohtumattomat asiat muistetaan, kuten esimerkiksi 1980-luvun ilmiöt.

Yksinäisyys Suomessa on ongelma.Perjantai 25.11.2016 00:17

Suomessa on paljon yksinäisiä ihmisiä. Jos sama rata jatkuu, mielestäni kansalaistemme hyvinvointi ei hyvältä näytä.
Yksinasuvia, omasta tahdosta tai tahtomattaan on paljon. Se, että asuu yksin ei mielestäni ole paha asia. Voi olla jopa mielekästä asua yksin sinkkuna ja kuitenkin nauttia elämästä.
Jostakusta voi kuitenkin tuntua, että joutuu tahtomattaan olemaan yksin ja että hänestä ei välitetä. Se voi aiheuttaa jopa itsemurha-alttiutta.
Vo olla, että koska olemme iät ajat olleet "syrjäänvetäytyvä" kansa, kohtaamme myös yksinäisyyttä enemmän kuin joidenkin muiden maiden kansalaiset.
Kuitenkin yksinäisyys ja yksin oleminen ovat kaksi eri asiaa. Yksinäinen ihminen on tahtomattaan yksin. Jotkut puolestaan tykkäävät olla yksin ja pitävät sitä mielekkäänä. Se on mielestäni hyvä asia. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten sama kehitys jatkuu, vai tuleeko asiaan muutosta. Tasa-arvo on perusoikeus. Siksi jokaisen tulisi saada hyviä hetkiä ystävien kanssa.
Tai ainakin löytämään joku ystävä.

Minne katosi aito filosofinen keskustelu?Keskiviikko 23.11.2016 23:48

Olen huomannut, että Suomessa on varsin haastavaa löytää nuorta henkilöä keskustelukumppaniksi, jonka kanssa voisi keskustella filosofisista aiheista ilman eriasteisia ennakkoluuloja ja omiin arvoihin pohjautuvia asenteita.
Se ei kuitenkaan välttämättä ole täysin negatiivinen asia, koska filosofinen ajattelu monesti vaatii jonkinasteista älykkyyttä ja perehtymistä eri aiheisiin. Siis tietoa. Tieto on viisautta. Argumentaatio (väite ja perustelu) on asia, mitä ilman ei filosofista ajattelua periaatteessa ole. Täytyy osata esittää väite, ja perustella kantansa, miksi asia on jonkun henkilön / henkilöiden mielestä juuri näin.
En väitä, että itse olisin sen viisaampi kuin joku toinen, mutta luulen oivaltaneeni filosofisen ajattelun periaatteet.
Uskaltaisin väittää, että nuorison kiinnostus filosofiaa kohtaan on hiipumassa. Tai itse asiassa ollut jo kauan aikaa. Luulen että se johtuu osittain siitä että aiemmilla vuosikymmenillä ympärillämme ei ollut niin paljon erinäisiä ärsykkeitä. Sen takia omiin ajatuksiin 'uppoutuminen' on voinut olla helpompaa kuin nykyään (=syy ja seuraus).
Saatan mahdollisesti kirjoittaa jatkossakin filosofisista aiheista pohdintoja ja tämmöistä vähän vaikeampiselkoista tekstiä ns. pitkän kaavan mukaan, siitä kiinnostuneille lukijoille : )
Joka tapauksessa filosofinen ajattelu voi kantaa pitkälle.
Ja tuoda kauaskantoista viisautta elämän varalle.
Keep up the wisdom!

Päivän lajina - KarateKeskiviikko 23.11.2016 23:11

Karate on mielestäni upea kamppailu -ja itsepuolustuslaji. Sen juuret ulottuvat kauas Japaniin okinawalaisiin kamppailumuotoihin.
Karaten tyylisuuntia on useita. Niistä tunnetuimpia ovat Shotokan, Wado-Ryu, Shito-Ryu, Goju-Ryu ja Shukokai.
Vaikka karate ei alun perin ole kilpailulaji, siinä myös kilpaillaan kumitessa (ottelu) ja katoissa (liikesarjat).
Oman kokemukseni mukaan mitä karatea olen vähän harrastanut, voi sitä pitää jokseenkin taiteena. Liikkeiden puhtaus, tehokkuus ja oikeaoppisuus katoissa on upeaa. Ja ottelussa vaaditaan myös oikeaa tekniikkaa.
Eri tyylisuunnissa on kuitenkin eri ihanteita. Joissain katat ovat näyttävämpiä kuin toisissa.
Jos vertaa karatea esimerkiksi judoon, ei oman kokemukseni mukaan karatessa ole suuremmasta painosta niin suurta hyötyä kuin judossa. Karaten tekniikat ovat erilaisia, vaikka kumpikin on budolaji ja perustuu alun perin jiu-jitsun taistelutekniikoihin. Kun judossa 'painitaan' enemmän ja se sisältää lajina enemmän mattotekniikoita, on suuremmasta painosta selvä hyöty. Siksi varmaan avoin luokka judossa poistettiin olympailaisistakin.
Karate on tehokas liikuntamuoto, kuten muutkin kamppailulajit. Siinä riittää opittavaa loppuiäksi. Ja jälkipolvillekkin.

Hipsteriyden hienous.Perjantai 11.11.2016 05:08

Kirjoitan tällä kertaa lukijoilleni muotiin liittyvästä aiheesta. Tai oikeastaan aiheesta joka liittyy enemmänkin ns. 'muodin edelläkävijöihin'. Kirjoittaja itsekkin - kuten arvata saattaa - on jokseenkin 'hipsteri'.
Yleisesti ottaenhan sana hipsteri tarkoittaa nuorta henkilöä, joka kokeilee eri pukeutumistyylejä ja pyrkii erottumaan massasta. Siihen kuuluu siis olla ns. kokeileva vaatetuksen suhteen.
Olen itse kokeillut yhtä jos toista erilaista asusteyhdistelmää. Tilaillut vaatteita netistä ja kierrellyt vaatekauppoja sekä kirppareita. Lisäksi myös 'tuunannut' vaatteista omannäköisempiä ja opetellut muotisanastoa. Taiteilijanimiäkin olen kehitellyt, kuten aiemmasta blogistani saattaa lukea. Uskallan sanoa omaavani varsin hyvän maun vaatevalintojen suhteen.
En itseasiassa edes ajatellut olevani 'hipsteri' ennen kuin kuulin tuosta hienosta sanasta. En luokitellut itseäni siihen, mutta kyllä sana varsin hyvin kuvaa itseänikin muodin suhteen. Kun aloitin kuuntelemaan rock- musiikkia, aloin myös 'erottumaan massasta'.
Tällä hetkellä käytän päivittäin erityisesti urheiluvaatteita. Saa nähdä mitä uutta keksin pukeutumisen suhteen tulevaisuudessa.
Kuitenkin muoti-ilmiöt vaihtelevat jatkuvasti, ja vaikka pidänkin muodista, en voi sanoa että valitsisin vaatteeni pelkästään sen mukaan mikä on muotia. Se ehkä kuvastaakin hipsteriyttä. Se että voi valita tyylinsä itse.
Ja olla oma itsensä.

Natoon vai ei?Sunnuntai 30.10.2016 16:04

Kirjoitan tällä kertaa hieman aiheesta liittyen tärkeään poliittiseen kysymykseen. Tulisiko Suomen liittyä Natoon vai ei?
Nato-asiasta on käyty vilkasta keskustelua Suomessa jo pitkään. Vaikkei Suomi olekkaan vielä varsinaisesti Nato- maa, on se jo sen vahva yhteistyökumppani.
Päätökseen saattaa vaikuttaa mahdollisesti myös se, liittyyko Ruotsi Natoon.
Miten asia sitten vaikuttaisi väleihimme Venäjää kohtaan?
Vaikka Suomi onkin itsenäinen maa, olisi poliittinen tilanteemme mielestäni turvatumpi Natossa.
Toisaalta yhtenä Nato- maana olisimme myös puolustusvelvollisia.
Nähtäväksi kuitenkin jää miten kyseisen asian suhteen tulee käymään.
Ja mikä päätös tehdään.

"Treenivaatteet"Sunnuntai 23.10.2016 13:23

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa lyhyesti mieltymyksestäni "treenivaatteisiin" liikuntaa / urheilua harrastaessa.
Tykkään käyttää persoonallisia vaatteita harrastaessani liikuntaa. Olen itse asiassa miettinyt treenivaatteeni tarkkaan. Yleensä ottaen pyrin pukeutumaan mukavasti ja säänmukaisesti, mutta samalla myös muodikkaasti. Suosin urheiluvaatteissani ns. 'kallista tyyliä'. Pitkät hiukseni laitan monesti ponnarille tai nutturalle, etteivät ole tiellä. Suosin käytännöllistä.
Nykyään on saatavilla laaja valikoima erilaisia urheiluvaatteita. Sitäkin voi pitää jo muotina.
Oman kokemukseni mukaan myös merkillä ja hinnalla saattaa olla väliä vaatteen laadun kannalta. Ja monesti onkin.
Vaikka käytänkin persoonallisia urheiluvaatteita, eivät ne kuitenkaan ole omalla kohdallani liikkumisen itseistarkoitus, vaan hieno lisä. :)

Aktiiviliikkujan mietteitä.Torstai 20.10.2016 19:03

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta liittyen itsenikin jokapäiväiseen elämään, nimittäin Liikunnasta.

Olen harrastanut / kokeillut elämäni aikana useampaakin lajia, joista mainittakoon judo, paini, salibandy, juoksu, karate, pyöräily, yleisurheilu, uinti, jalkapallo ja kuntosali. Uusimpana olen kokeillut Les Mills- treeniä. Jostain syystä eri liikuntamuotoja vain on ollut paljon. :) Välillä on ollut taukoa ja joskus tullut palattua taas vanhan lajin pariin. Hyötyliikuntaakin on tullut reilusti.

Pidän oikeastaan kaikesta liikunnasta. Ja siitä hyvästä 'fiiliksestä' joka tulee kun lähtee ulos. Uuden lajin kokeilu on ollut monesti jännittävää.

Olen pyrkinyt myös jaksoittamaan liikkumisen oikein. Moni aktiiviliikkuja on varmaan huomannut välipäivien merkityksen kehittymisen kannalta.

On hienoa kun huomaa että jossain fyysisen kunnon osa-alueessa tai tekniikassa on tapahtunut kehittymistä.

Olen pyrkinyt harrastaessa välillä myös yhdistelmäharjoitteluun, eli yhdistämään sekä kestävyys- ja lihaskuntoharjoittelun. Terveyden kannaltahan tarvitaan kumpaakin.

Saa nähdä mitä lajeja vielä kokeilen tai alanko panostamaan johonkin lajiin päälajina.

Joka tapauksessa, harrastipa mitä tahansa lajia tai vain hyötyliikuntaa, se kannattaa aina!

Taiteilijanimeni Carrey J. T.Tiistai 11.10.2016 13:34

Ajattelin kirjoittaa hieman kevyemmästä aiheesta liittyen omaan taiteilijanimeeni... : )
Olen käyttänyt sosiaalisessa mediassa joitain taiteilijanimiä jo useamman vuoden ajan. Minusta on mielekästä pitää nimimerkkinä jotain hienoa nimeä.
Uusinpana tuo "Carrey J. T.". Se kuulostaa varsin persoonalliselta ja olen sen itse keksinyt. Itselleni siitä tulee mieleen osittain glam rock ja kirjailijan ammatti. Mutta pidän siitä. :D Se on itseasiassa lyhennetty versio aiemmasta nimestäni.
Osittain taiteilijanimen käyttööni liittyy se kun teini-iässä 'glam skenestä' kiinnostuneena aloin miettimään itsellenikin taiteilijanimeä. Sitä sitten olen muokannut hienompaan muotoon.
Mielestäni persoonallisen taiteilijanimen luomiseen vaaditaan monesti luovuutta. Ihailen myös muita taiteilijoita joilla on oma "nickname".
Hieno taiteilijanimi luo tietynlaista särmää. Se jää monesti myös mieleen.

Musisointi - Instrumentin valitseminenMaanantai 19.09.2016 23:06

Hieman lisää musisointiin ja musiikkiin liittyviä mietteitäni...
Moni aloittaa musiikkiharrastuksen, mutta mistä tietää mikä olisi sopiva instrumentti, tai mikä niistä kiinnostaisi.
Instrumentteja kun on lukuisia, niinkuin myös musiikkityylejä. Siksi ei varmaan voi sanoa varmaksi mikä on juuri sopiva instrumentti kenellekkin.
Oman musiikkityylin löytäminen ja "fanittaminen" voi olla jollekkin ärsyke musiikin harrastamiseen.
Tai se jos esimerkiksi vanhemmista jompikumpi soittaa jotain soitinta tai laulaa, voi musiikki tulla kuin verenperintönä. Moni ammattimuusikko on aloittanut musiikin harrastamisen jonkun instrumentin parissa, ja lopulta saattanut vaihtaa toiseen, josta on tullut hänen pääinstrumenttinsa.
Aivan kuten liikunnassa on mukava välillä palata vanhan lajin pariin, myös musiikissa voi olla mielekästä palata aiemmin aloitetun instrumentin pariin. Yhdessä instrumentissakin kun on periaatteessa oppimista vaikka loppuiäksi. Koskaan ei tule valmiiksi.
Jos mietitään instrumenttiin myöhemmin liittyvää mahdollista ammatinvalintaa, eivät kaikki välttämättä halua musiikista ammattia. Osaa laulaa / soittaa omaksi ilokseen, osalle ammatinvalinta voi tulla vuosien saatossa kuin luonnostaan.
Kuitenkin musiikista on tutkitusti myös terveyshyötyjä. Harjoittelu aktivoi aivoalueita ja mielekkään musiikin kuunteleminen tuottaa mielihyvää.
On siis positiivista valitsipa minkä instrumentin tahansa.
Harjoittelu voi ajan mittaan tuoda mielihyvää.
Lopun näkee ajan saatossa.